En ole lainkaan taikauskoinen, mutta jostain syystä hirvittää nykyisin mainita ääneen mistään Maijan positiivisesta tavasta tai piirteestä. On nimittäin useammin kuin kerran käynyt niin, että siinä samassa, kun väitän ääneen Maijan tekevän sitä tai tätä, tilanne muuttuu. Että “Maija nukkuu kolmet päikk-”  no eipäs nuku enää tuon lauseen jälkeen. Pitäisi aina koputtaa sitä puuta ja valmistautua silti siihen, että ääneen lausumisen taika iskee taas ja kaikki muuttuu.

Toimisikohan homma toisinkin päin? Hei maailma, Maija herää edelleen TODELLA aikaisin! Varsin erittäin aikaisin, oikein paljon ennen kuin kukko ehtisi edes laulaa. Näin se on, eikä sitä mikään muuta. Ei. Eikö?

Hyvistä vinkeistä viisastuneina päätimme kokeilla yksien päiväunien taktiikkaa. Vajaa viikon kokeilu ei ole vielä vaikuttanut kovin paljon. Maija herää edelleen ennen viittä itkeskelemään, mutta nukahtaa kyllä jossain vaiheessa vielä uudelleen; ainakin, jos otan sen viereeni syömään ja nukkumaan. (Se ei kyllä ollut suunnitelmissa, mutta jotenkin se houkutteli enemmän kuin nouseminen puuronkeittoon.) Viimeistään kymmeneltä aamupäivällä se olisi valmista kamaa unille, mutta vielä pitäisi jaksaa syödäkin.

Päivällä pieni on sitten melkoisen väsynyt. Yhdet parin tunnin päiväunet eivät riitä pitämään raasua virkeänä; eilenkin se sitten nukahti isin syliin, kun oli niin sippi. Tosin parina uuden päiväjärjestyksen päivänä vauva on ollut yllättävänkin pirteä, joten ehkäpä siirtyminen yksiin uniin voikin sopia tässä vaiheessa.

Itse olen edelleen melkoisen väsynyt tästä pimeästä vuodenajasta. Siinä mielessä toisten päiväunien (lue: tilaisuuden löhötä, kirjoittaa tai urheilla) menettäminen harmittaa, etenkin kun vielä ei tilalle ole tullut pitkää aamu-unta. En voi käsittää, että olin paljon pirteämpi silloin, kun vauva vielä söi parin tunnin välein yöllä. Nyt saan kuitenkin yleensä nukkua sinne aamu neljään, viiteen, ennen kuin alkavat ensimmäiset äänet kuulua vauvan puolelta kämppää. Imetyshormoneja kiitetään yleensä siitä alkuvaiheen jaksamisesta, mutta mihin himputtiin ne piristehormonit katoavat nyt, kun edelleen imetän ja kaamos pimentää pääni?

Vähemmän pimeää mieltä kaikille teille!

ps. Joulu meni ja oli mukava. Ihaninta oli, että Maija tykkäsi porkkana- ja perunalaatikosta. Ne olivat nimittäin ihan itse tekemiäni!

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013
2012
2011