Menimme Suomenlinnaan hellelauantaina. Oli siellä varmaan kuusi tuhatta muutakin ihmistä, mutta silti tunnelma oli leppoisa ja tilaa riitti. Aurinkoa, raunioita, meri, kaikki tarpeellinen.

Tähän tekstiin kuuluisi blogikulttuurin mukaisesti liittää tunnelmallisia otoksia retkeltä. Tiedättehän, niitä kuvia joissa äidit ja isät istuskelevat nurmikoilla, lapset kirmaavat ympärillä, eväät on katettu kauniille ruutuliinalle ja kaikilla on hymy kasvoillaan. Kenenkään suu ei pursua liikaa pullaa eivätkä kahvit kaadu syliin. Eikä lapsi ainakaan itke tai astu hanhenkakkaan. Mutta ei, minun kameraani tallentui vain tällaisia hutaisemalla räiskittyjä, surkeasti rajattuja ja onnettomasti ajoitettuja otoksia. Nauttikaa!

En tajua, miten te kanssasiskot (ahkerat kuvaaja-bloggaajat) teette sen: napsitte täydellisiä kuvia täydellisistä reissuista, joilla lapset ovat mukana. Minun (ja Miehen) aikani ja keskittymiskykyni uppoavat tällaisissa tilanteissa täysin siihen, että yritän selviytyä touhotaaperon, eväiden, turistilaumojen ja kallionkielekkeiden yhdistelmästä. Hotkin omat ruokani liian isoina suupaloina, nielen kahvini kävellen samalla lapsen perässä, ja tarjoilen lapselle eväät kertakäyttölautaselta, jolle se välittömästi astuu hiekkaisilla sandaaleillaan.

Pyyhin pienet kädet tunnollisesti kosteuspyyhkeellä ennen ruokailua, mutta kun se kolmannen kerran upottaa tassunsa hiekkaan suupalojen välillä, en enää viitsi yrittää. Hiekka narskuu tytön hampaissa minitomaattien mehulla höystettynä.

Onko teillä aina hovikuvaaja reissussa matkassa? Vai laitatteko kameran itselaukaisijalla lähistölle räpsimään? Ja onko teillä oikeasti aina niin idyllistä - piknikeillä, matkoilla, kotona? Meillä ei. Hauskaa meillä on ja enimmäkseen rakkaudentäyteistä, mutta koristeellisia kattauksia ja harkittuja sisustuselementtejä ei. Ja jos joskus olikin, niin lapsi söi tai tunki ne vessanpönttöön aikapäivää sitten.

 "Otetaan tällanen kiva yhteiskuva Maija!"

Kommentit (3)

Vierailija

Joku sanoi joskus mielestäni hyvin, että nykyään ihmiset unohtavat kokea ja elää lomamatkat ja joskus arkeakin, sillä kaikkea pitää koko ajan kuvata. Varsinkin lapsen kanssa sitä ajattelee itsekin, että kaikesta on saatava kuva; ensimmäisestä hampaasta, askeleesta, ulkomaanmatkasta, mustikkaretkestä jne. No alkeellisimmissakin puhelimissa on nykyään kamerat, joten kuvia tulee räpsittyä aina. Viime talven lomareissulla mieleeni muistui kuitenkin tuo neuvo kokea enemmän ja kuvata vähemmän. Ja ah, kuinka vapauttavaa se oli, kun ei tarvinnut raahata järkkäriä koko ajan mukana, ei tarvinnut näyttää siltä, että koko ajan on kivaa JA varsinkin, ettei koko ajan miettinyt, että vitsi mikä maisema, pitääpä ottaa kuva. Ja sitten sitä keskittyi vain töllöttämään sitä auringonlaskua. Suosittelen kaikille! :) Ja tällä taktiikalle kuvia kertyi kuitenkin kahden viikon aikana se 100, joista voi sitten pirpanalle näyttää myöhemmin, että siellä sitä oltiin. :)

Blogiarkisto

2013
2012
2011