Löysin vanhan ystäväkirjan. Ala-asteelta.

Lempiväri: Vaaleanpunainen.

Idolini: Neumann.

Vaaleanpunainen Dingo-poika.

Kyllä minä niitä asioita muistan.

Ei kai pojat kiiltokuvia keräile.

Niin heiveröinen poika, että jos laitettaisiin heinäseipään taakse, niin ei näkyisi kuin korvat.

Eivät he sillä pahaa tarkoittaneet.

Eivätkä tienneet, että tuntuu pahalta kuulla.

 

Aikuisena aloin puhaltaa vaaleanpunaisen päälle kuplaa.

Sellaisen sisällä on hyvä asua.

Romantiikka sisään, realismi ulos.

En kulkenut valkealla ratsulla, saksalaisella laatuautolla,

vaan sokerista tehdyllä vaaleanpunaisella pilvenhattaralla.

 

Kyllä te tämän tiedätte. Kuin suoraan romanttisen elokuvan kohtauksista.

Elokuisia kävelyretkiä järven rannalla.

Sylissä istumista takkatulen äärellä.

Aamuheräämisiä toiseen kietoutuneena.

Kynttilän sytyttämisiä ennen rakastelua.

Siinä kohtaa kohtaus elokuvassa päättyy ja alkaa aamuheräämisestä.

 

Jokaisella kuplalla on sama ominaisuus.

Aikansa ilmassa leijailtuaan, ne puhkeavat.

Realismi sisään, romantiikka ulos.

 

En muista, milloin se kaikki oikein tapahtui.

Leikkasin tylsällä hedelmäveitsellä ihooni haavan.

Se tuli helposti.

Vaaleanpunainen iho on yhtä ohutta kuin kuplan seinämät.

Haavasta alkoi vuotaa siirappia.

Sitä vaaleanpunaisen Dingo-pojan verenkierron mukana kulkevaa sokeria.

Siirapista alkoi muodostua sanoja ja lauseita.

 

Syntyi rakkausblogi.

 

Syntyi vaaleanpunaisen Dingo-pojan-taivas.

Siinä taivaassa liikkui vaaleanpunaisia hattarapilviä, jotka sulaessaan valutti pilvien alla kulkeville makeanmakuisia sadepisaroita.

Sanoja.

Kuin merivettä tai kyyneleitä.

Mitä ihmettä, onko miehilläkin tunteita?

Sinä olet ihana.

Kuka vittu luulet olevasi?

 

Olen vaaleanpunainen Dingo-poika.

Keräsin pienenä kiiltokuvia.

Ovathan ne kauniita. Kauniimpia kuin tarrat.

Parvekkeeltani näkyy pieni kaistale järveä.

Kesävihreiden puiden takaa.

Jos maiseman päälle sirottelisi kultahilettä,

se näyttäisi kuin lapsena keräämältäni kiiltokuvalta.

Ei tämä minusta koskaan kokonaan irti lähde.

 

Olen silti päättänyt tulla kuplasta ulos.

Kuplat ovat enemmän fantasiaa kuin totta.

Katson kiiltokuvien lisäksi tarra-albumini tarroja,

niitä joiden reunat vähän repsottaa.

Ne voivat olla molemmat samassa kuvassa.

Romantiikka ja realismi.

Ei siihen takkatulta ja kynttilöitä tarvita.

Maistaakseen halusta syntyvän kosteuden huulillaan ja kielellään.

Eikä elokuista hämärää iltaa,

kävelläkseen käsi kietoutuneena toisen lantiolla.

 

Sitä on olemassa niin paljon eri värejä.

Vaaleanpunainen on yksi niistä.

Haluan ottaa käyttöön muitakin värejä.

Sen vahvan värin, ehkä tummankeltaisen,

jonka voimasta nostan jalkani vahvistimen päälle,

otan sen, mikä minulle kuuluu.

Kävelen itse paikalle,

Vaaleanpunainen sokerista tehty pilvenhattara on pitkäaikaisparkissa.

 

Kaiken tämän uuden realismin takana,

en silti aio luopua sokerista,

enkä vaaleanpunaisista sanoista.

Luopuisin isosta osasta minua.

Sillä puolet minusta on tehty romantiikasta.

Toinen puoli on rakentumassa realismista.

Olen vaaleanpunainen Dingo-poika,

jonka sisältä valuu sanoja kuin purkista tummaa siirappia.

 

Pehmeä vaaleanpunainen kupla saa puhjeta.

Haluan nukkua kovemmalla patjalla

Puolet minusta on vaaleanpunaista, puolet suolaa haavoilla. 

Kuljen kävellen kohti tätä kaikkea, jalka vahvistimelle nostettuna. 

Otan maailman sellaisena kuin se on. 

Kuljen sen kanssa kohti auringonlaskua. 

Enemmän haluan uskoa kuin olla uskomatta.

 

Rakkaus.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram