Miltä lapsettomuus tuntuu? Kolme miestä kertoo.

Itkettää. Vituttaa. Pakahduttaa. Lihaksiakin särkee. Sellaiselta tuntuu, jos elämän tärkein haave, isäksi tuleminen, ei toteudu.

 

Illalla alkaa tulla kyyneleitä

Simo Pahula, 36, Jämsä

"Kerran iski sellainen raivokohtaus. Olin parin kaverin kanssa nuotiolla, juuri tehty tulet, ehkä kolme kaljaa otettu, ei enempää. Sitten joku muistutti entisestä seurustelusuhteestani.

Aloin yhtäkkiä huutaa, tuntui niin ahdistavalta ja katkeralta. En muista tarkkaan, mitä huusin. Kaverit pitivät käsistä kiinni ja sanoivat, että rauhoitu.

Yleensä olenkin rauhallinen mies.

Mutta ehkä oli hyvä, että ne tunteet tulivat sisältä ulos.

Seurustelin vuosia saman naisen kanssa. Sellaista on-off-meininkiä se oli, eikä ero ollut siisti. Tuntuu, että tärkeät vuodet kuluivat väärän ihmisen kanssa hukkaan.
Nyt alan olla liian vanha isäksi, ei tässä tolkuttomasti aikaa ole ennen kuin kuolen. Tietysti nyt jaksaisin vielä olla lapsen kanssa, mutta jaksanko sitten, kun hän on parikymppinen? Teini-iässäkin lapsi tarvitsee isäänsä, ettei joudu huonoille teille.

En haaveile superkauniista naisesta vaan järkevästä. Sellaisesta, joka kävelisi ja pyöräilisi ulkona mielellään ja olisi kiinnostunut taiteellisuudesta. Eikä alkaisi vainota tekstiviesteillä, kun tulee ero.

Taidan ajatella aika paljon, että ero tulee kuitenkin. Vaikka toisaalta olen nähnyt, kuinka ihmiset jaksavat vaikeidenkin aikojen ylitse.

Ei kai lapsen kaipuuta voi selittää. Se on vain surua. Jos asiaa oikein ajattelee, kun menee nukkumaan, niin kyllä sitä alkaa kyyneleitä tulla. Eihän kukaan halua olla vanhana yksin. Silloin pitäisi olla lapsi, joka hoitaisi.

Niille, joilla on lapsia, sanoisin: kuvittele, että sinulta vietäisiin se sinun lapsesi pois. Siltä minusta tuntuu joka päivä.

Toisinaan, kun masennus ottaa vallan, pienet asiat tuntuvat raskailta: roskapussi jää eteiseen ja siivouskin lykkäytyy – vaikka nyt onkin helpompi vaihe taas menossa. Olen työtön ja selaan netissä työpaikkoja päivittäin. Olen asettanut itselleni säännön, että herään joka aamu viimeistään kymmeneltä.

Masennus on sellaista, että värit tavallaan puuttuvat kaikesta, eikä tahmeasta olosta pääse millään irti. Töitä kun saisi, niin moni asia muuttuisi.

Oma poika olisi niin kiva. Silloin sukunimenikin jatkuisi lapsessa. Opettaisin hänelle, että vanhuksia pitää kunnioittaa ja itseään pitää puolustaa. Työtä pelkäämättömäksi myös kasvattaisin.

Kun näen kaupungilla isiä ja poikia yhdessä, tuntuu välillä tosi pahalta. Tahtoisin kääntää katseen pois, mutta en voi olla katsomatta.

Mutta on minulla uskoa parempaan tulevaisuuteen."   

Elämäni surullisin päivä

 Antti Kaikkonen, 38, Helsinki

"Viime syksynä seisoin korkean virastotalon pihalla vaimon vieressä. Olimme juuri saaneet kuulla, että adoptioprosessimme tulee keskeytymään. Oli ihan tyhjä olo. Taisi olla tuulinen sää. Kävelin autolle ja lähdin ajamaan kotiin. Matkalla kului aika monta nenäliinaa, käytetyt ryttäsin taskuun.

Se oli elämäni surullisin päivä.

Meidän piti saada lapsi Etelä-Afrikasta. Sitten tuli tämä oikeusprosessini, syyte vaalirahakohussa. Adoptiota hoitava taho koki tarpeelliseksi välittää tiedon syytteestäni Etelä-Afrikan viranomaisille adoptioprosessin loppumetreillä.

No. Lapsihaaveet menivät sitten siinä.

Tuulisen päivän illasta en muista mitään, jotain tiskikonetta ehkä tyhjensin ja arkisia juttuja tein. Aamulla menin töihin. Olisi ollut viisaampaa jäädä sairauslomalle. Mutta sekin on selviytymiskeino, että yrittää jatkaa elämää kuten ennenkin.

Ettei ajattelisi lasta. Vaikka ei voinutkaan olla ajattelematta. Epäreilua, kohtuutonta. Miten saamani rikossyyte liittyy siihen, olenko hyvä isä? Sellaiset ajatukset velloivat mielessä koko ajan.

Ehkä adoption epäonnistumista voisi verrata keskenmenoon tai lapsen kuolemaan. Me ehdimme odottaa lastamme yli neljä vuotta yhdessä.

Ennen adoptiosuunnitelmaa olivat lapsettomuushoidot. Tuntui niin pahalta katsoa, kuinka rankkoja ne olivat vaimolle. Ja samaan aikaan alkoi tulla niitä s-päätteisiä kysymyksiä: Koskas teille on luvassa perheenlisäystä? Mitenkäs vauvauutiset?

Kerroimme aika suoraan, miten asia on. Se helpotti, mutta ei poistanut surua ja pettymyksiä. Ei tässäkään kuussa raskautta, ei tänäkään vuonna lasta.
Kun adoptio eteni siihen vaiheeseen, että uskalsimme odottaa lapsen tulevan alle vuodessa, kaadoimme laseihin samppanjaa. Vaimo näytti niin kauniilta ja onnelliselta siinä. Uskalsin ensimmäistä kertaa ajatella tosissani, että minusta tulee isä.

Sitten raivaan lapselle aikaa töiltä, mietin. Panostan perheeseen paljon. En väitä, että olisin paljon parempi kuin suurin osa muistakaan isistä. Mutta en olisi huonompikaan.

Aloimme remontoida lastenhuonetta. Vaimo toi kotiin pehmoisia nalleja. Minä hommasin rakennustarvikkeita. Tapetteja emme vielä ehtineet valita.

Tämän syksyn oikeusprosessini ei ole ollut herkkua. Se on kuitenkin pientä verrattuna siihen, että lapsi jäi saamatta. Tuntui, että pahin mahdollinen rangaistus haluttiin antaa jo ennen oikeudenkäyntiä. Elämään tuli sellainen aukko, ettemme vaimon kanssa ole päässeet puhumaan siitä kunnolla vieläkään.

Tietysti yritämme puhua.Koiralenkeillä, pitkillä automatkoilla, illalla kotona. Mutta toisaalta tässä ei ole hirveästi keskusteltavaa tai uusia näkökulmia. Asiat ovat, miten ovat. Joskus on parempi olla hiljaa ja ajatella, että jospa aika auttaisi.

Itseään voi yrittää tsempata: ilman lapsia ehtii tehdä töitä ja matkustella, mikään ei sido. Viikonloppuna vaelsimme kansallispuistossa ja katselimme puita ja vettä.

Mutta olisi vaellukselle lapsikin voinut tulla mukaan. Sellainen selittämätön kaipuu isäksi ei ole minusta kadonnut.

Ehkä meistä tulee joskus sijaisvanhempia tai ehkä jatkamme lapsettomuushoitoja. Nyt kuitenkin sulattelemme tätä tilannetta. Toivottavasti siitä voi päästä yli joskus, jotenkin.
Lastenhuoneeksi tarkoitettu huone on nyt taas työhuone. Se on täytetty työasioilla ja kirjoilla. Siellä ei ole näkyvissä mitään lapsiin liittyvää."

Olisi kiire jo

Jukka Kumpuvuori, 34, Turku

"Ymmärrättekö te, että kolmevuotias lapsi juoksee? Miten muka pysyisitte perässä? 

Näin lääkäri tölväisi melkein heti tervehdyksen jälkeen.

Olimme vaimon kanssa varautuneet siihen, ettei meistä tule vanhempia kovin helposti. Kahden pyörätuolia käyttävän lapsentekohommat eivät suju ihan niin kuin jäniksillä, että hoidetaanpa asia lounastunnilla.

Sitä emme kuitenkaan arvanneet, että lääkärin mielestä hedelmöityshoidot eivät kuulu meille, koska emme vammaisina muka voi taata lapsen tasapainoista kehitystä.

Pari päivää mietimme, alistummeko kusi sukassa vai alammeko vaatia oikeuksia. Vaadittiin satakunta sähköpostia ja selvitystä, ennen kuin saimme maksusitoumuksen yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Se oli yhtä helvettiä.

Minun ongelmani liittyy luonteeseen ja ammattiini juristina. Hoidan ensin käytännön asiat ja sitten vasta suostun tuntemaan jotakin. Syrjintä vitutti niin paljon, että tahdoin taistella. Menen eteenpäin kuin juna.

Jos en toimisi, mitään ei tapahtuisi. Toivoa ei olisi.

Yksityisellä puolella oltiin asiallisia ja aloitettiin ICSI-hedelmöityshoidot. En silloinkaan mitenkään erityisesti murehtinut, vaikka ne eivät onnistuneet. Vaimo joskus pyysi, että surraan edes tämä ilta, mutta naputtelin jo seuraavaan hoitoon liittyvää viestiä.

No, yksi hetki kyllä jotenkin pysäytti. Se oli klinikalla, kun odottelin spermapurkkini kanssa käytävällä ja sain kuulla, ettei vaimolta oltu saatu kerättyä munasoluja. Taisin siinä miettiä, että spermani on turhaa.

Nyt odotamme lahjamunasolua. Olisi kiire! Asioiden pitäisi mennä eteenpäin, koska ikäkin menee eteenpäin! 

Kaiken kiireen keskellä ehkä kuitenkin suojelen itseäni. Kun hoen, että ei testi vieläkään näytä plussaa, ei ole niin paha pettymys, kun se ei plussaa näytä. Jos raskaus alkaa, alan varmaankin hokea, että kohta se menee kuitenkin kesken. Ja jos lapsi syntyy, hoen, että kohta se otetaan huostaan.

Vitsi, vitsi!
Kerran kävimme tavaratalon lastenvaateosastolla. Mitään sieltä ei ostettu, eikä etukäteen osteta.

Kaksi asiaa ovat syvältä. Hyvää tarkoittavien hölmöt neuvot: Juokaa yrttiteetä! Yrittäkää enemmän! Lopettakaa yrittäminen! Älkää stressatko! Ja joidenkin tuttavien vauvauutiset.

Mikä siinä onkin, että toisten raskaus on helpompi hyväksyä, kunhan se ei ole alkanut noin vain. Että jos on ollut vaikeaa, voi onnitella ihan tosissaan. Muuten tulee kateellinen olo. Näillä tunteilla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä."

Kuvat

Simo Pahula / Reijo Hietanen

Antti Kaikkonen / Jaakko Lukumaa

Jukka Kumpuvuori / Hilja Mustonen

Sanoisipa joku isäksi, Anna Pihlajaniemi, Meidän Perhe 11/2012.

Vierailija

Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta tämä elämä. Minulla on poika jonka isä kuoli. Kuinka toivoisinkaan, että hänellä oli tuollainen isä joka arvostaisi poikaansa. Simo Pauhula olet vielä nuori joten sinulla on paljon toivoa.

Vierailija

Simo Pahula, olet vielä nuori ja ehdit saada lapsia. Tiedän, ettei tämä lohduta, mutta et ole niin vanha kuin ehkä nyt koet olevasi, tilanne ei ole toivoton. Oma mieheni oli 38 kun lapsemme syntyi (minä 37) ja sitten ehti tulla toinenkin. En ollenkaan kokenut, että olisimme olleet yli-ikäisiä!

Toivoisin että Antti Kaikkonen saisi vielä lapsen. Hän ja hänen vaimonsa olisivat  varmasti hyviöä vanhempia, minusta adoptioviranomaiset olivat nyt kohtuuttomia. Jos viranomaisten mielestä esim. 8-vuotiaan Eerikan mielisairas isäo li täysin sopiva isäksi, tässäkin on kohtuutonta, että tätä paria pidettiin sopimattomana.  Tarkoitan, että ulkopuoliset arviot voivat mennä vikaan. Se, että sössii töissä, ei tarkoita, että välttämättä sössisi vanhempana. Ymmärrän, että keskeneräinen oikeusjuttu v armaan estää adoptioprosessin etenemisen, mutta tilanteenhan voisi nyt arvioida uudestaan.

Kiitos hyvästä jutusta ja tsemppiä kaikille haastatelluille! Ymmärrän niin hyvin myös tuon, että suo "nimen jatkuvan". Eihän siinä ole mitään outoa. Sukuhaarat sammuvat, jos perillisiä ei tule. Ei oikeastaan ole väliä sillä, onko lapsella iäsn vai äidin sukunimi, lapsi ja jokin nimi joka tapauksessa tarvitaan "suvun jatkamiseen"! Älä siis Simo välitä typeristä kommenteista, äläkä selittele tai puolustele - jotkut ihmiset vain haluavat aina ymmärtää väärin... On ihan luonnollista surra, että  nimi ei jatku. Sitä paitsi - sinulla on tosiaan varsin hyvin aikaa löytää se äiti lapsellesi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

"Ajattelen: kiitos, Rohkea. Ja toivon hänen puolestaan niin että sattuu", Anna Ruohonen kirjoittaa.

Tunnen rohkean naisen. Hän kertoo, mitä moni ei. Hän purkaa suruaan, mutta tulee samalla lohduttaneeksi muita, jotka ovat salaa samassa tilanteessa.

Se on lapsettomuuden surua, yrittämisen surua, menettämisen surua. Ja se kerää ympärilleen myötäelämisen piirin, koskettaa meissä muissa naisissa piiloon pantuja tunteita, joista me emme ole osanneet puhua.

Ajattelen: kiitos, Rohkea. Ja toivon hänen puolestaan niin että sattuu.

Kun kertoo, että yrittää raskautta, asettuu alttiiksi. On pakko kertoa myös, kun raskaus ei onnistu. Onnen sijaan voi joutua kertomaan menetyksestä ja epätoivosta.

Vaikka lapsettomuudesta kärsii noin joka viides, ja joka kuudes raskaus päättyy keskenmenoon ja suruun, nämä surraan yleensä yksin.

Kysyin Rohkealta, mikä häntä lohduttaa. Luottamus ja rakkaus, hän vastasi. Muiden luottamus siihen, että hän on ja olisi hyvä äiti.

Sitä luottamusta tarvitsemme kaikki. Ja sitä me voimme toisillemme antaa.

Vauva-lehden pääkirjoitus 9/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusi raskaus on turvallinen, kun kohtu on palautunut edellisestä. Sektion jälkeen toipumisaika on pidempi.

Asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sirpa Eviö, Mehiläinen Felicitas.

Kohtu kasvaa hurjasti

Kohtu suurentuu raskausaikana valtavasti, etenkin alkuraskaudessa. Hormonitoiminta saa kohtulihaksessa sekä lihassolut että niiden määrän kasvamaan. Myös sikiö venyttää kohtulihasta. Kohtu kasvaa raskausaikana satakertaiseksi.

Ennen raskautta kohtu painaa 50–70 grammaa ja loppuraskaudessa noin 1 200 grammaa.

Synnytyksen jälkeen kohtu supistuu hyvin nopeasti. Lääkärit kuvailevat, että esimerkiksi sektion aikana kohdun näkee supistuvan isosta pussista parin nyrkin kokoiseksi.

Tämä supistuminen on tärkeää. Se estää verenvuodon.

Jälkitarkastuksessa viiden viikon päästä synnytyksestä kohtu on yleensä jo aikalailla palautunut.

Odota ainakin puoli vuotta

Jos raskauksia on monta peräkkäin, kohtu ei ehdi täysin palautua. Joidenkin tutkimusten mukaan kohdun olisi hyvä palautua vähintään puoli vuotta raskauksien välillä. Joskus uusi raskaus alkaa nopeammin, mutta yleensä kaikki menee silti hyvin.

Parhaiten kohtu palautuu normaalisti sujuneesta täysiaikaisesta raskaudesta. Komplikaatiot taas pidentävät toipumisaikaa.

Sen pitää jaksaa supistua

Jos raskauksia on monta lähekkäin tai synnytyksissä on komplikaatioita, kasvaa riski atonialle. Tämä tarkoittaa, ettei kohtu enää supistu tarpeeksi voimakkaasti synnytyksen jälkeen, ja riski verenvuotoihin synnytyksessä kasvaa. Jos voit valita, kannattaa siis antaa kohdulle aikaa toipua.

Myös keskenmenon jälkeen kohtu tarvitsee aikaa palautua. On tärkeää, että kohtu tyhjenee kokonaan. Hyvin hoidettu keskenmeno ei haittaa seuraavan raskauden alkamista.

Sektion jälkeen pidempään

Sektion jälkeen toipumisaikaa pitäisi olla vuosi. Myös kohdussa olevan arven pitäisi ehtiä tulla tarpeeksi vahvaksi kestämään uusi raskaus ja synnytyssupistukset.

Yksi sektio ei yleensä ole este alatiesynnytykselle. Kahden sektion jälkeen seuraava lapsi syntyy yleensä suunnitellulla sektiolla. On vaikea arvioida, miten arvet kestävät supistukset, ja yleensä tässä otetaan varman päälle.

Pulma voisi tulla myös siitä, jos istukka on kiinnittynyt juuri sektioarven kohdalle.

Toipuminen sektiosta on myös yksilöllistä.

Sektion tekevä lääkäri arvioi kohdun leikkauksen aikana, ja yleensä arvio on kirjattuna leikkauskertomukseen. Muutkin toimenpiteet, esimerkiksi kaavinnat, voivat joskus heikentää kohtua ja ohentaa kohtulihasta.

Jos sektion jälkeisessä raskaudessa tuntuu kipua, kannattaa käydä lääkärissä.

Vauva 8/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Endometrioosia sairastaa melkein joka kymmenes nainen. Sairaus voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista.

1. Kipu seuraa kiertoa

Endometrioosia eli kohdun limakalvon sirottumatautia sairastaa lähes kymmenesosa hedelmällisessä iässä olevista naisista. Noin joka kolmannella tauti on vaikea.

Sairaudessa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella, tavallisesti esimerkiksi vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa tai munasarjoissa.

Endometrioosi aiheuttaa usein kipua. Kipu johtuu siitä, että pesäkkeet reagoivat kuukautiskiertoon samaan tapaan kuin kohdun limakalvo: estrogeenitason noustessa pesäkkeet turpoavat ja vuotavat verta. Lisäksi pesäkkeet sisältävät poikkeuksellisen paljon kipuhermoja, ja taudin seurauksena vatsaontelossa syntyy tulehdus.

Jos suvussa on endometrioosia, riski saada se on jopa seitsenkertainen.

Endometrioosin syytä ei tunneta, mutta jos suvussa on endometrioosia, riski saada se on jopa seitsenkertainen.

Pahimmillaan endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta. Noin puolet tulee raskaaksi ilman hoitoa, mutta osa tarvitsee lapsettomuushoitoja.

2. Kipulääke ei auta

Endometrioosikipu alkaa jo pari päivää ennen kuukautisvuotoa ja on voimakkaimmillaan vuodon aikana. Kipu voi olla kovaa, jopa lamauttavaa.

Joillakin endometrioosia sairastavilla virtsaaminen, ulostaminen tai yhdyntä muuttuu kivuliaaksi aina kuukautisten aikaan. Pahimmillaan kipuja voi olla muutenkin kuin kuukautisten aikana. Joskus taas tauti voi olla oireeton.

Huolestuttavaa on, jos kuukautisten aikaan pitää olla pois töistä tai opiskeluista.

Endometrioosin mahdollisuus on syytä selvittää lääkärissä, jos tavanomaiset kipulääkkeet, eli parasetamoli ja ibuprofeeni, eivät tehoa kipuun. Huolestuttavaa on, jos kuukautisten aikaan pitää olla pois töistä tai opiskeluista.

Usein endometrioosia sairastetaan vuosia ennen kuin se diagnosoidaan. Moni ajattelee, että kipujen kanssa pitää vain sinnitellä. Väärin: vaikeista kivuista kärsivän sen sijaan pitää joskus olla sinnikäs. Jos tuntuu, ettei lääkäri ei ota oireita vakavasti, mene toisen lääkärin luo.

3. Raskaus vie sen pois

Endometrioosi voidaan diagnosoida oireiden ja gynekologisen tutkimuksen perusteella. Tarvittaessa tehdään vatsaontelon tähystys.

Tautia ei voi kokonaan parantaa, mutta oireita voidaan lievittää. Yleisimmin hoitona on hormonivalmiste, kuten yhdistelmäehkäisypillerit, hormonikierukka tai minipillerit.

Koska endometrioosi oireilee kuukautisten aikaan, on toivottavaa, että kuukautiset tulevat vain harvoin tai eivät ollenkaan. Vaikeissa tapauksissa pesäkkeitä voidaan poistaa kirurgisesti tähystysleikkauksessa.

Jos nainen toivoo raskautta ja kivut ovat hankalia, harkitaan leikkausta. Myös lapsettomuushoidot voivat olla tarpeen.

On yksilöllistä, miten endometrioosi etenee. Toisilla pesäkkeitä kasvaa lisää ja kivut pahenevat, toisilla eteneminen pysähtyy. Raskaus yleensä auttaa, sillä kuukautiset loppuvat. Sama vaikutus on imetyksellä.

Yleensä oireet palaavat raskauden ja imetyksen jälkeen, mutta joskus ne voivat kadota pysyvästi.

Asiantuntija ja muut lähteet: Dosentti, apulaisylilääkäri Päivi Härkki HYKS:in Naistentautien ja synnytysten yksikkö, Endometrioosiyhdistyksen verkkosivut

Vauva 6–7/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvakuume voi iskeä yllättäen vaikka saunassa. Lukijat kertovat, miten päätös perheenlisäyksestä tehtiin.

Vaikeuksista voittoon

"Ensimmäinen raskaus sai alkunsa ensitreffeillämme, mutta päättyi keskenmenoon. Puolitoista vuotta myöhemmin päätimme yrittää uudelleen. Raskaustesti näytti plussaa kolme viikkoa päätöksen jälkeen."

"Meillä oli takana kolme keskenmenoa, mutta ajattelimme yrittää vielä kerran. Päätös jännitti ja pelotti. Mutta se kannatti, saimme kaksoset."

"Päätimme asian ruokatunnillani: viiden minuutin keskustelu ja pillerit roskiin. Plussa tuli heti ekasta kierrosta, mutta ikävä kyllä pieni päätyi enkeliksi ja samoin oli käydä äidillekin. Seuraavia kuukautisia ei ehtinyt tulla, kun huomasin, että olen raskaana. Olo on kiitollinen ja onnellinen, vaikka olen vielä toipilas."

Koskaan ei tuntunut hyvältä hetkeltä, eikä nytkään ole sellainen.

"Päätöksen tekeminen kesti 13 vuotta. Koskaan ei tuntunut hyvältä hetkeltä, eikä nytkään ole sellainen. Tervetuloa vauva, vaikka emme olekaan valmiita! Ehkä ei tarvitse ollakaan."

"Minä toivoin vauvaa pitkään. Mieheni ei innostunut, eikä asiasta puhuttu. Eräällä romanttisella hetkellä mieheni yllättäen ehdotti, että jättäisimme ehkäisyn pois. Tuloksena on nyt kahden kuukauden ikäinen pieni prinsessa."

Heti tärppäsi

"Tapasin uudelleen nuoruudenheilani. Kaikki tuntui oikealta. Emme laskeneet ovulaatiopäiviä emmekä yrittäneet tulla raskaaksi. Meillä tärppäsi melkein heti."

"Olimme mieheni kanssa kolme vuotta kavereita, kunnes aloimme seurustella. Yllätyimme ja iloitsimme, kun tulin raskaaksi. Poika on nyt kaksivuotias, ja toinen lapsi syntyy syyskuussa."

"Olin vuoden yksinhuoltajana kunnes tapasin nykyisen mieheni. Puolen vuoden seurustelun jälkeen mies tokaisi aamukahveilla, että jätä pillerit pois. Heti seuraavassa kuussa tärppäsi."

"Päätimme hääyönä, että vauva saa tulla, jos on tullakseen. Yhdeksän kuukauden päästä meille syntyi tyttö."

"Jätimme ehkäisyn pois pari kuukautta ennen häitämme, ja tulin raskaaksi heti häiden jälkeen. Voi tätä onnea: olemme naimisissa, asumme omakotitalossa ja saamme vauvan."

Yhtäkkiä tuli olo, että haluan lapsen. Jätin seuraavana päivänä pillerin ottamatta.

"Istuin mieheni kanssa saunassa. Yhtäkkiä tuli olo, että haluan lapsen. Juttelimme hetken, ja jätin seuraavana päivänä pillerin ottamatta. Parin kuukauden päästä olin raskaana."

Yllätys, yllätys

"Leo-poika yllätti vanhemmat totaalisesti, kun ilmoitti tulostaan. Nyt opettelemme vauva-arkea ja toivomme, että Leosta tulee aikanaan isoveli."

"Meillä ei ollut edes asuntoa, kun saimme tietää vauvasta. Olo oli silti onnellinen ja asuntokin löytyi."

Olin raskausviikolla 10, kun tajusin, että odotan.

"Olin raskausviikolla 10, kun tajusin, että odotan. Raskaus oli yllätys, koska söin e-pillereitä. Pieni ihme kasvoi sisälläni, ja rakastuin häneen heti."

"Emme suunnitelleet vauvaa mutta emme myöskään käyttäneet ehkäisyä. Ja kas kummaa, tulin raskaaksi. Nyt vieressäni tuhisee maailman suloisin poikavauva, joka sai kasteessa nimekseen Eemeli Veikko Ilmari."

Lähde: Vauva.fin kysely

Vauva 6–7/16

Vierailija

Ihmeellinen juttu. Eihän noista tarinoista yhdessäkään juuri keskustelut lasten hankkimisesta tai pohdittu asiaa mitenkään - raskaus vaan alkoi vahingossa tai suunnilleen "tehdään lapsi" - "joo" sananvaihdon seurauksena. Ihanko oikeasti ihmiset tekevät elämänsä merkittävimmän päätöksen näin hataralta pohjalta, ei voi olla totta?

Miettikää nyt jos vaikka talokaupat tehtäisiin samalla lailla harkitsematta tai vielä pahempaa, vahingossa. Johan sellaista ihmistä pidettäisiin vajaaälyisenä, mutta uuden ihmisen hankkiminen noin vaan onkin sitten ok ja normaalia?! Toivottavasti kyseessä on vain toimittajan moka ja huonosti valitut ääriesimerkit!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.