Näin äitienpäivän kunniaksi haluan kertoa teille pienen tarinan. Olipa kerran äiti, joka alkoi kutoa pienelle tyttövauvalleen villatakkia. Tyttö oli äidin nuorimmainen ja äiti teki pienelle tytölle paljon vaatteita itse. Hän oli tarkka kutoja, joka teki hyvin tiukkaa ja siistiä neulosta. Äiti sai villatakin kappaleet melkein valmiiksi. Jostain syystä työ jäi vähän kesken ja palatkin jäivät kokoamatta. Ehkä äiti oli väsynyt tai ehkä takki oli vaan väärän kokoinen vauvalle. Tai sitten äiti vaan kyllästyi. Äiti sulloi keskeneräisen neuletakin, lankakerät sekä puikot niine hyvineen muovipussiin ja tunki muovipussin makuuhuoneen yläkomeroon muiden käsityötarvikkeiden taakse. 

Vuodet kuluivat. Tytär kasvoi ja äiti vanheni. Elämä ei mene aina niin kuin suunnitellaan. Äiti sairastui ja kuoli. Tytär sekä hänen vanhempi siskonsa selvittivät äidin tavaroita. Nuorempi tytär oli kiinnostunut käsitöistä ja otti äidin puikot ja käsityötarvikkeet itselleen. Ne olivat kaikki yhdessä laatikossa. Laatikko kulki tyttären mukana paikasta toiseen ja muutosta toiseen. Tytär ei ottanut laatikosta muuta kuin puikot, joita hän joskus käytti. Vuodet kuluivat. Tytär sai omia lapsia, ensin pojan ja sitten pienen tytön. Hän oli surullinen, koska oma äiti ei koskaan ehtinyt nähdä lapsia. Äiti olisi pitänyt heistä.

Ja taas kerran tyttären perhe muutti. Oli taas aika käydä tavaroita läpi, muutto on siihen hyvä tilaisuus. Turhat tavarat kierrätykseen tai roskiin. Tytär ei jostain syystä raaskinut heittää äitinsä neuletarvikkeita roskiin, vaikka muuten hän olikin ahkera hävittämään turhia tavaroita. Jostain syystä hän ei vaan hennonnut heittää äidin kesken jäänyttä neuletyötä pois.

Tyttären anoppi tuli auttamaan perhettä muutossa. Hän hoiti lapsia ja auttoi tavaroiden paikalleen laittamisessa. Tytär selvitti avaamattomia laatikoita, jotka olivat kulkeneet mukana muutosta toiseen. Hän näytti anopilleen äidin keskeneräisen neuletyön. Anoppi oli taitava käsityöihminen ja hän lupasi katsoa neuletakin kappaleita ja otti neuletakin palaset mukaansa.

Eräänä päivänä tytär sai postia anopilta. Siellä oli valmis pieni neuletakki, jonka oli aloittanut kauan aikaa sitten hänen oma äitinsä, ja jonka oli tehnyt valmiiksi hänen anoppinsa, miehen äiti, lapsien rakas mummo. 

Arvaatte varmaan kuka oli tuo vauva, jonka äiti aloitti tuon neuletakin. Meidän Isla saa ensi syksynä käyttää neuletakkia, jonka ovat yhteistyössä tehneet hänen molemmat mummonsa. Vaikka toinen mummo ei koskaan ehtinytkään tavata tyttären tytärtään, voimme joskus kertoa hänellekin villatakin tarinan.  

Halatkaa tänään rakkaitanne; äitejä, mummoja sekä anoppeja. Hyvää äitienpäivää!

Kommentit (6)

Vierailija

Saatoin muutaman kyyneleen täällä vuodattaa tarinaa lukiessa. Teidän tytöllä tulee olemaan kaunis villatakki, oikea aarre.

 

-Nanna

Vierailija

Raskaushormonit vaikuttaa täällä niin herkästi, että kyynel tuli tätä lukiessa. Ihana villapaita ja sitäkin ihanampi tarina paidalla <3