Maija on 6 kuukautta ja pari viikkoa päälle. Hän viihtyy aika hyvin lattialla, koska siinä voi treenailla kaikkia kivoja juttuja: kääntyilyä, konttausasentoa, ryömimisliikkeitä, heilumista. Reilusti kuusikuisena vauvamme istuu aikas hienosti selkä suorassa syöttötuolissa ja rattaissa, mutta rakastaa eniten seisomisharjoituksia.

Kun Maijan vetää käsistä muka istumaan, se nouseekin suoraan jaloilleen ja katselee sitten hilpeänonnellisena ympärilleen. Hän liikkuu yllättävän paljon, mutta ei juurikaan eteenpäin; yleensä peruutusvaihde vie päin sohvaa, jota on sitten kiva potkia. Sen näköistä meininki on, että kohta lähtee – ja sitten me vanhemmat olemmekin pulassa. Liikkuvan vauvan vahtiminen lienee huomattavasti intensiivisempää hommaa kuin enimmäkseen paikallaan pyörivän.


Isin vanha Brio-lelu ja kerhokassi

Maijan jutut ovat enimmäkseen pärinää, sihinää, vokaalipainotteista huutelua ja mmmmmmmm-muminaa, ja äänen voimakkuuden testailu tuntuu olevan Se Juttu. Tervehdykseen tyyppi vastaa usein ”heeeeee”, mikä huvittaa kaikkia.

Itkussa on paljon selvemmin eri sävyjä, eikä meille enää tuota vaikeuksia erottaa esimerkiksi ”nyt kolahti pää lattiaan”-itku ja ”mua suututtaa kun en pääse eteenpäin”-itku. Onneksi myös naurua on paljon. Kutitusleikit ja isin naaman repiminen on pop. Parasta ikinä on kuitenkin kaikkien serkkujen ilmeily ja höpötys. Kyllä se vaan niin on, että lasta viihdyttää eniten toinen lapsi. Äidin naama ei kauaa jaksa naurattaa.

Kuudessa kuukaudessa myös me olemme kasvaneet paljon. Emme sentään ole kaksinkertaistaneet painoamme, mutta ymmärrys ja luottamus omiin kykyihin ovat lisääntyneet valtavasti. Nyt tuntuu älyttömältä kaikki se epävarmuus ja stressi, jota kannoimme alussa Ihan Kaikesta. Kun vein vauvan ensimmäistä kertaa julkisille paikoille, pelkäsin hysteerisesti että joku hyökkää sen kimppuun. Tarkkailin vaunuja lakkaamatta, mietin miten niitä pitäisi heijata oikeaoppisesti, arvelin että kaikki katsovat kuinka kokematon äiti heijaa väärin. Ja aamuisin heräsin kiireellä ennen vauvaa, jotta ehdin laittaa puhtaat harsot valmiiksi syöttöpaikalle, valita vaatteet vauvalle, tarkistaa että vaippakori on täytetty ja kaikki valmiina, tiskata äkkiä edellisen illan astiat jotta päivä voisi alkaa kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä... Niin kuin yksi pieni vauva olisi muka tarvinnut sellaista supersäntillistä palvelua. Jotenkin minä sittenkin ajauduin suorittamaan.

Mutta nyt on rennompaa. Vauvan kanssa on mukava hengailla, päivät sujuvat yleensä ihan kivasti, ja muutakin ehtii ajattelemaan. Vaikka olen melko kiinni vielä imetyksessä, pääsen kyllä hyvin käymään lenkillä ja kaupungillakin. Iltamenojakin on luvassa: pian on ne polttarit, joista aiemmin mainitsin. Saa nähdä, miten vauvan ja Miehen ensimmäinen kahdenkeskinen ilta sujuu. Yritämme ajatella, että meni miten meni, ei se lapsipolo siitä pysyvästi vaurioidu; isin syli ja tarjolla oleva ruoka pitäköön siitä huolen. Itsestäni en ole niin varma. Tuntikausien ero vauvasta ja rintoihin pakkautuva maito saattavat hyvinkin aiheuttaa traumoja. Pitänee pakata maitopumppu polttarivarusteiden joukkoon.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011