Uusi alkiodiagnostiikan menetelmä teki Tirsasta vihdoin äidin.

Diagnoosi, jota kukaan ei osaa odottaa.

Kannatte molemmat peittyvästi periytyvää geenivirhettä, suomalaiseen tautiperintöön kuuluvaa hydroletalus-oireyhtymää, jonka vuoksi lapsenne syntyy kuolleena tai kuolee heti synnyttyään. Oireyhtymä todetaan yhdellä noin 20 000:sta syntyvästä lapsesta Suomessa. Saman tilanteen toistumiseen seuraavissa raskauksissa on 25 prosentin riski. Olen pahoillani.

Tirsa ja Niklas kuuntelivat perinnöllisyyslääkärin sanoja järkyttyneinä. Tuomio oli käynyt jo toteen ja selitti tapahtuneen. Pariskunnan toinen raskaus oli keskeytetty raskausviikolla 15 niskapoimu-ultrassa näkyneen valtavan – yli kymmenmillisen – turvotuksen takia. Lapsella ei olisi ollut edes yhden prosentin mahdollisuutta selviytyä.

Ensimmäinen raskaus oli päättynyt spontaaniin keskenmenoon jo seitsemännellä viikolla.

– Olimme olleet siinä luulossa, että meillä oli vain huono tuuri. Se, että sama saattoi toistua seuraavissa raskauksissa, oli musertava tieto, Tirsa sanoo.

– Se oli viedä pohjan koko elämältä.

Jäljelle jäi vain kipu ja pohjaton suru

Tirsa ja Niklas tapasivat parikymppisinä yliopistolla, missä molemmat opiskelivat valtiotieteitä. He olivat erottamattomat heti ensimmäisestä viikosta alkaen. Päivisin he istuivat samoilla ­luennoilla, illalla pänttäsivät päät yhdessä kirjastossa. Pian he asuivat saman katon alla. Yhteinen tietokone, yhteinen tulevaisuus.

Valmistuttuaan nuoripari meni kihloihin, seuraavana vuonna naimisiin. Molemmat halusivat pian lapsia, kaikki oli selvää.

– Silti jotenkin aavistin, ettei lasten saaminen olisi meille helppoa. Sitä, kuinka vaikeata se lopulta oli, en pystynyt edes kuvittelemaan, Tirsa toteaa.

Puolen vuoden yrittämisen jälkeen Tirsa alkoi hermostua. Hänen kiertonsa oli epäsäännöllinen, ja lääkäri määräsi hormonikuureja. Kun raskaustesti lopulta näytti kahta viivaa, pariskunta hehkui onnea.

Keskenmeno heti raskauden alussa oli iso pettymys.

– Olin suunnitellut jo tulevaisuutta lapsen kanssa. Halusin äidiksi. Parin kuukauden kuluttua keskenmenosta olin valmis lapsettomuusklinikan vastaanotolle. Ajattelimme, että paras mennä asiantuntijalle ajoissa, jos jotakin vaikka olisi vialla. Kuinka oikeassa olimmekaan, Tirsa sanoo.

"Ajattelimme, että paras mennä asiantuntijalle ajoissa, jos jotakin vaikka olisi vialla. Kuinka oikeassa olimmekaan."

Geenivirhediagnoosin ja ensimmäisen raskaudenkeskeytyksen jälkeen pari päätti jatkaa lapsettomuushoitoja, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Olisihan heillä 75 prosentin mahdollisuus saada terve lapsi.

Kun seuraavakin raskaus päättyi geenivirheen takia raskauden keskeyttämiseen, Tirsa masentui. Hänellä oli ollut tämän raskauden aikana pahoja verenvuotoja, eikä ahdistukseen auttanut se, että geenivirheen pystyi toteamaan vasta 12. raskausviikon jälkeen.

Raskaudenkeskeytys siinä vaiheessa odotusta tapahtuu osastolla synnyttämällä, ja on toimenpiteenä erittäin raskas.

– Jäljelle jää vain kipu ja pohjaton suru.

Kolme raskaudenkeskeytystä vuoden sisällä

Lohtua tilanteeseensa Tirsa ja Niklas löysivät Lapsettomien yhdistys Simpukan vertaistukiryhmästä. Löytyi myös hyvä, lapsettomuuteen perehtynyt terapeutti.

Tirsa oli lisäksi tutustunut uuteen, jännittävään termiin: alkiodiagnostiikka.

Huipputeknologian keinoin olisi mahdollista tunnistaa geenivirhe alkiosta jo ennen kohtuun siirtoa, eikä rankkoja keskeytyksiä tarvitsisi käydä enää läpi. Tirsa sai Niklaksenkin innostumaan. Tässä voisi olla ratkaisu heidän ongelmaansa.

Tunnelma laski, kun selvisi, ettei sen enempää julkisella kuin yksityiselläkään puolella Suomessa ollut mahdollisuuksia toteuttaa tätä erityisosaamista vaativaa tekniikkaa. Lähtö ulkomaille pitkäkestoisiin hoitoihin taas tuntui liian vaikealta ja kalliilta vaihtoehdolta.

Sitten tapahtui jotakin yllättävää. Tirsa tuli raskaaksi, luonnollisesti ja ilman hoitoja. Olisiko nyt viimein vuoro saada hyviä vauvauutisia?

Älä anna sen tapahtua taas, Tirsa toisteli mielessään.

Neljäs raskaus, kolmas tärkeä ultraäänitutkimus. Tirsa makasi jännityksestä täristen paperilla peitetyllä tutkimuspöydällä. Niklas piti olkapäästä kiinni. Älä anna sen tapahtua taas, Tirsa toisteli mielessään, kun lääkäri tarttui anturiin. Takana oli jälleen kaksitoista toivon ja pelon viikkoa.

Tutkimusta tekevä lääkäri rauhoitteli, että tällä kertaa mikään ei menisi pieleen. Todennäköisyys olisi sitä vastaan. Pian lääkäri kuitenkin vaikeni, meni hetkeksi täysin sanattomaksi. Hydroletalus, tälläkin kertaa. Geenivirheen seurauksena sikiön aivokammioihin kertyi nestettä, ja vauva menehtyisi välittömästi syntymänsä jälkeen. Ainoa vaihtoehto olisi raskauden keskeytys. Kolmas vuoden sisällä.

Sen hetken Tirsa muistaa kaikkein mustimpana.

– Tuntui, etten jaksa enää edes elää. Olin tyhjiin puristettu kuori, ja epätoivon ohella tunsin vihaa. Mitä pahaa olimme tehneet, kun meitä näin rangaistaan?

Keskeytyspäivänä, supistusten voimistumista odottaessaan, Tirsa ja Niklas kävelivät Naistenklinikan jo tutuiksi tulleilla käytävillä. Samat käytävät, sama huone, sama masentava syy olla sairaalassa. Kahviossa esillä olleiden helistimien ja muiden vauvatavaroiden näkeminen tuntui pahalta. Ne tuntuivat ilkkuvan – näitä teidän lapsenne ei tule koskaan tarvitsemaan.

Myöhemmin Tirsa ja Niklas osallistuivat sairaalassa alle 22-viikkoisina menehtyneiden muistotilaisuuteen. Huone oli koristeltu enkeleillä. Sairaalapastori piti puheen. Tirsasta tuntui hyvältä saada olla yhdessä muiden, samanlaisia menetyksiä kokeneiden vanhempien kanssa.

– Surin samalla kaikkien kuolleiden lasteni puolesta. Se oli kaunis ja puhdistava kokemus.

Neljän vuoden odotus

Kromosomiseulonta, alkioiden geenitutkimus, alkioiden pakastaminen... Tirsan sormet vilistivät tietokoneen näppäimillä, kun hän hieman toivuttuaan googlasi alkiodiagnostiikkaan liittyviä avainsanoja. Kovia kokenut pariskunta oli jo ottanut lahjasukusolut puheeksi, mutta sinnikäs Tirsa halusi silti tietää jo aiemmin kiinnostaneesta aiheesta lisää.

Samoihin aikoihin tieto Tirsan ja Niklaksen kohtalosta oli kulkeutunut Dextran Lapsettomuusklinikan lääketieteellisen johtajan Eero Varilan korviin. Häntä kiinnosti tapaus, sillä hän oli jo pidemmän aikaa tutkinut mahdollisuutta tuoda uutta alkiodiagnostiikan mahdollistavaa teknologiaa Suomeen. Kohtaaminen toi uutta toivoa toivottomalta tuntuneeseen tilanteeseen. Tirsa ja Eero Varila alkoivat yhteisvoimin selvittää, mistä löytyisi sopiva, yhteistyöstä kiinnostunut klinikka ulkomailta.

Kun Tirsa oli lähettänyt satoja sähköposteja maailmalle, vihdoin lykästi. Oxfordista löytyi laboratorio, joka lupasi lähteä kehittämään ainutlaatuista testiä alkion solunäytteen tutkimiseen. Testin avulla voitaisiin tutkia kyseessä oleva geenivirhe ja samalla myös alkion kromosomit. Menetelmään kuuluva koeputkihedelmöitys voitaisiin tehdä Suomessa. Pelkät solunäytteet alkioista lähetettäisiin Oxfordiin.

Puolitoista vuotta myöhemmin – pitkään kehitetyn testin valmistumisen ja vaativan koeputkihedelmöityshoidon jälkeen – Eero Varila siirsi perusteellisesti tutkitun alkion Tirsan kohtuun kasvamaan.

Tirsa sai työpaikalleen puhelun, jota hän ei unohda koskaan: verikoetesti näyttää plussaa. Olet raskaana.

Kahden viikon kuluttua Tirsa sai työpaikalleen puhelun, jota hän ei unohda koskaan: verikoetesti näyttää plussaa. Olet raskaana.

Ultratutkimuksissa seuraavien viikkojen aikana vauvanalku todettiin kaikin puolin normaalisti kehittyväksi.

– Kaikkiaan neljän vuoden turhan toivon jälkeen odotin lasta, jolla ei olisi geenivirhettä, vaan mahdollisuus syntyä elossa ja terveenä. Se oli ihme, se oli tiedettä. Ilman huippuammattilaisten apua se ei olisi ollut mahdollista. Kiitollisuutemme määrää ei voi sanoin kuvata.

Pakko saada vaaleanpunaiset äitiysfarkut

Vaaleanpunaiset äitiysfarkut, sellaiset oli saatava. Raskausviikolla 21 hoikkavartinen Tirsa pääsi miettimään ensimmäisiä äitiysvaatteitaan. Miten ihanaa niiden ostaminen olikaan. Nyt iloisen uutisen uskalsi kertoa töissäkin. Vauvan hennot liikkeetkin tuntuivat jo.

– Kun Niklas epäili, että tarvitsenko oikeasti noin paljon mammavaatteita, vastasin että joo, kyllä tarvitsen. Olen ansainnut vaaleanpunaiset farkkuni!

Tirsan vointi oli koko alkuraskauden hyvä. Vain pahoinvointia, mutta hän ei enää valittaisi pienistä. Mukaan mahtui kuitenkin yksi säikähdyttävä kokemus. Viikolla 8 Tirsa huomasi eräänä aamuna vuotavansa verta. Paljon. Pahin mielessään pariskunta lähti kiitämään autolla kohti klinikkaa. Matkalla kumpikaan ei puhunut sanaakaan.

– Perillä selvisi, että verenvuoto johtui kohdunsuulta katkenneesta verisuonesta. Vauvalla ei ollut mitään hätää.

Parin suhde on kestänyt lapsettomuuteen ja lapsettomuushoitoihin liittyneitä paineita hämmästyttävän hyvin.

– Vaikka välillä kiukuteltaisiinkin, molemmille on selvää, että vain tuon ihmisen kanssa haluan saada lapsen. Vaikeudet on kohdattu yhdessä, ja yhdessä ne myös kestetään, Tirsa sanoo.

Menettämisen pelko on suuri

Raskausviikko 32. Tänään Tirsan vatsa äitiysfarkuissa on siro kumpu, äitiyslomaan on vielä muutama viikko. Raskauden lähestyessä loppuaan tunnelmat ovat olleet ristiriitaisia. Hän odottaa vauvan näkemistä malttamattomana, mutta pelko on lisääntynyt. Entä jos vielä ehtii sattua jotakin kamalaa, vaikka synnytyksessä?

Tuleva äiti on käynyt ultratutkimuksessa neljän viikon välein ja neuvolassa normaalin aikataulun mukaan. Vauva vaikuttaa voivan hyvin. Lapsivettä on riittävästi, kasvu ja istukan virtaukset ovat kuten pitää. Tirsa kuulostelee vauvan liikkeitä jatkuvasti ja on varmuuden vuoksi hankkinut oman kotidoppler-laitteen. Se tuo turvallisuuden tunnetta tutkimusten välillä.

– Jos lapsi nyt päättäisi syntyä, se voisi hyvin selvitä. Ajatus auttaa niinä hetkinä, kun pelottaa.

Tunteistaan Tirsa on käynyt puhumassa sairaalan pelkopolilla. Kipua hän ei pelkää, synnytyskipu on positiivista ja tuottavaa. Mutta menettämisen pelko, se on joka päivä läsnä ja tulee uniin asti.

– Helteistä huolimatta en kesällä uskaltanut uida, vaan istuin pöytätuulettimen edessä tai ilmastoidussa autossa. Katson mitä syön, ja olen hissukseen. Turhia riskejä en tahdo ottaa. Onneksi töissä saa ajatukset välillä muualle.

Odotuksessa on ollut paljon myös ihania hetkiä. Kiireetön kesäloma. Vauvan tavaroiden hankkimista. Pinnasänky ja pienet vaatteet valmiina lastenhuoneessa. 

Ja äitiyspakkaus. Sen noutaminen postista ja pakkauksen avaaminen yhdessä Niklaksen kanssa oli sykähdyttävää. Pahvilaatikossa konkretisoitui se, mitä Tirsa ei uskonut enää todeksi. Heille oli oikeasti tulossa lapsi. Joku, joka käyttäisi noita hassuja retrokuosisia potkuhousuja ja valkoista ulkohaalaria.

Niklas laulaa tai soittaa kitaralla joka ilta samat laulut, jotta lapsi oppisi tunnistamaan sävelmät. Vauva tuntuu pitävän erityisesti vanhempiensa hääkappaleesta, Collective Soulin Under Heaven Skiesin soinnuista. Tirsan äidilläkin on vauvalle olemassa jo oma sormirytmileikkinsä.

Läheiset ovat odotuksessa tiiviisti mukana. Vauva tuntuu perheenjäseneltä jo nyt.

Millainen äiti tulee naisesta, joka on odottanut lasta pitkään ja kokenut monta vaikeaa vaihetta? Siihen Tirsa ei oikein osaa vielä vastata.

– Tavallista varovaisempi, ehkä. Parhaansa tekevä äiti joka tapauksessa, hän miettii.

– Selvää on varmasti se, mitä kerromme lapselle, kun hän syntyy: olet meille maailman toivotuin ja tärkein ihminen.

Juttu on julkaistu alun perin Vauva-lehdessä 9/2014. Tirsalle ja Niklakselle syntyi jutun teon jälkeen terve tyttövauva, joka painoi syntyessään 3 340 g ja oli 48 senttiä pitkä.

"Ajattelen: kiitos, Rohkea. Ja toivon hänen puolestaan niin että sattuu", Anna Ruohonen kirjoittaa.

Tunnen rohkean naisen. Hän kertoo, mitä moni ei. Hän purkaa suruaan, mutta tulee samalla lohduttaneeksi muita, jotka ovat salaa samassa tilanteessa.

Se on lapsettomuuden surua, yrittämisen surua, menettämisen surua. Ja se kerää ympärilleen myötäelämisen piirin, koskettaa meissä muissa naisissa piiloon pantuja tunteita, joista me emme ole osanneet puhua.

Ajattelen: kiitos, Rohkea. Ja toivon hänen puolestaan niin että sattuu.

Kun kertoo, että yrittää raskautta, asettuu alttiiksi. On pakko kertoa myös, kun raskaus ei onnistu. Onnen sijaan voi joutua kertomaan menetyksestä ja epätoivosta.

Vaikka lapsettomuudesta kärsii noin joka viides, ja joka kuudes raskaus päättyy keskenmenoon ja suruun, nämä surraan yleensä yksin.

Kysyin Rohkealta, mikä häntä lohduttaa. Luottamus ja rakkaus, hän vastasi. Muiden luottamus siihen, että hän on ja olisi hyvä äiti.

Sitä luottamusta tarvitsemme kaikki. Ja sitä me voimme toisillemme antaa.

Vauva-lehden pääkirjoitus 9/16

Uusi raskaus on turvallinen, kun kohtu on palautunut edellisestä. Sektion jälkeen toipumisaika on pidempi.

Asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sirpa Eviö, Mehiläinen Felicitas.

Kohtu kasvaa hurjasti

Kohtu suurentuu raskausaikana valtavasti, etenkin alkuraskaudessa. Hormonitoiminta saa kohtulihaksessa sekä lihassolut että niiden määrän kasvamaan. Myös sikiö venyttää kohtulihasta. Kohtu kasvaa raskausaikana satakertaiseksi.

Ennen raskautta kohtu painaa 50–70 grammaa ja loppuraskaudessa noin 1 200 grammaa.

Synnytyksen jälkeen kohtu supistuu hyvin nopeasti. Lääkärit kuvailevat, että esimerkiksi sektion aikana kohdun näkee supistuvan isosta pussista parin nyrkin kokoiseksi.

Tämä supistuminen on tärkeää. Se estää verenvuodon.

Jälkitarkastuksessa viiden viikon päästä synnytyksestä kohtu on yleensä jo aikalailla palautunut.

Odota ainakin puoli vuotta

Jos raskauksia on monta peräkkäin, kohtu ei ehdi täysin palautua. Joidenkin tutkimusten mukaan kohdun olisi hyvä palautua vähintään puoli vuotta raskauksien välillä. Joskus uusi raskaus alkaa nopeammin, mutta yleensä kaikki menee silti hyvin.

Parhaiten kohtu palautuu normaalisti sujuneesta täysiaikaisesta raskaudesta. Komplikaatiot taas pidentävät toipumisaikaa.

Sen pitää jaksaa supistua

Jos raskauksia on monta lähekkäin tai synnytyksissä on komplikaatioita, kasvaa riski atonialle. Tämä tarkoittaa, ettei kohtu enää supistu tarpeeksi voimakkaasti synnytyksen jälkeen, ja riski verenvuotoihin synnytyksessä kasvaa. Jos voit valita, kannattaa siis antaa kohdulle aikaa toipua.

Myös keskenmenon jälkeen kohtu tarvitsee aikaa palautua. On tärkeää, että kohtu tyhjenee kokonaan. Hyvin hoidettu keskenmeno ei haittaa seuraavan raskauden alkamista.

Sektion jälkeen pidempään

Sektion jälkeen toipumisaikaa pitäisi olla vuosi. Myös kohdussa olevan arven pitäisi ehtiä tulla tarpeeksi vahvaksi kestämään uusi raskaus ja synnytyssupistukset.

Yksi sektio ei yleensä ole este alatiesynnytykselle. Kahden sektion jälkeen seuraava lapsi syntyy yleensä suunnitellulla sektiolla. On vaikea arvioida, miten arvet kestävät supistukset, ja yleensä tässä otetaan varman päälle.

Pulma voisi tulla myös siitä, jos istukka on kiinnittynyt juuri sektioarven kohdalle.

Toipuminen sektiosta on myös yksilöllistä.

Sektion tekevä lääkäri arvioi kohdun leikkauksen aikana, ja yleensä arvio on kirjattuna leikkauskertomukseen. Muutkin toimenpiteet, esimerkiksi kaavinnat, voivat joskus heikentää kohtua ja ohentaa kohtulihasta.

Jos sektion jälkeisessä raskaudessa tuntuu kipua, kannattaa käydä lääkärissä.

Vauva 8/16

Endometrioosia sairastaa melkein joka kymmenes nainen. Sairaus voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista.

1. Kipu seuraa kiertoa

Endometrioosia eli kohdun limakalvon sirottumatautia sairastaa lähes kymmenesosa hedelmällisessä iässä olevista naisista. Noin joka kolmannella tauti on vaikea.

Sairaudessa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella, tavallisesti esimerkiksi vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa tai munasarjoissa.

Endometrioosi aiheuttaa usein kipua. Kipu johtuu siitä, että pesäkkeet reagoivat kuukautiskiertoon samaan tapaan kuin kohdun limakalvo: estrogeenitason noustessa pesäkkeet turpoavat ja vuotavat verta. Lisäksi pesäkkeet sisältävät poikkeuksellisen paljon kipuhermoja, ja taudin seurauksena vatsaontelossa syntyy tulehdus.

Jos suvussa on endometrioosia, riski saada se on jopa seitsenkertainen.

Endometrioosin syytä ei tunneta, mutta jos suvussa on endometrioosia, riski saada se on jopa seitsenkertainen.

Pahimmillaan endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta. Noin puolet tulee raskaaksi ilman hoitoa, mutta osa tarvitsee lapsettomuushoitoja.

2. Kipulääke ei auta

Endometrioosikipu alkaa jo pari päivää ennen kuukautisvuotoa ja on voimakkaimmillaan vuodon aikana. Kipu voi olla kovaa, jopa lamauttavaa.

Joillakin endometrioosia sairastavilla virtsaaminen, ulostaminen tai yhdyntä muuttuu kivuliaaksi aina kuukautisten aikaan. Pahimmillaan kipuja voi olla muutenkin kuin kuukautisten aikana. Joskus taas tauti voi olla oireeton.

Huolestuttavaa on, jos kuukautisten aikaan pitää olla pois töistä tai opiskeluista.

Endometrioosin mahdollisuus on syytä selvittää lääkärissä, jos tavanomaiset kipulääkkeet, eli parasetamoli ja ibuprofeeni, eivät tehoa kipuun. Huolestuttavaa on, jos kuukautisten aikaan pitää olla pois töistä tai opiskeluista.

Usein endometrioosia sairastetaan vuosia ennen kuin se diagnosoidaan. Moni ajattelee, että kipujen kanssa pitää vain sinnitellä. Väärin: vaikeista kivuista kärsivän sen sijaan pitää joskus olla sinnikäs. Jos tuntuu, ettei lääkäri ei ota oireita vakavasti, mene toisen lääkärin luo.

3. Raskaus vie sen pois

Endometrioosi voidaan diagnosoida oireiden ja gynekologisen tutkimuksen perusteella. Tarvittaessa tehdään vatsaontelon tähystys.

Tautia ei voi kokonaan parantaa, mutta oireita voidaan lievittää. Yleisimmin hoitona on hormonivalmiste, kuten yhdistelmäehkäisypillerit, hormonikierukka tai minipillerit.

Koska endometrioosi oireilee kuukautisten aikaan, on toivottavaa, että kuukautiset tulevat vain harvoin tai eivät ollenkaan. Vaikeissa tapauksissa pesäkkeitä voidaan poistaa kirurgisesti tähystysleikkauksessa.

Jos nainen toivoo raskautta ja kivut ovat hankalia, harkitaan leikkausta. Myös lapsettomuushoidot voivat olla tarpeen.

On yksilöllistä, miten endometrioosi etenee. Toisilla pesäkkeitä kasvaa lisää ja kivut pahenevat, toisilla eteneminen pysähtyy. Raskaus yleensä auttaa, sillä kuukautiset loppuvat. Sama vaikutus on imetyksellä.

Yleensä oireet palaavat raskauden ja imetyksen jälkeen, mutta joskus ne voivat kadota pysyvästi.

Asiantuntija ja muut lähteet: Dosentti, apulaisylilääkäri Päivi Härkki HYKS:in Naistentautien ja synnytysten yksikkö, Endometrioosiyhdistyksen verkkosivut

Vauva 6–7/16

Vauvakuume voi iskeä yllättäen vaikka saunassa. Lukijat kertovat, miten päätös perheenlisäyksestä tehtiin.

Vaikeuksista voittoon

"Ensimmäinen raskaus sai alkunsa ensitreffeillämme, mutta päättyi keskenmenoon. Puolitoista vuotta myöhemmin päätimme yrittää uudelleen. Raskaustesti näytti plussaa kolme viikkoa päätöksen jälkeen."

"Meillä oli takana kolme keskenmenoa, mutta ajattelimme yrittää vielä kerran. Päätös jännitti ja pelotti. Mutta se kannatti, saimme kaksoset."

"Päätimme asian ruokatunnillani: viiden minuutin keskustelu ja pillerit roskiin. Plussa tuli heti ekasta kierrosta, mutta ikävä kyllä pieni päätyi enkeliksi ja samoin oli käydä äidillekin. Seuraavia kuukautisia ei ehtinyt tulla, kun huomasin, että olen raskaana. Olo on kiitollinen ja onnellinen, vaikka olen vielä toipilas."

Koskaan ei tuntunut hyvältä hetkeltä, eikä nytkään ole sellainen.

"Päätöksen tekeminen kesti 13 vuotta. Koskaan ei tuntunut hyvältä hetkeltä, eikä nytkään ole sellainen. Tervetuloa vauva, vaikka emme olekaan valmiita! Ehkä ei tarvitse ollakaan."

"Minä toivoin vauvaa pitkään. Mieheni ei innostunut, eikä asiasta puhuttu. Eräällä romanttisella hetkellä mieheni yllättäen ehdotti, että jättäisimme ehkäisyn pois. Tuloksena on nyt kahden kuukauden ikäinen pieni prinsessa."

Heti tärppäsi

"Tapasin uudelleen nuoruudenheilani. Kaikki tuntui oikealta. Emme laskeneet ovulaatiopäiviä emmekä yrittäneet tulla raskaaksi. Meillä tärppäsi melkein heti."

"Olimme mieheni kanssa kolme vuotta kavereita, kunnes aloimme seurustella. Yllätyimme ja iloitsimme, kun tulin raskaaksi. Poika on nyt kaksivuotias, ja toinen lapsi syntyy syyskuussa."

"Olin vuoden yksinhuoltajana kunnes tapasin nykyisen mieheni. Puolen vuoden seurustelun jälkeen mies tokaisi aamukahveilla, että jätä pillerit pois. Heti seuraavassa kuussa tärppäsi."

"Päätimme hääyönä, että vauva saa tulla, jos on tullakseen. Yhdeksän kuukauden päästä meille syntyi tyttö."

"Jätimme ehkäisyn pois pari kuukautta ennen häitämme, ja tulin raskaaksi heti häiden jälkeen. Voi tätä onnea: olemme naimisissa, asumme omakotitalossa ja saamme vauvan."

Yhtäkkiä tuli olo, että haluan lapsen. Jätin seuraavana päivänä pillerin ottamatta.

"Istuin mieheni kanssa saunassa. Yhtäkkiä tuli olo, että haluan lapsen. Juttelimme hetken, ja jätin seuraavana päivänä pillerin ottamatta. Parin kuukauden päästä olin raskaana."

Yllätys, yllätys

"Leo-poika yllätti vanhemmat totaalisesti, kun ilmoitti tulostaan. Nyt opettelemme vauva-arkea ja toivomme, että Leosta tulee aikanaan isoveli."

"Meillä ei ollut edes asuntoa, kun saimme tietää vauvasta. Olo oli silti onnellinen ja asuntokin löytyi."

Olin raskausviikolla 10, kun tajusin, että odotan.

"Olin raskausviikolla 10, kun tajusin, että odotan. Raskaus oli yllätys, koska söin e-pillereitä. Pieni ihme kasvoi sisälläni, ja rakastuin häneen heti."

"Emme suunnitelleet vauvaa mutta emme myöskään käyttäneet ehkäisyä. Ja kas kummaa, tulin raskaaksi. Nyt vieressäni tuhisee maailman suloisin poikavauva, joka sai kasteessa nimekseen Eemeli Veikko Ilmari."

Lähde: Vauva.fin kysely

Vauva 6–7/16

Vierailija

Ihmeellinen juttu. Eihän noista tarinoista yhdessäkään juuri keskustelut lasten hankkimisesta tai pohdittu asiaa mitenkään - raskaus vaan alkoi vahingossa tai suunnilleen "tehdään lapsi" - "joo" sananvaihdon seurauksena. Ihanko oikeasti ihmiset tekevät elämänsä merkittävimmän päätöksen näin hataralta pohjalta, ei voi olla totta?

Miettikää nyt jos vaikka talokaupat tehtäisiin samalla lailla harkitsematta tai vielä pahempaa, vahingossa. Johan sellaista ihmistä pidettäisiin vajaaälyisenä, mutta uuden ihmisen hankkiminen noin vaan onkin sitten ok ja normaalia?! Toivottavasti kyseessä on vain toimittajan moka ja huonosti valitut ääriesimerkit!