Tänään oli merkittävä päivä. Rakas pikkuisemme, puolitoistavuotias Viljo jäi eka kertaa hetkeksi yksin päiväkotiin.  Tämä on valtava muutos pienen elämässä.

Kesäkuussa kävimme katselemassa tulevaa hoitopaikkaa sisältä. Sitten pitkin kesää leikimme ja tallustelimme usein päiväkodin pihalla, ihan vaan omalla porukalla. Elokuun alussa Viljon omahoitaja kävi ensin meillä ja sitten olemme jo käyneet pieniä hetkiä tutustumassa muihinkin hoitajiin ja ryhmäkavereihin.

Kun tänään hain Viljon parin tunnin päästä kotiin, kuulin, että pikkuinen oli kovasti itkenyt perääni. Sydäntäni särkee. Rakas Viljo! Kyllä sinä vielä totut, vaikka se tekeekin tiukkaa.

Loppupäivän touhusimme arkipäiväisiä, tuttuja asioita. Valton kanssa Viljo kikatteli ja paini. Kävimme porukalla Prismassa ja vielä Strömsössä uimassa. Uinnin jälkeen saunottiin, katseltiin hetki Onnelia ja Annelia, kunnes pikkumies nukahti.

Valtollakin on ollut haasteita. Hänen luokassaan vaihtui opettaja. Sunnuntaina, koulun alkua edeltävänä iltana Valto mietti, mitä kavereille kuuluu. Jostain syystä kaikista parhaimmatkin kaverit tuntuivat nyt yhtäkkiä aika ärsyttäviltä. Kolmatta luokkaa aloittava nuorimies muisteli tilanteita, joissa kaverit olivat häntä härnänneet. Yritin kysellä syytä tähän. Kun Valto ei osannut itse selittää, yritin minä. "Voisko sua vähä jännittää? Että onko ne kaverit enää näin pitkän loman jälkeen entisellään?"

Opettajakin tuntui mietityttävän. Pitkin kesää tai oikeastaan jo viime kevään ajan Valto toivoi: "Toivottavasti se uus ope ymmärtää meitä poikiaki, ettei se suosi vaan tyttöjä!" Valtoa usein ärsyttää se, ettei opettaja huomaa tyttöjen säpinöitä ja supinoita, mutta jos joku poika vähänkin jollekin kaverille kuiskaa jotain, niin "heti joutuu ulos luokasta!" On siinä varmasti mukana liioittelua, mutta voi siinä olla hiven tottakin. Tiedä häntä.

Joka tapauksessa, kun maanantain ensimmäisen koulupäivän jälkeen Valto soitti tuttuun tapaan: "Saako mennä kaverille?" ja kysyin samassa koulupäivän kuulumisia, sain vastauksen: "Oli ihan sairaan kivaa!"

Jes! Kolmasluokkalaisen osalta jännitys on jo ohi. Valto nauttii selvästi alkaneesta kouluarjesta. Läksyt on tehty ennen kuin edes ehdin niistä mainita.

Vielä kun tuon rakkaan taaperon kanssa hölläisi tuo jännittäminen. Tankkaan häneen läheisyyttä ja rohkeutta: "Hyvä, Viljo! Hienosti menee. Kyllä sä selviät!"

Selviäthän, kultaseni?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Heinähattu, nelikymppinen kahden pojanviikarin äiti. Pojat ovat syntyneet tammikuun kaurislapsina 2008 ja 2016. Kirjoitan elämästäni ja kaikenlaisista ajatuksistani maan ja taivaan väliltä. Äitinä, puolisona ja naisena. Blogissa esikoiseni on nimeltään Valto ja kuopukseni Viljo. Yritän löytää pienistäsuurista arjen tilanteista hauskoja vinkkeleitä. Ja yritän suhtautua elämään myönteisellä ja armollisella asenteella.

Blogini facebook-sivulle jaan uusimmat tekstini sekä lapsiin ja perheisiin liittyviä juttuja. Käypäs tykkäämässä!
Instagramiin lataan kuvia arjestamme. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram