Tässä se tulee, pidempi versio viime viikonlopun koitoksesta. Jos odotat, etkä halua kuulla siitä, mikä voi mennä pieleen, hyppää suoraan tekstin viimeiseen kappaleeseen. Jos pelkäät synnytyksessä eniten avautumisvaiheen kipua, lue ihmeessä koko juttu. Tästä se lähtee.

Lauantaiaamuna nieleskelin pettymystä pysyttyäni jälleen yhtenä kappaleena koko yön. Päätimme Miehen kanssa osallistua ystäväni illanistujaisiin, kun nyt kerran ei muutakaan tekemistä olisi. Kävin kaupassa ja aloin leipoa kakkua juhliin vietäväksi. Siinä kermaa vatkaillessani huomasin, että mukavan selkeitä, aiempaa voimakkaampia supistuksia tuli uudelleen ja uudelleen – jestas, tasan kymmenen minuutin välein. Mielenkiintoista.

Tunnit kuluivat, ja väli lyheni iltapäivän aikana seitsemään minuuttiin, välillä viiteenkin. Yhä rauhoittelin Miestä: nämä voi loppua koska vain. Älä vielä innostu. Yritin nukkua mutten voinut, koska supistukset alkoivat olla selvemmin kivuliaita. Makasin sängyssä ja söin koko ajan jotain pientä. Jos lähtö tulisi, olisin ainakin tankannut hyvin.

Ennen seitsemää soitin Naistenklinikalle ensimmäisen kerran. Sain ohjeeksi ottaa parasetamolia sitten kun siltä tuntuu, mennä suihkuun ja koittaa levätä. Puoli kahdeksan nielin kipulääkkeet. Ei ollut enää helppo olla, mutta ei ihan kamalaakaan. Suihkussa lämmin vesi tuntui hyvältä. Mies vei koiramme yöksi sovittuun hoitopaikkaan, minä pakkasin nopeasti loput tavarat sairaalakassiin. Alkoi olla selvää, että homma hoituisi tammikuun puolella valmiiksi. Sinnittelin kotona puoleen yöhön, jolloin päätimme lähteä. Jonotimme kahdella puhelimella taksikeskukseen – lauantai-iltana muillakin on ilmeisesti tarvetta kyydille. Huohotin taksinvälittäjälle, että synnytyskeikka on kyseessä, olisi siis parasta tulla nopeasti. Kuski ajoi kuin enkeli, hidasti töyssyissä ja kiihdytti suorilla.

Jännitin kovasti sitä, olisiko kohdunsuu lainkaan avautunut päivän aikana ja lähetettäisiinkö meidät sittenkin kotiin. Kätilö kuitenkin ilmoitti ilouutisen: kohdunsuu oli neljä senttiä auki, supistukset tehokkaita ja synnytys siis selvästi vauhdissa! Siirryimme synnytyshuoneeseen ja asetuimme taloksi. Valtava eväskassi ja iPad seuranamme kävimme taistoon. Seuraavien yön tuntien aikana avautuminen eteni hyvin. Hönkäilin ilokaasua, joka toimi loistavasti.

Aamuneljältä ilmoitin, että se ei enää riitä, ja sain epiduraalipuudutuksen kiitettävän nopeasti. Oli mahtavaa tuntea, kuinka kivut hävisivät hetkessä. Eivät ne sietämättömiä olleet missään vaiheessa – en edes itkenyt kertaakaan yön avautumisen aikana.

Yhtäkkiä tuli kiire. Sikiön sydänäänet laskivat, minut autettiin kontilleni ja hengittämään happea, kätilö paineli mahaani voimakkaasti. Huone täyttyi ihmisistä, labrotatoriohoitaja nappasi verinäytteen, joku kysyi allergioistani ja syömisistäni ja kaikilla oli vähän epäilyttävän jämäkkä sävy äänessään. Sana ”sektio” mainittiin. Vilkaisin Miestä, olin huolissani siitä onko hän huolissaan. Minä luotin hoitajiin, en pelännyt vaikka huolestuinkin.

Sitten tilanne tasaantui. Kaikki huokaisivat helpotuksesta. Rauhotuimme, nukuimme Miehen kanssa, oli kivuton ja hyvä olo. Yön kätilö vaihtui aamuvuorolaiseen, ja hänkin oli ihana ja taitava. Oksitosiini laitettiin tippumaan, jotta supistukset vauhdittuisivat.

Aamun valjettua aloin valmistautua henkisesti grande finaleen, ponnistamiseen ja vauvan syntymään. Sisätutkimus, kohdunsuu 9-10 senttiä auki, kohta ponnistetaan! Ja sitten: vauvan sykkeet romahtivat taas. Sama härdelli kuin yöllä, minä kontilleni ja happimaskiin, mutta nyt tilanne ei rauhoitu ja on tehtävä päätöksiä.

Unohtumaton lause painui mieleeni: ”Hätäsektio!” kätilö tiedotti muulle henkilökunnalle, ja minä purskahdin itkuun. Taisin sanoa lakonisesti ”voi paska”. Sitten ei aikailtu. Minut heivattiin siirrettävälle sängylle, piuhat revittiin irti koneista, ja sänkyäni lähdettiin työntämään juosten hissiin. Leikkaussalissa taas valtavasti ihmisiä, äärimmäisen nopeaa toimintaa, varmat otteet ja luotettavat kasvot. Itkeskelin. Hoitajat rauhoittelivat ja uskoin heitä, en ollut peloissani – olin lähinnä pettynyt. Pitkän avautumisen ja kipujen hallinnan jälkeen joutuisin sittenkin leikkaukseen, vauva ei syntyisikään alateitse, ei pääsisi heti rinnalleni.

Nukahdat nyt, sanoivat, ja sitten en enää muistakaan mitään. Paitsi heräämisen. Teille on syntynyt terve tyttö, hän on nyt isänsä luona ja tulee pian sinua tervehtimään. Itkua, valtavaa väsymystä, sekava olo. Ja kun Mies ja lapsi tulevat, en oikein hallitse tilannetta, olen lääkkeistä sekaisin, itken. Jään vielä heräämöön ja olen loputtoman väsynyt.

Ensimmäisen vuorokauden synnytyksen jälkeen makaan sängyssä. Imetän, pystyn puhumaan puhelimessa ja kirjoittamaan Facebookiin ja tänne blogiini, mutta olen aivan sekaisin. Maanantaina pääni alkaa selvitä. Tajuan saaneeni upean lapsen, rakastun siihen yhtäkkiä ja täysillä ja se on jotain mitä en ole osannut kuvitellakaan.

Seuraavien päivien aikana minulle selvitetään, mistä sektiopäätöksessä oli kyse. Vauva oli tulossa maailmaan avotarjonnassa, siis selkä kohti minun selkääni, kun normaalisti tullaan nenä kohti äidin selkää. (Aiemmin mainitsemani kasvotarjonta oli siis väärinymmärrys.) Napanuora oli vauvan pään ympärillä ja kasvojen edessä, ja puristui kasaan aina vauvan painuessa alaspäin. Lisäksi vauva oli liian ylhäällä vielä siinä vaiheessa, kun ponnistaminen olisi voinut alkaa. Siksi imukuppisynnytyskään ei ollut mahdollinen, siihen olisi mennyt aivan liikaa aikaa. Hätäsektio oli ainoa vaihtoehto.

Nukahtamisestani minuutin kuluttua vauva oli ulkona vatsastani. Ja huusi kuulemma kuin syötävä, sai yhdeksän pistettä, oli heti pirteä ja sopivasti ärtyisä. Kaikesta huolimatta synnytys oli minulle positiivinen kokemus. Tuloksena syntyi ihana terve tyttö, jolla on kaikki hyvin. Sektiohaava on alkanut parantua nopeasti, ja pärjään mukavasti kotona. Ja miten onnellisia me olemmekaan. Ei tätä voinut etukäteen aavistaa. Että sitä voi vain tuijottaa pientä ihmistä ja itkeä sen kauneutta.

Kommentit (13)

Rouva X

Voi että, on siinä mahtanu olla sekaisin, kun yhtäkkiä synnytyksen suunta kääntyy aivan toiseen. Mutta onneksi on keinot kaikkiin tilanteisiin, ammattilaiset osaa hommansa ja loppu hyvin, kaikki hyvin!

Onneksi olkoon vielä toistamiseen teille!!! Tuota onnen tunnetta ei varmasti sanoin osaa kuvailla <3

Sonya

Kyynel vierähti omalle poskelle kun luin teidän jännittävästä synnytyksestä ja sen onnellisesta lopusta.
Hyvä, että olette päässeet vauvaelämän alkuun mukavasti kotona :)

jenni

Hurjaa touhua!

Onneksi kaikki meni tyttösen osilta kuitenkin hyvin, ja hän saapui juuri sopivan ärtyisenä :)

Toivottavasti haavat paranevat äkkiä ja saat levättyä. Paljon onnea koko meidän perheeltä <3

Harza

Paljon Onnea pienestä prinsessasta! Olen seurannut maktkaanne ihan alusta asti, ja täytyy sanoa että olin viime sunnuntaina tippa linssissä kun luin että tyttö on saapunut! :)
Onneksi synnytys päättyi hyvin eikä kammoakaan jäänyt. Meillä esikoisen synnytys meni lähes samoin, paitsi sain kiireellisen sektion ja tyttö oli otsatarjonnassa.
Onnea vielä, myös Miehelle! :)

keltanokanhautomo

Kiitos kovasti onnitteluista kaikille, välitän terveiset myös Miehelle! :)

elina.

huh. valutan kyyneliä. ehkä nää hormonit hyrrää vielä itelläkin. (kuopus, poikaseni on kohta 4kk)
PALJON ONNEA pienestä tytöstä!

Niia

Oi vau, ei pysynyt silmät kuivana täälläkään tarinaasi lukiessa! :) Ihan pian tulee vuosi siitä, kun itse koin melkein saman. Tosin aukesin vain 5 cm asti ja hätäsektiosta kyettiin vaihtamaan kiireelliseen sektioon, eli sain olla hereillä kun rääpäle nostettiin masusta ulos. Haava parani nopeasti ja nyt olen jo elämäni kunnossa ja haaveilen uudesta masuasukista :) Onnea teille vielä!

Elina

Tuntuipas niin tutulle. 19 v. sitten olin samassa tilanteessa, napanuora oli kiertynty kaulan ympäri eikä päässyt syntymään. Vasta sitten kun pulssi laski, kätilö tajusi hälyyttää lääkärin ja sitten mentiinkin ja lujaa. Mutta kaikki hyvin, tänä päivänä se natiainen on alokkaana armeijassa ja yhtä onnellinen loppu kuin teilläkin - paljon onnea teille, nauttikaa vauva-ajasta, se on niin lyhyt !

Hanna

Kiitos kun jaoit tarinan. :)
Onnittelut ihanasta, terveestä tytöstä! Nuuhkikaa vauvantuoksua ja nauttikaa toistenne seurasta! :)

kirsi

silmäkulmat kostuu. nämä tämmöiset tarinat vievät itsenikin takaisin saliin :)
onnea prinsessasta!!!

Blogiarkisto

2013
2012
2011