Puolivuotias ei kyllästy hymyynsä. Enkä minä sen hymyn ihailuun. Maailman söpöin hymy. Olemme koko perhe kotona koko kesän. Yksi järjestelyssä eniten arvostamani asia on aamu. Puolivuotias on silloin virkeimmillään ja Mona Lisan kateelliseksi tekeviä hymyjä singahtelee tyttären kasvoilta kuin miksi-kysymyksiä viisivuotiaalta.

Puolivuotias osaa myös flirtin perusteet. Tietokonepöytämme on makuuhuoneessamme. Kun narautan perberini työtuolille, sängyllä pötköttelevä vauva kääntää päänsä ja sanoo viehkeästi öh. Kasvoilla on orastava hymy, joka leviää Naantalin auringoksi, kun käännyn katsomaan. Vuorovaikutusta baby, vuorovaikutusta.

Hymy räjähtää nauruksi, kun puolivuotiasta kutittaa kaulasta. Tai kainaloista. Tai mahasta. Tai jalkapohjista. Verbaalisestikin hymyn venyttäminen onnistuu. Vauva rakastaa sitä, kun sisarukset hokevat hieman puhetaitojaan nopeammin lausetta: “Missä minä olen, olenko mennyt hukkaan, täällä minä olen! Kukkuu!” Äiti ja isä puolestaan saavat vauvan hörähtelemään toistelemalla vaikkapa lausetta: “Sanotaanpa sitten hyvää yötä!” Hassua.

“Paukuttaa, paukuttaa, pakkanen paukuttaa. Pakkanen käsiä paukuttaa, taivaan neitiä tanssittaa. Pakkanen käsiä paukuttaa, taivaan neitiä tanssittaa. Uu-u-u-u-uu, revontuli huivia hulmuttaa, uu-u-u-u-uu, kantapää iskee lattiaan”, on lauluista se, jolla vauvan suupielet saa niin ikään tavoittelemaan kuuloaistin elimiä. Tuo tosin toimii vain vaimon laulamana. Liekö vauvalla jo sävelkorva, kun minun versioni biisistä ei aiheuta repeämistä.

Olen oppinut, että röyhtäyksen kuullessani on toimittava nopeasti kuin mopoaikana ampiaisen lentäessä kypärän sisään. Puklia nimittäin tulee edelleen. Ei kuitenkaan yhtä paljon kuin pari kuukautta sitten. Vaikutusta lienee sillä, että makumaailma on jo aika lavea. Ja se laajenee päivittäin, sillä parin aterian yhteydessä vauva syö saman pöydän ääressä kuin muukin perhe. Polleana omassa syöttötuolissaan. Istuminen ei vielä täysin luonnistu ilman tukea, mutta olemus huokuu senkin edestä ylpeyttä muiden pariin pääsemisestä. Sosiaalinen tapaus ihan selvästi. Kiva niin. Syöminen onnistuu tarvittaessa pullostakin, minkä opimme aikanaan melkeinpä traagisesti.

Sosiaalisuuteen liittyy myös se, että puolivuotias ei enää viihdy pitkiä aikoja yksin olohuoneen paraatipaikalle viritetyssä sirkuksessa. Uudet leikkikalut, kuten vaikkapa kauhat ja vispilät, jaksavat kiinnostaa hetken, mutta pian kuuluu vaativa äää-ä. Se tarkoittaa: hakekaa nyt helkkari minut sinne missä muutkin ovat. Siellä ei tarvitse olla samassa mittakaavassa edes leluja. Syli ja seura ovat parempaa kuin purulelu ja mobile. Ymmärrettävää.

Hampaita ei vielä ole, vaikka me vanhemmat olemmekin muutamia kitinäpäiviä selittäneet hampaiden puhkeamisella.

Paikallaan pysymiseen ei enää voi luottaa

Siihen ei enää voi luottaa, että vauvan löytää sieltä, mihin vauvan jättää. Eiväthän liikkeet vielä isoja tai nopeita ole - ryömimisestä ei voi puhua - mutta pari kertaa sohvan alta on löytynyt 71 senttimetriä jumiin peruuttanutta vauvaa.

Vauvamme on jaksanut hämmästyttää tuttuja ja puolituntemattomia hyvillä unenlahjoillaan. Parin kuukauden ikäinen pötkylä kun saattoi hyvinkin nukkua yönsä yhdestätoista seitsemään ilman herätyksiä. Karma on kuitenkin päättänyt laittaa velkansa perintään. Juniori sairasti ensimmäisen flunssansa kuukausi sitten. Yöt särkyivät, eikä sen jälkeen mahtaviin uniin ole ollut paluuta. Nyt hän syö yöllä tyypillisesti kahdesti ja ennen seitsemää kolmannen kerran. No, kaiken kaikkiaan tyyppi on kuitenkin ollut niin sanotusti helppo, jonka kanssa on pystynyt matkustamaankin.

Myös yöllä näkyy, että nuorimmaiselle on kasvamassa voimakas tahto. Heräämisestä itkuun on matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään. Ellei maitoa ei ole saatavilla heti, saa koko kämppä kyllä kuulla vauvan näkemyksen palvelusta.

Yksi asia, mistä vauva selvästi pitää on pyöräkärryn kyydissä makoilu. Siitä lisää täällä. Jos muksun aiemmat vaiheet kiinnostavat, niin ainakin kiinteän ruuan syömisen aloittamisesta, kääntymään oppimisesta ja kolmen kuukauden kuulumisista löytyy blogaukset. Yksi Isäkuukausien kaikkien aikojen suosituimmista teksteistä puolestaan kertoo siitä, miltä vauvan syntymä näytti isän silmin.

Viimeisimpiä palikoita vauvan maailmankuvassa ovat olleet pihan tutkiskelu nurmikolta sekä kiikkuminen. Jälkimmäinen aiheuttaa hihkuntaa.
Viimeisimpiä palikoita vauvan maailmankuvassa ovat olleet pihan tutkiskelu nurmikolta sekä kiikkuminen. Jälkimmäinen aiheuttaa hihkuntaa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Tämä isäblogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram