Sanonta on armollinen. Se kertoo, että jotain yritettiin ja jokin liikuttava härveli tai pensasparka saatiin ehkä aikaiseksi, mutta täydellistä ei tullut. Ja että se ei haittaa.

Olemme Miehen kanssa pettyneitä, väsyneitä ja hirvittävän surullisia. Katkeriksi emme kuitenkaan taivu. En kysele, miksi juuri meille kävi näin – miksi ihmeessä meille ei voisi käydä näin? Huonoa tuuriahan tämä vain on, ja yhtä lailla me olemme sattuman armoilla kuin muutkin.

Surussa helpottaa moni seikka. Ystävien tuki ja lämpö tietenkin. Yhteiset itkut ja naurut. Ajatus siitä, että lasta ei oikeastaan koskaan ollutkaan, oli vain rikkinäinen, tuhoon tuomittu munasolu. Kukaan ei oikeasti kuollut. Vain ajatuslapsi lakkasi olemasta. (Ei kuitenkaan laiteta painoa sanalle ”vain”.)

Vaikka itku iskee monta kertaa päivässä, tiedän että pärjäämme. Tästä mennään eteenpäin, rohkeina ja luottavaisina. Vaikkei tällä kertaa mennyt niinku Strömsössä, ehkä ensi kerralla onnistaa.

Kommentit (7)

Sandee

Ihailen tasapainoasi ja kirjoituksestasi välittyvää sisäistä rauhallisuutta, vaikka päässä ja sydämessä varmasti myllertääkin. Ajatuslapsikin on tärkeä, onhan hänen mukaansa on ehditty jo kuvitella tulevaisuus. Ja kuvitellun tulevaisuuden menetystä saa surra. Teitä varmasti onnistaa vielä ja se tuleva oikea lapsi tulee olemaan onnellinen ihanista vanhemmistaan.

Paljon valoisia ajatuksia teille tähän pimeään hetkeen, pian huomaatte auringon taas paistavan. <3

heikkulin

Otan osaa, kahdessatoista viikossa ehtii käydä läpi kaiken, joten surkaa rauhassa!

Kiitos ihanasta blogista ja toivottavasti pian saamme taas ottaa osaan iloonne!

Yrmyliini

Voih.. täällä kyynelsilmin luin kirjoituksiasi, ensin ilosta ja sitten surusta.
Itsellä tuolla tuhisee parin kuukauden ikäinen tyttö ja hyvin on vielä muistissa kaikki tunnelmat alkuvuodelta. Aivan kuin itse olisin kirjoittanut tänne noita juttuja, niin samanlaisia ajatuksia sulla on :) Vaikka mulla raskausaika ei mennyt ihan ruusuilla tanssien kolmen kuukauden pahoinvointeineen ja loppuraskauden turvotuksineen, on sitä aikaa jotenkin ikävä, kun loppui niin yllättäen etuajassa käynnistykseen. Vaikka toki tulos on aivan ihana <3
Toivottavasti teillä pian tärppää uudelleen ja pääsette kokemaan kaiken sen uuden ja ihmeellisen joka ensimmäisen lapsen odotukseen liittyy. Voimia ja mukavaa joulun odotusta! Ja kiitos ihanasta blogista :) Innolla odotan jatkoa.

helmiina

Otan osaa suruusi! Elämä koettelee meitä kaikkia vuoronperään. Onneksi ette ole katkeroituneet, sillä se vie turhaan voimia. Surusta pääsette kyllä yli, ja toivon teille onnea tulevalle. Kenties piankin testi näyttää positiivista ja kaikki menee paremmin kuin nyt. Seurasin innolla blogia ja ehdin jo toivoa, että olisin raskaana, jolloin olisi ollut vielä mielenkiintoisempaa seurata tätä. Mutta sitten menkat kuitenkin alkoivat, vain reilusti myöhässä, ja itketti pettymyksestä. Ei edes negatiiviset raskaustestit saaneet toivoa menemään, ajattelin että ne voivat näyttää väärin, kuten olen kuullut joillekin käyvän. Mutta tässä ollaan, ilman raskautta ja ilman vauvaa mahassa. Esikoinen on kymmenkuinen ja uusi vauvakuume vaivaa..

Tsemppiä teille tosi paljon ja voimia <3

keltanokanhautomo

helmiina,
kiitos sinullekin osanotosta. Pidetään toivoa kuin kukkaa kämmenellämme. Uskotaan siihen, että vielä meille molemmille se vauvaonni osuu.

Anna

Kyyneleet kirvelee silmissä kun luen tekstiäsi. Olen niin pahoillani puolestanne. Toivottavasti ette joudu koskaan enää kokemaan tuollaista surua, vaan että pian koittaa iloisempia aikoja-täynnä onnellista odotusta.

Blogiarkisto

2013
2012
2011