Alkoholi ja lapset. Tai alkoholin juonti lasten nähden. Alkoholi perheessä. Voiko lasten nähden juoda?

Paljon puhuttanut aihe. Ja syystä. Minulla on aivan erityinen suhde tähän kysymykseen.

Ei siksi, että olisin nähnyt ikinä vanhempiani humalassa. Itse asiassa näin isäni vain muutaman kerran koko elämänsä aikana juovan ylipäätään yhtään mitään ja silloinkin ne kerrat olivat sellaisia, että hän joi saunaoluen, yhden. Äitiäni en ole koskaan nähnyt juovan, paitsi ehkä yhden kuohuviinilasillisen juhlissa.

No miksi minä kirjoitan tästä aiheesta?

Kerroin ehkäpä vaikeimmassa postauksessani "Äiti, saanko mennä isin luokse asumaan?" vaikeasta elämäntilanteestani, jossa olin noin 6 vuotta sitten. Kerroin, miten olin pohjalla ja baarit kiinnostivat liikaakin. No, ei aina baaritkaan. Mutta alkoholi.

"Olin pohjalla ja baarit kiinnostivat liikaakin. No, ei aina baaritkaan. Mutta alkoholi."

Kuningasalkoholi. Se oli pakokeino. En ollut ikinä ollut paljoa juova, humallun helposti ja en pidä siitä tunteesta, kun olen kontrolloimattomassa tilassa. Joten tuo vaihe elämässäni, kun aloin juomaan liikaa, oli itsellenikin outo ja vaikeasti käsiteltävä. Pakenin pulloon. Tölkkeihin, laseihin. Viiniä, kaljaa, viskiä. Yleensä tätä tein silloisen mieheni kanssa, josta olen kirjoittanutkin teksteissäni Kuolemanvaarallinen ote ja Kupla, joka hajosi. Joskus join yksin. Humala toi helpotuksen, hetkellisen rauhan. Joskus kun heräsin aamulla krapulaan, etsin tölkin pohjalta apua. Se helpotti, pääkipu lakkasi, oli helpompi hengittää.

Tein tämän aina, kun lapseni ei ollut paikalla.

"Pakenin pulloon. Tölkkeihin, laseihin. Viiniä, kaljaa, viskiä."

Paitsi yhden kerran. Oli ollut aamu. "Kai nyt yhden voi ottaa, aamupalaksi, on niin pitkä aika iltapäiväänkin", mietin. Alkuillasta lapseni tulisi. Mutta yksi vaihtui kahdeksi, kolmeksi. Kello kävi. Ajattelin, etten olisi niin kovin humalassa. Tiedättehän te sen olon, kun oikein kontrolloi tekemisiään, käyttäytyy liioitellun selväpäisesti. Mutta kaikkihan sen näkevät, olet humalassa. Käyttäytyminen on naurettavaa. Ajattelin, ettei minusta sitä näkisi. Jälkeenpäin ymmärsin. Näkeehän sen kilometrin päähän.

Kaikki ovat varmasti lukeneet tekstejä, jos eivät ole itse kokeneet sitä: humalassa oleva vanhempi tai aikuinen on pelottava näky lapselle. Turvallinen aikuinen muuttuu pelottavaksi, käytös muuttuu, hän on vieras ihminen. Lapsi pelästyy. Voin vain kuvitella, miltä lapsestani on tuntunut, nähdä äiti humalassa, äiti, jonka kanssa oli elänyt monta vuotta kahden, turvallisesti, symbioosissa. 

Itse olen, jo aikuisiällä, nähnyt yhden kerran lapsuuteni tärkeän aikuisen humalassa. Vaikka olin jo aikuinen, se tuntui oudolle. Läheinen, turvallinen ihminen on kuin ihan toinen. Se pelottaa. Se tuntuu pahalle. Miksi toinen muuttuu niin paljon? Ja nyt tuolloin, minun oma 7-vuotiaani näki minut humalassa. 

"Äiti, jos et joisi enää silloin, kun olen täällä."

Tuo lause. Kerran lausuttu. Se herätti. Se sattui enemmän kuin mikään, mitä ikinä olen kokenut.

Sen jälkeen meni monta monta vuotta, että hänen nähtensä join edes yhtä olutta saunassa. Edelleenkin tuntuu vaikealta hänen seurassaan juoda yhtään mitään. Nyt hän on 13-vuotias, ja olen joskus silloin tällöin ottanut yhden kakkosoluen tai viinilasillisen hänenkin ollessa kotona. Olemme myös jutelleet tästä tapahtuneesta, ja hän vaikuttaa olevan ihan kunnossa. Silti, arvet meillä on molemmilla, se on selvää. Paranevatkohan ne ikinä?

Blogistimme Terveisin äiti kirjoittaa kirjoituksessaan Jokainen lapsi ansaitsee selvän aikuisen tästä, mistä mainitsin. Lapsi ei osaa suhtautua humalassa olevaan aikuiseen. Turvallisuus vaihtuu epävarmuuteen ja pelkoon. Tämä on syytä pitää mielessä meidän ihan jokaisen vanhemman.

Teehetkien koti kirjoittaa lapsensa reaktiosta, kun lapsi näki humalaisen aikuisen julkisella paikalla. Kannattaa lukea tuo bloggaus, hyvin silmiäaukaisevaa lukea, miten pieni lapsi pelästyy alkoholin vaikutuksen alla olevaa aikuista.

Jyllannin suomineito taas pohtii suomalaisen ja tanskalaisen juomakulttuurien eroja.

Taaperoni ei ole nähnyt minun juovan ikinä. Vaikka hän olisi jo nukkumassa, vältän juomista. Mistä minä tiedän, milloin hän herää. Silloin hänen äitinsä olisi joku eri ihminen. Missä äiti, kuka tämä on? Tuollaisia ajatuksia en hänelle halua, en ikinä. 

"Silloin äiti olisi joku eri ihminen. Missä äiti, kuka tämä on?"

Opin vaikeimman kautta. On liian monia koteja, joissa lapsi joutuu kohtaamaan alkoholistivanhemman. Minun kotonani tällaista ei tule tapahtumaan, sen voin vannoa. Toivottavasti ei kenenkään kotona. Vaikka karuahan se on kuulla, että se on arkipäivää monessa perheessä. Karua ja kamalaa. Se on äärimmäisen surullista. Se lapsen pelko ja ahdistus tuntuu minun sydämessäni asti.

Olen pyytänyt anteeksi ja olen saanut anteeksi. Olen oppinut ja olen kärsinyt, ruoskinut itseäni. Jospa joku oppisi tarinastani jotain ja ei joutuisi samaan. Aina on oikea aika lopettaa tai olla aloittamatta.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (5)

Vierailija

Kertoessani isäni alkoholismista ihmiset surkuttelevat. Itse en ajattele asiaa kokonaan niin. Toki alkoholi toi omat ongelmansa (mm. kotona ei ollut ruokaa ja uuttakaan ei saanut, koska maitopurkkiinkaan ei ollut rahaa putken aikana), mutta isä persoonana oli silloin helpompi. Vanhempi hän ei sanan aidossa merkityksessä ole ollut minulle koskaan mitenkään. Kun isä joi, hän haukkui kaikki, kaikin mahdollisin sanoin, mutta silloin ei tarvinnut varoa; sai olla vihainen, sai itkeä, sai nauraa, sai kävellä koko jalkapohjaa käyttäen, äiti sai tiskata asiat pelkäämättä kolistelua. Tällaista ei muuten kotonamme sallittu. Kun isän humalatila kasvoi, hän sammui tai lähti kylälle hakemaan lisää viinaa. Silloin lopulla perheellä oli juhlat. Kuunneltiin musiikkia, naurettiin, katsottiin lastenohjelmia jne.
En tarkoita kirjoituksellani puolustella vanhempien juomista, en todellakaan, en hetkeäkään. Mutta näin jo aikuisena voin sanoa, että omassa lapsuudessani isäni alkoholismi antoi ne ainoat vapaat hetket elää edes jokseenkin normaalisti. Ilman niitä hetkiä olisin vielä enemmän rikki ja vaikutukset elämääni näin aikuisena, puolisona, ystävänä ja muutenkin, olisi vielä vaikeammat.

Hilary

Miten minulle tulee aina mieleen näitä etä-äidin juttuja lukiessa eläinmaailmasta käki?

Hilary

Miksi juuri käki :) Käen kukunta kantaa kauas, mutta jostakin hyvin kaukaa, salojen ja sydänmaiden piiloista käki aina tuntuu kukkuvan. Kaikki tuntevan käen, mutta kukkuvaa käkeä varsin harvat ovat oikeasti nähneet. Käki on lisäksi taruissa erityisesti naisten lintu, joka helkähtelee naisten sepittämissä lauluissa. Käkeä toivottiin ennen muinoin aina lähelle laulamaan, sillä käen kukunta oli erityisen onnekasta, varsinkin jos pääsi ihan lähelle: tällöin kaikki toivomukset toteutuivat. Ja onhan käki myös omanlaisensa etä-äiti. Käki on ristiriitainen eläinmaailman edustaja. Toisaalta sitä ihaillaan ja toisaalta sen tapoja paheksutaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Aloitin tämän blogin avatakseni etä-äitiyden käsitettä sekä etävanhemmuuden arkea. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti?

Olen viiden neljättä ja kahden pojan (-04 ja -14) äiti. Minua voi kutsua moneksi. Olen intohimoisen kirjoittajan ja tavallisen työssäkävijän lisäksi etä-äiti, sinkkuäiti, vuoroviikkoäiti. Ennen kaikkea olen minä.

Tämä blogi kertoo pääasiallisesti etä-äitiydestä ja sen lisäksi myös eroperheen arjesta ja sinkkuäidin elämästä.

etaaiti@gmail.com

Facebook-sivuni

Seuraa blogia Blogit.fi:ssä

Instagram

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram