Synnytykseen liittyvät asiat ovat olleet itselleni yksi suurimmista mielenkiinnon kohteista jo vuosia. Tällä hetkellä käyn läpi lainassa olevaa Kätilötyö-oppikirjaa, niin pitkälle ei kuitenkaan kaikkien tarvitse mennä, mutta voisiko joku näistä kirjoista kiinnostaa myös sinua?

1. Hyvä syntymä, Minna Haataja

Luin tämän kirjan toisten doulien suosituksesta kun vasta itse tein omaa matkaani doulakoulutuksen alussa ja samalla oman raskauteni alussa. Siitä on jäänyt ehdottomasti parhain fiilis kaikista kirjoista mitä ensisynnyttäjänä kaipasinkin. Asiat oli kirjoitettu auki todenmukaisesti, mutta samalla kyseenalaistaen. Kirjassa syvennytään hyvän synnytyskokemuksen hakemiseen ja siihen valmistautumiseen. Sisällysluettelossa on omat kappaleensa pelolle, omalle aktiivisuudelle, tukihenkilön merkityksellä, synnytysympäristölle sekä tärkeimpiin ensihetkiin vauvan kanssa.

2. Raskaus, synnytys, äitiys. Malla Rautaparta

Tässä kirjassa pääosssa on keho, sen muuttuminen ja kuuntelu, sekä ennen kaikkea sen hyödyntäminen raskaudessa ja myöhemmin synnytyksessä. Joogalle, liikkuvuudelle ja rentoutumiselle on omistettu iso osa kirjan aiheista. Kirjan keskivaiheilla käsitellään tarkasti synnytyksen neljää eri vaihetta ja painotetaan paljon omaan aktiivisuuteen ja annetaan konkreettisia neuvoja asentoihin ja hengitykseen. Myös äitiyden käsitteelle on oma pieni osionsa.

3. Reipas, rakas raskaus. Kaisa Jaakkola

Tämän kirjan luin vasta nyt kuopuksen alkuraskauden aikaan. Kirjaa kehuttiin jo kaksi vuotta sitten minulle ja nyt päätin ostaa sen omaksi. Kannatti. Kirjassa käsitellään paljon tutkimustietoon liittyviä ohjenuoria ja aiheina onkin mm. hedelmällisyys, äidin ruokavalio ja elämäntavat, liikunta, raskaudesta palautuminen ja paljon muuta. Kirjassa seurataan kirjoittajan omaa raskautta ja itse tykkäsin siitä kuinka tarkkaa tietoa se sisälti esimerkiksi hormonitasapainosta jne. Kyseessä ei ole perus synnytysopus, mutta mielestäni se sisältää jotain sellaista mitä muissa kirjoissa ei käy ilmi ja on sitä kautta tärkeä uusien näkökulmien antaja.

4. HypnoBirthing, Marie Mongan

Tässä on oma henkilökohtainen suosikkini, joka on vielä hieman lukua vaille. Kyseessä ei ole hypnoosin alaisuudessa synnyttämisen ohjekirja vaan ulkomailla mainetta niittänyt metodi siitä miten upean lapsen syntymästä voi saada jos valmentaa itseään tietyn kaavan mukaan. Siihen liittyy mm. mielikuvaharjoittelua, oman kehon kuuntelemista ja todellisen synnytyskuplan rakentamista siellä missä ikinä synnytys tapahtuukin. Ja jotta se on mahdollista monia pelottavassa sairaalaympäristössä niin pienet vinkit siitä kuinka rentouttaa keho jopa ilman kipulääkkeitä on kokemusten mukaan ollut upea kokemus sekä synnyttäjälle että avustavalle henkilökunnalle. Kirjan metodin mukaan itse synnytys toteutetaan hieman erilaisella ja luonnollisella proseduurilla kun miten se on totuttu hoitamaan sairaalan vallitsevien määreiden mukaan. Käsite on Suomessa vielä aika tuntematon, mutta olen nähnyt ja kuullut vahvoja viitteitä siitä, että synnytyskulttuuri tulee nyt vuosien saatossa muuttumaan vihdoin myös Suomessa.

5. Odottavan äidin käsikirja, Anna-Paula Sariola yms.

Tässä on todellinen käsikirja lääketieteen ammattilaisten kirjoittamana. Se on paksu teos, jossa on omat kappaleensa mm. raskauden alkamiseen, raskaana olevan äidin lääkitsemiseen, raskauden komplikaatioihin, synnytyksen kivunlievitykseen ja lapsettomuuteen. Kirjassa on selvät kaaviot ja kivat kuvat. Pidän siitä, että tämä kirja on erittäin tieteellinen näihin muihin verrattuna ja täten kirja toimii helposti Googlen korvaajana jos jotakin kysymyksiä ja huolenaiheita ilmenee äidin voinnissa ja raskauden kulussa.

6. Suuri vauvakirja (toim. Peltonen yms.) tai Suomalainen vauvakirja (toim. Katajamäki yms.)

Tämä minun kappaleeni on jo aika vanha, mutta tästä kirjasta on tehty uudistettu painos. Kyseessä on perusteos kaikesta mitä vauvoihin liittyy. Kirjassa on paljon aiheita koskien äitiyttä ja perhe-elämää eli myös taaperot on pääosassa tässä kirjassa. Kirjassa on yli 300 sivua, joten kaikki varsinkin uuden äidin mielessä askarruttavat kysymykset on varmasti käsitelty. Pidin siitä, että kirjassa oli osio parisuhteelle ja kasvatuksellisille asioille.

7. Luonnollinen syntymä, Aila Miettinen-Jaakkola

Tämän kirjan kirjoittaja on synnytysten -ja naistentautien erikoislääkäri. Kirja on aika vanha, mutta on ihanaa huomata kuinka hän on halunnut muuttaa synnytyskulttuuria Suomessa jo vuosikaudet. Kirjassa käsitellään mm. kotisynnytystä ja kerrotaan kuinka äitiyshuoltojärjestelmä toimii (tai toimi jo silloin) muualla Euroopassa, jossa toimintamallit ovat tänä päivänä erittäin kehittyneet ja nimenomaan äitien ja vauvojen ehdoilla toteutettuja. Kirja on vahva ja rohkea teos naiseudesta ja äitiydestä. Siinä esitellään mm. Aktiivinen synnytys ry:n toimintaa, johon suosittelenkin tutustumaan erikseen. Kirjassa on paljon lämpimiä aiheita, joita nykyäänkin yritetään nostaa paljon esiin: vierihoito, kosketus, vauvajooga, vauvahieronta ja imetys. Kirja on kiehtova varmastikin juuri sen vuoksi, että sen on kirjoittanut naislääkäri, joka tukee erittäin luonnollista syntymää. Luonnollinen synnytys ei välttämättä ole helppo toteuttaa ilman perusteellista valmentautumista eikö siihen toki kaikkien tarvitse tähdätä, mutta lääkkeiden käytössä on aina se toinen puoli, jota tässäkin kirjassa käydään läpi. Myös turhat toimenpiteet, joita vieläkin tehdään paljon rutiinisti ovat asioita, joita ajamaan tarvittaisiin lisää hänen kaltaisiaan suunnannäyttäjiä. Toki kaikelle muullekin on aikansa ja paikkansa synnytyksessä, minä jos joku sen tiedän, koska synnytykseeni on puututtu sillä viimeisellä mahdollisella keinolla.

Jotkut näistä aarteista on valitettavasti myyty loppuun kaikkialta, mutta kirjastot ja niin sanotut alan harrastajat myyvät välillä omia opuksiaan eteenpäin. Mitä luulet löytyisikö tästä sinullekin jotain uutta luettavaa ja ajateltavaa? Itselläni on ainakin todellinen valmistautuminen meneillään kohti aivan toisenlaista synnytyskokemuksen hakemista kuin mitä viimeksi sain. Toki se otetaan vastaan mitä annetaan, mutta moneen asiaan voi vaikuttaa itsekin.

Laitoin taas toistaiseksi lapun luukulle doulan työtehtäviin liittyen, vaikka synnytyksiin en ole päässyt mukaan enää esikoiseni synnyttyä, niin olen päässyt antamaan tukea varsinkin uusille äideille ilman synnytyssalissa oloakin. Usein aloitan keskustelut sillä, että lukeminen aiheesta voisi rauhoittaa, vaikka kaikkea ei voikaan aina suunnitella etukäteen. Mielestäni tieto ei lisää tuskaa lapsen syntymää koskien. 

Lukutoukkaillen, Jasu

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tämä on elämänmakuinen perheblogi, jonka kirjoittajana toimii melkein 30-vuotias äiti, vaimo, doula ja sairaanhoitajaopiskelija Jasu Pirkanmaalta. Päätähtinä postauksissa loistavat kesällä 2015 syntynyt taaperomme sekä tänä vuonna syntyvä jouluvauvamme. Muita sydäntä lähellä olevia asioita ovat mm. lastenvaatteiden ompelu, perheen koiralauma, ravihevoset, matkustelu, ekoilu ja kasvisruoka. Olet tervetullut seuraamaan meidänlaista ruuhkavuosien arkea ja välillä juhlaakin!

Yht.otot ja yhteistyöt: elamaltakaikensain@gmail.com

Instagram