Viikolla 36 kuuluu mennä tutustumaan synnytyssairaalaan. No, sightseeing-ajat ovat niin suosittuja, että me mahduimme kiertoajeluryhmään vasta nyt, viikolla 39. Ehdittiin sentään, eikä siis tarvitse ihan vieraaseen paikkaan lähteä synnyttämään.

Onnellisina tallustelimme muiden mahojen kanssa ympäri Naistenklinikan synnytysosastoa. Katsottiin missä on vastaanotto, missä olohuone tukihenkilöille, jääkaappi heidän eväilleen. Tuonne se Miehen olutmäyräkoira, naureskelimme. Ja sitten itse synnytyssaliin, jossa iski kauhu. Tuollaisessa sängyssä, noiden seinien ympäröimänä minun todella pitäisi kohta punkea lapsi maailmaan. Ei niissä mitään vikaa ollut, sängyssä ja seinissä ja muutenkaan missään, ne vain tekivät tilanteen niin konkreettisesti todeksi. Tästä ei enää peräännytä. Ja se voi alkaa ihan koska vain. Apuva, apuva, aapuuva!

Pelonhetki meni hiljalleen ohi, ja olo alkoi tuntua luottavaisemmalta. Nyt odotan taas synnytyksen alkamista innoissani. Kyttään mahdollisia käynnistymistä ennakoivia oireita kuin raskausoireita aikanaan: olisiko tämä nyt sitä? Supisteluahan minulla on ollut melkein positiivisesta testistä alkaen, mutta nyt ehkä hieman tujumpana, kipeänäkin, jos oikein asiaa ajattelee. Entä nämä vaihtelevat mielialat, siivousvimmat, väsymys ja ajoittainen pirteys – mitä ne kertovat?

Tosiasiassa en usko, että vielä pitkään aikaan tapahtuu mitään. En edes tiedä, onko vauva laskeutunut ja pää kiinnittynyt laukaisualustalle. Neuvolantäti ei viimeksi siitä puhunut, enkä minä tajunnut kysyä. (Sydänäänten kuuntelu on aina niin hypnoottista puuhaa.)

Oli miten oli, niin enää ei mene kauaa! Kohta voin taas kumartua varpaisiini asti ja kääntyä sängyssä ilman tää-on-niin-syvältä!–parkaisua. Kohta saunanlauteet lakkaavat räsähtelemästä allani. Kohta uskallan liikkua paikoissa, joissa vessa ei ole ihan vieressä. Ja kohta olen taas vain Minä enkä Me. Haikeaakin se toki on. On tämä maha ollut ihan mukavakin seuralainen. Ja hyvää viihdettä silloin, kun televisio ei ole tarjonnut mitään kiinnostavaa. Aina tuon alien-röllykän tuijottaminen jonkin Biisikärpäsen voittaa.

Kommentit (5)

Ruiskaunokki

Olen pitkästä aikaa lueskellut monet väliinjääneet päivityksesi, ja jännityksesi alkaa jo tuntua täällä asti.. Jokohan ne on laitoksella, milloinkohan me lukijat saamme tietää perhetapahtumasta...? :) Toivoisin vielä viimehetken masukuvia tänne blogiin!
Meillä myös alkaa äitiysloma lähentyä, työt ei enää oikein jaksa kiinnostaa.. Ja mahan hyllymisestä ja muljahtelusta on todella tullut illan parasta viihdettä!! :)

jenni

Voin täydestä sydämestä suositella Naikkaria! Oli niin huippu kokemus kuin se kokemus vain voi olla. Minua henk. koht. kylmäsi se näytetty synnytyssali, mutta sitten paikan päällä se ei tuntunut jostain syystä yhtään niin kliiniseltä, vaan ihan hyvältä paikalta.

Vihoviimeinen vinkki mitä annan synnytykseen: älä mieti yhtään mitään muuta kuin itseäsi ja tee tarkalleen niin kuin kätilö sanoo. Se tekee noita hommia päivittäin. Jos ukko pyörtyy vierestä, sitä voi rankaista myöhemminkin, keskity vain itseesi :)

Huikeasti tsemppiä!

keltanokanhautomo

Jenni; kiitos hurjasti! Ja tuo kätilön kuunteleminen oli kyllä hyvä vinkki. Jonkinlaisena kontrollifriikkinä tuppaan ottamaan asioista hirveästi selvää etukäteen, ja sitten kuvittelen että tiedän vaikkapa juuri synnytyksestä paljon enemmän kuin ne tyypit siellä sairaalassa. Jos alan kyseenalaistaa kätilön taitoja ja tietoja, ei siitä varmasti hyvä seuraa... Parempi ehkä vaan uskoa, että se ihminen todella osaa hommansa.

Ja Ruiskaunokki, kiitos sinullekin taas kommentista! Mukava kun olet ollut mukana jutuissa niin pitkään. :) Ja kuvista: minun ja tietokoneeni välillä on ollut ylitsepääsemättömiä ristiriitoja, joiden vuoksi en ole saanut ladattua tänne yhtään kuvaa pitkään aikaan. Lupaan kuitenkin järjestää ne viimeiset mahat ja muitakin kuvia tänne. Kunhan keksin keinot. :)

Yrmyliini

Meidän sairaalaan ei päässyt etukäteen tutustumaan, joten mielikuvat olivat netin ja neuvolan tarjoaman videon varassa. Eipä se kyllä henk.koht. juurikaan haitannut, koska en ylipäänsä miettinyt synnytystä etukäteen oikeastaan ollenkaan.
Sittenhän siinä kävi vielä niin, että vietin viikon sairaalassa toisella osastolla ennen h-hetkeä ja päädyin synnytysosastolle sairaalasängyssä kiemurrellen, kun supistukset olivat jo melkoisen kovia. Ei mitään mielikuvaa siis edelleenkään koko osastosta, lukuunottamatta synnytyshuonetta jossa hengailimme kuutisen tuntia. Ai niin ja siitä viereisestä suihkuhuoneesta :)
Vähän nyt jänskättää, pääseekö kesällä näkemään paikkaa pidemmän ja monipuolisemman kaavan mukaan kun olisi seuraava h-hetki luvassa.
Tsemppiä kovasti loppuodotukseen, tositoimiin ja uuteen elämään!

Hanna

Sit kun ne synnytyssupistukset alkaa ni sen kyllä tietää. Sit siitä ei oo enää epäilystäkään. :D Ja ei siinä tohinassa välttämättä ehi sitä synnytyshuonetta rekisteröidä mitenkään erityisesti. :) Tsemppiä!

Blogiarkisto

2013
2012
2011