Lopetin imettämisen. Hupsis!

Alku meni suunnitellusti ja harkiten. Vähitellen siirryimme siihen kolmeen imetykseen per päivä, sitten kahteen. Jännityksestä jäykkänä jätimme iltasyötön pois – eikä beibi ollut moksiskaan. Ja sitten hetken mielijohteesta tänä aamuna en vain enää tarjonnutkaan aamumaitoa. Eikä se ollut mikään ongelma. Noustuamme ylös vauva veti huikat Valion tavaraa ja oli tyytyväinen.

Se on ohi!

Ei enää luukullisia rintaliivejä, helposti avattavia neuleita ja olkainten pudottelua topeista. Ei enää liivinsuojia (jotka yhä olivat laatikossa varalla), ei enää vuotoja eikä maidon pakkautumista.

Onnesta soikeana ja vain ihan pikkuhimpun haikeana pakkaan imetystopit ja liivit pois. Ottaisin kuvan, mutta niin kulahtaneita vaatekappaleita ette halua nähdä.

Nyt kun joku heittäisi minua lahjakortilla johonkin ihanaan alusvaateputiikkiin. Jossa ei roiku yhtään neutraalinsävyistä luukkuliiviä.

Vieroituksesta johtuen tai sitten siitä riippumatta meillä on nyt taas jokin Vaihe. Aiemmin helposti pinnasänkyyn itse nukahtanut vauva saa nyt raivarit jo pinniksen näkemisestä. Ei auta silittely eikä sylissä rauhoittelu, hysteerinen itku alkaa heti kun vauvan laskee sänkyyn. Ja nyt se ei lopu, vaikka kuinka odotetaan ja käydään rauhoittelemassa. Ensimmäisenä yönä tulkitsin kirkumisen korvatulehdukseksi ja varasin ajan yksityislääkäriin. Maksoin 75 euroa siitä tiedosta, että vauvalla on täydelliset korvat ja muutenkin kaikki kunnossa, ja itku johtuu nyt jostain ihan muusta.

Olisiko eroahdistusta? Päivisin pieni kyllä pistää menemään ilman minua. Yöllä se ei rauhoitu, ennen kuin luovutan ja otan sen viereeni nukkumaan. Suloinen se siinä vieressä kyllä on. Kunnes iskee oikean koukun leukaani ja potkaisee Miestä otsaan.

Kommentit (10)

annika

Kuulostaapa tutulta tuo hankala nukkumaanmeno ja öinen heräily. Meillä poju nyt 1v 3kk ja muutama viikko sitten alkoi myös joku Vaihe. Viime syksyn ja alkutalven poika nukkui tosi hyvin, nukahti itsekseen iloisena sänkyynsä ja nukkui läpi yön. Ja sitten yhtäkkiä nukkumaan menosta tulikin kauhun paikka. Ja kun lopulta nukahti, niin heräsi parin tunnin päästä huutamaan eikä rauhoittunut, vaan saattoi parikin tuntia yöllä itkeä. Mekin siis jossain vaiheessa luovutimme ja itseämme säästääksemme otimme pojan viereemme nukkumaan. Jatkoimme tätä muistaakseni parisen viikkoa, mutta sitten päätimme, että kokeillaan saada lapsi taas nukkumaan omassa sängyssään. Otimme taktiikaksi sängyn vieressä hiljaa istumisen, sekä illalla että yöllä. Ensimmäisinä kertoina poika protestoi pitkään, mutta jo muutaman päivän jälkeen on nyt rauhoittunut sänkyynsä melko nopeasti ja kahtena edellisenä yönä jopa nukkunut läpi yön!!! Wuhuu! (Menin sitten sanomaan sen ääneen... ;)) Pojalla on selvästi eroahdistuskausi menossa, on tosi takertuvainen minuun ja isikään ei aina kelpaa. Uskon siis nukkumisongelmienkin liittyvän siihen. Mutta ainakin täällä näyttäisi olevan ohimenevää, toivottavasti teilläkin!

Vierailija

Nyt ensimmäistä kertaa eksyin tänne ja löysin blogisi. Itselläni nyt 1v. poika ja oli ihana lukea tekstejäsi, ajattelen monista asioista samoin :) Olen myös saanut hyviä vinkkejä kirjoituksista. Imetyksen lopettaminen alkaa meilläkin olla ajankohtaista, ja odotan niin kovasti, että saan ne luukulliset liivit piilottaa odottamaan parempia aikoja ja käyttää taas kauniita ja mukavia vaatteita. 

 

Ja voi kuinka suloinen Maija onkaan, ihastuttava!! Mukavaa kevättä!

annika

Niin ja imettämisen lopetin jouluna, jolloin jätin iltamaidonkin pois. Huonosti nukkumisen kausi oli alkanut jo ennen imettämisen lopettamista, joten ainoa syy se ei ainakaan ollut. Osasyyllinen ehkä kuitenkin...

Keltanokka
Liittynyt14.2.2013

Heippa, ja kiitos viestistäsi! :) Vinkkinä luukuttomien liivien hankintaan, että varaudu kokeilemaan pari kokoa pienempiä kuin ennen... Huokaus. :/

Heli

Oletteko kokeillut onnistuisiko mieheltä nukuttaminen paremmin? Meidän pojalla oli joskus alle vuotiaana kausi, että äidin nukuttamana ei suostunut nukahtamaan omaan sänkyynsä sitten millään, mutta isältä nukuttaminen sujui helposti. Tulkitsin, että kyseessä on jonkinlainen eroahdistus: ei voi nukahtaa, koska se merkitsisi eroa äidistä, mutta isästä ei niin väliksi. Lopulta sitten aloitettiin unikoulu ja minäkin pystyin taas sen jälkeen nukuttamaan tai siis laittamaan lapsen sänkyyn.

Mami12

Meilläkin imetys lopetettiin noin kuukausi sitten mutta se ei vaikuttanut öihin. Nyt vaan onntaas helpompaa ottaa tyttö viereen, muuten saisi koko aika rampata tytön huoneessa nukuttamassa uudelleen. Näitä vaiheita...unikoulut mennyt hukkaan :(

Tiina

Meillä oli noin kuukauden vaihe, jollon vauva vaati, että äiti tai isä istui pinniksen vieressä ja piti kättä pinniksessä. Siinä sai istua 20-40 min. Tällä viikolla yhtäkkiä meilla palasi vauva, joka nukahtaa yksikseen pinnikseen. Edelleen tuo herää öisin pari kertaa ja tarvii tutin suuhun, mutta rauhottuu heti kun sen saa. Meillä ei imetys voinut liittyä mitenkään tuohon nukahtamisongelmaan, koska imetys loppui ennen kuin kerkes kunnolla alkaankaan.

Tanja

Muistan että meidän lapsella oli yksivuotiaana "huudan hysteerisesti äidille vaikka puoli ja vaikka tekisit mitä, mutta isi saa kyllä nukuttaa"-kausi. Imetystä kylläkin jatkoin, ettei se ollut syynä.

Tanja

Ainiin ja imetysliivejä saa nättejäki, ei tarvi olla vaaleita ja nuhjuisia. Ja imetyspaitoja myös löytyy hyvin monenlaisia, ettei tarvi pitää yhtä ja samaa. Esim. Boobilta löytyy. Et jos tahtoo vaihtelua imetyselämään. :)

keltanokanhautomo

Kiitos kaikille kommenteista! Summa summarum: kaikilla on Vaiheita. :D Onneksi ne menee aina ohi ja tulee uusi Vaihe. Meidän huutovaihe kesti vain sen kaksi yötä, ja tilanne palasi jo normaaliksi. Helille vastauksena, Mies on nukuttanut vauvan jo monen viikon ajan, koska halusimme alkaa vieroittaa vauvaa imetys-uni-assosiaatiosta kokonaan. Ongelmaa ei ollut. Viime viikon huutoiltana vauva nukahti ihan normaalisti ensin, mutta alkoi vähän ajan päästä itkeä, eikä rauhoittunutkaan Miehen käydessä vauvan luona. Monta kertaa. Lopulta minäkin yritin, ja tilanne eteni sitten siihen sylissä kirkumiseen. En tiedä mitä tapahtui, mutta onneksi se meni ohi. :)

Tanja, ne ihanat ja kauniit imetysvaatteet jäivät aikanaan kauppaan, kun ajattelin etten viitsi sijoittaa omaisuuksia väliaikaisiin kuteisiin. Nyt on ihanaa, kun ei tarvitse edes ajatella koko asiaa, kun valitsee kaapista päälle pantavaa. :) Mutta jos suunnitelmissa olisi ollut viisi lasta ja pitkä imetys kunkin kohdalla, olisin varmaan ostanut heti alkuun vähän enemmän ja parempia vaatteita. Nyt menin muutamalla topilla ja kaksilla rintsikoilla.

Blogiarkisto

2013
2012
2011