Todistetusti, mitä isot edellä sitä pienet perässä.

 

Kyllä, nyt se on kuvinkin todistettu millainen vaikutus meillä isommilla on pienempien tekemiseen! Vaikka olenhan sen tiedostanut monessa muussakin asiassa, kuten että ruokaillaan ruokapöydässä. Kuitenkin tämä toimi kunnon herätyksenä tälle mamille ja tästä lisäpontta projektiin. Parasta kaikessa on se, että vaikeasta kantapäävammasta kärsivä pappakin on sporrtikärpäsen purema. Hetkeen ei ollut hänkään treenaillut, kun koripalloa, lenkkeilyä ja squashia ei kantapää kestänyt. Nyt löydetty tilalle lajeja, joita vaiva ei estä. Kyllä sekin tuli todistetuksi että sporttikärpäsen puremakin voi tarttua!

 

 Nyt tehdään punnerruksia ja vatsoja, ihan kotilattialla.

Jotta kaikki ei olisi niin auvoisaa, niin tällä viikolla on sairasteltu. Jokainen poika vuorollaan yhden päivän korkean kuumeen ja räkä valuu tasaisesti. Sairastelevat lapset ovat siis tuoneet lisähaastetta projektiin. Ai miksi? Pitkät päivät kotona ja kaapissa kaikki tuntuvat huutavan mun nimeä. Tiedättekö tunteen? No punttitreeniä elävillä painoilla 11, 15 ja 18kg kannettavana tai sylitettävänä. Normaalisti menisikin naposteluksi, mutta ei tällä viikolla. Selkärankako jo hieman vahvistunut?

"Mun viikkoon" on kaikesta huolimatta mahtunut treenailuja kivasti: 3 x tunnin reippaat lenkit/matkassa 6-7km, 1km uinti/30min + hyötyliikuntaa mm. kävelleen kauppaan jne. Mentaalipuolella työstämistä... Tällaisten ajatusten kanssa painin: Miten mä voin lähteä treenaamaan/lenkille, kun mies on just tullut töistä kotiin, lapset kipeinä, siksi vaativampia ja tiedän kuinka mullakin on ollut kädet täynnä "sairaanhoitajana" ja Jannekin varmasti tahtoisi hengähtää... Ei sillä etteikö pärjäisi. Kuka tietää tunteen? Miten te selviätte näistä haasteista? Joskin mua kannustetaan kotoa liikkumaan, sillä olen kuulemma niin paljon kivempi kun tulen takaisin ja onhan meillä koira lenkitettävänä.

Olen innoissani, meillä on huomenna treffit eli kaikki kolme poikaa pääsee hoitoon ja me vietetään tunti yhdessä, okei okei matkojen kanssa pari tuntia. Kuka arvaa, mitä meillä ohjelmassa? No siitä lisää seuraavalla kerralla.

Viikonloppua,

Sanna

Kommentit (0)