Minkälainen juhannus teillä oli? Me emme suunnitelleet mitään erikoista, koska juhannuksenahan on perinteisesti tosi huono ilma ja sataa vettä (tai lunta;) niinkuin kävi nytkin. Kutsuimme kuitenkin ystäväperheen kylään yhtenä päivänä ja toisena päivänä lähdimme "maalle" toisen ystäväperheen luo. Mieskin aloitti kesäloman nyt heti juhannuksesta, joka on meidän perheessä aivan ihmeellistä (ja ihanaa!), koska yleensä meillä on lomia vietetty vasta loppukesästä varmaan viimeiset 10 vuotta. Tällä viikolla minulle iski ihmeellinen väsymys. Ehkä sitä antaa luvan itselleen olla väsynyt, kun tietää, että kohta mieskin on kotona tovin ja arki on vähän helpompaa. 

Eppu on alkanut puhua tulevasta syntymäpäivästään melkein joka päivä. Poika odottaa niin paljon, että täyttäisi 4-vuotta, koska monet kaverit ovat jo täyttäneet, tai ovat jo jopa viisi. Hän saattaa kysellä vähän väliä: "Joko tänään on minun syntymäpäiväni. Joko nyt olen neljä?". Ja niihin synttäreihin on vielä 1,5 kuukautta eli tästä taitaa tulla hyvin pitkä kesä. Olemme kuitenkin vähän helpottaneet odottavan tuskaa, ja sanoneet, että hän voi sanoa olevansa melkein neljä vuotias. Mummokin lähetti pojalle eilen kortin, jossa luki "Melkein 4-vuotiaalle". Meidän pieni, iso poikamme. 

Lelujen joukkoon on pikku hiljaa alkanut eksyä isojen poikien juttuja. Autot kiinnostavat tosi paljon edelleen, mutta nyt myös pienet Legot, Turtlesit, supersankarit sekä dinosaurukset ovat muuttaneet pojan huoneeseen. Poika sai jokin aika sitten AlphaGeek lelukaupasta "isojen poikien" radio-ohjattavan auton, joka on ollut nyt tosi iso hitti. Sillä on ajeltu sekä sisällä että ulkona, isän kanssa ja kavereiden kanssa ja yksinkin, eli kyllä nuo autot pitävät pintansa aina vaan. "Jos mä kävelen tälleen varpaillaan, niin mä olen tosi iso!"

Kommentit (4)

Vierailija

Pikkulegot on meilläkin pojalla olleet kovassa käytössä. Dinosaurukset kiinnostavat luettuna, mutta leluja ei ole kaivannut. Toisaalta siskon kanssa leikkiessä ne leikitkin on toisenlaisia ja yksin leikkiessä yhä autot pitävät pintansa. Tänään poika ulkona etsi hammasratasta (mistä senkin on oppinut?) että voisi keksiä jonkin itselleni epäselväksi jääneen laitteen.

 

-Nanna

Vierailija

Ihana pieni iso melkein neljävuotias ;) Meidän 4-vuotias (syksyllä jo 5v.) on ollut koko vuoden todella kiinnostunut pikkulegoista. Mieluisinta on, jos onnistuu saamaan isoveljen mukaan legoleikkeihin. Meillä on veljien jäljiltä todella paljon pikkulegoja, ongelma vaan on oikeiden osien etsiminen niistä pohjattomista laatikoista. Erityisesti legocityt (poliisit, rosvot ja palomiehet) on nyt in ja poika haaveileekin pitävänsä Legocity-teemasynttärit. Nyt vaan tarvittaisiin PALJON aikaa osien etsimiseen, että saataisiin cityn rakennukset koottua. 

 

Meilläkin meni juhannus pääasiassa kotioloissa. Yhtenä päivänä käytiin vanhemmillani tervehtimässä veljeni perhettä ja yhtenä päivänä meillä kävi vieraita. Muuten oli ihanaa olla vain rauhassa kotona :)

 

t. Täti Ruskea

 

Ps. Loputonta väsymystä täälläkin ilmassa. Kunpa tulisi edes kesäinen aurinko ja lämmöllään veisi väsymyksen pois ;)

Vierailija

ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT. VOITTAJA JULKISTETAAN PIAN.

Milloin voittaja julkaistaan vai onko se jo julkaistu ja mihin? Päivittäin olen käynyt muutaman kerran päivässä etsimässä onko voittaja jossain blogikirjoituksessa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogin takaa löytyy äiti, jolle muoti on työ, harrastus ja intohimo. Tervetuloa lukemaan lasten muodista, trendeistä, lifestylesta, sisustuksesta, leluista, uusista löydöistä, vinkeistä ja elämästämme Tanskassa.  

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin/

Yhteistyöt ja yhteydenotot:
eppuscloset@gmail.com
 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Näitä luen

Kaikki Mitä Olen
Riikan blogi
Kotiäidin elämää
Karkkipurkki
Lapsellista
Murulit
La Petite Princesse
Uusi kuu
Jotain tekemistä
 

Blog archive

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram