Ehkä me tässä, tämän kaiken ympärillä kuvittelemme tietävämme kaikesta kaiken. Mutta loppujen lopuksi me tiedämme vain hyvin vähän. Ehkä on syytä antaa ihmisten itse kertoa. Voi tehdä valinnan olla myös kertomatta. Sen väärän valinnan olla kertomatta. Rehellisyys ei ole helppoa. Itsensä paljastaminen ihmisten eteen. Siinä tulee aina satutetuksi ja satuttaneeksi.

Näihin sanoihin lopetin tekstini keskiviikkona. Näistä sanoista jatkan tänään. Rehellisenä olemisen vaikeudesta. Olen räpiköinyt. Seisonut niin monta kertaa uima-altaan reunalla ja ollut hyppäämättä. Mennyt mieluummin jonkun toisen siiven päälle ja lentänyt mukana. Se on niin paljon helpompaa antaa toisen päättää suunta. Katsoa maisemia, joita ei itse ole valinnut. Olla kysymättä itseltään oikeita kysymyksiä. Olla epärehellinen itselleen ja sitä kautta kaikille muille, ihan koko elämälle. Olla epäreilu, epäluotettava ja valheellinen. Olla epäreilu, epäluotettava ja valheellinen. Sen olen osannut hyvin.

En haluaisi olla sitä enää. Ehkä kolmen vuoden terapia on kasvattanut minulle niitä siipiä, jotka ovat jääneet kasvamatta. Tai ei niin voi ehkä sanoa. Kaikille ne siivet ovat kasvaneet. Toiset eivät vain uskalla tai kykene ottaa niitä esille. Olen ollut yksi heistä. Pelännyt elämää ja yrittänyt pysyä piilossa. En halua sitä enää.

Istuin sohvan reunalla ja sanoin ne lauseet, joita ei koskaan haluaisi joutua sanomaan. Lauseet, joiden jokaisessa sanassa asui iso merkitys. Minä haluan, että jatketaan tästä eteenpäin yhdessä vanhempina, mutta emme enää toistemme puolisoina. Vaikka ne sanat eivät tulleet kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vaikka siinä ympärillä oli tilaa antaa niiden sanojen tulla, niin ne sinkoilivat seinästä seinään kuin huoneeseen eksynyt pikkulintu. Sanat, jotka olisi pitänyt sanoa jo aiemmin. Siinä vaiheessa, kun valhe ei olisi ehtinyt lähteä kasvamaan.

Enkä minä sano, että rehellisyys on helppo tie. En minä sitä ole ollut. En ole osannut. Olen ollut kaukana siitä. Olen halunnut enemmän miellyttää kuin olla rehellinen. Annan sen itselleni anteeksi. Tästä eteenpäin en enää anna. Aion olla itselleni vaativa. Voisin tämänkin tehdä paljon helpommin, kiillottaa sädekehääni ja hakea hyväksyntää. En minä sitä enää halua. Koska siinä kuuluisassa pitkässä juoksussa, rehellisyys on ainoa tie sille, että ympärillä olevat tärkeät asiat eivät koskaan katoa. Koska epärehellisyydellä se kaikki katoaminen on oikeutettua.

Siksi kirjoitan nämä seuraavatkin kappaleet. Olen kirjoittanut blogiani neljän vuoden ajan pelkäämättä paljastaa kipeitäkin asioita. Tänään pelkään vielä vähemmän, vaikka minua on varoitettu, että olisi syytä. Haluan seistä tunteitteni ja rakkauden takana, vaikka se johtaisi mihin tahansa lopputulokseen. En halua selitellä tai puolustautua.

Siinä hetkessä ei ole muuta kuin paljas totuus. Turva kertoa sanoja, joita ei koskaan tahtoisi sanoa, mutta jotka on vain sanottava. Minulla on tunteita toista ihmistä kohtaan. Olen rakastunut toiseen ihmiseen. En ole uskaltanut kertoa. Haluan toistaa tämän lauseen jälkeen juuri aiemmin kirjoittamani lauseen. Tänään pelkään vähemmän kuin koskaan. Haluan seistä tunteitteni ja rakkauteni takana. Että olen rakastunut toiseen ihmiseen. Että se rakkaus läpäisi voimallaan valtavia muureja. Ainoa muuri, joka jäi murtamatta, oli se itsensä ja totuuden välissä jyhkeänä seisova pelon muuri. Ennenkuin sen läpi pääsi, piti käydä läpi peittelyn, tunteiden tukahduttamisen, petoksen ja itsepetoksen onkalot. 

Ja tiedättekö, ne sanat, jotka voisivat selittää asioita pieniin paloihin. Sanat, jotka yrittäisivät kertoa, että miksi parisuhteeseen tulee rakastumisen kokoinen aukko, ovat sanoja, joita voi yleisellä tasolla pohtia. Mutta liitettynä yhteen henkilökohtaiseen parisuhteeseen, ne sanat ja pohdinnat ovat kahden ihmisen asioita. Voisihan sitä tehdä toisenkin valinnan. Voisi antaa vielä enemmän aikaa. Voisi jäädä paikoilleen odottamaan parempaa aikaa tehdä kipeä päätös tai odottamaan parempaa aikaa tulevaksi. Odottamaan tunteita, jotka olivat jo kadonneet. Minä en pystynyt siihen. Menen suoraan kohti.

Tämä on henkilökohtaisin tekstini ikinä. Miksi minä haluan tämän kirjoittaa julkisesti? Siksi, koska en halua olla piilossa. Siksi, että koen olevani velvollinen kertomaan tämän. 

Silti, kaiken tämän keskellä, minä yritän seistä tunteitteni, sanojeni ja tekojeni takana. Haluan olla kerrankin rehellinen itselleni, jotta voin olla sitä sen jälkeen koko elämälle. Se on ollut elämäni suurin haaste. On helpompaa olla epärehellinen kuin rehellinen. Siinä vain tulee satuttaneeksi ensin itseään ja sitten muita. Yritän pyristellä vapaaksi, jotta minulla ja ihmisillä ympärilläni olisi hyvä olla.

Tämän kaiken olisi voinut jättää kai kirjoittamatta. Olisi päässyt helpommalla. En halua sitä enää. Päästä helpolla. Kiillottaa sädekehää pääni ympärillä. Minulle riittää se tunne sisälläni, jota kohti menen. Että on rehellinen itselleen, koska joskus sekin polku on aloitettava. Enkä minä osaa olla jarru rakkauden edessä.

Ihmisten edessä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram