Kirjoitukset avainsanalla Koti

Sen jälkeen kun möimme nykyisen asuntomme tammikuussa olen sisustushaaveillut. Uusi koti on nyt mitä todennäköisemmin löytynyt, mutta vielä ei ole nimiä papereissa. Mutta jos ja kun kodimme saamme on edessä totaalinen remontti ja 34neliötä enemmän sisustettavaa. Kokosin tähän kollaasiin tämän hetkisiä haaveitani ja lemppareitani.

Valaisimet ovat minun heikkous ja jos yhden asian haluan ehdottomasti uuteen kotiimme, niin se on Flosin 265-seinävalaisin. Kyseinen valaisin oli rakkautta ensisilmäyksellä kun näin sen ja nythän kyseisestä valaisimesta on tullut varsinainen "blogivalaisin", mutta onhan valaisin upean näköinen ja tykkään ajatuksesta, että valaistuksen paikkaa pystyy siirtämään. Ruokapöydän päälle haluaisin Artekin valaisimia, haaveissa mm. Aalto A110-riippuvalaisin. Nykyisen kotimme seinillä on paljon mustavalkoisia valokuvia, mutta uuden kodin seiniä rupean täyttämään myös joillakin kivoilla julisteilla, tämä Helsinki-juliste löytyykin jo nyt minulta ja tykkään siitä kovasti ja se löytää varmasti paikkansa myös uudesta asunnosta. Olohuoneeseen haluaisin jonkun lokoilutuolin ja kun olen päässyt jossain istumaan Eamesin RAR-keinutuoliin olen tykännyt tuolin istumatuntumasta ja ulkonäöstä, ehkäpä kotiutan siis tämän klassikon. Olen päättänyt luopua muuton yhteydessä meidän vanhasta Ikea sohvasta, jonka hankimme kymmenen vuotta sitten ensimmäiseen yhteiseen kotiimme. Nyt haluan harmaan sohvan, joka on kulmikkaampi muodoiltaan kuin nykyinen sohvamme, Ikean Norsborg sohva miellyttää silmääni. Uusi kotimme on nykyistä kymmeniä neliöitä suurempi, joten uusia mattoja tarvitsemme. Woodnotestin matot ovat kauniita ja varmasti laadukkaita. Eamesin DSR tuoleja meillä on jo neljä kappaletta ja ne tulevat uudessakin kodissa ruokapöydäntuoleiksi. Minulla on joitakin maljakoita, mutta olen kaipaillut maljakkoa, johon mieluusti hankkisin jatkossa perjantaipuskia, näen tämän Marimekon Urnan kaunistamassa tuoreine kukkineen kotiamme. Nykyinen ruokapöytämme on väliaikainen ratkaisu pöytälevystä ja pukkijaloista kyhättynä, ja pitkä aikainen haaveeni on ollut klassikkojen klassikko Artekin pöytä.

Katsotaan miten pahasti blogi muuttuu vauvablogista remontti/sisustusblogiksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

KLO 7.00-9.00

Kello soi matkapuhelimessa, torkutan vielä vartin, koska heräsin mielestäni ihan kesken unien. Haluan arkiaamuina herätä ennen lapsia, jotta ehdin laittamaan itseäni valmiiksi ennen kuin aloitan tyttöjen aamutoimien pyörittämisen, sen vuoksi herätyskello, vaikka olen kotiäinä. Siinä sängyssä maatessani tajuan, että olen herännyt yön aikana imettämään vain kerran. Olo olisi varmasti todella levännyt, jos en olisi edellisenä iltana roikkunut koneella lähes puoleen yöhön asti tekemässä blogipostausta. Nousen sängystä ja menen tekemään kylppäriin aamupesut. Kylpyhuoneeseen rupean kuulemaan kuopukseni iloista höpöttelyä kehdosta. Rakastan kuinka hyväntuulinen ja hymyileväinen Hertta on aamuisin, ehdottomasti yksi päivän kohokohdista. Vaihdan vauvalle päivävaatteet päälle aamupesun jälkeen. Vauva on aina hoitapöydällä mahdottoman iloinen ja lässytän, pusuttelen ja hymyilen pienokaiselleni. Esikoiseni herää myös ja juoksee vuoteesta luoksemme. Imetän vauvalle aamupalan jo ennen omaa aamiaista, toisin kuin yleensä, sillä lokakuinen heräsi tänään poikkeuksellisen aikaisin ja saan näin varmistettua, että saan itsekin syödä aamiaiseni rauhassa. Imetyksen jälkeen siirryn vauvan kanssa keittiöön valmistamaan aamiaista minulle ja taaperolle. Laitan aina edellisenä iltana kaiken mahdollisin valmiiksi nopeuttamaan aamuja, mutta aamiaista en tajua tehdä valmiiksi jääkaappiin. Aamulypsyn jutut piristävät taustalla. Teen aamiaiseksi smoothien kreikkalaisesta jugurtista, ananaksesta, banaanista, chia-siemenista, kookoshiutaleista ja leseistä. Rakastamani Nespresson Lattissima-kahvikone valmistaa minulle hetkessä päivän ensimmäisen latten. Tajuan, että taitaa olla ensimmäinen aamu kun emme tarvitse kattovaloa aamupalapöydässä nähdäksemme. Syömme taaperon kanssa rauhallisissa fiiliksissä aamupalan samalla kun vauva istuskelee sitterissä. Sitten alkaakinpukemisrumba. Ensimmäiseksi esikoinen valmiiksi, sitten itselle päivävaatteet (puen taas päälleni raskausajanhousut ja suosikki imetyspaidan, pitäisi innostua ostamaan itsellenikin uusia vaatteita )ja vauvalle ulkovaatteet. Imetän vielä varmuuden vuoksi, koska vauva söi mielestäni todella pikaisesti aamupalan.

KLO 9.00-12.30

Ulkona. Jotenkin käsittämätöntä ajatella, että siitä kun avasin silmäni on kulunut jo 2 tuntia ja vasta nyt ollaan ulkona. Lähdemme kävelemään kohti kerhoa. Esikoinen kävelee ja hyssytän vauvan vaunuihin. Jossain vaiheessa Hissu haluaa tulla vaunujen kyytiin, jolloin tajuan, että sisaristuin on jäänyt vaunukellariin edellisillan retkien jälkeen. Olen valmis kiroamaan mieheni, kunnes tajuan itse olleeni edellisenä iltana esikoisen kanssa menossa ja unohtanut siirtää istuimen Scooteista sisarvaunuihin. Ei auta kuin kääntyä takaisin. Molemmat lapset kyydissä lähden reippaasti kävelemään kerholle, en tälläkin kertaa halua, että esikoiseni on viimeinen lapsi, joka tuodaan kerhoon. Aurinko paistaa ja minut valtaa todella keväinen olo. Kävelemme hiljaisuuden vallitessa perille. Halit ja pusut pariin kertaan, kun hyvästelen esikoiseni, hän on monena aamuna jäänyt itkemään aamuisin kerhoon, joten olen helpottunut ja onnellinen, että tänään hän jää tyytyväisenä kerhoon, vaikkakin halailemme pitkään ja kerromme toisillemme kuinka meillä tulee toisiamme, ja Hissulla tulee kuulemma myös unilelua, ikävä kerhopäivän aikana. Esikoisen kerhopäivinä käyn yleensä kävelylenkeillä, asioilla, tai menen vauvan kanssa kotiin. Tänään menemme kuitenkin seurakunnan vauvakerhoon. Kyseinen kerho oli esikoisen vauva-aikan yksi kivoimmista jutuista ja nyt kuopuksen kanssa ollaan käyty samaisessa kerhossa siitä asti kun hän oli kolmeviikkoinen. Vauvakerhoon päästyämme Hertta herää vaunuissaan. Mennään sisälle, tänne on aina niin hyvä tulla. Imetän vauvan heti alkuun, jotta hän jaksaisi leikkiä sen jälkeen lattialla. Kerhon ajan pienet ja isot vauvat möyrivät lattialla ja äidit juttelevat keskenään ja juovat kahvia. Vauvani jaksaa yllättävän hyvin olla lattialla, välillä kuitenkin sylittelen häntä ja taidan imettääkkin. Kerhon loppupuolella Hertalla tulee harmitus ja rauhoittuu vasta rinnalle ja samalla hän ottaa tissipäikkärit. Puoli kahdentoista aikaa lähdemme hakemaan isosiskoa kerhosta. Kerhopäivä on jälleen kerran sujunut kivasti, eikä Hissu halua lähteä kotiin. Saan lapseni kuitenkin puettua ja lähdemme kävelemään kotia kohti auringon paistaessa. Hissu koluaa tienpiertaneet ja vauvakin nukahtaa vaunuihin, vaikka olin kuvitellut, että näin ei tapahdu äskeisten tissipäikkäreiden vuoksi. Pohdin miten kaikki tärkeät jutut on tällä hetkellä täällä kotilähiössämme ja toivon, että löydämme uuden kodin täältä samaisesta lähiöstä.

KLO 12.30-15.00

Kotona. Rupean valmistamaan lounasta. Yleensä lounaaksi on edellispäivän päivällistä, mutta päivällinen oli niin hyvää eilen, että söimme koko annoksen, joten nyt lohdin nopean lounaan. Teen pitkästä aikaa bravuurini, eli pinaattifetapastan ja tällä kertaa musta pasta tuo hauskaa vaihtelua ruokailuun. Valmistaessani ruokaa esikoinen touhuaa hamahelmillä ja kuopus kaluaa purulelua sitterissä. Syömme kaikki kolme. Ruokailun jälkeen esikoinen ei halua käydä vessassa, saamme aikaiseksi päivän ensimmäisen tilanteen, jolloin pinnani on todella tiukilla. Päikkäreille meno tapahtuu ikävän fiiliksen vallatessa kotimme. Aivan kuten iltatoimissa myös päikkäreille mennessä on tietyt rutiinit ja esikoinen nukahtaakin helposti vuoteeseensa. Imetän vielä kuopuksen ja lasken hänet päikkäreille kehtoonsa. Klo on 13.30 ja molemmat tytöt nukkuvat. Siivoan keittiön ja sitten nopeasti "eväät" ja kirja mukaan ja sohvalle makaamaan. Julkaisen blogipostauksen. Ehdin loikoilla sen sen 45min, kun vauva herää. Kaivaudumme vauvan kanssa sänkyyn, hän syö ja minä luen JHT:n kirjaa.

KLO 15-19.30

Isi-ihminen tulee töistä kotiin. Mies tulee köllimään kanssamme vuoteeseen. Mutta pian onkin noustava laittamaan paikkoja kuntoon ja valmistamaan päivällistä. Esikoinenkin herää päikkäreiltään parin tunnin unien jälkeen. Imetän. Asuntomme ostaja tulee mittailemaan huoneita tulevaa remonttia varten. Leikimme esikoisen kanssa ja hän haluaa pitää tanssiesityksen koko perheelle. Nämä esitykset ovat kyllä parhaimpia juttuja esikoisen leikeissä, Frozen-tanssi on nykyään lähes päivittäin show momo-kodissamme. Imetän. Syömme päivällistä perheen kesken, kuten jokaisena päivänä. Tänään on alkupalaksi kanttarellikeittoa ja pääruaksi uuniperunoita tonnikalatäytteellä. Imetän vauvaa ja hän taitaa ottaa tissipäikkärit. Pikku Kakkosen jälkeen lähdemme pihalle koko perhe. Käymme samalla kirjastoutolla palauttamassa kirjoja ja lainaamassa Viiru ja Pesosen ja itselleni Karita Tykkän reseptikirjan. Vauva nukahtaa Manducaan. Isi menee edeltä vauvan kanssa sisään ja minä jään esikoisen kanssa kiipeilemään sulavien lumikasojen päälle. Sisälle päästyäni imetän ja pakkaan treenikamat kasaan.

KLO 19.30-23.30

Otan auton alleni ja ajan Fressin Clubhouselle ensimmäiseen Trainer-tapaamiseen. Kehonkoostumismittauksessa selviää että minulla on hyvin lihasta, valitettavan paljon rasvaa ja tavoitepainoon on matkaa 15kg. Puhumme PT:n kanssa tavoitteistani, aikaisemmasta liikuntataustastani, ruokavaliosta ja aikataulusta. Takaisin kotona olen kymmeneltä. Molemmat lapsukaiset ovat syvässä unessa. Miehen kanssa ollaan nykyään pyritty pyhittämään iltaisin aikaa toisillemme, mikä itselläni on tarkoittanut selkeästi sitä, että en roiku iltaisin enää koneella niin paljoa kuin aikaisemmin. Juomme lasilliset viiniä, syömme tuoretta ananasta iltapalaksi ja juttelemme suhteestamme. Yritän yleensä olla nukkumassa klo 22, mutta myöhäisten treenien vuoksi, pääsen vuoteeseen vasta hiukan ennen puolta yötä. Onneksi seuraavana päivänä on "vapaapäivä", joten aamu ei tule olemaan niin tiukka kuin kerhoaamuisin.

ps. Tiedän, sitteriä ei saisi pitää pöydällä, mutta kun on paljon kivempi syödä kaikki yhdessä

sitteri, kehto, fleecehaalari, kumisaappaat, sisarvaunut, vaunuverho, hoitolaukku, kerhoreppu, syvä lautanen, juomapullo saatu

Kommentit (10)

Vierailija

Kiva realistinen postaus kotiäidin päivästä. Tutulta kuulostaa. Lasten kanssa kotona oleminen on täyttä työtä, joten ei ihme, jos välillä pinnaa kiristää. Se kuuluu asiaan. Paljon ootte saaneet yhden päivänä aikaan! Mä en yleensä jaksa laittaa kahta ateriaa päivässä, vaan yhden (uuden) lämpimän vain. Sitä sitten lämmitellään mikrossa iltapäivällä. Ei meillä ole kanttarellikeittoja alkupalaksi eikä parisuhdekeskusteluja viinilasin ääressä. Kulttuuri- vai yhteiskuntaluokkaerot? tv. Korkeakoulutettu äiti maalta

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

En tykkää yhtään kun pinnani palaa ja ääneni nousee, siitä ei ole mitään hyötyä (paitsi, ehkä silloin rupee viimein tapahtumaan, kun olen sitä ennen toistanut jonkun asian sen 10 kertaa) ja tulee pahaa fiilistä arkeen.

Itsekin pyrin yleensä siihen, että lounas olisi valmiiksi tehtynä edellisenä päivänä, eikä tarvitse kotiin tullessa ruveta nälkäisenä hirmuisesti kokkailemaan, kun ollaan kaikki jo päikkäreiden tarpeessa.

Eikö olekin jotenkin hauska kuulla millaisia tapoja muilla perheillä on? Oli ne sitten tälläisiä pieniä eroavaisuuksia kuin ruokailutavat taikka parisuhdeaika.

Vierailija

On hauskaa kuulla eroavaisuuksista. Lopulta ne on vaan tapa- tai tottumuskysymyksiä, esimerkiksi miten ja milloin parisuhteesta keskustellaan.

Meillä toistuu myös tuo, että sanotaan jostain asiasta kymmenen kertaa asiallisesti, mutta lopulta pitää ärähtää. Se on tosi kurjaa, tulee kurja fiilis kaikille ja onhan se ankeeta pitemmän päälle. Oonkin miettinyt, johtuuko se siitä että lapsi hakee rajoja, kokeilee miten pitkälle voi mennä? Vai onko omat kehotukset, kiellot tai käskyt oikeasti niin tehottomia, epäselviä, epämääräisiä tai jotain muuta vastaavaa?

Vierailija

ihmettelen isosti, miten lähes 3 vuotias voi maata vaunuissa lähes tien pinnassa. Itselläni on neljä lasta enkä voisi kuvitellakaan makuuttavani taaperoa nuin. Eihän hän edes näe sieltä muutoin kuin sivulle katsomalla. Joo kyllä minäkin pidän sitteriä pöydällä sillon kun itse olen vieressä vahtimassa ettei kukaan pudota vauvaa alas 😂 ja hyvin voi pitää kun itse on vieressä katsomassa ettei mitään vahinkoa tapahdu.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Taaperoni viihtyy mainiosti "alakerrassa", kuten hän itse istumapaikkansa ilmaisee. Hän osaa tosiaan kääntää päätänsä, jotta näkee halutessaan maisemia kyydistä. Harva tietää, että Stokken Cruseista saa muokattua sisarrattaat ja olenkin saanut kertoilla monesti kaupungilla kiinnostuneille tästä mahdollisuudesta. Lisää Cruseista sisarvaunuina löytyy tästä postauksesta http://www.vauva.fi/blogit/joukolatar/stokke-crusi-yhdistelmavaunut-sisa...

Vierailija

Hyvä postaus, kiitos.

Toiveen esittäisin! Olet tästä ehkä joskus jo kirjoittanutkin, mutta minua kiinnostaisi kovasti miten on edennyt esikoisen ja vauvan välinen suhde nyt kun useampi kuukausi yhteiseloa on jo takana. Meille tulee kevätvauva samalla ikäerolla kun teillä on ja aika paljon jännittää että miten siitä perheenä selvitään, esikoinen kun tietty on tottunut olemaan maailman napa. Olisi kiinnostavaa jos pystyt peilaamaan myös eroja Hissun suhtautumisessa vastasyntyneeseen ja liki puolivuotiaaseen.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

kiitos tuhannesti postaustoiveesta. Voisin yrittää muotoilla jonkinlaisen postauksen, kaikki ei ole tosiaan sujunut niin vaaleanpunaisissa pumpulissa tämän asian osalta, vaikka kovasti yritin esikoistani valmistaa pikkusisaren tuloon.

Vierailija

Kirjoituksiasi on kiva lukea. Mulla on lähes samanikäiset lapset. Sitterin kanssa saa olla todella varovainen. Liukkaalla pöydällä liikkuu helposti vauvankin liikkeistä. Meillä on Stokken Newborn set. Sillä saa vauvan samaan tasoon muiden kanssa kätevästi.

Vierailija

Minulle tällainen kotiäitiys on pelkkä unelma. Suoraan sanottuna nauroin ääneeni lukiessani tämän jälkeen ensimmäisen kommentoijan sanoja siitä, kuinka kotiäitiys on täyttä työtä. Ei sillä, ettenkö olisi periaatteessa samaa mieltä hänen kanssaan, mutta työtä on monenlaista.

Meidän perheessä vauvavuosi on  musta aukko, johon kadottiin ja josta selvittiin. Kaksi ekaa viikkoa elo oli auvoista ja ihanaa, sen jälkeen alkoi huuto. Allerginen lapsi itki itki ja itki. Hän oli hiljaa liikkeessä, joten raskauskilot karisivat kahdessa kuukaudessa, kun hänen kanssaan jumpattiin, liikuttiin, käveltiin, keinuttiin. Hän oli hiljaa pystyasennossa, joten pääsääntöisesti nukuin istualtaan ja hytkytin syliä samaan aikaan. Kun nukahdin, heräsin itkuun 40 minuutin välein.

Kirjoitin neuvolaan unipäiväkirjaa, jotta olisimme saaneet apua tilanteeseen. Pahimpina öinä meillä herättiin 15 kertaa. Parhaimpina öinä 5 kertaa (niitä öitä oli hyvin harvoin). Nykyisin hän on jo vilkas taapero, iso ja neuvokas. Öisin hän herää 2-5 kertaa. Tottumuksesta mitä luultavimmin ja milloin mistäkin syystä. Päiväunet hän nukkuu toisinaan, mutta lyhyesti. Vuorokauden uniannos on 10 h, eikä sitä pidennä mikään. Rytmi on säännöllinen, ulkoilemme paljon, vietämme rauhallista kotielämää. Hän ei nuku enempää. Olemme onnellisia niinä iltoina, kun jaksamme mieheni kanssa valvoa yli yhdeksän. Taaperomme nukahtaa ysiltä ja herää kuudelta. Muutamina harvoina aamuina olemme nukkuneet seitsemään, kerran jopa puoli kahdeksaan!

Meidän elomme on silti onnellista. Rauhallisia hetkiä kotipäivinä ovat yhteiset lukuhetket. Joskus jopa nukahdamme päiväunille (mahdollisuus niihin on joka päivä, mutta uni ei aina tule.)

Sitä vain, että sinun kotiäitiarkesi kuulostaa korvaani ihmeellisen ihanalta. Oikeastaan se kuulostaa mahdottomuudelta. Voiko tuo olla totta? on hieman kateellinen ajatukseni. Minä odotan pienellä pelolla pian alkavaa uutta vauvavuotta ja olen jo etukäteen iloinen siitä, että se kestää vain vuoden ja sen jälkeen alkaa pieninä paloina helpottaa. Toivottavasti. Ja olen onnellinen jokaisesta vuodesta, jonka taaperoni saavuttaa, koska arki helpottaa sen myötä. Hän ei todennäköisesti koskaan nuku paljoa, mutta alakouluiässä hän saattaa jo viihtyä aamuisin itsekseen. Niin, että minä saisin joskus vielä nukkua.

Meidän lapsilukumme jää todennäköisesti kahteen. Heillä on suhteellisen pieni ikäero, koska totesin, että kropan totuttua valvomiseen, ei sitä kannata välissä totuttaa uneen. Jos kolmas lapsi joskus tulee, toivon näiden kahden ensimmäisen olevan jo kovin omatoimisia. Sellaisia, että jaksan vielä kolmannenkin valvojan. En nimittäin luota siihen, että meille syntyisi nukkuvaa lasta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa

Viime päivien, viikkojen ja kuukausien ajan on tullut vietettyä paljon aikaa täällä kotona, johtuen luonnollisesti ihan siitä, että olen kotiäitinä. Tosin kyllä meillä on lähes päivittäin tyttöjen kanssa sovittuna jotain menoa tai tapahtumaa, koska olen kokenut helpommaksi lähteä liikkeelle lasten kanssa kuin olla kotona, jossa seinät kaatuvat pian päälle. Minun arkipäivät lasten kanssa kuluvat tietyllä kaavalla - klo 8.00 aikoihin kaikki ollaan viimeistään noustu, esikoisen kerhopäivinä minulla on vauvan kanssa usein omia menoja (onpa muuten helppo liikkua vain vauvan kanssa kanssa), vapaapäivinä puolestaan mennään jonnekin tai treffataan kavereita, lounas syödään joko kotona tai menossa, mutta päikkäreille tullaan aina ehdottomasti kotiin. Taaperon nukkuessa päiväunia, sen kolmisen tuntia, leikin yleensä vauvan kanssa ja sitten laitan hänetkin nukkumaan, jonka jälkeen minulle jää aikaa löhöilylle sohvannurkassa. Isi-ihminen tulee kotiin yleensä niillä main kun esikoinen herää päikkäreiltä, sitten syödään päivällinen ja illalla ollaan joko kotona tai mennään harrastuksiin, puistoon, kylään, asioille tai kaupungille.

Mutta siis otsikon kertomaan asiaan. Kun nyt tätä kotoilua tulee harrastettua niin paljon ja näitä seiniä tulee katsottua jonkin verran, niin ilokseni sain valita Desenion valikoimista sisustusjulisteita kotiamme piristämään.

Desenion julistevalikoima on todella laaja, meinasin seota verkkokaupassa samallalailla kuin lapsi lelukaupassa. Useita kymmeniä kivoja vaihtoehtoja, joten valintojen tekeminen on vaikeaa, kun haluaisi kaikki. Julisteiden shoppailu on tehty helpoksi, koska ne on eritelty verkkokaupassa kategorioihin, itse pyörin lähinnä graafisia, mustavalkoisia, lasten ja kaupunkijulisteita ihaillen.

Olohuoneen seinälle muodostui kiva Helsinki-aiheinen taulukollaasi. Isoimpana katseenvangitsijana on karttajuliste, joka sai rinnalleen yksinkertaisen Helsinki-tekstin. Teemaan sopien julisteiden pariksi päätyi kaksi omaa valokuvaa suosikkipaikoista Helsingissä, hääkuva Suomenlinnasta ja kuva upeasta Tuomiokirkosta. Taapero muuten haluaa aina etsiä kartalta missä sukulaiset ja ystävät Helsingissä asuu, välillä ihailen miten tuo parivuotias kiinnostuu tietyistä asioista valtavasti.

Hissun huoneesta on pikkuhiljaa muotoutumassa ison tytön huone, varsinkin kun pinnasänky vaihtui juuri vähän aika sitten Muuramen lastensänkyyn. Halusin uusilla julisteillakin tuoda tytön huoneeseen uutta leikki-ikäiselle sopivaa fiilistä. Ensimmäinen valinta oli vaaleanpunainen timantti, sillä onhan huoneen asukkikin varsinainen timantti. Toinen graafinen juliste on perhosen muodolla. Vaaleanpunaisen maailmankartan ymmärsin hankkia tytölle, joka tuntuu olevan jo kovin kiinnostunut tietämään missä kaikkialla olemme matkustaneet ja miten ja milloin esimerkiksi Sisiliaan pääsi uudestaan. Toivonkin, että tytär saa matkustaa paljon tulevaisuudessa.

Maailmankartan alla lukee lastenhuoneeseen osuvasti  sopien "Dream big little one". Jännittää, että tällä hetkellä meidän perhe haaveilee ja pohtii, minne seinillä nämäkin julisteet kesällä laitetaan.

Kommentit (7)

Ani

Kiva idea nuo Helsinki-julisteet! Vaikka kielipoliisina hajoaisin kyllä tuohon tavutusvirheeseen :D

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Ihan kun mä olisin nähnyt Desenion valikoimissa toisen Helsinki-tekstijulisteen, joka olisi tavutettu riveille oikein. Pitääpä käydä katsomossa. 😁

-h-

Miten ihmeessä saat taaperon nukkumaan päiväunia ja vielä 3 tuntia?! Oon kade! 😀 Meidän taapero 2 v 3 kk ei enää nuku ollenkaan päiväunia. Ei suostu ei väsytä. Luovutin yrittämästä. Ja jos nukkuisi 3 tuntia niin yöunille meno venähtäisi melko myöhään.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Joo, oon ymmärtänyt, että moni parivuotias on jättänyt päikkärit pois. Hissu tosiaan vetelee päikkärit usein klo13-16, mutta on toki päiviä, jolloin hän nukkuu päikkäreitä vain 2tuntia. Ei ole kyllä osoittanut mitään merkkejä, että haluaisi jättää päikkärit pois, joten olen ajatellut että antaa lapsen nukkua, kun nukkuu kuitenkin yölläkin sen 12h. Helpottaa kyllä arkea, kun tiedän, että esikoinen kyllä nukkuu, kunhan pääsee omaan sänkyynsä.

Vierailija

Oih nauti! Meillä
Tuossa iässä koko vuorokaudessa nukuttiin 11h nyt vajaa 3v nukkuu 10h koko vuorokaudessa.. Isot erot kyllä!

Vierailija

Kartta on ihan kiva, mutta tuo pienempi Helsinki -juliste on mielestäni TODELLA TYLSÄ eikä tuo mitään lisäarvoa tuohon seinään. Sinulla on kiva maku, joten rohkaisisin vielä miettimään. YOU CAN DO BETTER ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Jollyroom.fi kanssa

Meillä on tapahtunut taas muutoksia nukkumis- ja huonejärjestelyissä kolmiossamme. Taaperomme sai viimein isojen tyttöjen sängyn ja hänen perujaan jäänyt pinnasänky siirtyi meidän vanhempien makuuhuoneeseen odottamaan aikaa kun kaunis ensisänky jää vauvalle liian pieneksi. Tämän muuton yhteydessä tein Jollyroomin kanssa yhteistyön lastenhuoneen sisustuksen tiimoilta ja sisustimme vauvallemme oman vauvanurkkauksen Alice & Foxin uusilla ihastuttavilla sisustustuotteilla.

Vauvan- ja lastenhuoneeseen saa itseään miellyttävää ilmettä helposti vuodetekstiileillä. Jollyroomilta löytyykin valikoimistaan paljon lastensänkyihin, kehtoihin ja pinnasänkyihin sopivia pussilakanoita ja muita vuodetekstiilejä.

Hertan pinnasänkyyn valikoitui Alice & Foxin reunapehmuste nätissä antiikin ruusunpunaisessa sävyssä. Asetellessani reunapehmustetta sänkyyn ihastelin sen pehmeyttä ja kankaan tunnetta ihoa vasten. Olen aikaisemmin ollut vannotunut valkoisen reunapehmusteen fani, mutta nyt ymmärsin kuinka helposti reunapehmusteella saa vaihdettua vauvanhuoneen tyyliä. Petasin sänkyyn kauniin kuviollisen pussilakanasetin, tosin jätin tyynyn liinoineen laittamatta, sillä pienelle vauvallehan tyynyä ei suositella. Tämä kyseinen pussilakana on kivasti kaksipuoleinen, joten peittoa kääntämällä saa luoduksi helposti eri värimaailman tilaan, itse vaalean ystävänä jätin luonnollisesti valkoisen puolen esille.

Luulenpa, että lokakuinen rupeaa aika pian harjoittelemaan päiväunien nukkumista pinnasängyssä. Niin pehmoinen pesä sängystä uusien vuodetekstiilien myötä tuli.

Olen jo raskausajoilta asti etsinyt kaunista leikkialustaa, jonka päällä vauva pystyisi köllöttelemään ja leikkimään lattialla. Toivoin ennen kaikkea sellaista leikkimattoa, joka sulautuisi mukavasti kotimme muuhun sisustukseen. Meille kotiutunut Alice & Fox-leikkimatto onkin ollut meidän koko perheen suosiossa alusta lähtien, ollaan nimittäin vietetty tärkeitä arkisia hetkiä koko perheen voimin tai kaksin vauvan kanssa tämän maton äärellä. Vauva tykkää kölliä tällä pehmustetulla leikkimatolla, matolla harjoitellaan päivittäin kääntymistä ja tämä on Hertan leikkipaikka, liekittäjänä toimii joko minä, isosisko tai isä-ihminen. Leikkimatto onkin lähes koko ajan olohuoneen lattialla keskeisellä paikalla, joten Hertta on helppo laskea siihen. Me ollaan käytettyä leikkimattoa ilman lelukaarta, koska kivoja leluja ja leikittäjiä on riittänyt, mutta katsotaan josko eteeni tulisi jossain moderni kaunis lelukaari täydentämään tätä mattoa.

Lasteenhuoneen säilytysratkaisut ja niiden miettiminen tuntuu olevan monen vanhemman murheenkryyni. Vauvallamme ei ole vielä hirmuisesti leluja, tavaroita tai vaatteita joten vauvanurkkauksen tärkeimpänä säilytysratkaisuna toimiva lipasto riittää lähes pelkästään Lipastoon mahtuu kaikki vauvanvaatteet ja ylimmässä laatikossa on näppärästi kädenulottuvilla kaikki hoitotarvikkeet, kuten vaipat, harsot ja puhdistustuotteet. Pieniä leluja varten hankin tyttömäisiä pahvilaukkuja, jonne sain kivasti järjestettyä helistimet ja purulelut. Yksi settiin kuuluvista matkalaukuista päätyy kylläkin  useimmiten isosiskon leikkeihin.

Öisiä vaipanvaihtohetkiä ajatellen vauvanurkkauksessa sängyn viereen ripustettiin valosarja tuomaan huoneeseen hempeää valoa ja tunnelmaa.

Nyt kun vauvannurkkaus on näin kauniissa kunnossa, niin mikäs kiire meidän onkaan löytää isompaa asuntoa, hyvinhän me tähän kolmioon mahdumme. Tästä "vauvanhuoneesta" tulikin mielestäni todella kiva ja söpö, vai mitä olette mieltä?

Mutta loppuun vielä tooosi kiva juttu! Sain nimittäin arvottavaksi blogini lukijoiden kesken upean Alice&Fox tuotepaketin! Tuotepaketti sisältää kaikki Hertankin huoneessa nähdyt tuotteet, eli leikkimatto, pahvilaukut, valosarja, reunapehmuste ja pussilakanasetti. Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen mikä näistä Alice & Foxin uutuuksista on sinun mieleesi eniten. Jätäthän kommenttiisi sähköpostiosoitteen, niin saan voittajan helposti tavoitettua. Arvonta päättyy 15.1.2017. Onnea kaikille arvontaan!

Kommentit (177)

Mamma92

Tuo pussilakana ja reunapehmuste on niin ihana 😍 Sopisi meidänki 3kk tytölle kun esikoisen jäljiltä on kaikki niin poikamaisia.

LindaWa

Jännä juttu toi tyynyä vai ei, nimittäin meillä Ruotsissa neuvolan kotikäynnillä hoitaja ystävällisesti kehotti hankkimaan vastasyntyneelle tyynyn, että pää pitää muotonsa. :) Mun mielestä tuo leikkimatto on mitä ihanin - en kaipaa räikeitä viidakkokuosisia tekstiilejä meille ja kaunista leikkimattoa näkyy olevan vaikeata löytää :)

Ulpuri

Oi. Minäkin olen aina ollut vaalean reunapehmusteen kannalla, mutta kyllä värillinen antaa kummasti ilmettä.
Hempeän söpö vauva nurkkaus :)

Mutta nuo valopallot ovat koko sarjasta ihanimmat. Ruusunpunaista tunnelma valoa.

Nonna_n

Mä olen jo monta viikkoa ihastellut tuota harmaata leikkimattoa. Se sopisi mun sisustukseeni. Ihanaa, kun vauvatarvikkeissa alkaa myös nykyään olla sisustustrendien mukaisia väriyhdistelmiä. Aiemmin hirvitti ne värioksennukset olohuoneessa. Iltaisin piti aina siivota ne jonnekin piiloon, nyt vauvankin tavarat on osa kokonaisuutta

Nananasakäämä

Leikkimatto vaikuttaa ihanan pehmoiselta, ja sille on varmasti käyttöä vielä vauvaiän jälkeenkin. Meillä on nyt vauvalle sellainen ohut lirpake vaan... Voin kuvitella, että tuollainen paksumpi leikkimatto toimii vaikkapa takamuksen pehmikkeenä siinä vaiheessa, kun pitää lasten kanssa könytä lattialla lautapelejä pelaamassa.

Annz

Kaikki on kyllä nättejä ja sopisi meidänkin 3 kk vanhan tytön käyttöön, suosikki kumminkin leikkimatto :)

Pauke

Reunapehmuste on eniten mieleeni. Kaiken kaikkiaan herkullisen näköisiä ja tarpeellisia tarvikkeita! :)

Niinuska

Valosarja ja laukkusarja ovat erityisesti mieleeni ja ne olisivatkin täydellinen lisä vauvamme huoneeseen.

Vierailija

Leikkimatto näyttää ihanalta❤ja sitä olisi kätevämpi siirrellä paikasta toiseen kuin isoja vilttejä👍

Vierailija

Ihanan hempeitä värejä. Meille tulossa myös toinen tyttö helmikuun lopulla ja kyllä tuo paketti tulisi tarpeeseen, varsinkin leikkimatto on todella upea <3

Sofian äiti

Pahvilaukut!

Onpa ollut kiva seurata blogiasi :) Meillä on kotona melkein samanikäinen tyttövauva.

päivi

Tosi ihana setti! Lakanasetti ehkä ihanin! Olisi kiva yllättää keväällä syntyvä siskon vauva tällä paketilla. paivi-t at suomi24.fi

Murmelita

Pussilakanasetti on ihana!
Tosin tämä meidänkin lokakuinen köllöttelisi mielellään myös tuolla alustalla 😀

Saaratur

Leikkimatto olisi mahtavuutta meidän maaliskuussa saapuvalle esikoiselle! Vaikka kyllä noissa pussilakanoissakin kelpaisi unet ottaa :)

Siirimaria

Odotamme parhaillamme esikoistamme ja olemmekin mieheni kanssa monesti ihastelleet Alice & Foxin tuotteita! Ihanaa että nykyään löytyy tuotteita vauvoille mitkä sopivat myös aikuisten makuun :) Noista tuotteista lempparini on ehdottomasti tuo leikkimatto. Se on kumminkin monesti esim olohuoneessa esillä niin on kiva että sopii sisutukseen.

Marjuska

Oikein ihania  Alice&Foxin uutuuksia, joista ehkä leikkimatto on kaikista eniten mieleeni!

Vierailija

Kaikki nuo sopisivat ihanasti tulevan tytön huoneeseen, mutta leikkimatto on ehdoton suosikki! Olen kuumeisesti yrittänyt etsiä kivaa ja kohtuuhintaista leikkimattoa jossa tyttö viihtyisi.

Eeve

Ompa nättejä tuotteita! Erityisesti leikkimatto näyttää houkuttelevan pehmoiselta. Toinen suosikki reunapehmuste. Sopisi myös meidän 1,5kk ikäiselle pikkutytölle.

Susse

Leikkimatto on ihana♡ ja teidän vauva näyttää viihtyvän siinä hyvin..meidän marrasvauva alkaa nyt vasta viihtyä selälläänkin:)

Tanja

Kaunis vauvanurkkaus!
Mun suosikki on pahviset säilytyslaukut, mutta kaikki tuotteet näyttää houkuttelevilta.

Jiioo

Leikkimatto on oma suosikkini. Juurikin jotain muuta kuin silmiin sattuvat "perinteiset". Mutta kaikki tuotteet kyllä kauniita!

TiituL

Pussilakana ois aivan täydellinen meiän 3kk:n ikäiselle tyttövauvalle
😍 Paljon oli kauniita juttuja!

Vierailija

Leikkimatto, vaikka kokonaisuus on kyllä yhdessä kaunein.
Ja tiivisti asumisessa on ainakin omasta mielestäni enemmän tunnelmaa. Varsinkin pikkulapsiaikana, kun lapset eivät vielä tarvitse kovasti omaa tilaa. Eri asia sitten, kun kasvavat ja kaipaavat myös omaa rauhaa enemmän :) sposti silloinkaan(at)luukku.com

Eveliina

Meille syntyy keväällä tyttö kolmen pojan jälkeen. Olispa ihanan hempeä paketti hänelle 😍

Paula

Aivan ihana vauvanurkkaus! ❤️ Tuo pallovalosarja on kiva idea öisiä hoitohetkiä varten, taidan itsekin siirtää sisustusvalot makuuhuoneeseen kun on aika luopua joulunajan ikkunatähdestä joka on tähän asti toimittanut hyvin yövalon virkaa.

Meidän lokakuinen tyttömme ilahtuisi varmasti eniten leikkimatosta, vaikkakin kaunis reunapehmuste olisi eniten äidin mieleen ☺️ Ollaan siis mukana arvonnassa!

nettis

Vuodetekstiilit on kyllä suosikit, vaikka kaikenkaikkiaan ihania juttuja ja tosi nätti nurkkaus! :)

Vierailija

Ensinnäkin WAU mikä vauvanurkkaus! <3
Koko setti on aivan ihana, mutta ehkä valot ja leikkimatto olivat kaikkein ihanimmat :)

EmmiEmilia

Leikkimatto olisi täydellinen. Näyttää mukavan pehmeältä ja jopa lämpimältä, meidän kylmille lattioille se olisi täydellinen 😍

KristiOrell

Pahvilaukut ovat monikäyttöisyydessään kivoja. Niillä voi leikkiä sekä vauva että sisarukset ja niiden sisään voi kätkeä tärkeimmät muistot.

Heisku

Leikkimatto on tyylikäs ja sille meillä olisi eniten käyttöä sillä syyskuinen tykkää köllötellä lattialla. Ihania oli myös nuo laukut, ihastuin ❤

Vierailija

Tuo ihastuttava leikki alusta😍Kaikki näyttää hyvälle,tyylikkäälle ja tyttömäiselle💗

tipsukka

Pahvilaatikot tosi söpöjä ja käytännöllisiä. Mutta koko setti aivan ihana ja käyttöä oisi, täällä pikku prinsessalla jolla ikää 5 kuukautta <3

helmia

Voi, olispa ajankohtanen! Huomena juuri ajattelin rueta laittamaan vauvanurkkausta kohta syntyvälle vauvalle!:) nuo lakanat ois kyllä ihanat!

Maikase

Ihanat värit! Etsin juuri sopivaa leikkimattoa tulevalle tyttövauvalle ja tuo Alice & Foxin matto näyttää juuri passelilta meille. :)

Vierailija

Rakastuin, ihanan lempeisiin väreihin ja petivaate kokonaisuus oli todella silmälle miellyttävä :). En olekaan esikoisen jälkeen kokeillut reunapehmusteita, tälle viidennelle ois ihana lisä.

Suvijeijj

Ehdottomasti leikkimatto 😍 Itse kammoan "värioksennus" leikkimattoja ja tuntuu että tarpeeksi neutraalia ei meinaa löytyä!

NaKKe
Liittynyt8.1.2017

Aivan ihania kaikki! Mieluisin oli reunapehmuste. Itsekkin miettinyt tulevalle esikoiselle valkoista, mutta kyllä tännekkin värillinen taitaa tulla!

-Sarppa-

Tuo leikkimatto olisi ihana tulevalle kesävauvalle.:) ja kyllä löytyis käyttöö noille muillekkin ihanuuksille!

Lokakuisen äiti

Pussilakana setti! Meillä poikamaisia kaikki esikoisen jäljiltä. Meillä myös lokakuinen☺️

Vierailija

Noita laukkuja oon katellu Jollyroomissa ja noita petivaatteita 😍 Just tilasin sieltä muita alice and the foxin tuotteita, mm kirjahyllyn niin sopisi hyvin nuo laatikot siihen sitten näytille tyttären huoneeseen 😍

JP

Näistä on jo vaikea valita! Ehkä tuo valosarja nousisi nyt ykköseksi, aivan supersuloisia kaikki :)

Sannamarianna

Reunapehmuste, joka mulla vielä hankkimatta ja oo ite nyt täällä synnärillä käynnistettynä ja odottelemassa tositoimia. :D

Neha

the corner looks lovely and well decorated!👌🏻 Ehdottomasti tuo reunanpehmuste ja pussilakanasetti on mun suosikki.😊

Haniska

Uusi tuttavuus tämä merkki. Kaikki näyttää kyllä hyvältä, mutta uuden reunapehmusteen ostoa olen harkinnut, ja kuvissa oleva on laadukkaan näköinen ja vielä nätin värinenkin. :) Kiinnitti huomion.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.