Se ei niin onnistunut joulukorttikuva...

Maija on löytänyt kävelemisen ilon! Yhtäkkiä se totesi, että näillä jaloillahan pääsee eteenpäin, kun äiti tai isi vain tukee vähän käsistä. Tai kun työntää edellään jakkaraa tai kävelykärryä. Vauvan ilme on haltioitunut, kun häntä kävelytetään ympäri kämppää. Koiramme ilme sen sijaan on kauhistunut: se ei yhtään tykkää, kun pienestä ja vaarattomasta mönkijästä nousee yhtäkkiä koivillaan hoippuva pikkuihminen. Ihan hyvin ne silti tulevat edelleen toimeen, kunhan koiralle vain taataan omaa rauhoittumisaikaa ja turvapaikka sohvalla. Ja kunhan Maija ei liiemmin räpellä koiran turkkia.

Pian on sitten joulu. Emme ole kovin innokkaita joulun viettäjiä – meiltä ei löydy joulukuusta tai edes koristeita – mutta vauvan tulo perheeseen on ainakin hiukan lisännyt joulun kiinnostavuutta. On mukava tehdä vähän laatikoita ja ostaa muita herkkuja, ja tarjota niitä Maijallekin. Onhan sen hänen ensimmäinen joulunsa! Lahjojakin on tullut valtavasti, ja Maija on jo tutustunut niihin pintapuolisesti. Lahjanarut ja kiiltelevät paperit ovat selvästi lumoavia.

Nyt sitten oikein lämminhenkistä, rauhallista ja kullekin sopivaa joulua teille blogifrendit! Ja erityishalit kaikille pienille vauvoille, joiden vanhemmat ovat tätä blogia seuranneet. Iloa!

Ja se parempi joulukorttikuva. Hyvää Joulua!

Kommentit (7)

Rouva X

Oikein paljon jouluiloa ja onnea ensi vuodelle meidän perheeltä teille!

Täällä ei pienin vielä ymmärrä joulun, taikka edes eri vuorokaudenaikojen, päälle mitään, mutta kyllä hän kuitenkin on hyvin kiinnostunut maailmasta. Jaksaa makoilla lattialla jo pitkiäkin aikoja katsellen ympärilleen ja suu käy mahdottomasti! :) On tämä tosiaan ihn parasta aikaa elämässä seurata pienen kehittymistä <3

Hanna

Voi Maija on kasvanut varmaan ihan hurjasti! Adan kanssa toivotamme rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta koko perheelle!

keltanokanhautomo

Kiitos teille jouluntoivotuksista! Ja mahtavaa uutta vuotta teille ja kaikille muillekin lukijoillemme. :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011