Eilen oli taas ihanan lämmin päivä, joten päätimme järjestää pienet uima-allasjuhlat.

Täytimme molemmat uima-altaat, ison sekä pienen, ja Eppunen sekä naapurin tytöt pääsivät polskuttelemaan kuuman päivän päätteeksi. Ja voi että meillä oli hauskaa. Miten voikaan lasten riemu tarttua niin. Puolitoista tuntinen vierähti silmissä, ja lopuksi olimme kyllä ihan litimärkiä me aikuisetkin.

Pieni poika oli tietysti innoissaan kun sai leikkiseuraa. Meillä oli vielä jäljellä runsaasti ilmapalloja viime viikonlopun juhlista, joten pitihän nekin ottaa mukaan leikkeihin. Nyt vaan toivon hartaasti, että nämä ihanat lämpimät säät jatkuisivat vielä hetken. Että voitaisiin venyttää kesää vielä ihan vähän.

Eppusella on päällään XHARK merkkinen Lifeguard uimapuku, jonka saimme testattavaksi jo keväällä, mutta emme ole sitä ehtineet vielä montaa kertaa käyttää, koska vauvauinnissa Eppu on käyttänyt aina ilmalla täytettävää uintiharjoittelupukua ja kesällä peittävää UV-asua. Nyt olemme kokeilleet tätä uimapukua ja se on kyllä hauska. Tykkään puvun valkoisesta väristä, ja siitä, että puvussa on vuori, joten valkoisesta väristä ei näy läpi. Tässäkin puvussa on UV-suojakerroin +50 ja luin, että se on valmistettu luonnonystävällisestä ja myrkyttömästä materiaalista. On kyllä hyvä juttu, kun vaatevalmistajat ajattelevat lasten herkkää ihoa.

Kokopolitiikasta sen verran, että nämä ovat aika pientä kokoa, ja Epulla oleva koko on 90, ja se on juuri sopiva. Xhark netissä ja Facebookissa.

Nyt syksyn tullen meillä jatkuukin taas vauvauinnit, tai oikeastaan perheuinti nimellä tuo ryhmä taitaa kulkea tätä nykyä. Näitä uintikertoja odotamme kovasti, koska keväällä juuri ennen kesätaukoa Eppunen oppi vähän uimaan uimaharjottelupuvulla, joten tästä on nyt hyvä jatkaa. Ja poika itse nauttii suunnattomasti aina kun pääsee veteen. Tässä alla kuvia meidän "pool partyista", toivottavasti ilo, riemu ja roiskeet välittyvät teillekin. :)

Kommentit (10)

Sari - MrsAgatha

Mä sain kanssa tuon uimapuvun (valitsin tuon saman ;D), meille tuli pienin koko mun silloin raskaana olleen kaverin tulevaa vauvaa varten. Vauva syntyi vasta viikko sitten joten vielä eivät ole testailleet! =)

Mimmu

Tuo uikkari on kyllä ihana! Olen tuota ihastellut niin livenä kuin muissakin blogeissa, mutta vielä en ole uskaltanut ostaa, me kun jäätin ulos perheuinneista täällä vallitsevan älyttömän ilmoittautumissysteemin vuoksi (Valo ehtii juuri täyttää vuoden niin ettei saa jatkaa suoraan vauvauinneista ja kaksi minuuttia ilmoittautumisajan alettua perheryhmä oli jo täynnä, kun siihen oli jo siirretty ne jotka täyttävät vuoden vasta kaksi päivää myöhemmin :() ja nyt arvelluttaa tuleeko uikkarille käyttöä. Ehkä me alamme käydä hallissa omin nokkinemme niin saan syyn hankkia tuon uikkarin :) Ihania kuvia, ihanaa että kesä palasi!

Nanna

Ihania kuvia! Mua hieman harmittaa, kun jäi uusi uima-alals ostamatta. Olis ollut poitsulle näillä säillä mukavaa ajanvietettä kun orpona ei osaa mihinkään normaaliin keskittyä siskon lähdettyä eskariin.

Janina

Höh, meillä on uima-allas pesty ja korjattu pois. Säät eivät ole olleet täällä enään hetkeen uinti kelpoisia. :/ Epulla näyttää olevan tosi lystiä ja sehän on parasta! =)

Eppusen kaapilla

Höh, onpa tylsää! Meillä sai ilmoittaa keväällä jatkaako, ja helposti sai vielä valita minkä päivän ryhmään haluaa. Olimme vähän viime tipassa, mutta silti saimme haluamamme päivän. Mutta nämä käytännöt varmasti vaihtelee eri yritysten välillä.
Ja kiitos, toivon että kesä jatkuisi vielä vähän aikaa!:)

Eppusen kaapilla

Me ostettiin tuo pienempi tänä kesänä kun ei aina jaksettu täyttää tuota isoa, se vie aikaa. Mutta voihan sitä viedä vaikka ammeen ulos terassille tms. luulen, että näile pienille sekin riittää polskutteluun ja pärskimiseen vielä. :)

Eppusen kaapilla

Höh, harmitus. Mutta eipä tätä voinut kukaan tietää, kun nämä säät ovat vaihdelleet koko kesän ajan. Nyt vaan toivon, että lämmin ja aurinkoinen sää vielä jatkuisi kun niitä sadepäiviä oli ihan liikaa keskikesällä. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogin takaa löytyy äiti, jolle muoti on työ, harrastus ja intohimo. Tervetuloa lukemaan lasten muodista, trendeistä, lifestylesta, sisustuksesta, leluista, uusista löydöistä, vinkeistä ja elämästämme Tanskassa.  

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin/

Yhteistyöt ja yhteydenotot:
eppuscloset@gmail.com
 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Näitä luen

Kaikki Mitä Olen
Riikan blogi
Kotiäidin elämää
Karkkipurkki
Lapsellista
Murulit
La Petite Princesse
Uusi kuu
Jotain tekemistä
 

Blog archive

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram