Olemme juuri käyneet Pienen kanssa päiväunille. Poika on kuumeessa ja kuuluu yskivän olohuoneessa. Olen pidätellyt omaa aivastustani jo kohta kymmenen minuuttia, kun Pieni aivastaa päin kasvojani niin, että räkä roiskuu. Pienet kädet hakeutuvat tiukemmin kaulalleni ja sormet hivelevät lyhyttä niskatukkaani. Pieni nukahtaa rohisevaan uneen. Hän on jo toipumassa yskästä ja kovasta kuumeesta, Poika vasta aloittelee ja Pulu on jatkanut yskimistä jo ainakin kaksi viikkoa. Isämies ja minä nappailemme erilaisia troppeja kaapista pysyäksemme edes jollakin tapaa puikoissa tässä laivassa, joka kovasti tuntuu olevan uppoamiskurssilla tai ainakin kiville karahtanut. Taas. Ohimoissa ja poskipäissä jyskyttää, mutta kun kuumetta ei ole, en ole sairaskaan. En oikeasti. Myös miesflunssaan sairastuminen on tällä hetkellä ehdottoman kielletty taloudessamme.

Tuntuu, että koko syksy on mennyt jonkinlaisessa taudissa. Päiväkodilla varoitustaulut alkoivat lisääntyä yksi kerrallaan heti elokuussa. Tarjolla oli enterorokkoa, päätäitä, kihomatoja, parvorokkoa, märkärupea ja mitä näitä nyt on rokkkorokkoja. Plus tietty sitten norovirus, yskä, kuume ja ne tavalliset taudit. Kerää koko sarja. Lokakuulle saakka selvisimmekin oikein mainiosti. Ja sitten juuri kun ehdin kehua, miten hienosti ollaan oltu terveinä, niin siitä se sitten lähti. Oksennustaudista kuumeen kautta mahakipuihin ja streptokokkiin ja tähän kirottuun kuumekierteeseen, joka viimein kruunattiin aivan puun takaa tulleelle korvatulehduksella – yskä olikin siis vain alkusoittoa, ei paranemisen alkeita. Paikkakuntamme yksityinen lääkäriasema on saanut sievoiset summat meidän perheen kierteestä, kunnalliselle kun ei ole asiaa ainakaan tämän kuun aikana, kun aikoja vain ei ole antaa. Viimeisen kolmen viikon aikana olen lasta vaihtaen vieraillut siellä neljästi. Vakioasiakkaita siis. Pitäisikö alkaa pyytää jo paljousalennusta?

Niin, että kyllä. Hieman jo väsyttää sairastaminen. Kaikesta tästä ei tietenkään voi syyttää yksin päiväkotiarkea, taudit toki tarttuvat mistä vain. Kuin todistaakseen asian taannoisella apteekkireissulla streptokokkipotilas ihan vain huvikseen nuolaisi palvelutiskiä, kun ei kai vielä tarpeeksi sairaalta tuntunut. Voitte uskoa epäuskoni ja epätoivoni! Siitäkin huolimatta en voi olla ajattelematta olisivatko lapset terveempiä, jos olisimme kotona tai jos vaikkapa pojat olisivat perhepäivähoidossa. Suuressa ryhmässä taudit ainakin leviävät nopeasti ja aina joku on toipumassa, kun toinen jo ehkä tartuttaa jotakin toista tautia. Entä voiko tällaiselta tautikierteeltä jotenkin välttyä? Pesemme jo käsiä kotona joka kerta kun tulemme kotiin, ennen ruokaa ja jokaisen vessakäynnin jälkeen tosi tunnollisesti. Sormien suuhun laittamisesta kielletään joka kerta, mutta kukaan ei pysty kolmea lasta tietenkään ympäri vuorokauden vahtaamaan – varsinkaan päiväkodissa. Mikä sen oikeasti estäisi? Hengityssuoja? Avaruuskypärä? Kotiin jääminen? Taidamme passata. Niin ihana hoitopaikka kuin päiväkotimme onkin, on se myös ihana bakteeripesä ja ainakin monen taudin alku ja juuri, ikävä kyllä. Ja se on kai vain hyväksyttävä.

Tämän viikon yritimme Isämiehen kanssa vuorotella kotivuorojen kanssa. Käytännössä vuorot menivät kuitenkin niin, että itse olen tällä viikolla ollut töissä tasan yhden päivän. Senkin itse yskien, niistäen ja koristen. Ehkä olisi kannattanut jäädä kotiin. Isämies selviää toki sairaiden lasten kanssa siinä missä minäkin. Tai ainakin jollei huomioon oteta sitä käsittämätöntä sotkun määrä, jonka ylipäänsä voi saada päivän kuluessa aikaan. Tiesin odottaa sitä. Hengitin syvään ennen kuin kiersin avainta ulko-ovessa ja silti en ollut täysin varautunut siihen: ovelta aina olohuoneen perälle saakka, joka puolella oli tavaraa. Asettelin askeleeni lelujen, kolmen rannekellon, kirjojen, kaikkien kauhojeni, jokusen kattilan, sadantuhannen legon ja junaradan osasten keskelle hakiessani tapaa asetella takaraivolla jyskyttävät sanani ja nähdäkseni edes vilauksen potilaista. Jälkimmäiset löytyivät sohvalta naulittuina Oktonautteihin. Sanat eivät. Kaikki verhot olivat yhä ikkunoissa ja Isämies käveli huoneesta toiseen kylpytakissa, puhelimeen pajattaen. Mitenköhän selvästi tv:tä koko päivän töllöttäneet lapset olivat samaan aikaan saaneet kaiken sotkun aikaan? Isämiehen selvästi laskenut tarkkaavaisuus ei luullakseni ainakaan auttanut asiaa. Hyväksyn ja ymmärrän kyllä, että toinen vanhempi hoitaa asiat eri tavalla ja omaan tyyliinsä, mutta kävimme silti kuumentuneen keskustelun aiheesta, että josko kuitenkin joku roti. Onneksi lasten katseet eivät herpaantuneet Oktonauteista. Seuraavien päivien vahtivuorot eivät määräytyneet sotkun määrän mukaisesti, sen sanelivat oma sairastumiseni (sairaanahan on joutilas hoitamaan myös muita sairaita – ainakin jos on äiti) sekä miehen työmatkat.

Nyt kun takana on yksi hyvin nukuttu yö kipulääkkeen ja penisilliinin turvin ja yskänpuuskat eri makuuhuoneissa alkavat olla jo harvinaisempaa huvia, uskaltaisikohan jo toivoa terveempää kevättä? Tai edes ensi viikkoa?

Kommentit (3)

Vierailija

Täällä kävi samallalailla. Lapsi aloitti päiväkodissa lokakuun alusta. Ensimmäisen flunssan sai jo niiden kahden tutustumisviikon lopuksi, että sain tosissani jännätä pääsenkö ensimmäisenä päivänä edes töihin. Sen jälkeen lapsi on ollut joka kolmas viikko kuumeflunssassa ja minä samoten. Onneksi ei olla oltu yhtä aikaa kipeinä, vielä. Joka kolmas viikko olemme olleet terveinä yhtäaikaa 😊. Erityisen raskasta tästä tekee sen, että olen yksinhuoltaja ja raskaana, joten olen ollut enemmän kotona kuin töissä enkä ole voinut kunnolla lääkitä itseäni. Voimat alkavat olla vähissä ja harmittaa, kun ei pysty olemaan töissä, koska oikeasti viihdyn siellä ja pidän työstäni.

Vierailija

Meilläkin lapset aloitti syksyllä päivähoidossa ja saldona on 1 pv saikkua syksyllä lapsen kans ja tämä vuosi alkoi nyt sit mahataudilla, eli toinen päivä minulle ja miehelle pari. Eli ei paha :). Meillä syödään D-vitamiinia ja maitohappobakteerit säännöllisesti, uskon sen auttavan paljon sairastamiseen. Lisäksi pestään käsiä paljon, aina ulkoa tullessa, ennen ruokaa jne. Ja vaihdetaan lakanat ja pyyhkeet myös usein. Jos joku vaikuttaa flunssaiselta, otetaan heti extra C-vitamiinit käyttöön. Uskon, että nämä asiat on vaikuttaneet paljon siihen et on pysytty terveenä, vannon erityisesti maitohappobakteerien nimeen!

Vierailija

Nuo paholaiset triplatautiepidemiat päiväkodeissa vältettäisiin ihan yksinkertaisesti sillä, että vanhemmat malttaisivat pitää sairaat lapsensa kotona riittävän pitkään. Se, että lapsi tuodaan päiväkotiin toipilaana, ei ole kenenkään etu, paitsi ehkä vanhemman työnantajan. Ja kenellekäs tätä elämää tässä elettiinkään..? 😘

Seuraa 

Tämä on tarina siitä, kuinka uranaisesta tuli ensin uraäiti ja viimein äiti, ilman etuliitteitä. Kuinka äiti viimein löysi paikkansa tärkeimmässä duunissaan ja yrittää nyt, kuuden vuoden kotona olon jälkeen, yhdistää työn, kolmen lapsen perhearjen ja avioliiton. Viittävaille nelkytvee äidin arkea keskisuuressa itäsuomalaisessa kaupungissa sulostuttaa lapset 6, 4 ja 2 sekä insinööriaviomies ja kuriton kissa. 

enkuvitellutkolmea@gmail.com

https://m.facebook.com/enkuvitellutkolmea/

Teemat

Blogiarkisto

2016