Tulin kirjoittaneeni tekstin kosketuksesta. Siitä, että toisen sylissä oleminen voittaa helposti seitsemän minuuttia kestävän mekaanisen panemisen. Sain tekstistä paljon kommentteja. Teksti osui maaliin. Kävi vain niin, että miesten kommentit loistivat poissaolollaan. Haluan kommentoida itse. Miehenä. Ja minä tiedän, että kirjoittaessani tämän seuraavan tekstin, puhun hyvin monen muun miehen suulla. En ole yksinäinen miesfriikkisusi tunteineni ja ajatuksineni. Ehkä poikkean siinä, että en halua olla hiljaa.

”Miehetkin on herkkiä ja tarvitsevat tunteen, että ovat haluttuja ja riittäviä.” Niin kirjoitti minulle eräs nainen. Kuinka oikeassa hän onkaan. Puhun tässä omasta puolestani. En edusta ryhmää mies, vaan olen yksi heistä, mutta samalla hyvin moni muu. Minulle ei miehenä mikään ole niin tärkeää kuin tunne, että olen riittävä. Mikään ei ole niin tärkeää kuin se, että minun viereeni tullaan istumaan, tunnen kosketuksen kasvoillani, hiuksillani ja ihollani. Että siinä hetkessä koen olevani mies, ihminen, joka tuntee olevansa hyväksytty, haluttu ja näkyvillä.

Se on kulttuurillinen harha, että mies edustaa olemassaolollaan turvaa ja voimaa. Tai ehkä mies edustaa myös niitäkin, mutta sen kaiken takana mies haluaa tuntea olevansa myös itse turvassa. Ehkä meidät on kasvatettu olemaan näyttämättä heikkoutta ja siksipä vahvuuteen sairastuneita näkeekin liiaksi ympärillämme. Silti jokaisen vahvan kuoren alla elää kasa arpia ja haavoja, jotka kaipaavat pehmeää kosketusta, jotta haavojen tuoma kipu ei tuntuisi niin pahalta. Ehkä meillä ei ole vielä tarvittavaa rohkeutta sanoa ääneen, että emme mekään yksin pärjää.

Minä en halua pärjätä yksin. Minä haluan riisua itseni alastomaksi ja näyttää mieskuoren alla olevat arvet. Haluan olla teeskentelemättä, että minä olen se turva, jonka isoille hartioille voi painonsa pudottaa. Tai kyllähän minä haluan olla se turva, mutta haluan samalla, että myös minut otetaan vastaan niinä hetkinä, kun omat jalat eivät tunnu kantavan. Ei mies oikeasti ole mikään seitsemän minuutin panokone. Tai jos on, niin mies on liikaa uskonut niitä valheellisia kasvatusoppeja, joita miehille on annettu.

Haluan tuntea ihollani kosketuksia. Haluan tuntea sormet, jotka hiljaa valuvat kuin sadepisarat hiuksieni seassa. Haluan tuntea pehmeät huulet kaulallani ja huulillani. Haluan tuntea kosketuksessa sen, että minä olen haluttu ja riittävä. Haluan, että mieskuoreni alla olevia haavoja hivellään ymmärryksellä ja herkkyydellä. Haluan, että kyyneleet, jotka lähtevät valumaan poskillani, otetaan kiinni. Että niille annetaan lupa olla näkyvillä. Haluan, että minulle sanotaan sanoja, jotka saavat minut tuntemaan itseni rakastetuksi. Haluan niitä samoja asioita kuin ihan jokainen ihminen haluaa. Tunnetta olevansa hyväksytty ja rakastettu. Haluan olla kaikkea muuta kuin seitsemän minuutin panokone. Harva sellainen haluaa olla.

Koska ei sillä ole mitään väliä, että onko mies, nainen tai jotain siltä väliltä. Rapsuttamalla sukupuolen pintaa, sen alta paljastuu ihminen. Eikä ihmiset poikkea toisistaan millään tavalla. Jokaisen ihmisen sisällä on kuitenkin vielä se pieni lapsi, joka hamuaa ympärilleen huomiota, turvaa ja rakkautta. Ja jos niistä kolmesta asiasta jää paitsi, ihminen reagoi. Minä olen ihminen, joka haluaa tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja joka haluaa kokea olevansa turvassa. Siinä teille oikeaa kuvaa miehestä, koska väitän, että suurin osa miehistä allekirjoittaa tämän, vaikka ei sitä julkisesti tunnustakaan.

”Kiitos sinulle. Toivon pääseväni lukemaan tekstejäsi myös jatkossa. Uskon oppivani osaltaan niiden avulla ilmaisemaan itseäni yhä paremmin.” Näin kirjoitti minulle eilisen tekstin jälkeen mies sähköpostissaan. Mies kirjoitti paljon muutakin. Mies, jolla kaikkien muidenkin miesten tavoin on tunteet, mutta joka uskalsi ne ääneen myös tunnustaa. Ja voin avoimesti ja rehellisesti tunnustaa, että tämän miehen sanat luettuani minulta valui kyyneleet. Mies kirjoitti tunteikkaan viestin toiselle miehelle, joka syvästi liikuttui hänen sanoistaan. Rakastaa voi myös tuntemattomia ja pelkkien sanojen voimalla. Jos vielä koette tarpeelliseksi kertoa, että suomalainen mies ei osaa tuntea, niin voin kertoa, että olette syvästi väärässä. Olemme hiljalleen murtamassa historian tuomaa taakkaa ja meidän sisältä kuoriutuu ihminen.

Koska ei sillä ole mitään merkitystä, onko mies, nainen tai joku siltä väliltä. Jokainen meistä on ihminen, joka haluaa kokea olevansa riittävä ja rakastettu. 

Kukaan ei halua olla rakkaudeton. 

Kommentit (7)

Vierailija

Voih kun riipaisi. Minulla on ystävä, 26-vuotias mies joka ei ole ikinä seurustellut. Lapsuudessa hänen perheessä tunteista ei puhuttu KOSKAAN. Hän on todella huono puhumaan tunteista ja ilmaisemaan niitä. Hänen ajatuksensa ovat melkeimpä sairaita. Puhuu vihamielisesti naisista ja syyttää että naiset eivät hyväksy kilttejä miehiä elämäänsä vaan haluavat itsevarmoja kusipäitä. Ystäväni ei ole saanut kosketusta, eikä edes lapsuudessa kokemusta hyväksymisestä. Hän kokee olevansa arvoton ja haluaisi vain eniten edes hetkeksi tyttöystävän. Tuntuu vaikealta puolestaan koska hän on kaiken lisäksi epävarma eikä osaa lähestyä uusia ihmisiä, saatika naisia. En tiedä miten voisin auttaa..

Yksi meistä

Allekirjoitan kaiken tässä sanomastasi. Kuin omia ajatuksiani olisin lukenut, paitsi etten niitä näin hyvin olisi osannut edes ajatella.

Pave3

Olen ottanut rohkeasti kiinni elämän tarjoamasta tilaisuudesta ja koen eläväni todeksi edellistä tekstiä. Kokemukseni pohjalta yllytän kaikkia epätyydyttävässä suhteessa eläviä rohkeisiin ratkaisuihin nykyisen tai tulevan kumppanin kanssa. Kuolinvuoteella kadumme lähinnä nynnyilyämme: emme uskaltaneet vaikka tilaisuuskin olisi muutokseen ollut.

RistoReipas

Miten hyvin osuu. Voisi olla minun kirjoittamia tekstejä.
Se, miten riittämättömyyden tunne repii sisältä, on jotain mitä ei voi ymmärtää jos ei ole sitä kokenut.
Joskus jo se että saa tuntea toisen, itselle tärkeän ihmisen ihon lämmön omaa ihoa vasten, antaa voimaa ja hyvää oloa päiviksi.
Jostain syystä me miehet ei välttämättä osata sitä sanoa, tai jos sanotaan, sitä ei aina ymmärretä.
Mielestäni karskin ulkokuoren alla on silti herkkä, rakkautta ja läsnäoloa tarvitseva tunteva olento.
Ja tässä voisikin jatkaa rönsyillen siitä mitä some ja älypuhelimet tekevät läsnäololle, ja miten ne vaikuttavat riittämättömyyden tunteeseen...

Alkoholistin ex-puoliso

Olen samaa mieltä, myös miehillä on tunteet. Kun vain oppisivat sanoittamaan ne, sen sijaan että mököttävät, ryyppäävät, karkaavat kotoa tai kaivautuvat sohvaan. Sodanjälkeinen sulkeutuneisuuden kulttuuri pitäisi murtaa ja miesten opetella kertomaan tunteistaan. Harva osaa. Onneksi niitäkin miehiä alkaa löytyä, jotka puhuvat tai näyttävät tunteensa jollain tavalla. Naisena on äärimmäisen vaikeaa olla tunteiden ja ajatusten lukijana ja siksi jää ainoaksi vaihtoehdoksi tulkitseminen. Tulkintojakaan ei saisi tehdä, eli mistä nainen voi tietää, miksi mies pakenee? Uppoutuu omaan maailmaansa, jättää puolison huomiotta. Onko syy siinä omassa pahassa olossa vai puolisossa? Ei auta kosketukset eikä puhumiset. Siksi nainen tulkitsee kaiken omaksi syykseen ja voi pahoin. Niin moni mies tarvitsisi myös suhteen ulkopuolisen terapeutin joka opettaisi tunnetaitoja, mutta eivät tähän tietenkään suostu. Onneksi monet koulua käyvät lapset ovat jo saaneet näyttää tunteensa ja on opetettu tunteiden sanoittamista. Ehkä siltä kasvaa vielä sukupolvi, joka nämä taidot osaa. Ihanaa, että tuot julki myös miesten tunteita.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram