"Ei tää lumessa käveleminen oo mun juttu."

Yksi vuotta ja kaksi kuukautta, ja Maija hokee ensimmäistä lausettaan. Nyt jo! Olen niin ylpeä. Ainakin teoriassa. Käytännössä toivon paluuta yksisanaisiin höpötyksiin tai siirtymistä seuraavaan lauseeseen, koska tämänhetkinen hokema ei ylennä mieltäni.

"ÄITI KAKKAA" se sanoo kirkaalla, kauniilla lapsenäänellään. Kaksisataa kertaa päivässä. Leikkiessään, syödessään, kävellessään, vastauksena kysymykseen ja muuten vain.

Se ei tarkoita sitä, sen vakuutan. Hei oikeasti! Lapsen Egyptin-tuliainen, pitkittynyt ripuli, on vain tuonut päivittäisen keskustelumme kiintotähdeksi kakan. Ja näköjään minun täytyy tunkea aihe myös blogiin. Anteeksi siitä. Niin, siitä puhe mistä ei todellakaan ole puute, ja kun vaippa vaihdetaan uuteen tunnin, parin välein, pysyvät puheenaiheet pitkälti samoina.

Ja ÄITI sitten, no se on jo pitkään ollut suosikkisana ja tarkoittaa yleensä, että Maija haluaa jotain. Äiti on väline halutun asian saamiseen, siksi sana on niin tehokas. Toki ÄITI on myös minun nimeni, siitä ei ole epäilystä. Olisikin - silloin voisin väittää, että viikon hokema tarkoittaa jotain ihan muuta kuin miltä kuulostaa.

Täällä jatketaan vaippahaipakkaa ja toivotaan pikaista paranemista. Jos ripuli jatkuu viikonlopun yli, palaamme lääkärin pakeille jatkoselvittelyjä varten. Siihen mennessä aion istuttaa lapsen suuhun jonkin uuden, mukavamman lauseen. Se voisi alkaa vaikka ISI...

Kommentit (2)

Vierailija

Kiva, kiva... nyt jo kaksi blogistia kirjoittaa samaan aikaan (..pas...) anteeksi, kakasta. Hyvä aihe, ei siinä mitään! Kuitenkin molemmilla eri "näkökulma". Sinulla oli ihan hauska juttu myös.Onnea vain lapsukaisen ensimmäisistä sanoista. Niitä ei voi unohtaa?

Blogiarkisto

2013
2012
2011