YHTEISTYÖSSÄ Ukko.fi
Minulta on monta kertaa kysytty, millä ajalla äiti ehtii blogata. Tiedän monia äitejä, joilla on enemmän lapsia ja harrastuksia kuin minulla, ja silti jostain he repivät ajan myös blogilleen. Luulen, että kun kyse on rakkaasta harrastuksesta, priorisointi ja tarkka ajankäyttö on aika oleellista. Itse olen aina tykännyt, kun tekemistä riittää. Kun päivät menevät vielä lasten päiväjärjestyksen mukaan, yleensä se äidin oma aika on sitten iltaisin ja öisin. Toki mieskin viettää aikaa lasten kanssa, mutta usein nuo hetket menevät johonkin muuhun, ja se blogin kirjoittaminen ja kuvien käsittely jää sitten sille ajalle, kun lapset ovat nukkumassa ja rauha on laskeutunut taloon.

Minulla ei koirien ja saliharrastuksen lisäksi ole muita aikaa vieviä harrastuksia, joten aikaa bloggaamiselle jää iltaisin. Uutisten lisäksi katson hyvin vähän telkkaria (paitsi nyt seuraan Silta -sarjaa kerran viikossa) ja Netflixin ääreenkin jumahdan vain, kun siellä sattuu olemaan joku todella hyvä sarja. Lukeminen on valitettavasti vähentynyt lasten syntymisen jälkeen, mutta jos aloitan jonkun kirjan, luen sen hyvin nopeasti, usein ihan parissa päivässä. Minua häiritsee, jos en saa luettua jotain kirjaa heti loppuun ja sen lukeminen venyy ja venyy. Siksi aloitankin uuden kirjan kanssa vasta, kun minulla on siihen kunnolla aikaa. Blogin pitäminen on kyllä mukavaa, koska silloin ajatukset saa ihan muualle ja sitä voi tehdä melkein missä vaan ja mihin kelloaikaan tahansa. Toki myös valokuvaamisesta on tullut tärkeä juttu tässä vuosien saatossa. Kamera kulkee mukana siinä sivussa ja kuvien pariin palaan sitten iltaisin. Usein kirjottelen muistiin bloggausideoita ja palaan niiden muistiinpanojen pariin sitten kun on sitä aikaa. Monta kertaa niitä blogijuttuja tulee mietittyä omassa päässä pitkin päivää ja sitten illalla, kun pääsee koneen ääreen, voi kirjottaa ajatuksia ylös ja käydä läpi kuvia.

Nykyään varmaan useimmille bloggareille tulee paljon yhteistyöpyyntöjä erilaisilta tahoilta. Jotkut ammatikseen bloggaavat perustavat oman yrityksen, jonka kautta hoitavat laskutuksen. Itselläni on aikomus palata takaisin omaan ammattiini ja työhöni perhevapaan jälkeen, joten oman yrityksen perustamiseen intressejä ei ole. Siksi olenkin käyttänyt omissa yhteistyöjutuissani uudenlaisia laskutuspalveluita, jotka sopivat hyvin freelance-töitä tekeville. Tällaisia palveluita käyttämällä voi myös testata omaa liikeideaa, jos oman yrityksen perustaminen on harkinnassa, joten ne sopivat muillekin kuin bloggareille. 

Minua pyydettiin testaamaan netissä olevaa Ukko.fi -palvelua ja kertoa kokemuksestani. Olen aiemmin käyttänyt erästä toista vastaavaa palvelua, joten ihan vieras tämä ei minulle ollut. Ukko.fi on täysin suomalainen kevytyrittäjyyspalvelu, jonka avulla voi siis laskuttaa yksityishenkilönä ilman yritystä. Käyttämällä laskutuspalvelua säästyy myös ikäviltä paperitöiltä ja kirjanpidolta. Palvelu toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että palveluun rekisteröidytään, sinne lähetetään oma verokortti ja ei kun hommiin. Ukko.fi -palvelussa luodaan sitten lasku asiakkaalle, asiakas maksaa sen ja Ukko.fi maksaa palkan työntekijän tilille. Tällöin myös kaikki lakisääteiset maksut menevät oikein.
Ilmaista tämä palvelu ei toki ole. Palveluun liittyminen ei maksa mitään, mutta sitten kun haluaa nostaa palkkaa, Ukko.fi veloittaa maksun yhteydessä 5% laskutuksen arvonlisäverottomasta loppusummasta. Minimiveloitus on 15 euroa per palkka, joten ihan pieniä summia ei kannata nostaa heti, vaan ehkä kerryttää palkkoja ennen niiden maksua. Kaikista palkoista maksetaan myös normaalit työeläkemaksut, joten tehdystä työstä kertyy myös eläkettä. Kannattaa myös muistaa lisätä arvonlisävero laskuun. Tämä on ainakin minulle sellainen juttu, jonka kanssa en ole joutunut aiemmin tekemisiin. Joku voi pitää tuota 5% palvelumaksua kalliina, mutta minusta se ei ole paha hinta siitä, että saa itse hoidettua homman näin helposti ja huolettomasti. 

Ukko.fi on tosi helppokäyttöinen eikä palveluun rekisteröityminen ole mitään ydinfysiikkaa. Myös laskun luominen palvelussa on selkeämpää ja helpompaa, kuin eräässä toisessa vastaavassa palvelussa, jota olen käyttänyt aiemmin. Sivuilta löytyy selkeät ohjeet arvonlisäverosta ja monesta muusta jutusta, jotka eivät ole välttämättä tuttuja kevytyrittäjälle. Ukko.fi sivustolta löytyykin vastaukset valmiina moniin kysymyksiin, jotka saattavat mietityttää. 

Verokortin lähettäminen palveluun oli tosi helppoa, ja jos kyse on sivutuloverokortista, sen voi ladata palveluun suoraan sen hallintapaneelin kautta. Laskut voi luoda jo etukäteen ilman verokorttia, mutta verokortti kannattaa muistaa toimittaa palveluun hyvissä ajoin ennen palkan maksua. Itse latasin verokortin helposti suoraan palvelun hallintapaneelin kautta. Tämän jälkeen sain vahvistusmeilin, jossa kerrottiin, että verokortti on vastaanotettu. Myös palkanmaksusta tulee ilmoitus sekä meilitse että tekstiviestillä. Aika selkeää! Tällainen vinkki siis muille bloggareille tai sellaisille, jotka tekevät sivutöitä esimerkiksi opiskelun ohella. Minusta Ukko.fi on ihan tutustumisen arvoinen palvelu. 

 

Kommentit (2)

nannaonni

Kuulostaa kätevälle! Tähän asiaan varmaan pätee sama kuin yrittäjillä kirjanpitäjiin eli hyvästä, asiantuntevasta ja toimivasta kannattaa maksaa vaikka vähän enemmänkin :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogin takaa löytyy äiti, jolle muoti on työ, harrastus ja intohimo. Tervetuloa lukemaan lasten muodista, trendeistä, lifestylesta, sisustuksesta, leluista, uusista löydöistä, vinkeistä ja elämästämme Tanskassa.  

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin/

Yhteistyöt ja yhteydenotot:
eppuscloset@gmail.com
 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Näitä luen

Kaikki Mitä Olen
Riikan blogi
Kotiäidin elämää
Karkkipurkki
Lapsellista
Murulit
La Petite Princesse
Uusi kuu
Jotain tekemistä
 

Blog archive

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram