Ystäväni urheili koko raskausajan ahkerasti, voi loistavasti loppuun saakka ja selvisi synnytyksestäkin kunnialla. Hänen esimerkkinsä innostamana olen päättänyt, että jos en muuten pystykään elämään niin terveellisesti kuin kuvittelin, niin ainakin minä liikun. Ja minähän liikun!

Otin vähimmäistavoitteekseni harrastaa keskimäärin 30 minuuttia reipasta liikuntaa päivässä. Liikunnaksi ei siis lasketa shoppailumaleksintaa korkkareissa tai kevyttä kotityötä, vaan se edellyttää edes pientä hengästymistä tai hikoamista. Tuon puolituntisen voi jonain päivänä jättää väliin tai typistää lyhyemmäksi, mutta sitten se on korvattava toisena päivänä pidemmällä spurtilla. Jotta pysyisin laskuissa otin käyttöön tukkimiehen kirjanpidon: vetelen valkoisia viivoja eteisen liitutauluseinäämme, yhden viivan jokaista kymmenminuuttista kuntoiluhetkeä kohden. Viikossa viivoja pitäisi kertyä 21. Ja miten lapsellisen innoissani olenkaan viivoista! Heti lenkin jälkeen tartun liituun ja suihkin seinään noita reippaita viivoja, tyytyväisenä.

Tuntuu ihanalta, kun viikon puolivälissä viivoja on jo viisitoista, ja tiedän että saavutan tavoitteen etuajassa. Ja sitten liikun vielä vähän lisää, ja viikon saldo ylittää odotukseni. Voitto se on sekin! Tähän asti olen sauvakävellyt, kotijumpannut ja käynyt kuntosalilla. Uidakin yritin, mutta en osaa. Kyllä minä pinnalla jotenkin pysyn, mutta niska on ihmeellisesti kenossa ja happi loppuu kesken. Aion kuitenkin kokeilla vesijuoksua. Se voisi olla hauskaa ja kelvata Tyypillekin; kuivan maan juoksu tuntuu kummalliselta kohdussa ja lisää harjoitussupistuksia, joten sen olen lopettanut.

Nyt on jo kahdeskymmenes viikko, ja tuntuu että se kultainen keskiraskaus on todella täällä. Liikkuminen tuntuu mahtavalta, ja energiaa riittää myös töihin. Hiuksetkin ehkä jotenkin kukoistavat? (Niin ainakin kirjoissa luvataan tapahtuvan, ja taidan uskoa siihen.) Keskivartalopullahdus on ihana, ei paina vielä liikaa eikä estä normaalia elämää, mutta näkyy niin että ainakin tutut jo huomaavat. Ja Tyyppi kertoo olemassaolostaan sätkimällä joka päivä, niin että mamman ei tarvitse huolestua. Tällaista jos raskaus olisi aina... Niin en muuta haluaisikaan.

Kommentit (1)

Sans

En voi sanoin kuvailla kuinka onnellinen olen teidän puolesta!(: Luin tässä kyyneleet silmissä kuusi viimeisintä merkintääsi.
Ensimmäinen raskautesi alkoi suunnilleen samaan aikaan kuin minun (meillä la. oli 15.06.) Voi kun minullakin olisi riittänyt into liikkua raskauden aikana. Ehkä pitäisi kokeilla seuraavan kerran tuota sinun kikkaasi(:

Meillä on nyt parin kuukauden ikäinen ihana pieni poika, enkä malttaisi odottaa, että teillekin tulee se oma pieni tuhisija - te todella ansaitsette sen!

Blogiarkisto

2013
2012
2011