Islalla on nyt takanaan kolmisen kuukautta päiväkotiuraa. Nyt onkin hyvä aika tehdä pieni katsaus tanskalaiseen päiväkotiin kuten jo aiemmin täällä blogissa lupailin. Epun kautta kokemusta on sekä suomalaisesta että kansainvälisestä päiväkodista, joten jännittyneenä odotin, mitä tuleman pitää. Mitään suuria odotuksia minulla ei oikeastaan itse päiväkodin suhteen ollut, mutta olin sieltä ja täältä kuullut, että tuo päiväkoti, johon Isla oli menossa oli tosi pidetty tässä meidän pienessä kaupungissa. 

Meillä ei ollut myöskään mitään tietoa, kuinka kauan hoitopaikan saaminen kestäisi, mutta kun laitoimme päiväkotihakemuksen vetämään (muistaakseni huhtikuun lopuilla), meillä oli Islalle aloituspaikka kesäkuun alussa. Mistään pitkistä jonoista ei siis ainakaan voida tässä meidän kaupungissa puhua. 

Itse päiväkoti on aika iso, mutta arjessa se ei taida juurikaan näkyä. Tilat ovat isot ja ryhmiä on tosi paljon. Myös piha-alue on suuri, eivätkä kaikki lapset taida siellä ulkoilla koskaan samaan aikaan. Päiväkotipaikkaa voi anoa lapsen ollessa 8 kuukautta vanha ja suurin osa tanskalaisista äideistä taitaakin palata työelämään lapsen ollessa viimeistään yksivuotias. Äitiysloma kestää normaalisti vajaan vuoden verran, mutta sitä voi jatkaa hiukan pidennyksillä. Tuon pidennyksen ajan äiti ei ole kuitenkaan oikeutettu mihinkään tukiin, joten mahdollinen pieni pidennys tehdään omakustanteisesti. Täällä onkin kovasti ihmetelty Suomen pitkiä äitiyslomia ja hoitovapaita, koska täällä suomalaiseen tapaan pitkät perhevapaat harvoin ovat edes mahdollisia.

Pienten lasten "puoli" päiväkodissa on nimeltään vuggestue, ja se on meidänkin päiväkodissa erillisenä yksikkönään. Kun Isla aloitti, saimme kunnon esittelykierroksen koko talossa, ja siellä vuggestuen puolella pienet vauvat konttailivat sinne tänne. Näin äkkiseltään tämä vaikutti jotenkin hurjalta, mutta täällä se taitaa olla ihan normaalia. 3-6 -vuotiaiden paikka on børnehave, ja Isla aloittikin suoraan "isojen" puolella, koska siirto tuohon ryhmään olisi kuitenkin tapahtunut nyt syksyllä. Myös perhepäivähoito olisi täällä yksi vaihtoehto, mutta siihen emme tutustuneet sen tarkemmin, koska tämä yksi päiväkoti sattui sijaitsemaan ihan meidän kotikulmilla. Päiväkotimaksut vaihtelevat kunnittain, mutta alle 3-vuotiaan päivähoitomaksu tässä meidän kunnassa on noin 500€ kuukaudessa. Lisäksi tulee ruokamaksu, joka on noin 15€ kuukaudessa. Kun lapsi täyttää 3-vuotta, maksut alenevat hiukan.

Päivärytmi ei ainakaan minusta poikkea paljoakaan Suomesta. Islan päiväkodissa aamu alkaa aamupalalla, joskin Isla syö aamupalan kotona. Aamupäivällä tarjoillaan pientä välipalaa (porkkanatikkuja, kurkkua jne) ja sitten onkin lounaan vuoro. Lounaan jälkeen on päiväuniaika, ja sen jälkeen on välipala. Sitten lapset usein ulkoilevatkin iltapäivällä. Joskus heillä taitaa olla myös pientä välipalaa, jos kotiin haku tapahtuu vasta 16-17 aikaan. Ainakin usein töistä tullessani olen tavannut Islan ryhmän juuri pienellä välipalalla. Tämä on minusta ihan kiva juttu, koska sitten ei ole ihan niin tulenpalava kiire saada kotona ruokaa pöytään.

Ainoa poikkeus, mihin en ole Suomessa törmännyt on se, että lapset kirjataan aina tuodessa sähköiseen järjestelmään tietokoneella, ja siitä heidät myös merkataan pois hakiessa. Lapsen ollessa vaikka sairaana, hänet kirjataan poissaolevaksi netissä samaan järjestelmään. Järjestelmä löytyy myös puhelimeen ladattavana aplikaationa, johon kirjaudutaan tekstiviestillä puhelimeen tulevalla koodilla. Samanlainen systeemi on myös Epun koulussa, joten se taitaa olla aika yleinen täällä Tanskassa. 

En tiedä, kuinka paljon hoitajia Islan päiväkodissa on, mutta ainakin vaikuttaisi siltä, että heitä on tarpeeksi. Hoitajat tuntuvat ottavan lapset tosi lämpimästi aina vastaan ja aikaa näyttää riittävän pienillekin murheille. Isla on kova halailija ja sylittelyä hän tuntuu ainakin saavan tarpeeksi. Tyttö lähtee aamuisin tosi mielellään "minun omaan päiväkotiin" ja selvästi tykkää olla siellä. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat ehkä vaikeimmat, mutta onneksi tyttö pääsi tuolloin suoraan aamulla suosikkihoitajansa syliin. Parin viikon jälkeen homma alkoikin jo sujua, ja noin kuukauden jälkeen Isla alkoi oikein odottaa aamulla päiväkotiin pääsyä. 

Nyt Isla onkin saanut muutamia kavereita päiväkodista, ja olenkin hakiessani löytänyt hänet usein muutaman saman tytön kanssa leikkimästä. Isla on oppinut myös vähän tanskaa päiväkodissa. Ensin huomasimme kotona, kuinka tyttö lauloi tuttuja lastenlauluja, mutta kieli oli kyllä jotain ihan muuta kuin suomea. Seuraavaksi huomasimme Islan vastailevan kavereilleen pihalle "ja" sekä "nej", ja eräänä iltapäivänä minua vastaan juoksi tyttö, joka huusi: "Mor!" Mor!". Nyt uusimpana juttuna ovat tulleet numerot tanskaksi, joita Isla yrittää selvästi tapailla samalla, kun laskee sormillaan kymmeneen. Kotona Isla ei oikein suostu tanskaa puhumaan, eikä hän varmaan vielä osaakaan montaa sanaa. Tanskankieliset piirretyt ovat kuitenkin alkaneet kiinnostaa, joten uskoisin tytön ymmärtävän ainakin jotain. Samoin jos häneltä kysyy jotain hyvin yksinkertaista tanskaksi, vastaus on yleensä "ja" tai "nej". 

Islan lempipuuhaa päiväkodissa taitaa olla piirtäminen ja helmien tekeminen. Niin, ja tietysti se leikkiminen. Harva se päivä tyttö tulee kotiin uuden kaulanauhan tai rannekorun kanssa, jonka hän on askarrellut helmistä päiväkodissa. Olenkin nyt ostanut Islalle myös kotiin erilaisia askarteluhelmiä, joista tyttö mielellään pujottelee nauhaan. Tässä vikassa kuvassa onkin Isla yhden uuden rannekorunsa kanssa. Kirjottelen myöhemmin vielä lisää tästä meidän päiväkodista, kun lisää kokemusta siitä karttuu. Näin muutaman kuukauden perusteella kuitenkin sanoisin, että kokemus on ollut hyvin positiivinen.

 

Kommentit (8)

EK

KIva kuulla kokemuksia tanskalaisesta päiväkodista, kun meilläkin on alkanut päiväkotielämä täällä Suomessa ekaa kertaa. Ja ainakin täällä Jyväskylässä on myös vanhemmilla "läpyskät", joilla hoitotätien kännykkään piipataan lapsi aamulla sisään ja lähtiessä ulos. Netissä on Daisy-järjestelmä, jonka kautta tulee viestejä ja pääsee varaamaan hoitoaikoja/ilmoittamaan sairaspoissaolot. Vähän varmaan kuin Wilma kouluissa...

Heidi - Eppusen kaapilla
Liittynyt9.4.2013

Kiva kuulla! :) Sielläkin siis jännät päiväkodinaloitukset juuri takana. :) Toi systeemi vaikuttaa vähän samalta kuin meillä täällä. Suomessa meille ei ikinä tuollaista tullut, mutta näiden kommenttien perusteella niitä taitaa Suomessakin olla jo paljon (?) :) Mukavia päiväkotipäiviä teille! :)

neito

Järvenpäässä lapset leimataan läpyskällä hoitajan kännykkään. Kännykässä on jokin sovellus, josta sitten henkilökunta näkee ketä paikalla ja ketä ei. Sairaspoissa olot ilmoitetaan ihan tekstarilla omaan ryhmään. Mihinkään hintaan tms. tuolla leimauksella ei vaikuteta, ehkä enemmän henkilökunnan työaikoihin. Ilmeisesti Tuusulassa on tuo Daisy-järjestelmässä käytössä, tai ainakin niin ymmärsin työkaverilta, joka asuu Tuusulassa.

Eri kunnissa on eri systeemit suomessa. :)

Heidi - Eppusen kaapilla
Liittynyt9.4.2013

Toihan hyvä jos se on kännykässä ja kulkee hoitajan mukana. Meillä on täällä sellainen iso taulu, mutta en tiedä, näkyykö se tieto hoitajilla sitten muuallakin. 
Joo, meille ei ikinä sattunut Suomessa tuollaista. Harmi, koska tuntuu toimivan nimittäin aika hyvin. :)

nannaonni

Näitä on aina niin mielenkiintoista lukea, vaikka omat lapset eivät ikinä olekaan päiväkodissa olleet :) Nyt juuri tänään allekirjoitin ensimmäistä kertaa elämässäni hoitosopimuksen, joka vaaditaan näköjään nykyään eskarissakin olevilta. Viestit taas täällä kulkevat nykyään vihon sijaan Wilman kautta.

Sara // housefive

Tosi mielenkiintoista lukea ja reipas Isla! Irlannissahan ei mitään kunnalisia päiväkoteja olekkaan. Elsi kävi keväällä kerran viikossa yksityisessä erään ruotsalaisen naisen vetämässä crechissä ja jatkaa nyt syksyllä myöskin. Tykkää myöskin "minun päiväkodista" :D kohta alkaa myös leikkikoulu pari kertaa viikossa, miten näistä tytöistä tuli näin isoja ?!?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogin takaa löytyy äiti, jolle muoti on työ, harrastus ja intohimo. Tervetuloa lukemaan lasten muodista, trendeistä, lifestylesta, sisustuksesta, leluista, uusista löydöistä, vinkeistä ja elämästämme Tanskassa.  

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin/

Yhteistyöt ja yhteydenotot:
eppuscloset@gmail.com
 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Näitä luen

Kaikki Mitä Olen
Riikan blogi
Kotiäidin elämää
Karkkipurkki
Lapsellista
Murulit
La Petite Princesse
Uusi kuu
Jotain tekemistä
 

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram