1. lasku

Kotikylän hiihtokeskuksen ainoa rinne ei ole koskaan näyttänyt näin jyrkältä. Olen katsonut etukäteen pari videota ja lukenut netistä siitä, kuinka opettaa lasta laskettelemaan. Jopa Mr. Sinisten sankojen Taikanapin sanomasta on juteltu kotona. Lähtiessä kaikki vaikuttikin aika selvältä: "Auraat - siis suksien kärjet yhteen. Sitten kosketat kädellä polven ulkosyrjälle ja paketti kääntyy."

Tuulen tuivertaessa tekomäen huipulla teoria ja käytäntö tuntuvat kohtaavan kuin nelivuotiaan ja vanhemman näkemykset päiväunista. Miten ihmeessä ohjaan lapsen rinteeseen niin, ettei painovoima vedä häntä syöksyllä alas saakka. Olen päättänyt etukäteen, että en ota lasta jalkojeni väliin harjoittelemaan. Jos oma sukseni haukkaa siinä tilanteessa ja rojahdan poitsin päälle, niin pienet luut ja nivelet ovat liian ison painon alla.

Huudan tuuleen: "Yritäpä päästä vinosti tuonne rinteen toiseen laitaan." Samalla työnnän sauvat pojan eteen kuvitellen, että saan hidastettua niillä tarvittaessa vauhtia. Kuin ihmeen kaupalla juniori liukuu muutaman metrin ja pysähtyy. Keskustelemme hetken siitä, kuinka kantteja pitää painaa rinteeseen polvia rinteen puolelle painaen, jos haluaa pysyä paikallaan. Hetkeä myöhemmin hoksaan selittää mikä on kantti.

Käännän pojan rinteen reunassa ja pyydän laskemaan jälleen vinosti alas. Pyllähdyksiä, pääasiassa pojan suorittamina. Isän täydellistä tiedottomuutta siitä, miten pitäisi edetä. 20 minuuttia myöhemmin olemme rinteen alapäässä. "Luulin tätä helpommaksi", huokaisen mielessäni. Tunnustan pojallekin, että en oikein tiedä, miten pitäisi edetä.

Hissin ala-asema on metrin korkuisen nyppylän päällä. Harjoitellaan tamppaamista. Harjoitellaan haarakäyntiä. Harjoitellaan sauvalla lapsen vetämistä. Viimein pääsemme uudelleen hissiin: menen hissiuralle odottamaan kapulaa ja ystävällinen hissimies nostaa poitsin eteeni.

2. lasku

Toinen "siivu" on nopeasti kerrottu. Poju tekee pari haparoivaa käännöstä. Yksi horjahdus johtaa siihen, että sukset ovatkin rinteen suuntaisesti. Sitten mennään. "Pylly maahan. PYLLY MAAHAN!" Huutoni on täysin turha. Poika levittää käsiään ja syöksyy alaspäin.

Omien suksieni kärjet ovat luonnollisesti tässä vaiheessa ylärinteeseen. Onneksi rinne on tyhjä. Kääntyessäni ehdin vilkaista, että rinteen alapäässä on turvaverkko. Jäljellä oleva rinne vähenee uhkaavasti, kun kyyristelen muna-asennossa yrittäen ottaa pojan kiinni. Hieman ennen rinteen kääntymistä tasaiseksi saavutan pojan, työnnän sauvat hänen eteensä ja aloitan jonkinmoisen jarrutuksen. Pysähdymme metri ennen turva-aitaa.

"Nyt ei mennyt kovin hyvin", tuumaan. "Siistiä. Meni lujaa", vastaa poika. Juttelemme hetken siitä, miksi syöksylasku on kielletty. Ja miksi se on kielletty varsinkin, jos ei osaa kääntyä. Muistutan myös aikaisemmin keskustellusta, että takaa tulevalla on väistämisvastuu. Kysyn, miksi poika ei pysäyttänyt vauhtia kaatumalla. "En oikein osannut." Taisimme säikähtää kumpikin.

3. lasku

Taistelemme itsemme alas. Yhden kerran kaadumme samaan kasaan. Kumpaakin naurattaa. Poju toteaa: "Luulin tätä helpommaksi!" Oho! Melkoinen lause kaikkeen kykenevän viisivuotiaan suusta.

4.- noin 10. lasku

Homma alkaa sujua, kun hoksaan asettua pojan alapuolelle sopivaan kohtaan pujottelukepiksi: "Laske tänne, käänny takanani ja laske alapuoleltani rinteen toista laitaa kohti. Pysähdy käännöksen jälkeen!" Muuten menee jo yllättävän hyvin, mutta poju pyllähtää jokaisen vauhdin hidastuksen päätteeksi. Välillä suksi haukkaa käännöksessä ja juniori menee mukkelismakkelis. Muutaman kerran kerään sukset rinteestä. Kerran kerään pojan rinteen laidan turvaverkosta. Hän liukui sinne oikein nätisti.

Eräällä laskulla poika kaatuu niin, että kasvot kyntävät hieman rinnettä. Pari kyyneltä ja pyyntö: "Lähdetään kotiin!". Myötäilen, voidaan lähteä. Pari sekuntia myöhemmin poju pyyhkii silmänsä: "Ei, mennään kuitenkin uudelleen!" Käy - olet oppinut jo paljon.

Toiseksi viimeinen lasku:

Olemme sopineet, että tämän laskun jälkeen kotiin. Pojun päässä napsahtaa ja käännökset alkavat onnistua selvästi paremmin kuin aikaisemmin. Ehkä syy on sekin, että en vaadi ehdotonta pysähtymistä joka käännöksen väliin. Hommassa on orastavan flow:n tuoksu. Alhaalla sovimme, että extra-lasku vielä, kun meni niin hienosti! "Kerro tuolle sedällekin, että menemme vielä kerran, kun meni niin hyvin", poika pyytää viitaten hissipoikaan.

Viimeinen lasku:

Kolmasosa rinteen alusta mutka + pysähdys -taktiikalla. Kaksi kolmasosaa pojun orastavalla flowlla. Poika pysyy horjumatta pystyssä ja tekee nopeasti käännöstä käännöksen perään auraamalla. Vauhti on isän silmään vähän turhan kova, mutta tasamaalle rakennettu rinne loppuu ennen kuin ehdin huolestua.

Autossa poju kysyy, että milloin tullaan uudelleen. "Jospa tälle talvelle vielä", vastaan. Mielessä häivähtää, että kolmevuotiaan kanssakin voisi koittaa. Siihen mennessä pitää kuitenkin ostaa lasketteluvaljaat. Ehdottomasti.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Blogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto