Olen hyräillyt Lapin äidin kehtolaulun ehkä seitsemänsataa kertaa. Lauloin sitä Maijan ensimmäisen ikävuoden aikana aina imettäessäni vauvaa ennen yöunia, ja joka ilta sitä meni keskimäärin kaksi kierrosta (vauva meni sänkyyn hereillä ja nukahti sitten itsekseen). Kun lopetin imettämisen, Mies alkoi hoitaa Maijan yöunille laiton, ja siihen eivät kuulemma kehtolaulut kuulu.

Edelleen juuri tuon biisin melodia tuo mieleeni tietyn tunnelman - osin onnellisen, osin kovin väsyneen, mutta erityisesti jotenkin hartaan. Mollisävyisten säkeiden toistaminen illasta toiseen muodostui meditatiiviseksi rutiiniksi, jonka tehtävä oli muka rauhoittaa vauvaa, mutta joka merkitsi todennäköisesti enemmän minulle itselleni. Kun väsymys painoi ja mieltä ahdisti milloin mikäkin huoli, tutun ja yksinkertaisen melodian tapailu auttoi rauhoittumaan ja toi jonkinlaisen zen-fiiliksen. Edelleen Maijan sairastaessa ja siksi valvottaessa saatan turvautua kehtolauluun vain estääkseni itseäni hermostumasta - lapsi itse ei ole koskaan tuntunut biisistä erityisemmin nauttivan, jos nyt ei kärsivänkään.

Pikkuvauva-ajan jälkeen (en todella muista tarkemmin!) kirjojen lukemisesta tuli meille jokailtainen rauhoittumishetki. Pitkään luin Maijalle samaa koskettelukirjaa illasta toiseen (Hauvan iltapuuhat, Jayne-Church Caroline 2007), ja se tuntui olevan lapselle tärkeää. Maija toisti aina samat eleet ja hihkaisut samoissa kohdissa, ja lopussa vilkutettiin kuullekin hyvät yöt. Siinä kohtaa jo silmät lurpsuivat ja haukotutti, meitä molempia. Jossain vaiheessa Maija alkoi suuttua, jos tarjosin tuota tuttua iltakirjaa, ja minä neropatti kuvittelin, että nyt se alkaa vastustaa iltatoimia, koska ei halua nukkumaan. Mitä vielä. Sehän vain halusi vaihtelua lukurutiiniin!

Ja siitä alkoi ihana kirjataival. Hauva-kirjojen rinnalle tulivat muut luukku- ja koskettelukirjat, ja sitten hieman myöhemmin kuvakirjat, joista opetellaan tuttujen asioiden nimiä. Silti minua (suomen kielen ihailijana ja ammattilaisena, lukuhimoisena ihmisenä) vielä vähän harmitti: Maija ei jaksanut kuunnella yhtään pidempiä lörpotyksiä luettuna, vaan kyllästyi ja alkoi käännellä sivuja. Minun piti puhua omasta päästäni Maijaa kiinnostavat selostukset kirjoihin tai sitten valikoida opuksia, joissa on vain muutaman sanan mittaisia lauseita, yksi per aukeama. Ja niitä aukeamia ei tarvittu kuin muutama, ja tyttö oli valmis lähtemään unille.

Viime viikkoina tai ehkä kuukauden, parin aikana, on Maijan luku- tai siis kuunteluinto kasvanut huimasti. Olen innoissani, kun voin hyvinä iltoina lukea tytölle kannesta kanteen kunnon satukuvakirjoja, joissa on juoni ja päälauseiden lisäksi sivulauseitakin - ja kun Maija istuu ja seuraa tarinaa selvästi kiinnostuneena. Jopa runot toimivat, kunhan kieli on lapselle tuttua. Ihan Eino Leinoon ei vielä ole päästy.

Iltarutiinien meditatiivinen funktio on yhä selvä, vaikka kehtolaulun hyräily on vaihtunut kirjojen lukemiseen. On ihanaa uppotua illansuussa hetkeksi maailmaan, jossa kaikki on turvallista ja hyvää, möröt voitettavissa, rakkaus ehdotonta ja kaikelle selitys. Eikä se satujen maailma ole vain kevyttä höpöhöpöä pulleista nalleista, vaan kyllä siellä on suuria ajatuksia pohjalla. Niin kuin nyt näissä kuvissa näkyvässä omassa suosikissani, josta onneksi myös Maija tuntuu tykkäävän: Muista rakastaa, pikkuinen (Giles Andreae 2006) koskettaa Hannele Huovin suomeksi riimettelemillä säkeillään minua niin, että itkettää.

Ps. Mitä te luette? Mistä teidän alle kaksivuotiaat tykkäävät - ja mikä on myös aikuisen mieleen? Paljastakaa suosikkinne!

Kommentit (11)

Vierailija

niin odotan että päästään satujen lukuvaiheeseen! ite rakastan myös kirjoja ja lukemista yli kaiken, meiän 8 kk nyt ei vielä jaksa innostua :P

Vierailija

Meillä on kohta 9 kk täyttävä poika, ja oikein hyökkää kirjojensa kimppuun. Ne ovat tällä hetkellä katselu- ja koskettelukirjoja, kuten Kariston Tuut tuut kukkuu ja Gummeruksen uusi Värit. Ne katsellaan ensin "ajatuksen kanssa", ja sitten uudestaan vauhdilla läpi! Koskisen Vauva-kirjasta tykkää ja äitiyspakkauksen Iloisesta lorutoukasta. Itse olen lukenut vauvalle viime aikoina esim. Jukka Itkosen Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja sekä Eppu Nuotion Papupiilokasta. Niissä on hauskat kuvat ja aikuistakin ilahduttavia oivalluksia. Meillä ei kannata lukea kirjoja iltasatuina, sillä niistä poika vain villiintyy!

Vierailija

 

Esikoisen kanssa lukeminen alkoi Aku Ankasta jota lueskelin itsekseni.  Huomasin että sitterissä oleva vauva seurasi tarkasti. Rupesin lukemaan Akuja ääneen ja vauva katsoi sitteristä tarkasti.  Aina kun käänsin sivua vauva katsoi oikeanpuoleisen sivun kaikki kuvat läpi ja sitten vasemman. Minä siis makoilin lattialla ja pidin Akua niin että molemmat näimme sen.

 

Noin kahden vuoden iässä meidän esikoinen rakasti kuunnella mitä vain luettua tekstiä. Tosi paljon luettiin Kirsi Kunnaksen loruja. Kerran luin päivällä  lapselle muuten vaan 28 sivuja loruja ja kun laitoin kirjan kiinni niin lapsi huusi "uudestaan". Uuden Tuomas Veturi kirjan luin neljä kertaa peräkkäin kun aina kuului pyyntö "uudestaan" sitten äiti ei enää jaksanut.

 

Yleisesti meillä on ollut suosituimipia kirjoja Kirsi Kunnaksen lorut, Mauri Kunnaksen kirjat, Richard Scarryn kirjat ja nyt isompana Tatu ja Patu kirjat. Myös myyrä kirjat sekä Viiru ja Pesonen kirjat on olleet suosittuja. Lisäksi on luettu laidasta laitaan kaikenlaisia lasten kirjoja ja 60 luvun ala-asteen lukukirjoja (oi sitä isänmaan, ahkeruuden, rehellisyyden ym kunnioitusta mikä noissa vanhoissa lukukirjoissa onkaan).

Vierailija

Nyt ihastuin täällä blogissasi tuohon Muista rakastaa pikkuinen- kirjaan ja eihän sitä näytä täältä Kajaanista saavan, ei kirjastosta eikä kirjakaupasta. Pitänee jatkaa jahtia pitemmälle. Itsellä on kohta 3-vuotias kehitysvammainen poika, jonka kehitys on noin reilun vuosikkaan tasolla. Sadut ei vielä hirveästi ole kuuntelussa, mutta uskollisesti äiti niitä koettaa lukea. Hyvää yötä,Pikku Nalle! on luettu 1000 kertaa, samoin Unten maille: 50 pikku satua ja soittorasian säveleitä. Jälkimmäinen on ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta ja se on ihana lukea, koska siinä on 50 erillistä korttia, joissa jokaisessa siis 1 lyhyt satu ja itse peltirasia, jossa kortit säilytetään, on soittorasia. Satuja luetaan illalla ja rasiaa kuunnellaa aamulla,kun pedataan sänkyjä.

Vierailija

Kiva kirjoitus :) meilläkin on ollut paljon iltarutiineja. Lauluista sininen uni on säilynyt vakkarina, kuten myös hämä-hämähäkki, vaikka jossain vaiheessa tuntui, että tutut laulut herättivät lähinnä raivoa, kun alettiin koittaa nukahtamista ilman tissiä. Silloin pidettiin taukoa, ja onneksi nykyään 1v10kk lapsemme nukahtaa taas usein rauhallisena kitaransoittoon ja lauluun. Kirjoista meillä ovat suosikkeja olleet Tomppa-kirjat, barbapapat, Mikko Mallikkaat ja Eric Carlen värikkäät kirjat. Täytyy tämän kirjotuksen kirjaan, kuten myös palauteketjussa mainittuihin tutustua.

 

Vierailija

Meillä rakkaimmat kirjat 1 v 2 kk tytölle ovat Puppe-koiran kirjat :) Koirat muutenkin, joten näitä kirjoja jaksaa aina vain katsella. Keskittymiskyky välillä heittelee ja suuri osa ensimmäisten kirjojen luukuista on revitty, mutta ei haittaa :) Keinu on revitty yhdeltä sivulta, mutta silti tyttö sanoo aina "kiikkuu" ;)

Odotan että myös päästään vähän pidempiin tarkinoihin sitten joskus.

Kaisa Jaakkola
Liittynyt29.8.2013

Ihana posti :) Mun tekis mieli hamstrata jo hirveät kasat kirjoja, vaikka vauva ei ole vielä edes syntynyt. Rakastan lukemista ja lastenkirjoissa on niin paljon aivan mahtavia helmiä. Meillä luettiin kotona aina tosi paljon ja haluaisin sen taidon välittää myös lapselleni. Nuo sun mainitsemat kirjat ainakin menee meille nyt hankintalistalle! 

Tällainen vauvaummikko kun olen, niin muistatko yhtään mitä tuo "pikku-vauva-aika" tarkoitti, ts. milloin aloit suunnilleen lueskelemaan / katseluttamaan kirjoja?

 

Vierailija

Jos jostain löydät Mäkelän kustantaman Isän kanssa -kirjan, niin siinä on yhdistetty isänpäivälahja ja iltasatukirja kauniilla kuvituksella ja runomuodossa tarina piekkunallen seikkailupäivästä isänallen kanssa, Ilpo Tiihosen kääntämät lastenkirjat, erityisesti Kulta Pieni myös on aivan valloittava. Siinä käsitelään (äitiä) itkettävän kauniilla tavalla myös sitä, jos joku läheinen kuolee. Suosittelen bongaamaan.

Vierailija

2-vuotiaan kanssa "Arvaa kuinka paljon sinua rakastan" -sarjan kirjat. Niissäkin tulee tippa linssiin (äidille) aina lukiessa.

Blogiarkisto

2013
2012
2011