Ajattelin kertoilla vähän meidän 1-vuotiaasta ja myös samalla kirjailla näitä juttuja muistiin itselleni. Isla on minusta aika erilainen tässä iässä kuin hänen veljensä aikoinaan. Tämä 1-vuotias on temperamentiltaan paaaaaljon rauhallisempi kuin veljensä, hyvin tyytyväinen ja rauhallinen vauva. Tai siis taapero. Isla ei kävele vielä muuta kuin tukia pitkin tai kärryn kanssa (no ehkä pari askelta on otettu mutta ei muuten), mutta sanoja tuleekin sitten sitäkin enemmän. Itse asiassa olen ollut aika yllättynyt, kuinka paljon noita uusia sanoja jo tulee. Epulla kun kaikki meni juuri päinvastoin. Isla on kuitenkin todella kova kiipeilemään, kuten veljensäkin oli vauvana, ja jos turvaportti jää edes hetkeksi raolleen, tyttö on samantien jo yläkerrassa.

Yöt Isla nukkuu jo kohtalaisen hyvin, tai ainakin on nukkunut tähän asti. Kahden alahampaan lisäksi nyt on ylös puhkeamassa kaksi ylähammasta, ja kaikki niistä seuraavat hampaat kulmureihin asti kuultavat jo läpi ikenistä. Eli tässä ei sitten varmaan kovin hyvin nukuta lähiviikkoina, jos noita hampaita alkaa popsahdella monta samaan aikaan. 

Lempileluja on monta, mutta kaikkein rakkain taitaa olla papan ostama synttärilahjanukke, ensimmäinen Baby Born, jota tyttö hoitaa hellästi. Ja tietysti kaikki isoveljen jutut ja lelut kiinnostavat kovasti (josta veikka ei taas ole niinkään innoissaan). 

Isla taputtaa iloisesti itselleen aina, jos hän onnistuu jossain jutussa tai jos ruoka on erityisen hyvää. Tyttö on myös erittäin nopea laittamaan telkkarin kiinni kesken ohjelman, kiipeämään tv-pöydälle, tyhjentämään kenkäkaapin, repimään vessapaperirullan, syömään isoveikan Legoja sekä kaatamaan koirien vesikupin heti tilaisuuden tullen. Isla yrittää myös syödä ja pukeutua ihan itse, ja päähineeksi kelpaa vaikka veikan lattialle jättämät kalsarit. "Hattu! Hattu!" hän huutaa. Isla on myös ahkera jakamaan suukkoja ja haleja ihan kaikille, ja äidin sylissä hän viihtyy niin paljon kuin mahdollista. Muistelen, että vauhdikas isoveli ei samanikäisenä malttanut pysyä sylissä sekunttia pidempää aikaa. Tämä meidän neiti onkin aika herkkis ja hellä. 

Isla rakastaa musiikkia. Hän alkaa tanssia tai hytkyä aina kun kuulee musiikkia, eikä ole väliä mitä tehdään tai missä ollaan, silloin tanssitaan. Tytön lempiohjelmia taitaakin olla "Tanssii tähtien kanssa" sekä "Vain elämää" koska silloin tulee aina paljon musiikkia, jonka tahtiin voi tanssia. ;) Yksi suosikkilelu on Lamazen musiikkielefantti (saatu blogin kautta), jonka kärsässä on erilaisia musiikkinappeja ja jalassa nappi, josta tulee kokonaisia lauluja. Norsun kanssa vasta onkin hauska tanssahdella.

Tällainen on meidän 1-vuotias tällä hetkellä. Millaisia 1-vuotiaita teiltä löytyy? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksi. Lisäksi, arvon tässä samalla Lamazen Kapteeni Calamari helistimen (linkki) kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken (muistakaa nimimerkki!). Arvonta alkaa NYT ja päättyy jo perjantaina (22.11) klo 23.59. Ilmoitan voittajan taas täällä blogissa. :)
HUOM! Laitoin nyt jatkoaikaa päivän tähän eli tänänä perjantaina ehtii vielä osallistua. :)))

Kommentit (80)

Vierailija

Ihanaa lukea tällainen postaus koska se on meilläkin kohta ajankohtaista sillä tyttö täyttää 1v. alkuvuodesta, tarkalleen ottaen helmikuun alkupuolella :)  Mukana helistimen arvonnassa tietenkin :)

 

Suski

Vierailija

 Touhukas pikkuinen hienoisa kuvissa. Osallistun arvontaan,  nimim.  kaisis 

Vierailija

Onpas kivannäköinen lelu. Olisi ihana meidän pian syntyvälle pikkukolmoselle..:)

Vierailija

Hupsis, unohdin nimimerkin viestistäni eli olin se pikkukolmosen odottelija :)

 

Nimim. Junegirl

Vierailija

teillä on kyllä suloinen 1-vuotias. Jospa meidän pieni saisi arvonnassa uuden lelun.

 

-satunis-

Vierailija

Touhukas 1-vuotias löytyy myös täältä. Duplot ja muut lelut kiinnostaa kovasti. :) Ja osallistun arvontaan.

- Possumato -

Vierailija

Ystävän vauvalle menisi :) Meillä ei vielä omaa.

 

pienempi(at)gmail.com

 

- Viv

Vierailija

Meidän 1-vuotiaassa on hyvin paljon samaa kuin Islassa. Tai ihan todellista lapsen luonnetta ei varmaan vielä tunnetakan oireiden ollessa niin suuri osa lapsen elämää. Vielä on kuitenkin ihanan tottelevainen ja rauhallinenkin, vaikka juoksee kyllä kovaa ja on mahdoton kiipeämään. Joskus sanon isommille lapsille esim. laittakaa mieheltä jäänyt laatikko kiinni, mutta ensimmäisenä paikalla onkin auttamassa 1v. Musiikistakin pitää muttei ole tanssimiehiä vaan ennemmin innoissaan taputtaen laulaa mukana mumisten ja tuttuja sanoja huudellen.

-Nanna

Vierailija

Hassu juttu, miten noi teidän lapset kuulostaa ihan samalta kuin meidän! Meillä myös isoveli 3,5 v oli aikanaan kova menemään, käveli jo kymmenkuisena ja siitä ei vauhti sitten pysähtynytkään. Tyttö täytti juuri 1 v ja on huomattavasti rauhallisempi tapaus, onneksi! Kuulostaa aika stereotyyppiseltä sukupuolierolta, mutta kai joillain on toisinpäinkin. Meidän tyttö on kävellyt nyt pari viikkoa kunnolla (eli kävelee pääasiassa, ei enää konttaa), tykkää myös tanssimisesta ja sylittelystä. Sanoja ei tule vielä noin selkeästi, muutamia tunnistettavia kyllä. Ja hän myös aloitti juuri kiipeilyn :)

Nimim. Minimölli

Vierailija

Kummityttöni täyttää kuukauden päästä vuoden, olisi oiva lahja hänelle. Tosin meno ei ole vielä kovin vauhdikasta kun hän päätti syntyä tähän maailmaan aivan liian aikaisin, vain 800 grammaisena. Tyttö on juuri oppinut ryömimään ja tuo Lamazen lelu varmasti innottaisi lisää liikkumaan. :) -empanada

Vierailija

Söpöliini! 

Arvontapalkinto viihdyttäisi meidän kuopusta:) 

 

nimimerkki: Sanna A

Vierailija

Täältä löytyy melkein saman ikäinen tyttö, kahden viikon päästä juhlimme 1-vuotiasta. :) Olen mukana arvonnassa!

 

Jennahan

Vierailija

Meidän pikkusella ei ole vielä yhtään omaa lelua, joten olisi kiva voittaa :)

Terhi

Vierailija

Meidän neiti kohta 11kk ei vielä seiso eikä kiipeile, oppi juuri vasta nousemaan itse istumaan. Suussa on sen sijaan jo älytön määrä hampaita (11 kpl), eli 1-vuotiskuvaan saadaan varmaan jo oikea pepsodent-hymy esiin. Onneksi hampaat eivät ole juuri valvottaneet, mutta vissiin sen verran kipeä suu on ollut, että rintamaitoa (ja rintalohtua :) menee paljon ja kiinteät ovat vielä maisteluasteella. Muutenkin tyttö on vielä kovin vauveli verrattuna esikoiseen, jolla oli paljon suurempi tarve liikkua, kiipeillä ja rymytä. Pikkuneiti on myös musikaalinen ja muutaman sanan lisäksi lallattaa jonkinlaisia laulunpätkiä. Suloinen neiti kuten Islakin :)

T. Äiti ja sen tytöt

Vierailija

Meidän 1 vuotias Hupu kävelee nyt, saa varoa häntä koko ajan koska vasta aloitteli kävelyn, löi viikolla leukansa puupenkin reunaan ja voi sitä itkua, hän on tänään 1,3 vuotias pikkumies, oikein tekniikan ihme. Haluaa koko ajan kaukosäädintä, tietokoneita ja muita vempaimia kokeilla. Teeveen mainokset ovat parasta viihdettä jos itkuttaa. Robotti-imuria hän pelkää hieman mutta painaa nappia jos sanon, ettei se nyt liiku, sanoja tulee muutamia ihan selvään, tutti maistuu ja syö hyvin muttei kovin karkeaa ruokaa, temperamenttia löytyy mutta aurinkoinen ja hymypoika muuten. Leipä on hänen herkkua mutta samalla tahtoo huudella niin on vahdittavaa kun hän sitä haukkaa ettei vedä henkeen. Huomaa varmaan kaikesta että olen mummi ja hän on minua ainoa lapsenlapsi ja muita ei tule. Rakas hän on ja hoidan häntä työksenikin. Yökylässä on meillä aina joskus ja nukkuu aika hyvin, herää noin klo 8 ja alkaa nukkumaan klo 21 tai jälkeen, riippuu päiväunien määrästä. Suojelun määrää ei voi sanoin sanoa mutta annan hänen touhuta välillä vapaasti, silmäilen kuitenkin mitä puuhaa.

-Mummikki-

Vierailija

Suloinen pieni 1-vuotias teillä! Meillä tuo laulava elefantti löytyy 3kk tytön toivelistalta, ja mieluusti ollaan arvonnassakin mukana, sillä Lamazen lelut ovat ihania!

 

Anneli

Vierailija

Meidän tyttö on toista maata. Kävellyt 9 kuukauden ikäisestä, mutta sanoja tulee vaan pari ja nekin epäselvästi. Ja on niin tempperamenttinen, ettei tosikaan. Ja hampaita on ainakin kymmenen, tarkistaminen tosi vaikeaa, kun puree lujaa! Mutta ihana on ja niin rakas! :)

Jossukka

Vierailija

Meillä poika kohta 3,5v ja tyttö täytti juuri 10kk. Poika liikkui tässä vaiheessa jo lujaa ja harjoitteli kävelemistä, tyttö lähti ryömimäänkin vasta 8-kuisena.. Tyttö on siis todella paljon rauhallisempi myös meillä, toki naapurin samanikäisen tyttö tuntuu olevan jo aikamoinen rämäpää ja omaa vahvan temperamentin. Meillä ollaan aina tykätty Lamazen leluista, ja niitä aion antaa lahjaksi myös tutuille vauvoillemme. 

Ihana 1-vuotias teillä! :)

-Emmaliina-

Vierailija

Meidän pian 1-vuotias ottaa askelia, sanoja on muutama, äiti on paras, kaikki kaapit/laatikot/hyllyt täytyy tietenkin purkaa lattialle, kaukosäädin on pop, ja yläkerran portaat... Eli arvonnassa mukana!

 

Johannainen

Vierailija

Ihania vaatteitä teijän neidillä. Ja ihana tyttö tietysti muutenkin!

Arvonnassa mukana.

-Elina

Vierailija

Meillä on reilu vuoden ikäinen touhukas, musiikista hyvin kiinnostunut poika. Tykkäisi varmasti tästä lelusta :)

sikkuralla

Vierailija

Meidän 1v omistaa hurjasti omaa tahtoa ja rauhallinen tämä pieni on vain hetken aikaa. Vilkas ja nauravainen kaveri:)

titti // tittin elämää

Vierailija

Meidän jouluna reilu 4 kk vauva olisi varmasti ihastuksissaan tästä lelusta.

- Hemuli

Vierailija

Ihana 1-vuotias!

Meillä ei vielä kävellä, mutta selkeästi on menohaluja. Ja isoveikka yrittää rohkaista parhaansa mukaan. ;)

- Marzigg -

kulta.kukka(at)luukku.com

Vierailija

Voikuinka suloinen pikkukaveri! Meidän poika on vasta 2 kk, joten arki on vhieman erilaista, mutta nopeadti tuo kasvaa. :)

kemikand (ät) hotmail.com

Vierailija

Ihana tyttö ja lelu! Olisi kiva meidän vauvalle :) Lumi 3kk osallistuu arvontaan!

 

-Anna-Kaisa

Vierailija

Hei, kiva eikä niin pienikään arvonta, hyvä palkinto ja kestävä sekä kehittävä. Meidän pieni Mikael on nyt yli vuoden ja alkoi kävellä vähän aikaa sitten. Samoihin aikoihin lähti kuin minäkin olin, eli 1 vuosi 2, 5 kuukautta. Sanoja tulee esimerkiksi: Pää, samalla hän näyttää päätään kädellä, kukkuu kun hän on piilossa, mummum on mummi ja ki on ukki, äiti on ti ja isiä sanaa hän sihisee. Koiran, kissan, lampaan ja possun äänet hän sanoo aika kivasti jo. Joka päivä lauletaan ja luetaan, leikitään ja telmitään lattialla. Meillä on myös lempeä koira jota hän rakastaa. Lapsi kasvaa ja samalla itsekin oppi häneltä kuinka kaikki on ihanaa tässä elämässä, ei saa olla kiire eikä juosta rahan perässä liika, ei ostaa turhaa vaan tarpeellista, syödä hyvin, terveellisesti. Poikamme ei vaan syö kasviksia muuten kuin soseutan ne joukkoon keitettyinä, ainoa mikä menee on keitetyt babyporkkanat, niitä hän napostelee.

HennaH

Vierailija

Meidän 1 vee tekee kovasti hampaita ja siitä on tullut nyt ilmiö nimeltään purraan mitä kiinni saadaan ja raavitaan, ei sanaa käytetään muttei se tehoa kun ikeniä kiristää niin puree hän vaikka perheenjäsenten sormeen tai serkkupojan sormeen joka on häntä vuoden vanhempi. Tätä ei onneksi ensiinny koko ajan vaan hän on ihana, pieni joka opettelee ja oppii nopeasti kaikkea, uuninluukkuakin hän käy patakintaalla huiskauttamassa ja mikroaaltouunille hän murisee kun se luona on.Koiraa hän kutsuu seisten ja taputtelee samalla pientä reittään ja sanoo omia sanojaan käskevästi. Kaikki rapiseva ja merkit, tarrat, lehdissä olevat mainosten logot häntä kovasti kiinnostaa ja laulut ja leikit niihin ovat hänen intohimonsa, esimerkkinä Pieni nokipoika ja sitten kun lauletaan katolle hän kiipeää niin hänkin kurottelee molemmilla käsillä ylös. Kävely on vielä epävarmaa mutta mennään jo ja kaadutaan välillä, onneksi aina eteenpäin. Osallistun arvontaan ja ihana lahja olisi joulupakettiin tälle pikkuiselle.

Peppinen

Vierailija

Olisi kiva voittaa lelu tulevalle maalisvauvallemme. Kiitos viimeaikaisista postauksistasi, olleet tosi mielenkiintoisista aiheista. Bellis2(at)gmail.com.

Vierailija

Meillä ei juuri nyt ole yksivuotiasta,mutta vauveli, jolle lelu pian kelpaisi. Meidän aiemmat yksivuotiaat ovat olleet hyvin erilaisia. Yleensä rauhallisia, paitsi viimeisin yksivee, jolta oli vaikea  saada edes perunoita kuorittua, kun jo seisoi sohvapöydällä. Eipä se seisominen sinänsä, mutta se alastulo, joka ei vielä ollut ihan hallinnassa...

 

Täti Ruskea

Vierailija

Ihana tyttö sulla! Tulee ihan oma tyttö mieleen joka on jo 1 ja puoli vuotta, kiva muistella.

Mukana arvonnassa, helistin antaisi ystävän pojalle, jonka on tarkoitus syntyä joulukuu alussa. :)

-wilhelmina-

Vierailija

Meillä on jo 2,5 vuotias poika, mutta aloin muisteleen millainen hän oli 1vuotiaana: valoisa tutkimusmatkailija, huterasti kävelevä ja pari sanaa sanova sydänten valloittaja. Hänellä oli jo useampia hampaita, hän opetteli syömään itse, alkoi nukkumaan kokonaisia öitä. Muistan, että moni asia helpottui lapsen täyttäessä vuoden. Nyt meillä on myös 4kk vauva, joten mukana arvonnassa.

Nimim. tanttura

Vierailija

Meidän vähän alle yksivuotias neiti rakastaa helistimiä!Hän on taas paaljon temperamenttisempi ja vilkkaampi kuin veljensä,eli ihan toisinpäin kuin teillä.

Vierailija

Täällä puolestaan 1 wee, joka kipittää jo tuulispäänä karkuun, kävellyt on parin kk ajan. Puhetta ei sitten juurikaan tule, mutta joitakin sanoja ja tavuja kyllä. Kaappien ja laatikoiden tyhjennys kiinnostaa. Kolmas hammas putkahti äskettäin ja seuraavat tulossa, sama rytinä siis edessä, että kerralla monta. T. Empukka JNS

Vierailija

Kotoontamme löytyy 1 vuotias poika, joka ei paljoa puhu eikä pukahda, muutamia sanoja. Sen sijaan kiipee, kävelee ja juoksee yllättävän nopeasti. =) Isoveljen (2 v ) lelut ovat ihan parhaita, mutta viihtyy vielä hyvin omienkin lelujen parissa, josta paras taitaa hänen mielestä olla pallot. Helistin arvontaan osallistun ja antaisin sen juuri syntyneelle kummitytölleni (n. 2kk).

 

-Pojat LeLu-

Vierailija

Kiva lukea teidän 1-vuotiaasta, meillä poika just täytti 1. Meillä myös pikkuveli on aivan erilainen kuin isoveljensä 1-vuotiaana. On paaljon temperamenttisempi kuin veljensä. Kävellyt nyt parisen viikkoa ja on aivan innoissaan siitä, lähes koko ajan pitää olla menossa

Vierailija

Oi ihana yksivuotias! Täällä samanlainen pikku apina. Oppi kyllä jo 11kk kävelemään mutta sitä ei malteta harjoitella niin paljoa kun kiipeäminen on niiiiin paljon ihanampaa! Ylös, ylös, YLÖS! Laskeutuminenkin on tosin hyvin hallussa, mutta joskushan vahinkoja sattuu.. Sanoja tulee äiti (äitiäitiäitiäitiäiti) ja iti ja HYVÄ. On taidettu hokea tuota viimeistä oikein urakalla ;) Niin iso ihana poika mutta silti niin pieni vielä. Tuntuu että nyt eletään parasta aikaa ikinä :)

-Ruusa

Vierailija

Meidän 1-vuotisajasta on jo nelisen vuotta, huih aika rientää... ihana ikäkausi <3 Mukaan arvontaan tavoittelemaan lelua kummilapsosen pakettiin :)

-Antsubantsu-

Vierailija

Meiltä tuo Lamazen mustekala löytyykin jo, ja on kyllä yksi lempparileluista! antaisin semmoisen mieluusti kaverin lapselle (joka aina meille tullessaan valitsee Kapteeni Lonkun leikkeihinsä) joululahjaksi  ;) 

 

childlik3@hotmail.com

Vierailija

Meillä tyttö lähentelee vuoden ikää ja kovin tutun kuuloisia juttuja :). Kiva arvonta.

Nimimerkki Neiti Kesäheinä

Vierailija

Hauskaa lukea erilaisista yksivuotiaista :)

 

Meidän tällä viikolla yhden vuoden täyttänyt esikoistyttömme on vasta oppinut nukkumaan yönsä kukkumisen sijaan. Ja hyvin levänneenä sitä jaksaakin sitten touhuta ja tutkia maailmaa. Tässä iässä oppiminen on uskomattoman nopeaa. Aion nyt hiukan kehua häntä, vaikka kyllä meillä aika paljon myös kiukutellaan ;)

 

Keittiön alalaatikoiden myllerrys monta kertaaa päivässä on hänen bravuurinsa, taaperokärryllä huristellaan pitkin taloa (milloin kuskina, milloin kyytiläise) ja pikkulintuja tiiraillaan ikkunasta sohvalla seisten. Hän on lukutoukka ja kaivelee kirjapinoistaan milloin minkäkin kirjan, jota sitten luetaan monta kertaa putkeen ja nimetään kuvia, joita hän tomerasti osoittaa. Pottahommat aloitimme pari kuukautta sitten ja hän on tosi ylpeä, kun saa jotain aikaiseksi :D Kävely ei ihan vielä onnistu eikä oikeita sanojakaan ole tainnut vielä tulla. Tänään kyllä arvelen kuulleeni: "koija" :) Hän on kova eläinfani ja erityisesti koirat saavat hänet sekoamassa ilosta. Myös kaikki pehmolelut (+mummi ja ukki) saavat osansa rakkaudesta. :) Ihanaa, kun jo näin pienet ovat jokainen omia persoonallisuuksiaan! 

 

-Anna

Vierailija

Meille on tulossa kevätvauva ja olisi mukavaa saada hänelle ihan oma lelu (isoveikalta perittyjen lisäksi). :)

"Rimpula"

Vierailija

Mukana arvonnassa. Oma napero ehkä jo hieman yli-ikäinen, mutta siskon nyytille lahjaksi antaisin. Meillä ainakin Lamazet on olleet suosituimpia vauvaleluja

-Peace  pauleceb(at)gmail.com

Vierailija

Meillä oli pojalla tämmöinen ja nyt antaisin lahjaksi siskontytölle :)

mirkkulainen(at)luukku.com

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogin takaa löytyy äiti, jolle muoti on työ, harrastus ja intohimo. Tervetuloa lukemaan lasten muodista, trendeistä, lifestylesta, sisustuksesta, leluista, uusista löydöistä, vinkeistä ja elämästämme Tanskassa.  

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin/

Yhteistyöt ja yhteydenotot:
eppuscloset@gmail.com
 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Näitä luen

Kaikki Mitä Olen
Riikan blogi
Kotiäidin elämää
Karkkipurkki
Lapsellista
Murulit
La Petite Princesse
Uusi kuu
Jotain tekemistä
 

Blog archive

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram