Nostoteksti

Vaikka tyttöjen viiltelystä on tullut hälyttävän yleistä, siihen ei pidä koskaan suhtautua normaalina kehitysvaiheena, vaan katastrofina. Kun nuori alkaa vahingoittaa omaa kehoaan, asiasta pitää tehdä iso numero.

Ei ole helppoa olla nuori tyttö tänä päivänä. Suorituspaineet ovat kovat: pitäisi olla kaunis ja seksikäs ja monipuolisesti lahjakas niin kouluaineissa kuin harrastuksissakin. Ei saa mokata itseään sosiaalisissa tilanteissa. Täytyy olla pirtsakka ja iloinen, silti cool, aktiivinen ja tarvittaessa aggressiivinen.
– Herkillä tuntosarvillaan etenkin tytöt ottavat itselleen miljoona suoritevaatimusta, kunnes paineet kasvavat mahdottomiksi, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Raisa Cacciatore kuvaa. – Eikä kukaan tule sanomaan heille, että hölynpölyä, sinun ei tarvitse olla kaikessa noin hyvä, tai tehdä noin paljon. Että miettisit mieluummin, mitä itse haluat. Että sinulla ei ole kiire! Olet juuri tuollaisena maailman paras!

Hyvin usein viiltelyn taustalla on fyysinen trauma. Hyväksikäytön kokemus, pahoinpitely tai fyysinen kurittaminen, joka on saanut tytön vieraantumaan omasta kehostaan. Tyttö kokee, että hänen kehonsa on huonompi kuin muilla, ja kaikki näkevät sen. Huonoksi koettuun kehoon voi purkaa pahaa oloaan. Onhan sitä ennenkin satutettu – yhtä hyvin voi viillellä.

Kun nuoret pojat purkavat pahaa oloaan usein tappeluun tai paikkojen hajottamiseen, tytön aggressio kääntyy helposti sisäänpäin.
– Tyttöjen itsensä vahingoittamisessa on harvemmin samanlaista uhoa tai näytönhalua kuin poikien itsetuhoisissa teoissa, arvioi Cacciatore. Viiltelykin tapahtuu yleensä salassa. Silti se on Cacciatoren mukaan demonstraatio, kosto vanhemmille, omalle keholle tai ympäröivälle maailmalle. Nuoruuteen kuuluvat impulsiivisuus ja tunneromahdukset, joillain jopa tatuoinnit ja lävistykset, mutta ei sentään itsensä vahingoittaminen.
– Se on aina merkki siitä, että nuori käsittelee vihaansa väärällä eli itsetuhoisella tavalla. Nuoren vihaisuudellekin pitäisi olla kotona tilaa, sillä se on osa normaalia aggression kasvua ja nuoren itsenäistymisprosessia. Nuorella pitäisi olla vastassa turvallinen aikuinen, joka ei kerjää nuorelta rakkautta, vaan uskaltaa ottaa vastaan kaikki tunteet itsetuntoisella asenteella: vihaa minua vapaasti niin paljon kuin ikinä huvittaa, minä rakastan sinua silti aivan varmasti.

Aggressiokouluun Cacciatoren mukaan tytöiltä puuttuvat usein aggression- ja ahdistuksensietostrategiat.
Taustalta löytyvät joskus vanhemmat, jotka ovat pulassa saman asian, liiallisen kiltteyden, kanssa. Tyttö ei ehkä ole saanut mitään mallia siitä, miten näyttää tahi purkaa kamalia, ahdistavia tunteita.

Raisa Cacciatore muistuttaa, että lapsen aggressiokasvatus pitäisi oikeastaan aloittaa jo kaksivuotiaana, sillä ihminen on ”väkivaltaisimmillaan” tällöin. Jo kaksivuotiaalle voi alkaa, ja pitääkin opettaa, että yksikään suuri
tunnekuohu ei jää ikuisiksi ajoiksi päälle, vaan menee itsestään ohi. Niiden vangiksi ei jää, vaikka siltä kuohunnan hetkellä tuntuisikin. Ihan pelkkä odottelu jo auttaa.

Viiltelevä nuori ei yleensä koe, että hänellä olisi ketään, kehen hädän hetkellä turvautua.
– Aikuisen kannattaa puhua nuoren kanssa siitä, millaisilla strategioilla hän on itse selvinnyt, kun maailma on
romahtanut. Kannattaa korostaa jo ennen murrosikää, ettei ahdistusta kannata lähteä purkamaan viiltelyyn,
alkoholiin tai huumeisiin.

Avoimesti tunteensa näyttävän vanhemman mallia ei Cacciatore sinänsä pidä ollenkaan huonona, ellei aikuinen
pura aggressiotaan nimenomaan lapseen tai pelästytä häntä huutamisellaan. Jos vanhempi kanavoi omaa aggressiotaan esimerkiksi turhan rajuun huutamiseen, on tärkeää purkaa tilanteet lapsen kanssa aina jälkikäteen ja tietysti pyytää anteeksi. Voi sanoa, että tämä on minun tapani saada paha olo pois ja koetan kehittää parempia tapoja.

Heikosta vanhemmasta ei ole apua.
Mitä tehdä, jos nuori viiltelee?
Cacciatore korostaa, että jo ensimmäisestä paljastuneesta viiltelystä pitää tehdä mahdollisimman iso numero.
Tärkeää on korostaa nuorelle, että aikuinen on todella huolissaan, ja että hänellä on keinot ja voimavarat
ratkaista umpikuja nuoren kanssa.
– Pitää tehdä selväksi, että oman kehon vahingoittaminen on ehdottoman väärin. On korostettava surua siitä,
että nuoren on ollut pakko turvautua noin huonoon keinoon, sillä hänen kehonsa on upea ja arvokas. Hänelle
voi sanoa vaikka, että minun lastani ei kukaan vahingoita, et edes sinä itse. Minä istun vaikka sinun päälläsi ja
valvon, ettet sinä pääse vahingoittamaan itseäsi. Olen valmis vastaamaan sinun turvallisuudestasi, ja aion hälyttää tuekseni kaikki mahdolliset ihmiset: kummit, sukulaiset, kouluterveydenhuollon, asiantuntijat… Vaikkei
näitä asioita toteuttaisikaan, on tärkeää, että aikuinen kertoo olevansa valmis myös siihen. Sillä tavalla nuorikin
ehkä herää huomaamaan, että ehkäpä kehoni on sittenkin niin arvokas, ettei sitä saa vahingoittaa.

Viiltelyn pysäyttäminen alkuunsa on siksikin tärkeää, että se on addiktiivista, kuten monet epäterveet ahdistuksenpoiston mekanismit. Viiltely saa aikaan nopeaan helpotuksen tunteen, johon voi jäädä koukkuun.
Nuorten viiltelyaiheiset keskustelupalstat internetissä ovat pysähdyttävää luettavaa. Suuri osa tytöistä tuntuu olevan sitä mieltä, että vanhemmille ei ainakaan voi ahdistuksestaan puhua. Tyttöjen yleinen oletus tuntuu olevan, että vanhemmat eivät kestäisi kuunnella heidän huoliaan.
– Jos lapsella on näin vahva mielikuva vanhemmastaan heikkona, sen pitäisi olla vanhemmalle kasvun paikka,
Cacciatore toteaa. – Tällaisessa tapauksessa vanhemman pitäisi todella panostaa oman mielenterveytensä
hoitoon. Mennä terapiaan, käsitellä omat traumansa, opetella aggressiokasvatusta ja sitä, miten ottaa vastaan
murrosikäisen viha asiallisesti. Lapsi voi tankata itsetuntoa parhaiten aikuisen itsetunnosta. Lapsen vuoksi uhrautuvaksi marttyyriksi rupeaminen ei todellakaan kannata.

Jo pientä lasta voi opettaa pärjäämään hankalien tunteiden kanssa.
Hankalan, kuohuvan tunteen signaali on punainen valo: seis! Älä tee mitään. Juuri punaisen valon vaiheessa lapsi ja nuori tekee äkkipikaisimmat ratkaisunsa, jos ei kestä vaikeaa tunnetta.
Keltaisen valon palaessa nuoren pitäisi pohtia, miksi hän tuntee mitä tuntee. Entä mitä oikeastaan tapahtui? Nyt listataan mielessä mahdollisia reaktiomalleja: Tässä vaiheessa esimerkiksi viiltelijän pitäisi todeta, että on muitakin vaihtoehtoja käsitellä ahdistusta kuin itsensä vahingoittaminen.
Tunteiden rauhoituttua, vihreän valon palaessa, valitaan yksi hyvä toimintamalli ja toimitaan sen mukaan.

Asiantuntijana Raisa Cacciatore

Meidän Perhe 11/2007