Kahdeksanvuotiaani yllättää minut joka päivä uudestaan. Eilen hän päätti, että haluaa suklaakeksejä. Samanlaisia kuin kaupassa, mutta parempia. Ehdotimme, että hän voisi tehdä niitä itse. Hän innostui.

Lapsi tarkisti jo reseptit Youtubesta, kun itse vielä etsin kokkikirjaa. Alan ymmärtää, että elämme eri aikakautta kokkaamisessa.

Niinpä suuntamme ruokakauppaan. Ostoslistan ja reseptin hän on kirjoittanut päiväkirjaansa, sillä pitäähän niiden olla aina tallessa. “Onko meillä oikeasti kotona jauhoja?!” kuuluu epäuskoinen huudahdus kaupan käytävällä. Vakuutan hänelle, että sitä löytyy. Sitten etsimme sokeria: “Fa-rii-ni-sokeri, miksi se on noin ruskeaa?” ja rasvaa: “Tähän tarvitaan rasvaa, mistä sitä saa?”

Kotona hän ottaa ainekset ja Youtubensa esille ja alkaa töihin. Päättäväisesti. Varmasti. Onhan niitä keksejä saatava!

Itse en ole mikään ihmeellinen leipuri, vaan enemmänkin arkiruoan pikataikuri. Saan silti auttaa, mutta vain raaka-aineiden mittaamisessa. Vaikka koulussa mittaillaan, ovat vielä kokkimitat vähän haastavia. Teelusikat ja desilitrat - ja litrat - ovat hänelle vielä mysteerejä.

Pikkusisko saa auttaa, mutta suuttuu, kun sekoittaa keskenään vispilän ja siivilän - ja kun taikina ei olekaan tarkoitettu vain hänelle.

Kahdeksanvuotias seuraa ohjeita tarkkaavaisesti ja ei anna muiden maistaa taikinaa ennen kuin keksit ovat uunissa.

Tovin päästä uunista tulee pellillinen keksejä. Hän on onnellinen. Hän kehuu itseään ja on itsestään ylpeä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän loistaa itseluottamusta. Siksi mekin olemme onnellisia, toki hänen suklaakeksitaidoistaan myös.

Meidän perheessämme on nyt suklaakeksileipuri, hyvin onnellinen ja itseluottamustaan kasvattava sellainen.

 

PS. Tässä se ohje:


Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lastentarhanopettaja. Metsäkasvatusintoilija. Kahden ihanan lapsen mami. 

Blogissa arjen kultahippuja, niitä pieniä hetkiä, jotka menevät ohi jos ei pidä silmiä auki. Mukana myös päiväkotiarkea niin ison kuin pienenkin näkökulmasta. Kyllästyin olemaan vihainen ja suuttunut ja huomasin, että elämä ei ole hassumpaa, kun uskaltaa olla onnellinen.

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram