Kirjoitukset avainsanalla helsinki

Olen jo ehtinyt testaamaan joitakin kesä-Helsingin ehdottomia huippujuttuja sekä ilman lapsia että lasten kanssa. Tässä muutama vinkki:

Taste of Helsinki

Viime hetken vinkki: vielä sunnuntaina 19.6. pääsee maistelemaan aivan käsittämättömän hyvää ja suunnattoman kaunista ruokaa Taste of Helsinki -tapahtumaan Kansalaistorin puistoon. Siis voi nam, mitä makuja! Kannattaa käydä kurkkimassa myös hyvällä kameralla otettuja kuvia herkuista Taste of Helsingin Facebook-sivuilta

Me kävimme Taste of Helsingissä koko perheen voimin. Satuin arvaamaan oikein, kun Facebookin Taste triviassa kysyttiin, paljonko kuusenkerkkiä kerättiin kuvassa alaoikealla olevaa jälkkäriannosta varten (80 l), ja voitin liput ruokafestareille. Menimmekin lauantain lounaskattaukseen, ja saimme kuin saimmekin pöydän katoksen alta, joten pystyimme nauttimaan herkuista kastumatta. Kirppu nukahti ekoille päiväunilleen sateen ropistessa katokseen ja me saimme miehen ja Sikuriinan kanssa nauttia herkuista rauhassa.

Sikuriina totesi kyllä, että "äiti, minusta tuntuu, että tämä on enemmän sellainen aikuisten juttu". Hienosti hän kuitenkin maisteli kaikkea, jopa etanoita! Minun ehdottomia lemppareitani maistamistani annoksista olivat:

Bistro O mat: Ginigraavattua lohta, luomujuuressipsejä ja pikkelöityä sinapinsiementä

Pastor: Pluma à la Pastor – Grillattua porsaan plumaa, maissisalsaa, chimichurria ja rapeaa maissia 

Grön: VILLI- Kuusenkerkkäetikalla maustettua jäädykettä, kuusenkerkkäkinuskia ja ruista 

Suosittelen käymään, vaikka rahaa tuolla kyllä palaa...

***

Remote Helsinki

Huomasin keväällä Facebookissa Remote Helsinki -mainoksia ja kiinnostuin. Kun sitten tähän haettiin koeyleisöä, ilmoittauduin heti mukaan. Pääsinkin sitten koekierrokselle. Jei! 

Remote Helsinki yhdistää eräänlaisen esityksen (tai performanssin) ja kaupunkikierroksen. Siinä kuljetaan ryhmässä (meitä oli reilu 30, mutta ryhmässä voi olla jopa 50 ihmistä) ympäri Helsinkiä tekoälyn ohjaamana. Tekoäly tiedostaa olevansa vain kone, se pahoittelee mekaanista ääntään ja harmittelee, ettei pysty olemaan fyysisesti läsnä. Ääni kehoittaa, käskee ja komentaakin, mutta ei missään tapauksessa mitenkään ahdistavalla tai ikävällä tavalla. Ryhmän kanssa on yllättävänkin helppo totella kuulokkeista kuuluvaa ääntä.


Tekoälyn ohjaamana ryhmä kiertää 100 minuuttia Helsingissä. Suurin osa ajasta kävellään, mutta esitykseen kuuluu myös metromatka (lippu kuuluu esityksen hintaan) ja hetken rauhoittuminen. Matkalla kävellään myös portaita, joten tämä kannattaa ottaa huomioon, jos esitys kiinnostaa.

Enempää en oikeastaan halua paljastaa. Toki sen sanon, että kannattaa uskaltaa. Laula mukana! :)

Ja tosiaan, suosittelen tätä lämpimästi kaikille aikuisille. Lapsia ei voi ottaa mukaan. Kannattaa mennä yksin, silloin ryhmä vieraita toimii hauskasti tukiverkkona, eikä tarvitse yhtään miettiä, mitä se oma kaveri tekee tai ajattelee just nyt. Voi keskittyä vain tekoälyn ääneen ja omiin ajatuksiin.

***

Lasten kaupunki 

Sateen sattuessa kannattaa lasten kanssa suunnata Senaatintorin laidalla olevaan Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunkiin. Siellä saa leikkiä laivassa, kaupassa, teatterin lavalla, mummolassa ja vanhassa koulussa. Siellä on valtava nukkekoti, roolivaatteita, junarataa ja ties mitä kaikkea muuta. Ja kaikki tämä maksutta!

Lasten kaupungissa viihtyivät niin nelivuotias Sikuriina kuin yksivuotias Kirppukin. Kummallekin löytyi ihania juttuja. Ja mikä parasta! Lasten kaupungissa voi vain piipahtaa. Voi valita vaikka yhden huoneen, jossa leikitään. Sinne voi myös viedä omat eväät, koska siellä on erikseen huone, jossa voi syödä ja vaikka piirtääkin! Ainoa ongelma on, ettei sieltä välttämättä malta lähteä pois! :)

***

Kiasma

Kiasmassa on parhaillaan kaksi näyttelyä, jotka sopivat lapsille ihan mielettömän hyvin. Itse olen käynyt rakastumassa Ernesto Neton mielettömän kauniiseen ja kiehtovaan maailmaan kahdesti. Sikuriina kävi päiväkodin retkellä kurkkimassa myös Choi Jeong Hwan värikkäät installaatiot. Vaunut saa ottaa näyttelytiloihin ja ylimmässä kerroksessa Ernesto Neton näyttelyssä saa hipsiä sukkasiltaan, köllötellä tai vaikka soitella (kitaraa tai bongorumpua) boa-käärmeen pään muotoisessa majassa yms.

***

Linnanmäki

Jos joku ei vielä tiedä, Linnanmäelle pääsee maksutta sisään JA lisäksi siellä on kymmenen maksutonta laitetta. Me asumme suht lähellä Lintsiä ja olemmekin ottaneet tavaksi piipahtaa siellä useamman kerran kesässä. Nämä kymmenen maksutonta laitetta ovat riittäneet hyvin lapsille toistaiseksi. Minä sen sijaan aion tänä kesänä mennä nauttimaan niistä hurjemmista laitteista ihan vain aikuisseurassa. :)

***

Mikä on sinun lempparisi kesä-Helsingissä? Mitä kannattaa tehdä? Mitä ei vaan saa missata?

Ihania kesäpäiviä!

-Saara

Kommentit (1)

Vveera

Kiasma ja Ernesto Neto saa suositukset täydestä sydämestä täältäkin. Vauva rakastaa sitä majaa ja rauhallista tunnelmaa, vaikka itse ei maltakaan pysähtyä koskaan. Samoin kaupunginmuseo on parasta Helsingissä lapsen kanssa. Suosittelen myös retkeä Vallisaareen, jossa on loistavat mahdollisuudet piknikille luonnon helmassa. Vallisaaressa pääsee hyvin liikkumaan rattaiden kanssa, mutta pääsee ihastelemaan monimuotoisena säilynyttä luontoa ja mahtavia maisemia Helsingin etelä-puolelta.