Viimesunnuntaisen isänpäivän takia ajatukseni ovat pyörineet isäasioissa, ja minulla olisi paljon sanottavaa aiheesta. Ajattelinkin otsikoida tämän päivän pähkäilyni sanalla ”isyys”. Sitten tajusin, että tekstistä tulisi pitkä. Liian pitkä.

Isompi ongelma on, että en minä tiedä asiasta yhtään mitään. Sama kuin mies yrittäisi analysoida äitiyttä kattavasti ihan kylmiltään. Jätän siis isyyden syvimmän olemuksen pohtimisen niille, jotka siihen kykenevät. Sen sijaan rajaan näkökulmaa ja tarkennan katseeni isiin, jotka hikoilevat julkisen terveydenhuollon piinapenkeissä.

Lähdemme siis isin kanssa neuvolaan. Alusta asti meille oli selvää, että tätä vauvaa odotetaan yhdessä. Mies ei todennut, että ilmoita sitten kun pinnasänky pitää koota, vaan lähti täysillä mukaan odotukseen. Lukemattomat illat olemme höpisseet vauvan nimestä, kasvatuksesta, minun olotiloistani ja huolistamme. Vaikka vauva on fyysisesti minun mahassani, tunnen että Mies kantaa sitä myös. Paino jakautuu kahden voimin kannettavaksi. Siispä oli myös selvää, että Mies lähtisi neuvolaan ja ultriin mukaan. Oletimme, että nykypäivän tasa-arvon (?) ja monimuotoisuuden (?) maassamme isiin suhtauduttaisiin yhtä suurella mielenkiinnolla kuin äiteihin. Että isä olisi tasavertainen vanhempi äidin rinnalla.

Kappas, luulimme väärin. Neuvolan tädit puhuvat vain minulle, katsovat minuun, kysyvät minulta. Miestä haastateltiin suunnilleen sen verran, että selviäisi hänen mahdollisesti lapselle aiheuttamat uhat: Käytätkö alkoholia, tupakkaa, huumeita? Onko suvussasi perinnöllisiä sairauksia? Ultrassa isä istutetaan jonnekin huoneen nurkkaan odottamaan tuloksia, ja ultran monitori käännetään äidin silmien eteen. Ja perhevalmennus, johon emme ole työaikojeni takia osallistunut, siellä kai sentään isillä on oma paikkansa? Kyllä, kuulemma siellä saa jokainen halukas puhua, mutta asetelma on monelle miehelle epämukava: jutellaan ringissä ventovieraiden kanssa raskauden herättämistä tuntemuksista. Sopii ehkä joillekin, mutta useimmat tuntemani miehet pitävät tilannetta kidutuksena. Eräskin sai lähes paniikkikohtauksen joutuessaan tuohon odottavien naisten kansoittamaan maailmaan.

Ehkä tilanne muuttuu, kun lapsi syntyy. Ehkä lastenneuvolassa isät tulevat näkyviksi. On kuitenkin epäreilua odottaa isiltä luontevaa hyppyä vauvanhoitoon ja vanhemmuuden jakamiseen, jos koko raskauden ajan on tuijotettu vain äitiä. Saa nähdä, mitä tapahtuu synnytyssalissa. Päähuomio on luonnollisesti synnyttävässä äidissä ja vauvassa, mutta olisi kiva, jos isänkin osuus tunnustettaisiin. Eikä pelkästään äidin huutaessa tuskissaan syytöksiä miehelle, joka on hänet kidutustilaan saattanut. Koska Mies on ihana ja mielestäni jo nyt isä, annoin hänelle ensimmäisen isänpäivän kunniaksi isyyspakkauksen. Tiedättehän,  sellainen Kelan äitiyspakkausta jäljittelevä kokoelma erinäisiä hassuja isyyteen liittyviä tavaroita. Suosittelen vastaavan kokoamista muillekin, siinä määrin iloinen Mies oli lahjastaan. Mutta naiset: ei sitten mitään liian hyödyllistä eikä pelkkiä vauvanhoitojuttuja. Viskipullot ja sikarit kunniaan.

Kommentit (7)

Alanis

Musta tuntuu että se että neuvoloissa ei oteta isää huomioon johtuu ihan siitä että ainakaan meidän neuvolassa ei oteta äitiäkään huomioon. (siis sen enempää kun kysellään miten voit?) Siellä seurataan vaan vauvaa ja raskautta. Ei meillä ole keskusteltu siellä mitään esim äidiksi tulemisesta tai raskauden tuomista tunteista yms. Ehkä jossain muualla otetaan äiditkin paremmin huomioon :)

Sireniia

Meillä on ihana neuvolantäti, joka huomioi sekä äidin ja isän tasapuolisesti. Harmi vaan, kun äiti-ihminen on sen verran suulas, ettei isä saa suunvuoroa käynnin aikana ;) Lääkärit on joskus katsoneet otsa kurtussa, kun koko Kiljusen herrasväkemme ryykää sisälle. Kahden aikuisen lisäksi kun mukaan tulee taapero ja vauva. Ja onpahan mukana yleensä myös yksi opaskoira :D Jäämme taatusti mieleen. Ja jos joku vähän nieleksii, niin olkoon se sitten hänen häpeänsä.

Niia

Meillä kanssa ihana neuvolantäti otti huomioon molemmat, kysyi aina myös ajan lopussa erikseen isältä, josko hänellä olisi jotain kysyttävää jäänyt.

Myöskin ultrassa isä sai katsella monitoria, itseasiassa KYSissä monitori oli sillälailla seinässä, että isällä oli paraatipaikka ja äiti sai yrittää vääntää niskojaan niin, että näkisi edes vähän siitä lääkärin monitorista.

Ja synnytysvalmennuksessakin juteltiin neljän pariskunnan pienryhmissä, jotta ujommatkin uskalsivat avata suunsa.

Hyvin meni kaikkiaan ja erittäin osallistuvasta odottavasta isästä on tullut neitivauvalle aivan mahtava, osallistuva ja rakastava isi, jonka töistä kotiintuloa vauva osaa jo odottaa silmät kiiluen joka iltapäivä! :)

Meriläilnen

Minulla on kyllä päinvastainen kokemus, neuvolassa terkkari höpötti miehelleni pitkän jorinan lisäraudan tarpeellisuudesta ja ruokavaliosta eikä vilkaissutkaan minuun päin. Ehkä tämä terkkari oli juuri käynyt jonkun kurssin "kuinka huomioida isät neuvolassa" tai sitten me istuttiin väärin päin niillä penkeillä ja tädillä meni konseptit sekaisin. :)

keltanokanhautomo

Hei mahtavaa kuulla niin monelta, että positiivisiakin kokemuksia isien asemasta neuvolassa on paljon! Tuosta Meriläilnen-nimimerkin kokemuksesta olisin itse kyllä jo vähän suivaantunut - ihan kuin sillä miehellä olisi jotenkin vastuu sinun ruokavaliosta... ;) Tuota isi-bloggausta kirjoittaessani tiedostin provosoivani hieman, sillä tottahan toki hyvääkin isäkohtelua löytyy. On myös totta, että jos isä on luonteeltaan hyvin avoin ja puhelias, on hänen helpompaa päästä sisään neuvolamaailmaan. Joka tapauksessa tänään Keltanokka suuntaa neuvolaan - ihan yksin.

Hanna

Miä halusin miehen mukaan ekalle neuvolakäynnille, mutta siihen se sitten jäi. Kokemus oli hyvinkin just tuollainen mitä kuvailit: alkoholin- ja huumeidenkäyttö ja perinnölliset sairaudet, siinäpä se. Jatkossa en enää pyytänyt miestä mukaan, ihan oma valinta, johon mieskin oli tyytyväinen. Toki sitten kerroin aina kotona mitä neuvolassa oli tapahtunu ja keskusteltiin asioista yhdessä.

Synnärillä mies otettiin hyvin huomioon. Silleen sopivasti. :)

Kertaakaan mies ei oo ollu lapsen neuvolakäynnillä mukana (työvuorojen takia), mutta kotona iskä on alusta asti hoitanu vauvaa siinä missä äitikin.

Miusta tuntui tavallaan siltä, että miehen vanhemmuus alkoi vasta sit lapsen synnyttyä, kun taas itellä se oli alkanut jo 9 kk aikasemmin. Olosuhteiden pakosta näin. Vaikka äiti kuinka kertoo iskälle mitä siellä mahassa tapahtuu ja vaikka kuinka keskustellaan yhessä nimistä ja kasvatuksesta ja muusta, niin isän kohdalla se homma konkretisoituu vasta sitten kun nyytti isketään syliin. Äiti on saanu konkretiaa "mahan täydeltä" jo 9 kk:n ajan.

Blogiarkisto

2013
2012
2011