Kun suunnittelen arkeamme, luulen usein suunnittelevani sitä koko perheemme puolesta. Vasta viime aikoina olen oppinut pyytämään lapsemme mukaan arkemme suunnitteluun, toteuttamisen lisäksi. Heillä on suunnittelussa omia kunniatehtäviään: kahdeksanvuotiaamme kirjoittaa viikon ruokalistan liitutauluun seinälle ja saa itsekin vähän vaikuttaa siihen, mitä syömme. Viisivuotiaamme taas on saanut tehtäväkseen miettiä jo edellisenä iltana asukokonaisuuksiaan ja mitä syömme viikonloppuisin aamupalaksi. Viikonloput kokonaisuudessa suunnittelemme yhdessä – tärkeänä pidämme kaikki sitä, että vietämme edes pienen hetken aikaa yhdessä, ilman kiirettä ja aikatauluja. Arki-iltojamme haastavat harrastukset, läksyt ja väsymys.

Rakastan arkeamme. Lomalla ikävöin sitä, kuinka rutiinit pyörivät, aamut ovat vähän kaaosta, ruokakauppareissut oma tarinansa ja silti löydämme kaiken kiireen keskeltä aikaa toisillemme, läsnäololle ja hauskanpidolle. Vasta, kun olen kysellyt lapsiltamme, miten he näkevät arkemme, olen tajunnut, että hekin taitavat tykätä arjestamme. Ehkä arkirakkaus tarttuu.

Tässä yksi ihan normaali arkipäivä – minun ja viisivuotiaani silmin:

 

6.30 Herätyskello soi. Torkutan vartin.
”Mä kyllä heräsin heti, mutta odotin, että sä tuut herättämään sanomalla mua sun auringoksi.”
 
6.45 Herätän lapset ja vaaterumba alkaa. Päivän vaatekoodi on ”LÄMMIN”. Samanlaisia sukkia löytyy vihdoinkin kaksi. Vaaterata on valmis. Pienemmän aluspaita on kuulemma väärän värinen.
”Mä olisin halunnut laittaa sen hihattoman kukkamekon, mutta sä et antanut! Mulla tulee leikkiessä hiki!”
 
7.15 Saan itsekin vaatteet päälle. Mekkokin on oikeinpäin.
”Miksei me leikitä aina aamuisin sitä leikkiä, jossa mä saan valita sun vaatteet?”
 
7.30 Supernopea aamupalaleipä + jogurtti + kahvia hörppy
”Mä tykkään syödä aamulla sun kanssa kotona, kun sun kahvi haisee ihan kahvilta.”
 
7.45 Haalarishow’n vuoro. Pipo löytyy. Kauluri ja hanskojakin ihan kaksin kappalein. Muistan nalle-monivitamiinit.
”Muistatko, ku mä opin tänä aamuna laittamaan hanskojen lukot ihan ite?”
 
7.54 Ovi auki. Ovi kiinni. Pika-askelia bussipysäkille. Bussi ajaa juuri ohi. Kiroan, mutta äänettömästi.
”Mä löysin bussipysäkiltä kartasta meidän kodin ja kirjaston ja osasin lukea mainoksesta ihan kaikki kirjaimet ite!”
 
8.11 Bussi saapuu 5 minuuttia myöhässä. Hyppäämme kyytiin. Löydän yhden vapaan istumapaikan.
”Mä sain tänään painaa stoppia bussissa! Oli mun vuoro! Huomenna sä saat.”
 
8.20 Pika-askelia päiväkodille, ulkovaatteet naulakkoon, aamupusu ja vilkutukset ikkunasta.
”Mä lähetin sulle tänään KUUSI lentopusua. Saitko sä ne kaikki kiinni?”
 
16.50 Haen lapsen päiväkodista. Pihalla vastaan juoksee luminen lapsi ja antaa märän pusun. Etsin hoitajan. Etsin unilelun ja mahdolliset varavaatteet. On aika lähteä kotiin. Päivän tärkein uutishetki alkaa – lapsi kertoo päivästään.
”Mä pääsin heti leikkiin mukaan. En ollut yhtään myöhässä!”
”Meilläpä olikin tänään leikkipäivä ja kaikkien mielestä mun pöllölelu oli ihana. Ja mä sain leikkiä ihan rauhassa! Mutta tuli hei hiki!”
”Ulkona mä hyppäsin sieltä lumikinoksesta ja olin ihan ku pingviini! Sit löysin märkää lunta, mutta tänään en syönyt sitä.”
”Tänään oli NIIIIIIN hyvää ruokaa. Sain ottaa NELJÄ pinaattilettua ja hilloa ja perunamuussii ja iha vähä salaattii ja SÖIN NE KAIKKI. Aattele!”
”Se satukirja lepohetkellä oli iha kiva. Sä luet kirjoja kyllä yleensä jännittävämmin. Tai siis silleen, että lapset ei nukahda niihin kesken. Mutta en nukkunut yhtään ja sit pääsin leikkimään hiljasii leikkei eli siis en saanu tanssia.”
”Hyi sit välipalalla oli sitä jogurttia, mutta mä maistoin ihan oikeesti. Näkkärii söin ja sit pääsin leikkimään.”
”Mä piirsin sulle sellasen kuvan, joka sä voit laittaa julisteeksi teidän huoneen oveen, että tiiätte minne pitää mennä.”
”Miks iltapäivällä muut lapset haetaan aikaisemmin kuin mä? Kyllä mä tykkään leikkii, mutta hakisitko mut huomenna aikaisin?”
”Tänään mä en ollut viimeinen lapsi päiväkodilla! Ja siellä oli vielä kaks työntekijääki! Ja sä muistit mun pehmopöllön!”
 
17.00 Bussipysäkillä
”Muistatko, mä lauloin kokonaisen uuden laulun bussipysäkillä, ku ootettiin bussia? Se oli se siitä Voice of Finlandista tuttu.”
 
17.15 Kotona. Ruokaa äkkiä pöytään.
”Mun lempiruokaa! Kaalilaatikkoo! Taas! Jee!”
 
17.30 Pikku Kakkonen päälle televisiosta ja aika lukea sosiaalisen median uutiset.
”Miksei Pikku Kakkoses oo My Little Ponyy?!”
 
18.00 Kotihommia ja leikkiaikaa
”Miks me ei leikitä vaa aina?”
 
19.00 Iltapalapuuro voisilmällä
”Mulla ei ollu nälkä! Miks meillä syödään aina puuroo? Mä haluisin karkkimuroja.”
 
19.30 Iltasatu, iltapusu ja mietimme, mistä olemme tänään kiitollisia.
”Mistä sä olit kiitolline? Mä olin ainaki lempiruuast ja siit et huomenna o kiva päivä ja ku… HEI! Ethän koskaan ikinä unohda iltapusua, jooko?”
 
20.00 Omaa työaikaa, silmälasit ja kirja odottavat yöpöydällä. Lastenhuoneista kuuluu tuhina ja kuorsaus.
”Sanonko mä unissa mitään? Laulanko mä unissani silleen ZZZZZZZZZZZZZ?”
 

Arki on pieniä hetkiä.

Ihmeitä.

Ihan parasta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sanojen takana ripaus Maija Poppasta, ripaus Ihmenaista ja paljon minua. Kahden ihanan lapsen mami. Eskariopettaja. Blogissa arjen kultahippuja, niitä pieniä hetkiä, jotka menevät ohi jos ei pidä silmiä auki. Mukana myös päiväkotiarkea niin ison kuin pienenkin näkökulmasta. Kyllästyin olemaan vihainen ja suuttunut ja huomasin, että elämä ei ole hassumpaa, kun uskaltaa olla onnellinen.

Teemat

Kategoriat

Instagram