Otin itselleni silikonirinnat ensimmäisen lapseni jälkeen. Nyt on alkanut askarruttaa, kuinka imettäminen tulee seuraavan lapsen kanssa onnistumaan. Voiko silikonirinnoilla imettää normaalisti?

Otin itselleni silikonirinnat ensimmäisen lapseni jälkeen, koska imetyksen jälkeen rintani katosivat kokonaan. Nyt on alkanut askarruttaa, kuinka imettäminen tulee seuraavan lapsen kanssa onnistumaan. Voiko silikonirinnoilla imettää normaalisti? Voiko implanteista koitua vauvalle vaaraa?

Gynekologi Anna-Paula Sariola vastaa: Silikoni-implanttien asettamisessa pyritään nykyään siihen, että rinnan rauhaskudos säilyy koskemattomana. Implantit asetetaan joko rauhaskudoksen tai rintalihaksen alle. Imetyksen ei  siis pitäisi häiriytyä. Käytössä olevissa implanteissa silikoni on geelimuotoisena, minkä ansiosta se ei valu ympäröivään kudokseen, vaikka implantin kapseli rikkoutuisikin. Näin ollen imettäminen on turvallista.

Leikkauksen tehneestä yksiköstä saat tietoa leikkausmenetelmästä sekä implanteista. Synnytyssairaalassa voit saada tarvittaessa asiantuntijoiden imetysohjausta. Raskaus ja imetys saattavat muuttaa leikkauksen lopputulosta, mistä varmaan leikkaukseen mennessä saitkin tietoa.

Vauva 6/2011

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Kommentit (0)

Onnin syntymä oli supernopea. Vastaanottamassa olivat ambulanssi ja lääkärihelikopteri.

Laskettuun aikaan on viisi päivää. Kolmatta lastaan odottava Riikka Vuorenoja on rauhallisin mielin. Lähestyvästä synnytyksestä ei ole ison mahan lisäksi merkkiäkään.

Toukokuun päivä on ollut kaunis ja kiireetön. Riikka on ulkoiluttanut koiraa, perheen lapset ovat pyöräilleet kotipihassa.

Näyttää siltä, että puolison enneuni ei toteudu: Niilo on nähnyt unta, että vauva syntyy tiistaina 12. toukokuuta. Se päivä on huomenna.

Seuraavana yönä Riikka herää. Kello näyttää olevan vähän yli puoli kolme. Kääntäessään kylkeä Riikka kuulee peiton alta vaimean poksahduksen. Pikkuhousut kastuvat, ja Riikka nousee äkkiä ylös. Lapsivesi hulahtaa lattialle.

Riikka herättää miehensä, molempia naurattaa. Supistuksia ei tunnu, mutta koska esikoisen synnytys on kestänyt viisi ja toisen lapsen kolme ja puoli tuntia, miehen uni vauvan syntymäpäivästä taitaa sittenkin toteutua.

Puhelimessa kätilö ohjeistaa Riikkaa odottamaan kotona.

Perheen isommat lapset Emmi ja Veeti ovat syntyneet puolen tunnin ajomatkan päässä olevassa Vammalan synnytyssairaalassa. Kun synnytykset loppuivat siellä joulukuussa 2013, sastamalalaiset siirtyivät synnyttämään Tampereelle. Vuorenojilta on matkaa Tampereen keskussairaalaan reilu tunti.

Matka on jo etukäteen mietityttänyt Riikkaa, ja hän on saanut neuvolasta ohjeen soittaa ambulanssi, jos synnytys alkaa edetä vauhdilla.

– Ei ole kiirettä. Yksikään lapsi ei ole syntynyt ilman supistuksia, vastaa kätilö, kun Riikka soittaa sairaalaan.

Kätilö ohjeistaa Riikkaa odottamaan kotona, koska supistukset eivät ole alkaneet ja Riikka tuntee vauvan liikkeet.

Niilo soittaa kuitenkin varmuuden vuoksi äidilleen, joka on luvannut tulla hoitoapuun synnytyksen ajaksi. Äiti asuu puolen tunnin ajomatkan päässä. Niilo sopii, että äiti odottaa kotonaan lähtövalmiudessa.

Soiton jälkeen Niilo menee nukkumaan. Riikka torkahtelee. Neljän jälkeen aamuyöllä tulevat ensimmäiset vaimeat supistukset.

 

Kuuden aikaan supistukset voimistuvat. Riikka nousee istumaan ja heijaa sängyn laidalla itseään kankulta toiselle.

Niilo soittaa jälleen äidilleen:

– Kohta saisit lähteä tulemaan.

Äidillä on diabetes, joten hän sanoo juovansa nopeasti kahvin ennen lähtöänsä.

Synnytys alkaa edetä vauhdilla. Kuusivuotias Emmi ja viisivuotias Veeti heräävät lähdön ääniin puoli seitsemältä. Niilo laittaa heille alakerrassa piirretyt päälle ja selittää hätäisesti, että äiti ja isä ovat lähdössä sairaalaan.

Niilo ajaa auton valmiiksi ulko-oven eteen. Kello on puoli seitsemän. Riikka menee vielä käymään vessassa. Hänen on nojattava kesken kipeän supistuksen lavuaarin.

Riikka purskahtaa hätääntyneeseen itkuun: sairaalaan on yli tunnin matka!

Samassa Riikka tajuaa, että kyse ei olekaan vessahädästä, vaan siitä, että synnytyksen ponnistusvaihe on alkamassa. Hän purskahtaa itkuun. Sairaalaan on yli tunnin matka ja lapsi syntyy minä hetkenä tahansa!

Niilo tulee sisälle ja kuulee, miten hätääntynyt vaimo itkee vessassa. Hän soittaa hätänumeroon varttia vailla seitsemän. Vuorenojien kotiin tehdään kiireellinen ambulanssihälytys.

Puhelun aikana Riikka siirtyy vaivalloisesti yläkerran pieneen, viistokattoiseen makuuhuoneeseen.

– Ei, päätä ei vielä näy, Niilo sanoo puhelimeen.

Hän lupaa soittaa uudelleen, jos tilanne muuttuu. Veeti käy rappujen puolivälissä ihmettelemässä, miksi äiti huutaa. Niilo vakuuttaa, ettei äidillä ole hätää, ja poika palaa alas katselemaan piirrettyjä.

Riikkaa pelottaa, ettei apu ehdi ajoissa perille. Hän hokee mielessään, että paniikille ei saa antaa valtaa ja pyytää miestään hakemaan alakerrasta vesipullon. Niilo juoksee raput alas, vilkaisee ohimennessään lapsia ja kaappaa kainaloonsa pyyhkeitä. Ihan kuin elokuvissa.

 

Ambulanssi kaartaa pihaan 20 minuutin kuluttua puhelusta. Niilo on juuri sulkenut Dumbo-koiran toiseen päähän taloa ja avannut ulko-oven lukosta. Kun ensihoitajat harppovat vauhdilla yläkertaan, Niilo huokaa syvään. Apu ehti sittenkin ajoissa.

Yläkerran makuuhuoneessa Riikankin pahin pelko hellittää, kun hän tajuaa, että synnytyksestä ei tarvitse sittenkään selviytyä puolison kanssa kahdestaan. Kovin paljoa muuta hän ei ehdi ajatella, kun toinen ensihoitajista jo kehottaa ponnistamaan.

Kun Niilo pääsee toisen ensihoitajan kanssa sisälle, yläkerrasta kuuluu jo ensirääkäisy.

Varmoin ottein nainen ryhtyy kätilöksi ja ottaa saman tien Onnin vastaan. Syntymäajaksi merkitään kello 7.12. On kulunut seitsemän minuuttia siitä, kun ambulanssi on kaartanut pihaan, ja vauva on maailmassa.

Kätilönä toiminut hoitaja sujauttaa vauvan Riikan rinnalle yöpaidan sisään. Kun pieni löytää nännin ja alkaa imeä, Riikalta pääsevät helpotuksen kyyneleet. Kaikki meni sittenkin hyvin! Syvä onni, helpotus ja kiitollisuus sekoittuvat toisiinsa.

Niilo on syntymähetkellä hakemassa toisen ensihoitajan kanssa ambulanssista lisää tavaroita. Kun hän pääsee sisälle, yläkerrasta kuuluu jo ensirääkäisy. Hetkeä myöhemmin Niilo kurkkaa ahtaan makuuhuoneen ovelta vaimoaan ja pientä rintaa hamuavaa poikaansa.

Samassa kuuluu helikopterin ääni. Lääkärihelikopteri on laskeutumassa naapurin pellolle. Niilo kiirehtii ulos vastaanottamaan lääkäriä, joka on ennättänyt hypätä helikopterista ja juoksee nyt pitkin peltoja. Ulko-ovella häntä vastaan tulee äiti.

– Enää ei ole kauhea kiire. Mutta jos menisit isompien lasten luokse ja keittäisit meille vaikka kahvit, Niilo sanoo äidilleen.

Äiti ei ole uskoa tapahtunutta todeksi. Se konkretisoituu hänelle vasta, kun yläkertaan ennättänyt lääkäri kantaa rappuja alas lakanoihin käärittyä pientä nyyttiä ja antaa sen Niilon syliin. Tuore isosisko Emmi sipaisee sormenpäällään pientä poskea. Pikkuveli, miten söpö.

Nopein reitti sairaalaan kulkee kuoppaista hiekkatietä. Jälkikäteen kuljettaja pahoittelee möykkyistä reittivalintaa.

Riikka makaa edelleen yläkerran pienessä huoneessa. Hän on vuotanut synnytyksen aikana paljon verta. Istukka ei tule ulos. Tippa ei auta ja kivut kovenevat. Hetkessä onni ja helpotus vaihtuvat hässäkkään. Äiti ja vauva on saatava nopeasti sairaalaan.

Riikka saadaan vaivoin alas ahtaita portaita, mutta viimein äiti ja vauva ovat ambulanssissa. Pillit vinkuen ambulanssi valitsee lyhimmän reitin – sen, joka kulkee osan matkaa kuoppaista hiekkatietä pitkin. Jälkikäteen ambulanssinkuljettaja pahoittelee möykkyistä reittivalintaa. Riikka muistaa matkasta myöhemmin vain tuskaisen olon ja ajatuksen, että taju lähtee.

Kotona Niilo sulloo jätesäkkiin verisiä lakanoita ja kylpypyyhkeitä. Hän miettii, mitä tekisi likaiselle patjalle. Raput ovat mutaiset lääkärin ja hoitajien maihareiden jäljistä. Moppi kädessä hän yrittää sisäistää aamun tapahtumia.

Riikka on päässyt sairaalaan. Siellä istukka syntyy lopulta repaleisena. Hän saa punasoluja, sillä hemoglobiini on vain 68. Vauva joutuu alhaisen verensokerin ja tärinän vuoksi lastenosastolle. Osastolla häneltä löydetään myös sivuääni sydämestä.

Kun Niilo myöhemmin samana päivänä saapuu sairaalaan, hän toteaa vaimonsa olevan lakanoiden värinen.

– Rouvan puhe kävi kuitenkin entiseen tapaan, joten päättelin, että hän oli jo toipumassa.

Keskusteltavaa on paljon – siitäkin, että heistä on tullut yhdessä yössä koko kylän puheenaihe. Niilo on saanut selittää koko päivän naapureille, miksi heille tuli aamulla lääkärihelikopteri.

Facebookiin on kertynyt vino pino onnitteluita ja kysymyksiä, miten äiti ja lapsi voivat.

 

Perjantaina, kolme päivää Onnin syntymän jälkeen, Niilon veli menee naimisiin. Niilo käväisee kahden isomman lapsensa kanssa juhlassa. Kotimatkalla kolmikko hakee Riikan kotiin. Olo on hämmentynyt, pettynytkin: pieni Onni joutuu jäämään lastenosastolle. Hänen painonsa on pudonnut reippaasti ja sydämen syke kohoaa toisinaan yli 200:aan.

Riikka ja Niilo käyvät sairaalassa joka päivä. Riikka ei uskalla alhaisen hemoglobiinin takia vielä ajaa autoa. Onni raivostuu rinnasta, joten Riikka yrittää pumpata lapselleen maitoa. Lopulta maidontulo tyrehtyy. Se tuntuu kuitenkin pieneltä asialta muuhun huoleen verrattuna. Isosisarukset odottavat uutta perheenjäsentä malttamattomina kotiin.

Viimein Onni saa päälleen keltaraitaiset housut: on aika lähteä sairaalasta kotiin.

Seuraavan viikon tiistaina odotus palkitaan. Kun Riikalle aamulla soitetaan ja kehotetaan ottamaan kaukalo automatkaa varten mukaan, hän puhkeaa kyyneliin. Myös sairaalassa hän liikuttuu, kun saa viimein pukea pienelleen keltaraitaiset housut, pandapipon ja valkoisen pandabodyn.

 

Viisi kuukautta myöhemmin Onni seuraa tarkasti sitteristään sisarusten leikkejä. Pienet sormet tarttuvat jo lujasti sitterissä roikkuvaan pehmoleluetanaan. Välillä ilmoille kuplii iloinen nauru.

Riikka on vasta paljon synnytyksen jälkeen uskaltanut ajatella, kuinka synnytyksessä olisi voinut käydä.

– Oli hyvä, että anoppini päätti juoda synnytysaamuna kotonaan kahvin ennen lähtöään. Muuten olisimme ehkä olleet jo matkalla ja lapsi olisi syntynyt jossakin pimeässä tienposkessa, Riikka pohtii.

Entä mitä jos vauvalle olisikin tullut jokin komplikaatio tai vaikka napanuora olisi ollut kietoutuneena kaulan ympärille? Kolmen lapsen arjessa liialle jossittelulle ei kuitenkaan jää aikaa – ja hyvä niin.

Riikka itse on toipunut synnytyksestä hyvin. Kesällä kun hän kantoi pyykkikoria ylös rappuja, olo tuntui usein pyörryttävältä. Oli pysähdyttävä välillä huilaamaan ja otettava kaiteesta kiinni.

– Nyt kotityöt sujuvat jo ongelmitta, mutta minua on kielletty silti rehkimästä liikaa.

Onni kikattaa, kun Riikka pitää häntä kainalossaan ja Niilo kutittaa poikaa hellästi kyljestä. Onnilla on päällään haalari, jossa on raketin kuva. Riikasta ja Niilosta raketti on juuri sopiva kuvaamaan heidän poikansa supernopeaa syntymää.

Perhe

Lähihoitaja Riikka Vuorenoja, 30, myyntijohtaja Niilo Vuorenoja, 34, ja lapset Emmi, 6, Veeti, 5, ja Onni, 6 kk, asuvat Sastamalassa.

Milloin vastasyntyneen kanssa voi aloittaa ulkoilun? Sanotaan, ettei talvivauvaa saa viedä ulos ennen kuin vauva on kaksi viikkoa. Entä kun on kevät ja ulkona on jo lämmintä?

Terveydenhoitaja Mia Astikainen vastaa:

Ylipäätään vauvan kanssa on hyvä olla kotona ensimmäiset kaksi viikkoa, oli vauva sitten talvi- tai kesävauva. Kahden viikon aikana vauva kerää vastustuskykyä kodin mikrobeista ja äidinmaidosta. Tänä aikana ei suositella otettavaksi kovin paljon vieraitakaan vastaan.

Usein myös muistutetaan, ettei ihan pienen vauvan kanssa kannata käydä vilkkailla paikoilla, kuten kauppakeskuksissa – etenkään jos on esimerkiksi RS-viruksen tartuntojen huippuaika.

Synnytyksen jälkeen myös äidin on saatava levätä ilman vieraiden vaatimaa huomiota, ja molemmat vanhemmat tarvitsevat aikaa tutustua vauvaan.

Kesä- ja kevätvauvan kanssa voi varovasti ulkoilla lyhyitä aikoja omassa pihapiirissä tai parvekkeella jo ennen kahden viikon ikää.

Aurinkoisella säällä on tärkeää suojata vauva auringonvalolta vaatetuksella ja esimerkiksi päivänvarjolla. Huomioi myös tuulen vaikutus.

Talvella terveen, täysiaikaisen vauvan kanssa voi ruveta ulkoilemaan, kun vauva on kaksi viikkoa. Talvella noudatetaan pakkasrajaa (-10 astetta on järkevä raja), ja ulkoilu aloitetaan 15 minuutin lyhyellä pyrähdyksellä. Ulkoilun kestoa pidennetään hiljalleen.

Noin viikon totuttelun jälkeen vauva voi jo nukkua päiväunet ulkona vaunuissa, jos pakkasta ei ole liikaa. Tuulen purevuus on myös otettava huomioon. 

Kysy lisää!

Voit kysyä Mialta myös Vauvan nettisivuilla, ja saat nopean vastauksen. Katso vauva.fi/terveydenhoitaja.

Kultaseppä Mirka Loukimo tekee tilauskoruja asiakkaiden rintamaidosta. Yhteen äidinmaitokiveen tarvitaan pari ruokalusikallista maitoa.

– Joku asiakkaista on sanonut ensimmäisen ajatuksen olleen, että hyh miten ällöä. Ja seuraavan, että onhan se ihana muisto, kultaseppä Mirka Loukimo kertoo.

Loukimo tekee pajallaan Järvenpäässä koruja äidinmaidosta. Eikä omasta vaan asiakkaiden.

Kun asiakas tilaa äidinmaitokorun, Loukimo sopii tekoaikataulun ja lähettää toimitusohjeet. Maitokuljetus tulee ykköspostissa tiiviiseen pussiin pakattuna. Lähetyksen saatuaan Loukimo valaa korukiven mieluiten jo samana päivänä.

– Pyydän aina, että lähetys pakataan kylmänä, mutta ehtiihän se matkalla lämmetä. Juomakelpoista maidon ei tietenkään tarvitse korupajalla olla, kunhan se ei ole kovin kokkareista tai hapanta.

Ketkä näitä tilaavat? Asiakkaista osa on imetysaktivisteja, mutta eivät kaikki. Loukimo itse ei ole imettänyt, mutta työn kautta hänestä on kehkeytymässä melkoinen maitoasiantuntija.

– On näitä tehdessä välillä jännä fiilis, että miten ajauduinkin juuri tähän. Samalla tunnen vahvasti, että minulla on etuoikeus työstää näin arvokasta materiaalia. Palautteista olen ymmärtänyt, miten henkilökohtainen ja tärkeä tällainen koru on.

Varjeltu salaisuus: näin maito muuttuu kiveksi

Loukimo kertoo, että hänen yrityksensä Jasmin Design on Suomessa ainoa äidinmaitokorujen tekijä. Hän opetteli tekniikan viime talvena yrityksen ja erehdyksen kautta.

Työn tarkkoja yksityiskohtia kultaseppä ei paljasta mutta valottaa tämän verran: On nestemäistä koruhartsia eli kovamuovia, johon äidinmaito sekoitetaan. Seos valetaan muottiin, ja korukivi viimeistellään. Korun metalliosina Loukimo käyttää hopeaa ja kultaa. Lopputulos on riipus tai sormus, jossa on valkoinen korukivi.

– Meni aika monta viikkoa, että sain koko prosessin mietittyä. Ensimmäiset versiot eivät kyllä onnistuneet, se täytyy myöntää.

Loukimo käyttää väritöntä koruhartsia, jolloin maidon väri vaikuttaa lopputulokseen. Melko keltaisestakin maidosta tulee kauniinsävyinen koru. Pakastetusta maidosta tulos on vaaleampi kuin tuoreesta. Myös maidon rasvaisuus vaikuttaa, ja sen takia äidinmaitokiveen jää aina hieman epätasaisuutta. 

Loukimo teki testiversiotkin oikeaan äidinmaitoon, jotta materiaalin käyttäytyminen tulisi tutuksi. Kullanarvoiseksi osoittautui imettävä ystävä, jolla riitti materiaalia. Testiversioita on koeteltu pajalla esimerkiksi hakkaamalla äidinmaitokiviä vasaralla.

– Naarmuja tuli, halkeamia ei.

Asiakkaiden maitoa Loukimo kohtelee varoen. Maitoerän omistaja merkitään huolellisesti. Loukimo työstää vain yhtä kiveä kerrallaan, jotta sekaannuksen vaaraa ei tule. Hänellä on myös hygieniapassi, vaikka sitä ei tässä hommassa oikeastaan tarvitsisikaan.

– Eviralta todettiin, että erityisiä säännöksiä heillä ei ole, koska lopputuote ei ole enää elintarvike.

Itsetunnon perusta rakentuu jo vauvana. Hellyys saa lapsen tuntemaan itsensä hyväksi ja arvokkaaksi.

Vaunulenkin jälkeen vauva pötköttää hikisenä toppahaalarissaan ja itkee nälkäänsä. Äiti nostaa pienen syliinsä, alkaa riisua ja juttelee pehmeästi: Sinulla taitaa olla kuuma ja varmaan nälkäkin. Kaikki hyvin, ihan pikku hetki niin saat maitoa.

Vanhempi huomaa vauvan epämukavan olon, auttaa kuvaamaan sitä sanoin ja koskettaa hellästi ja rauhoittavasti. Lapsi saa kuulla ja tuntea, että hänet hyväksytään ja hänestä pidetään huolta.

Tällaisista päivittäin toistuvista hoivan hetkistä rakentuu itsetunnon tärkein perusta.

– Lapsi saa tuntea olevansa hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on, tiivistää lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lasten psykoterapeutti Marjukka Westerlund Aatos-klinikalta.

Itsetunnon pohja luodaan jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Lapsi, jolla on hyvä itsetunto, tuntee olevansa rakkauden arvoinen omana itsenään, riippumatta suorituksista. Hyvä itsetunto on paitsi luottamusta itseen, myös muihin ja maailmaan.

Jo vastasyntynyt seuraa ympäristöään kaikin aistein ja tekee siitä päätelmiä: onko täällä turvallista?

– Vaikka lapsella ei ole vielä sanoja, hän ymmärtää sanattomia viestejä: millä tavalla hänet otetaan syliin, millaisin ottein häntä hoidetaan ja miten häntä katsotaan. Pienikin lapsi näkee ja tuntee, hyväksyykö vanhempi hänet, SOS-Lapsikylän psykologi ja Theraplay-terapeutti Hillevi Westman sanoo.

Vauva lukee vanhemman ilmeistä ja eleistä, ovatko hänen tunteensa hyväksyttyjä.

Vauva lukee ilmeistä

Jotta minäkäsitys ja itsetunto voivat kehittyä, lapsen on eriydyttävä vanhemmistaan. Vuorovaikutuksessa turvallisen aikuisen kanssa hän alkaa vähitellen ymmärtää itseään: millainen olen, mistä pidän, mitä haluan ja osaan.

– Vauva lukee vanhemman ilmeistä ja eleistä, ovatko hänen tunteensa hyväksyttyjä. Olennaista on, että vuorovaikutus etenee vauvan tahdissa ja ehdoilla, Marjukka Westerlund sanoo.

Se tarkoittaa, että vanhempi kuulostelee herkästi lapsen viestejä: nälkää, janoa, väsymystä, halua seurustella tai päästä syliin. Kun vanhempi vastaa vauvan tarpeisiin ajallaan, vauva saa jo varhain kokemuksen siitä, että voi vaikuttaa toiminnallaan ympäristöönsä. Se vahvistaa vauvan itsetuntoa.

Toisaalta vauva tarvitsee myös lepoa vuorovaikutuksesta. Kukaan ei jaksa seurustella jatkuvasti.

Rohkaise yrittämään

Vauvasta taaperoksi kehittyvä lapsi opettelee ahkerasti uusia taitoja. Yksi–kaksivuotiaskin on silti vielä hyvin pieni ja aikuisen armoilla.

– Lapselle on aika rankka kokemus tajuta olevansa vanhemmasta erillinen olento mutta taidoiltaan silti vielä mitätön, Westerlund sanoo.

Konttaava tai kävelemään opetteleva lapsi vilkaisee aina välillä taakseen ja varmistaa, että äiti tai isä on vielä siellä. Vanhempi katsoo hyväksyvästi ja rohkaisevasti takaisin: Ai miten olet reipas ja taitava, kyllä sinä pärjäät.

– Vanhemman yksi tehtävä on haastaa lasta ponnistelemaan ja kokeilemaan uusia asioita. Anna lapsen yrittää itse, mutta ole tarvittaessa käytettävissä. Se vahvistaa lapsen itseluottamusta, Hillevi Westman sanoo.

Hyvään itsetuntoon kuuluu myös pettymysten sietäminen.

Aikuinen toisaalta myös asettaa turvalliset rajat, palauttaa lapsen vaarallisilta tutkimusmatkoilta ja keskeyttää kielletyt puuhat: pistorasiaan ei saa koskea, se on vaarallista.

– Rajoittaminen ei muserra lapsen itsetuntoa, kun lapsella ja vanhemmalla on hyvä ja rakastava suhde.

Hyvään itsetuntoon kuuluu myös pettymysten sietäminen. Maailmaa tutkiessa kaikki ei aina onnistu kuten pikkuinen tahtoisi. Aikuisen tehtävä on auttaa turhautumisten yli: Ymmärrän, sinua kiukuttaa, kun et päässyt sille korkealle jakkaralle.

Pukemalla hankalan tunteen sanoiksi vanhempi auttaa lasta pureskelemaan sen siedettävään muotoon. Aikuisen tuki antaa lapselle eväitä ymmärtää ja säädellä omia tunteitaan.

Lapsi tarvitsee tunteen siitä, että vaikka hän ei aina onnistu, tee hyvin tai oikein, hän on silti rakastettu.

Uhmakas mutta hauras

Itsetunto ei voi olla liian hyvä. Siinä, mikä ehkä ulospäin näyttää liialliselta itsevarmuudelta, on usein päinvastoin kyse turvattomuuden tunteesta.

Jos lapsi ei saa mokata turvallisesti, hän voi joutua väkisin pitämään yllä kuvitelmaa itsestään kaiken osaavana. Se voi saada lapsen käyttäytymään uhmakkaasti. Aikuisen tuella lapsi oppii kestämään myös epäonnistumisia.

– Lapselle voi kehittyä vääränlainen käsitys siitä, että hänen täytyy pystyä määräämään kaikesta ja tekemään juuri niin kuin haluaa. Se voi näyttää aikuisesta empatiakyvyttömyydeltä ja ilkeydeltä. Takana on kuitenkin pieni ja avuton, psyykkisesti hauras lapsi. Hän uhmaa, jottei tuntisi itseään täysin mitättömäksi, Marjukka Westerlund sanoo.

Anna lapsen tuntea olevansa rakas ja tärkeä.

Joskus vanhemman hoiva on hyvin epäjohdonmukaista: välillä hän reagoi vauvan itkuun ja vastaa katseisiin, joskus taas ei huomioi tätä lainkaan. Jos tällaista jatkuu kovin pitkään, lapsen voi olla vaikea ylipäätään hahmottaa, kuka ja millainen on.

– Pieni lapsi yrittää olla vanhempien toiveiden mukainen. Jos lapsi ei ymmärrä, mitä häneltä toivotaan, se voi vaikeuttaa kehitystä. Myös kovin vaativa tai kielteinen kasvatus voi hankaloittaa turvallisen, hyvän käsityksen luomista itsestä, Westerlund sanoo.

Esimerkiksi hyvin väsynyt tai masentunut vanhempi voi olla poissaoleva ja ilmeetön. Hän ei ehkä huomaa, kun vauva hakee hänen huomiotaan katseella, eikä jaksa heittäytyä leikkisään seurusteluun. Hän saattaa reagoida lapsen nälkään, väsymykseen tai märkään vaippaan myöhässä tai sattumanvaraisesti.

Vakavaan uupumukseen kannattaa hakea apua. Satunnaisen väsyneen tiuskahduksen tai vihaisen katseen vuoksi on sen sijaan turha potea syyllisyyttä. Yksikään vanhempi ei ole täydellinen eikä täydellisesti läsnä joka hetki. Tärkeintä on, että yhdessäolossa on pääosin myönteinen vire ja lapsesta jaksaa myös iloita.

Lapsen itsetunto kasvaa, kun hän saa tuntea olevansa rakas ja tärkeä.

Vauva 3/16