Vauvan lukija kuuli raskausviikolla 19, että hänen lapsensa on kuollut kohtuun. Tapahtuneesta toipuminen on vienyt voimia ja aikaa.

”Raskauteni ovat alkaneet helposti ja kaksi aiempaa raskauttani sujuivat ilman ongelmia. Kun tulin kolmannen kerran raskaaksi, mietin: Tämä on viimeinen raskauteni ja sitten perheemme on täydellinen.

Joulukuussa sain ystävältäni kotidopplerin käyttööni. Sydänäänien kuuntelu rauhoitti mieltäni ja kuuntelin niitä iltaisin. Ne olivat minun ja vauvan yhteisiä hetkiä, koska liikkeitä ei vielä tuntunut. Isommat, 9- ja 2-vuotiaat lapsemme, halusivat myös kuunnella ”vauvaääniä” ja tuntui hyvältä, kun koko perhe oli odotuksessa mukana.

Tammikuun lopussa raskausviikolla 18 tunsin vauvan ensimmäiset liikkeet. Odotin kovasti parin viikon päässä olevaa rakenneultraa sekä hetkeä, kun ensimmäiset liikkeet näkyvät nykimisenä vatsan päältä. Haaveilin tulevasta kesästä ja vapaudesta, joka äitiyslomalla olisi. Laskettu aika olisi juhannuksena, joten pääsisin äitiyslomalle jo toukokuussa.

Helmikuun 2. päivänä, raskausviikolla 19, maailmani romahti. Heräsin päiväunilta puolen päivän jälkeen ja päätin kuunnella vauvan sydänääniä ennen iltatöihin menoa. Kiertelin ja kaartelin dopplerin kanssa, mutta vauva oli piilossa. Viiden minuutin etsinnän jälkeen minulle tuli hätä. Näillä raskausviikoilla sydänäänien pitäisi löytyä helposti, mietin. Lopulta soitin paniikissa neuvolaan ja sain sieltä heti ajan.

Minut otti vastaan nuori terveydenhoitaja, joka yritti rauhoitella minua. Hän pyöritteli doppleria vatsani päällä, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta hoitaja soitti minulle kiireellisen ultra-ajan keskussairaalaan. Mieheni lähti heti töistä tuekseni.

Sairaalassa jouduimme odottamaan ainakin tunnin ennen kuin pääsimme ultraan. Onneksi kello oli paljon, eikä aulassa ollut muita odottavia äitejä. Lääkäri kutsui meidät sisään, ja vapisin tutkimuspöydällä ja odotin tuomiota. Lääkäri katsoi näyttöä ja totesi sitten:

– En löydä täältä sykkivää sydäntä, olen pahoillani.

Saimme vihkosen, joka käsittelee keskenmenoa, ja minun piti ottaa kohdunsuuta pehmittävä lääkitys. Verikokeiden jälkeen pääsimme kotiin odottamaan käynnistystä, joka varattiin kahden päivän päähän.

Odottelu tuntui painajaiselta. Kävelin lumisia kävelyteitä pitkin ja mietin, että sisälläni on kuollut vauva. Välillä itkin, välillä olo tuntui normaalilta.

Käynnistystä edeltävä yö oli kauhea. Pelkäsin tulevaa päivää enkä saanut nukutuksi. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olin kääntynyt nukkumaan puolittain mahalleni. Mietin, etten saa nukkua mahallani, ettei vauva litisty. Sitten järkeilin, että vauva on jo menehtynyt enkä voi satuttaa häntä enää. Kaunis vauvamahani tuntui kutistuvan kuin itsestään. Se toimi vain kuolleen vauvani kehtona.

Koska raskauteni oli alle 22 viikkoa, minut määrättiin käynnistykseen naistentautien poliklinikalle. He ohjasivat minut kuitenkin synnyttäjien osastolle, jotta saisin tarvitsemani kipulääkityksen. Tunsin olevani siellä musta lammas pienen vatsani kanssa. Muut äidit kävelivät ohitseni isojen vatsojensa kanssa ja näyttivät onnellisilta. Miksi minulle ei suotu sitä samaa onnea, pohdin.

Pääsin omaan huoneeseen ja minulle annettiin käynnistyslääkkeet ja kipulääkitystä. Puolen päivän aikaan sain lisää avaavaa lääkitystä, ja synnytys alkoi käynnistyä. Tuleva pelotti minua suunnattomasti: pelkäsin kipua ja vauvan näkemistä. Oli hankala kuvitella, miltä 19-viikkoinen näyttäisi.

Viiden aikaan iltapäivällä alkoi tapahtua, ja pyysin kätilöltä vahvaa kipulääkettä. Lääke auttoi viidessä minuutissa ja vei kaikki kivut. Se myös rauhoitti, joten pystyin hallitsemaan itseni kaikesta kaoottisuudesta huolimatta. Puoli kuuden aikaan iltapäivällä tunsin paineen tunnetta kehossani ja totesin, että vauva syntyy nyt. En uskaltanut katsoa alaspäin ja odotin, että kätilö tuo vauvan lähelleni.

Siinä hän sitten oli: pieni punainen poika, ruskea pahvimalja kehtonaan. Sormet ja varpaat olivat täydelliset, eikä vauva ollut lainkaan pelottavan näköinen. Hän oli pienempi ja punaisempi kuin olin kuvitellut ja tuntui, etten osaa pitää häntä luontevasti sylissäni. Saimme ottaa hänestä kuvia ja olla hänen vierellään niin kauan kuin halusimme. Lopulta hyvästelimme lapsemme, ja kätilö vei hänet pois.

Synnytyksen jälkeen päällimmäinen tunteeni oli helpotus. Olin selvinnyt ruumiillisesta ponnistuksesta kunnialla, ja nyt oli aika keskittyä surutyöhön. Pääsimme heti seuraavana päivänä kotiin. Vaikka synnytys oli traumaattinen kokemus, henkilökunnasta ja kätilöiden toiminnasta jäi erittäin hyvä mieli. He ottivat aidosti osaa menetykseeni ja kohtelivat minua kuin ketä tahansa synnyttäjää.

Päätimme antaa lapsemme yhteistuhkaukseen. Vaihtoehtona olisi ollut yksin tuhkaus tai arkussa hautaaminen, mutta minulla ei ollut voimia järjestellä hautajaisia.

Tunsin olevani väliinputoaja lapsen menetyksessä. Jos raskaus olisi kestänyt muutaman viikon pidempään, se olisi laskettu kohtukuolemaksi. Minä olisin ollut oikeutettu äitiyslomaan ja lapseni olisi saanut hautajaiset. Keskenmeno taas tuntui liian laimealta ilmaisulta, koska se mielletään helposti alkuraskauden aikana tapahtuneeksi.

Ensimmäiset päivät kotona olivat lohduttomia. Istuin keittiön pöydän äärellä ja katsoin kätilön antamia kuvia sormen ja varpaan jäljistä. Kuuntelin surullisia kappaleita ja itkin. Lopulta päätin, että itkullakin on rajansa. Halusin tehdä asioita, joista pidän ja jotka tuovat iloa elämään. Aloin suunnitella uutta raskautta, ja elämä tuntui menevän omille raiteilleen. Aloitin työt kolme viikkoa synnytyksen jälkeen ja tuntui, että parasta lääkitystä olotilaani ovat työ ja normaali arki.

Ensimmäinen työviikko sujui hyvin. Sen jälkeen oli luvassa uusia työhaasteita, joita jännitin. Oloni alkoi tuntua epätodelliselta ja levottomalta. Minusta tuntui, etten osannut rauhoittua työpäivän jälkeen edes kotona.

Vähän yli kuukausi synnytyksen jälkeen henkinen vointini romahti. Heräsin päiväunilta, ja kävimme ruokapöytään oman perheen kesken. Äkkiä tunsin paniikin omaisen aallon kulkevan kehoni lävitse ja säikähdin toden teolla. Samanlaisia oireita oli tullut häiden aikaan edellisenä syksynä, joten osasin tulkita ne paniikkikohtauksiksi.

Kohtaukset lisääntyivät, ja elin jatkuvasti jännitystilassa. Hakeuduin yksityiselle lääkärille viikon päästä kohtauksien alkamisesta. Diagnoosi oli paniikkihäiriö, ja sain mielialalääkityksen. Tuntui todella julmalta menettää lapsi ja sitten mielenterveys. Pelotti, että jään loppuelämäkseni sairaaksi, enkä voi saada enää lapsia.

Lääkitys auttoi noin viikossa, mutta toukokuussa ahdistus alkoi palata takaisin. Pääsin sairauslomalle, ja muutaman viikon jälkeen oloni alkoi tuntua paremmalta. Elämäniloni palasi takaisin, kun minun ei tarvinnut näytellä töissä reipasta ja iloista. Sain nukkua lasten kanssa pitkään ja tehdä asioita, jotka olivat minulle tärkeitä. Opin, ettei minun tarvitse olla sen vahvempi kuin todellisuudessa olen.

Kun stressi poistui elämästä, uskaltauduin tiputtamaan lääkeannostakin hieman pienemmäksi. Oli mahtavaa huomata, että paniikkioireet eivät tulleet enää takaisin, vaikka lääkitys pieneni puolella. Aloin nähdä pienissä asioissa valoa. Sain myös ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka kanssa pystyn puhumaan keskenmenosta ja ahdistuksestani.

Nyt synnytyksestä on kulunut 4,5 kuukautta ja laskettu aika olisi muutaman päivän kuluttua. Toipuminen tapahtuu vähitellen mutta tiedän selviäväni. Olen puhunut avoimesti sekä keskenmenosta että paniikkihäiriöstä.

Minusta tuntuu, että keskenmeno mielletään edelleenkin tabuksi, josta naiset eivät puhu. Kun avauduin julkisesti asiasta, huomasin, että muutkin ovat kokeneet saman. Olisi hienoa, jos avoimella keskustelulla voisi hälventää keskenmenon saaneiden häpeää, syyllisyyttä ja pettymystä omaa kehoa kohtaan.

Myöskään asian vähättely ei auta keskenmenon saanutta perhettä. Vaikka lapsi luokitellaan virallisesti vasta sikiöksi, se on odottavalle perheelle vauva. Itse yllätyin myös siitä, miten vahva äidin ja vauvan välinen yhteys on. Miten voi rakastaa niin paljon ihmistä, jota ei ole ikinä nähnyt.

On ollut mielenkiintoista seurata, miten ihmismieli toimii. Pahimman ahdistuksen aikana sysäsin kaikki vauvahaaveet pois ja minusta tuntui, etten halua enää lisää lapsia. Nyt kun oloni on parempi, olen yllättänyt itseni vauvakuumeilemasta. Eräänä iltana kysyin mieheltäni, mahtuisi perheeseemme vielä yksi lapsi. Mieheni vastasi myöntävästi ja nyt odotamme sitä oikeaa hetkeä.”

Nimimerkki Enkelin kosketus

Oletko sinä kokenut keskenmenon? Haluaisitko jakaa oman tarinasi nimettömänä muiden kanssa? Vauva kokoaa kertomuksia keskenmenosta Vauva.fi:hin. Kerro tarinasi täällä tai lähetä se sähköpostilla paula.larjo@sanoma.com.

"Ajattelen: kiitos, Rohkea. Ja toivon hänen puolestaan niin että sattuu", Anna Ruohonen kirjoittaa.

Tunnen rohkean naisen. Hän kertoo, mitä moni ei. Hän purkaa suruaan, mutta tulee samalla lohduttaneeksi muita, jotka ovat salaa samassa tilanteessa.

Se on lapsettomuuden surua, yrittämisen surua, menettämisen surua. Ja se kerää ympärilleen myötäelämisen piirin, koskettaa meissä muissa naisissa piiloon pantuja tunteita, joista me emme ole osanneet puhua.

Ajattelen: kiitos, Rohkea. Ja toivon hänen puolestaan niin että sattuu.

Kun kertoo, että yrittää raskautta, asettuu alttiiksi. On pakko kertoa myös, kun raskaus ei onnistu. Onnen sijaan voi joutua kertomaan menetyksestä ja epätoivosta.

Vaikka lapsettomuudesta kärsii noin joka viides, ja joka kuudes raskaus päättyy keskenmenoon ja suruun, nämä surraan yleensä yksin.

Kysyin Rohkealta, mikä häntä lohduttaa. Luottamus ja rakkaus, hän vastasi. Muiden luottamus siihen, että hän on ja olisi hyvä äiti.

Sitä luottamusta tarvitsemme kaikki. Ja sitä me voimme toisillemme antaa.

Vauva-lehden pääkirjoitus 9/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusi raskaus on turvallinen, kun kohtu on palautunut edellisestä. Sektion jälkeen toipumisaika on pidempi.

Asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sirpa Eviö, Mehiläinen Felicitas.

Kohtu kasvaa hurjasti

Kohtu suurentuu raskausaikana valtavasti, etenkin alkuraskaudessa. Hormonitoiminta saa kohtulihaksessa sekä lihassolut että niiden määrän kasvamaan. Myös sikiö venyttää kohtulihasta. Kohtu kasvaa raskausaikana satakertaiseksi.

Ennen raskautta kohtu painaa 50–70 grammaa ja loppuraskaudessa noin 1 200 grammaa.

Synnytyksen jälkeen kohtu supistuu hyvin nopeasti. Lääkärit kuvailevat, että esimerkiksi sektion aikana kohdun näkee supistuvan isosta pussista parin nyrkin kokoiseksi.

Tämä supistuminen on tärkeää. Se estää verenvuodon.

Jälkitarkastuksessa viiden viikon päästä synnytyksestä kohtu on yleensä jo aikalailla palautunut.

Odota ainakin puoli vuotta

Jos raskauksia on monta peräkkäin, kohtu ei ehdi täysin palautua. Joidenkin tutkimusten mukaan kohdun olisi hyvä palautua vähintään puoli vuotta raskauksien välillä. Joskus uusi raskaus alkaa nopeammin, mutta yleensä kaikki menee silti hyvin.

Parhaiten kohtu palautuu normaalisti sujuneesta täysiaikaisesta raskaudesta. Komplikaatiot taas pidentävät toipumisaikaa.

Sen pitää jaksaa supistua

Jos raskauksia on monta lähekkäin tai synnytyksissä on komplikaatioita, kasvaa riski atonialle. Tämä tarkoittaa, ettei kohtu enää supistu tarpeeksi voimakkaasti synnytyksen jälkeen, ja riski verenvuotoihin synnytyksessä kasvaa. Jos voit valita, kannattaa siis antaa kohdulle aikaa toipua.

Myös keskenmenon jälkeen kohtu tarvitsee aikaa palautua. On tärkeää, että kohtu tyhjenee kokonaan. Hyvin hoidettu keskenmeno ei haittaa seuraavan raskauden alkamista.

Sektion jälkeen pidempään

Sektion jälkeen toipumisaikaa pitäisi olla vuosi. Myös kohdussa olevan arven pitäisi ehtiä tulla tarpeeksi vahvaksi kestämään uusi raskaus ja synnytyssupistukset.

Yksi sektio ei yleensä ole este alatiesynnytykselle. Kahden sektion jälkeen seuraava lapsi syntyy yleensä suunnitellulla sektiolla. On vaikea arvioida, miten arvet kestävät supistukset, ja yleensä tässä otetaan varman päälle.

Pulma voisi tulla myös siitä, jos istukka on kiinnittynyt juuri sektioarven kohdalle.

Toipuminen sektiosta on myös yksilöllistä.

Sektion tekevä lääkäri arvioi kohdun leikkauksen aikana, ja yleensä arvio on kirjattuna leikkauskertomukseen. Muutkin toimenpiteet, esimerkiksi kaavinnat, voivat joskus heikentää kohtua ja ohentaa kohtulihasta.

Jos sektion jälkeisessä raskaudessa tuntuu kipua, kannattaa käydä lääkärissä.

Vauva 8/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Endometrioosia sairastaa melkein joka kymmenes nainen. Sairaus voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista.

1. Kipu seuraa kiertoa

Endometrioosia eli kohdun limakalvon sirottumatautia sairastaa lähes kymmenesosa hedelmällisessä iässä olevista naisista. Noin joka kolmannella tauti on vaikea.

Sairaudessa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella, tavallisesti esimerkiksi vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa tai munasarjoissa.

Endometrioosi aiheuttaa usein kipua. Kipu johtuu siitä, että pesäkkeet reagoivat kuukautiskiertoon samaan tapaan kuin kohdun limakalvo: estrogeenitason noustessa pesäkkeet turpoavat ja vuotavat verta. Lisäksi pesäkkeet sisältävät poikkeuksellisen paljon kipuhermoja, ja taudin seurauksena vatsaontelossa syntyy tulehdus.

Jos suvussa on endometrioosia, riski saada se on jopa seitsenkertainen.

Endometrioosin syytä ei tunneta, mutta jos suvussa on endometrioosia, riski saada se on jopa seitsenkertainen.

Pahimmillaan endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta. Noin puolet tulee raskaaksi ilman hoitoa, mutta osa tarvitsee lapsettomuushoitoja.

2. Kipulääke ei auta

Endometrioosikipu alkaa jo pari päivää ennen kuukautisvuotoa ja on voimakkaimmillaan vuodon aikana. Kipu voi olla kovaa, jopa lamauttavaa.

Joillakin endometrioosia sairastavilla virtsaaminen, ulostaminen tai yhdyntä muuttuu kivuliaaksi aina kuukautisten aikaan. Pahimmillaan kipuja voi olla muutenkin kuin kuukautisten aikana. Joskus taas tauti voi olla oireeton.

Huolestuttavaa on, jos kuukautisten aikaan pitää olla pois töistä tai opiskeluista.

Endometrioosin mahdollisuus on syytä selvittää lääkärissä, jos tavanomaiset kipulääkkeet, eli parasetamoli ja ibuprofeeni, eivät tehoa kipuun. Huolestuttavaa on, jos kuukautisten aikaan pitää olla pois töistä tai opiskeluista.

Usein endometrioosia sairastetaan vuosia ennen kuin se diagnosoidaan. Moni ajattelee, että kipujen kanssa pitää vain sinnitellä. Väärin: vaikeista kivuista kärsivän sen sijaan pitää joskus olla sinnikäs. Jos tuntuu, ettei lääkäri ei ota oireita vakavasti, mene toisen lääkärin luo.

3. Raskaus vie sen pois

Endometrioosi voidaan diagnosoida oireiden ja gynekologisen tutkimuksen perusteella. Tarvittaessa tehdään vatsaontelon tähystys.

Tautia ei voi kokonaan parantaa, mutta oireita voidaan lievittää. Yleisimmin hoitona on hormonivalmiste, kuten yhdistelmäehkäisypillerit, hormonikierukka tai minipillerit.

Koska endometrioosi oireilee kuukautisten aikaan, on toivottavaa, että kuukautiset tulevat vain harvoin tai eivät ollenkaan. Vaikeissa tapauksissa pesäkkeitä voidaan poistaa kirurgisesti tähystysleikkauksessa.

Jos nainen toivoo raskautta ja kivut ovat hankalia, harkitaan leikkausta. Myös lapsettomuushoidot voivat olla tarpeen.

On yksilöllistä, miten endometrioosi etenee. Toisilla pesäkkeitä kasvaa lisää ja kivut pahenevat, toisilla eteneminen pysähtyy. Raskaus yleensä auttaa, sillä kuukautiset loppuvat. Sama vaikutus on imetyksellä.

Yleensä oireet palaavat raskauden ja imetyksen jälkeen, mutta joskus ne voivat kadota pysyvästi.

Asiantuntija ja muut lähteet: Dosentti, apulaisylilääkäri Päivi Härkki HYKS:in Naistentautien ja synnytysten yksikkö, Endometrioosiyhdistyksen verkkosivut

Vauva 6–7/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvakuume voi iskeä yllättäen vaikka saunassa. Lukijat kertovat, miten päätös perheenlisäyksestä tehtiin.

Vaikeuksista voittoon

"Ensimmäinen raskaus sai alkunsa ensitreffeillämme, mutta päättyi keskenmenoon. Puolitoista vuotta myöhemmin päätimme yrittää uudelleen. Raskaustesti näytti plussaa kolme viikkoa päätöksen jälkeen."

"Meillä oli takana kolme keskenmenoa, mutta ajattelimme yrittää vielä kerran. Päätös jännitti ja pelotti. Mutta se kannatti, saimme kaksoset."

"Päätimme asian ruokatunnillani: viiden minuutin keskustelu ja pillerit roskiin. Plussa tuli heti ekasta kierrosta, mutta ikävä kyllä pieni päätyi enkeliksi ja samoin oli käydä äidillekin. Seuraavia kuukautisia ei ehtinyt tulla, kun huomasin, että olen raskaana. Olo on kiitollinen ja onnellinen, vaikka olen vielä toipilas."

Koskaan ei tuntunut hyvältä hetkeltä, eikä nytkään ole sellainen.

"Päätöksen tekeminen kesti 13 vuotta. Koskaan ei tuntunut hyvältä hetkeltä, eikä nytkään ole sellainen. Tervetuloa vauva, vaikka emme olekaan valmiita! Ehkä ei tarvitse ollakaan."

"Minä toivoin vauvaa pitkään. Mieheni ei innostunut, eikä asiasta puhuttu. Eräällä romanttisella hetkellä mieheni yllättäen ehdotti, että jättäisimme ehkäisyn pois. Tuloksena on nyt kahden kuukauden ikäinen pieni prinsessa."

Heti tärppäsi

"Tapasin uudelleen nuoruudenheilani. Kaikki tuntui oikealta. Emme laskeneet ovulaatiopäiviä emmekä yrittäneet tulla raskaaksi. Meillä tärppäsi melkein heti."

"Olimme mieheni kanssa kolme vuotta kavereita, kunnes aloimme seurustella. Yllätyimme ja iloitsimme, kun tulin raskaaksi. Poika on nyt kaksivuotias, ja toinen lapsi syntyy syyskuussa."

"Olin vuoden yksinhuoltajana kunnes tapasin nykyisen mieheni. Puolen vuoden seurustelun jälkeen mies tokaisi aamukahveilla, että jätä pillerit pois. Heti seuraavassa kuussa tärppäsi."

"Päätimme hääyönä, että vauva saa tulla, jos on tullakseen. Yhdeksän kuukauden päästä meille syntyi tyttö."

"Jätimme ehkäisyn pois pari kuukautta ennen häitämme, ja tulin raskaaksi heti häiden jälkeen. Voi tätä onnea: olemme naimisissa, asumme omakotitalossa ja saamme vauvan."

Yhtäkkiä tuli olo, että haluan lapsen. Jätin seuraavana päivänä pillerin ottamatta.

"Istuin mieheni kanssa saunassa. Yhtäkkiä tuli olo, että haluan lapsen. Juttelimme hetken, ja jätin seuraavana päivänä pillerin ottamatta. Parin kuukauden päästä olin raskaana."

Yllätys, yllätys

"Leo-poika yllätti vanhemmat totaalisesti, kun ilmoitti tulostaan. Nyt opettelemme vauva-arkea ja toivomme, että Leosta tulee aikanaan isoveli."

"Meillä ei ollut edes asuntoa, kun saimme tietää vauvasta. Olo oli silti onnellinen ja asuntokin löytyi."

Olin raskausviikolla 10, kun tajusin, että odotan.

"Olin raskausviikolla 10, kun tajusin, että odotan. Raskaus oli yllätys, koska söin e-pillereitä. Pieni ihme kasvoi sisälläni, ja rakastuin häneen heti."

"Emme suunnitelleet vauvaa mutta emme myöskään käyttäneet ehkäisyä. Ja kas kummaa, tulin raskaaksi. Nyt vieressäni tuhisee maailman suloisin poikavauva, joka sai kasteessa nimekseen Eemeli Veikko Ilmari."

Lähde: Vauva.fin kysely

Vauva 6–7/16

Vierailija

Ihmeellinen juttu. Eihän noista tarinoista yhdessäkään juuri keskustelut lasten hankkimisesta tai pohdittu asiaa mitenkään - raskaus vaan alkoi vahingossa tai suunnilleen "tehdään lapsi" - "joo" sananvaihdon seurauksena. Ihanko oikeasti ihmiset tekevät elämänsä merkittävimmän päätöksen näin hataralta pohjalta, ei voi olla totta?

Miettikää nyt jos vaikka talokaupat tehtäisiin samalla lailla harkitsematta tai vielä pahempaa, vahingossa. Johan sellaista ihmistä pidettäisiin vajaaälyisenä, mutta uuden ihmisen hankkiminen noin vaan onkin sitten ok ja normaalia?! Toivottavasti kyseessä on vain toimittajan moka ja huonosti valitut ääriesimerkit!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.