Otin itselleni silikonirinnat ensimmäisen lapseni jälkeen. Nyt on alkanut askarruttaa, kuinka imettäminen tulee seuraavan lapsen kanssa onnistumaan. Voiko silikonirinnoilla imettää normaalisti?

Otin itselleni silikonirinnat ensimmäisen lapseni jälkeen, koska imetyksen jälkeen rintani katosivat kokonaan. Nyt on alkanut askarruttaa, kuinka imettäminen tulee seuraavan lapsen kanssa onnistumaan. Voiko silikonirinnoilla imettää normaalisti? Voiko implanteista koitua vauvalle vaaraa?

Gynekologi Anna-Paula Sariola vastaa: Silikoni-implanttien asettamisessa pyritään nykyään siihen, että rinnan rauhaskudos säilyy koskemattomana. Implantit asetetaan joko rauhaskudoksen tai rintalihaksen alle. Imetyksen ei  siis pitäisi häiriytyä. Käytössä olevissa implanteissa silikoni on geelimuotoisena, minkä ansiosta se ei valu ympäröivään kudokseen, vaikka implantin kapseli rikkoutuisikin. Näin ollen imettäminen on turvallista.

Leikkauksen tehneestä yksiköstä saat tietoa leikkausmenetelmästä sekä implanteista. Synnytyssairaalassa voit saada tarvittaessa asiantuntijoiden imetysohjausta. Raskaus ja imetys saattavat muuttaa leikkauksen lopputulosta, mistä varmaan leikkaukseen mennessä saitkin tietoa.

Vauva 6/2011

Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijoillemme Vauvan neuvolaan.

Liika proteiini voi kuormittaa munuaisia.

Se käy helposti: pieni lapsi saa ruuasta liikaa proteiinia. Kun vauva alkaa syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa, nousee proteiinin määrä. Vauvan ja taaperon ruuan kanssa kannattaa siis olla tarkka.

Suositus on, että 6–11 kuukauden iässä lapsi saa proteiinista 7–15 prosenttia päivän energiasta. 12–23 kuukauden iässä osuus on 10–15 prosenttia. Määrät löytyvät Lapsiperheiden ruokasuosituksista.

Ruokien tuoteselosteita lukiessa voi arvioida, että kaksivuotiaan ja sitä vanhemman lapsen proteiinin tarve on noin 1 gramma painokiloa kohden päivässä.

Liika proteiini voi kuormittaa lapsen munuaisia ja altistaa suuremmalle ylipainon riskille.

Ekstraa vain aikuisille

Proteiinia kertyy helposti liikaa, jos jokaisella aterialla on lihaa ja lehmänmaitotuotteita.

Rasvattomassa lehmänmaidossa proteiinia on 100 grammassa reilut 3 grammaa.

Proteiinirahkoissa määrä puolestaan on yli 8 grammaa – nämä tuotteet on siis tarkoitettu aikuisille.

Lehmänmaidon osuutta lasten ruokavaliossa on vähennetty suosituksissa esimerkiksi Tanskassa. Suomessa suositus on nyt neljä desilitraa päivässä.

vettäjanoon

Suomessa margariinileipä, puuro ja rasvaton maito perustuu maatalouspolitiikkaan, EI terveyttä edistävään ruokavalioon, tieteellisestä tutkimuksesta puhumattakaan. 

Viljavalmisteita (puuro, leipä, näkkileipä, riisi, pasta, makaroni, mysli jne...) ei raavaskaan mies tarvitse kahta annosta enempää päivässä, koska sisältävät paljon hiilihydraatteja ja vähän ravinteita, sillä muuten ei jaksa syödä kasviksia riittävästi päivässä, joita tulisikin olla jokaisella aterialla vähintään puolet aterian koosta. 

Terveelliset ravitsemussuositukset yli 2-vuotiaalle ovat:

Päivittäisestä energiasta lähes 40%  pitäisi tulla hyvistä rasvoista. Aikuisen perusruokavaliossa tämä tarkoittaa lähes 100 grammaa rasvoja.

Hyviä rasvoja ovat: villi kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut LUOMU kasviöljyt tummassa lasipullossa, koska ainoastaan kylmäpuristettu kookosöljy kestää valoa, mutta muut ei. Sekä eläinrasvat (luomu, niittyliha ja riista ovat parhaimpia). ÄLÄ SYÖ margariinia tai muitakaan prosessoituja kasviöljyjä (pullomargariini, kasvirasvakermat jne...).

Proteiinia tulisi saada 1-2 grammaa per painokilo (normaali paino). 100 grammaa lihaa tai kalaa sisältää n. 20 grammaa proteiinia (riippuen lihan tai kalan rasvaprosentista), yksi kananmuna n. 7 grammaa ja 1dl maitoa, piimää, viiliä tai jogurttia 3 grammaa. Proteiinin liian vähäinen saanti johtaa vääjäämättä lihasmassan ja luuntiheyden menettämiseen sekä immuniteetin heikkenemiseen.

Ja paljon kasviksia, hedelmiä, vihanneksia, juureksia, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Aikuisella vähintään 500 grammaa päivässä, mutta mieluummin 1000 grammaa.

Ja juo ainoastaan vettä, ei maitoa, ei limsaa, ei sokerimehuja, ei kivennäisvesiä tai mitään muutakaan. Valio ei edes kerro, miten maito prosessoidaan. Moni pystyy käyttämään ulkomaisia maitotuotteita, mutta suomalaisia ei, joten suomessa maito pilataan joko prosessoinnilla tai lehmien rehu pilaa maidon. Suomessa maito on pelkkää maatalouspolitiikkaa, ei muuta.

Vain alle 10 % suomalaisista syö suositusten määrän kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja päivässä. Osa ei lainkaan ja loput siltä väliltä.

Syöthän D-vitamiinia?

Iho muodostaa auringosta D-vitamiinia keskikesällä ja keskipäivällä, jopa 500µg puolessa tunnissa (elimistö hajottaa ylimäärän, joten liikaa sitä ei saa). Ruuasta D-vitamiinia saa muutaman mikrogramman päivässä, riippuen mitä syö.

Suomessa alle 1-vuotias saa tippapullosta D-vitamiinia 10µg / vrk ja korvikkeesta (1dl korviketta sisältää 1,1 - 1,3µg D-vitamiinia) 10-20µg/vrk. Eli yhteensä alle 1-vuotias saa D-vitamiinia 20-30µg / vrk, riippuen paljonko korviketta menee. Ja tämä riittää alle 1-vuotiaalle.

D-vitamiinin tarve kasvaa painon ja iän mukaan. EFSA:n turvallinen D-vitamiinin saanti päivässä on yli 1-vuotiaalle 50µg päivässä ja yli 10-vuotiaalle 100µg päivässä.

Virallisia suosituksia korkeampia D-vitamiinitasoja puoltavia tutkimuksia tulee jatkuvasti, viikoittain. Suomessa ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) matalat (10µg/päivä) D-vitamiinisuositukset näyttävät yhä fossiilisemmilta. Ne riittävät vastasyntyneille sekä kissoille ja pienille koirille.

Ruokavalio ratkaisee jopa 90 % painonhallinnasta, terveydestä, vastustuskyvystä, kasvamisesta (lapset), lihaskunnon kasvattamisesta ja ylläpidosta sekä lihasten palautumisesta, liikunta loput. Joten ei ole ihan sama mitä suuhunsa laittaa. 

Kun perusruokavalio on kunnossa, niin herkkuja voi syödä hyvällä omalla tunnolla kerran pari viikossa terveyden tai painon siitä heilahtamatta suuntaan taikka toiseen. Liiku kohtuudella. Ihan arkiliikunta riittää. Muista riittävä uni, lepo sekä rentoutuminen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun imetät, huolehdi, että saat itse nesteitä riittävästi.

Täysimetetylle vauvalle ei tarvitse helteelläkään tarjota vettä – äidinmaito riittää. Äidin kroppa huolehtii siitä, että lämpimällä säällä rintamaito muuttuu vesipitoisemmaksi janojuomaksi.

Vauvaa kannattaa kuitenkin imettää kuumalla säällä tavallista tiheämmin. Muista myös juoda itse riittävästi. Imettävä äiti tarvitsee muutenkin tavallista enemmän nesteitä ja energiaa.

Jos vauva sen sijaan saa korviketta tai syö jo kiinteitä ruokia, vesitilkka helteellä silloin tällöin voi olla tarpeen. Toisaalta vauva saa nesteitä myös kasvissoseista, marjoista ja hedelmistä.

Vähän isommalle vauvalle voit tehdä jäätelöä: pakasta äidinmaitoa mehujäämuoteissa. Viileä jätski helpottaa myös ikenien kutinaa.

Lähde: Imetyksen tuki ry

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

”En pysty nauttimaan vauva-ajasta, koska huolehdin jatkuvasti. En uskalla jättää vauvaa edes isän hoitoon”, tuore äiti kirjoittaa.

Lukija kirjoittaa

Pelkään koko ajan, että vauvalle tapahtuu jotakin. Vaikka vauva nukkuu yöllä pidempiä pätkiä, minä herään tarkastamaan, että hänellä on kaikki kunnossa. Jos vauva ei syö normaalisti tai itkee enemmän kuin yleensä, olen varma, että hän on vakavasti sairas.

En uskalla jättää vauvaa edes isän hoitoon, koska silloin en voi vahtia häntä. Raskausaika oli hankala, ja pelkoni alkoivat silloin. En pysty nauttimaan vauva-ajasta, koska huolehdin jatkuvasti. Mies sanoo, että lopeta turha murehtiminen, mutten pysty. Vauva on nyt kaksikuinen. Mitä voin tehdä?

Kuvittelin toisin

Muut vanhemmat neuvovat

Vähitellen helpottaa

Minulla oli samanlaisia tunteita, ja tilannetta pahensi se, että olin yksin vauvani kanssa. Näin unia, joissa vauvalleni tapahtui kaikenlaista pahaa, olin masentunut ja itkin paljon. Onneksi vanhempani asuivat lähellä ja saivat vauvan rauhoittumaan silloin, kun minä en saanut. Äitini opetti keinot, joilla arki lähtee sujumaan.

Opin pikkuhiljaa luottamaan siihen, ettei lapseni ole lasista tehty. Opin, että lapsellani on luja elämänhalu ja voimia kestää monenlaiset kolhut ja sairaudet.

Kaikkein suurin yllätys lapsen saamisessa minulle olikin lopulta se, että tajusin oman kuolevaisuuteni ja sen, kuinka paljon voinkaan rakastaa omaa lastani. Niin paljon, että pelkään joka hetki menettäväni hänet. Se rakkaus ei koskaan vähene, vaikka opinkin luottamaan siihen, että lapsi selviää.

Stu77

Seis vatvomiselle

Tunnistan samat pelot itsessäni. Olen tutkiskellut paljon itseäni ja todennut, että mitä enemmän vatvon asioita, sitä enemmän ne pelottavat. Kaikkiin asioihin en voi maailmassa vaikuttaa, ja tämä on yksi niistä.

Lapsen kanssa on otettava vastaan kaikki mikä tulee, on se hyvää tai pahaa. Yhteisestä ajasta lapsen kanssa voi nauttia tai pelätä, että jotain tapahtuu. Kumpi on parempi?

Valitsin nauttimisen

Luota läheisiin, lapseen ja itseesi

Äidinrakkauteen kuuluu huolehtiminen. Pystyisitkö kuitenkin miehesi kanssa miettimään, mitkä ovat vauvalle niitä todellisia vaaroja (esimerkiksi tulikuuma kahvi, turvallisuus automatkalla), ja miten voisitte suojautua niiltä? Tämän jälkeen et voi muuta kuin luottaa läheisiin ihmisiin, lapsen taitoihin ja lopulta hyvään onneen.

Vaikka kuinka varautuisit, et saa tehtyä maailmaa vaarattomaksi. Haluaisin lohduttaa sinua, että tunne helpottaa ajan myötä, mutta näin ei käy. Kun lapsi tutkii maailmaa itsenäisemmin, huolenaiheita tulee lisää. Jos sinua ahdistaa todella, kannattaa keskustella asiasta ammattilaisen kanssa.

Toinen äiti

Vauva 6–7/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Taaperon tulinen luonne yllätti äidin. Kun raivarit muuttuivat puremiseksi ja raapimiseksi, Anna Nummisto haki apua. Paras apu oli, kun hän oppi ymmärtämään lapsen luonnetta.

Aava kiemurtelee sylissäni ja karjuu. Yritän pitää puolitoistavuotiasta tytärtäni paikoillaan ja jutella hänelle rauhallisella äänellä. Se on vaikeaa, koska alan itsekin kiihtyä. Raivokohtaus on alkanut tällä kertaa vaipanvaihdosta. Aava haluaisi olla litimärässä vaipassa, minä olen sitä mieltä, että vaippa vaihdetaan.

Tyttö räjähtää. Käsivarrestani valuu verta, koska suuttunut taapero on iskenyt hampaansa kiinni siihen, mihin on ylettynyt. On kuin pitelisi villieläintä.

Vartin painimisen jälkeen totean, että kiinni pitäminen vain pahentaa Aavan raivoa ja päästän irti. Tytär haukkoo henkeään lattialla ja rauhoittuu vähitellen. Sitten minulta pääsee itku.

Näin jälkeenpäin tajuan, että Aavan tulinen luonne paljastui jo ensimmäisten viikkojen aikana. Jos imuotteen saaminen ei onnistunut heti, vauva sai niin hervottoman raivokohtauksen, ettei imetys enää onnistunut. Hän huusi tomaatinpunaisena eikä ollut enää läsnä tässä maailmassa.

Kerroin imetyksen haasteista neuvolassa nuorelle hoitajalle, joka kirjoitti neuvolavihkoon jotain voimakkaista rintaraivareista ja vauvantahtisesta imetyksestä. Sain ohjeeksi imettää useammin, enempää apuja ei herunut.

Lapsen tulinen luonne näkyy kaikessa. Aava on utelias tyttö, joka haluaa kokea kaiken itse. Hän turhautuu helposti yrittäessään tehdä asioita, joihin hänen motoriset taitonsa eivät vielä riitä. Tai siitä, ettei saa jotakin, mitä haluaa.

Toisten äitien ihmettelevät katseet hävettävät aluksi, lopulta vain ärsyttävät.

Etenkin vaipanvaihdot ja ruokailut ovat hankalia, koska ne eivät suju Aavan mielestä riittävän nopeasti. Pienikin vastoinkäyminen saa aikaan kovaäänisen hepulin. Ja ääntä Aavasta lähtee. Katson kadehtien toisten äitien hennosti yniseviä vauvoja. Kun Aava tahtoo jotain, se ei jää kenellekään epäselväksi. Kannan nolona lapseni ulos rauhoittumaan kauppakeskuksista ja kahviloista.

Toisten äitien ihmettelevät katseet hävettävät aluksi, lopulta vain ärsyttävät. Keskittyisivät omiin lapsiinsa.

Kun Aava on täyttänyt vuoden, hän alkaa suuttuessaan myös purra ja raapia. Pienet hampaat iskevät kiinni, kun yritän pukea kiukkuiselle lapselle vaatteita tai vaihtaa vaippaa. Olen neuvoton.

Etsin netistä tietoa varhaisesta uhmaiästä, ja opin, että jokaisen lapsen keskushermosto kehittyy omaan tahtiinsa. Aavan raivokohtaukset johtuvat siitä, ettei hän ole vielä oppinut säätelemään omia tunteitaan ja reaktioitaan. Vertaus villieläimeen pitää osittain paikkansa, sillä kilarikohtauksen saanut lapsi on voimakkaan taistele tai pakene -reaktion vallassa. Siksi hän puree ja raapii kiinni pitävää kättä.

Minun pitäisi pysyä rauhallisena. Harmi vain, että me vanhemmatkin olemme tuliluontoisia.

Aikuisena minun pitäisi pysyä rauhallisena ja viestittää lapselle, että hän voi käyttää minua apuna omien tunteidensa säätelyssä. Harmi vain, että hänen vanhempansakin ovat tuliluontoisia. Sorrun usein huutamaan, vaikka minun pitäisi pystyä hillitsemään itseni. Kohtauksista jää hirveä olo, koska tunnen epäonnistuneeni täydellisesti.

Aavan ollessa noin puolitoistavuotias raivokohtauksiin tulee uusi ulottuvuus. Hän alkaa hakata päätään lattiaan ja repiä hiuksiaan. Se on kauheaa katsottavaa. Olen opiskellut Super Nannyni, joten ajattelen, että periksi antaminen vain vahvistaa Aavan käytöstä. Niinpä koetan olla välittämättä kohtauksista ja pidän edelleen tiukasti kiinni rutiineista, ruokailuista ja nukkumaanmenoajoista.

Periksi antaminen olisi helpompaa, mutta usein se ei ole edes mahdollista. Totun kantamaan kirkuvan ja potkivan lapsen parkkipaikalta kotiovelle ja hakemaan autoon jääneet tavarat myöhemmin. Tai odottamaan auton vieressä raivokohtauksen laantumista, jotta saan kaareksi itsensä jännittävän taaperon turvaistuimeen.

Otan kiukkukohtaukset puheeksi lääkärintarkastuksessa. Kerron neuvolalääkärille pään hakkaamisesta ja hiusten repimisestä. Kun sylissä istuu hymyilevä tyttö, joka on juuri reippaasti potkinut lääkärin kanssa palloa ja rakentanut hienon palikkatornin, ongelmista puhuminen tuntuu absurdilta. Naurahdellen kerron lääkärille olevani huolissani, voiko lapsi satuttaa itseään hakatessaan päätään parkettiin.

Lääkäri ei onneksi naura vaan antaa minulle neuvolapsykologin puhelinnumeron.

Ongelmasta kertominen tuntuu absurdilta: voiko lapsi satuttaa itseään hakatessaan päätään parkettiin?

Seuraavana päivänä, kun olen saanut Aavan päiväunille, soitan neuvolapsykologille. Avun hakeminen hermostuttaa, sillä mietin, mitä jos Aavan käytös onkin seurausta jostain isommasta ongelmasta.

Nuori neuvolapsykologi kuuntelee ja vakuuttaa, että kyseessä on ohimenevä vaihe. Kiukkukohtaukset ja fyysinen aggressiivisuus yleensä laantuvat, kun lapsi oppii puhumaan. On asetettava lapselle selkeät rajat ja päivärytmi. Joissain tilanteissa voin antaa Aavan valita, joissain en. Tärkein tehtäväni on estää lasta satuttamasta itseään ja muita. Syli on neuvolapsykologin mielestä lapselle paras paikka rauhoittua. Yksin tunnekuohun valtaan jättäminen lisää turvattomuuden tunnetta.

Seuraavana päivänä painin taaperoikäisen kanssa keittiön lattialla, kunnes en jaksa enää. Luovutan, ja tunnen valtavaa syyllisyyttä, kun en voi kuin katsoa raivokohtauksen vallassa pitkin lattiaa sekoilevaa lastani ja odottaa, että hän rauhoittuisi itsekseen. Kokemukseni perusteella tiedän, että yksin jättäminen toimii Aavan kanssa paremmin kuin sylittely.

Tunnen itseni täysin kyvyttömäksi äidiksi, enhän edes osaa rauhoittaa omaa lastani.

Vuotta myöhemmin, kun Aava on kaksivuotias, saan käsiini amerikkalaisen lastenpsykologin Ross W. Greenen kirjan Tulistuva lapsi. Kirja käsittelee temperamenttisia, helposti turhautuvia lapsia.

Kirja kertoo minulle kaiken sen, minkä olen itse vuoden aikana kantapään kautta oppinut.

Jo ensimmäisen luvun jälkeen toivon, että olisin lukenut kirjan Aavan ollessa vielä vauva. Kirja kertoo minulle kaiken sen, minkä olen itse vuoden aikana kantapään kautta oppinut.

Helposti tulistuvia lapsia yhdistää kaksi asiaa: voimakas joustamattomuus ja huono turhautumisen sietokyky.

Lapsi käyttäytyy oikein, jos hän osaa. Niin kauan kun hän ei siihen kykene, on vanhempien tehtävä auttaa lasta kehittämään ajattelutaitojaan ja ratkaisemaan ongelmia. Raivokohtaus syntyy, kun lapselle asetetut vaatimukset ylittävät tämän kyvyn reagoida sopeutuvasti. Bingo.

On helpottavaa lukea, että Greene on kanssani samaa mieltä palkitsemis- ja rangaistusjärjestelmien hyödyttömyydestä. Hyvin tehdyistä asioista saadut mansikkatarrat jaksavat kiinnostaa Aavaa viikon. Jäähypenkkimetodi on meillä pelkkä vitsi.

Olen viettänyt tuntikausia jäähyrumbassa, jossa lapsi juoksee kirkuen ympäri asuntoa ja minä kiikutan häntä puhumattomana takaisin eteisen nurkkaan. Fiksu tyttäreni koettelee hermojani nauramalla kielloilleni ja uhkauksilleni, ja saan laittaa kaikki itsehillinnän rippeeni peliin, etten nakkaa häntä ulos ovesta.

Ei ole kyse siitä, ettenkö olisi asettanut rajoja lapselleni.

Greenen opit saavat palaset loksahtelemaan paikoilleen. Aavan kyky vaihtaa ajattelumalliaan on kehittymätön, yhtälailla kuin hänen kielelliset valmiutensa kertoa turhautumisestaan. Joustamaton lapsi yhdistettynä joustamattomaan aikuiseen saa aikaan räjähdyksen.

Ei ole kyse siitä, ettenkö olisi asettanut rajoja lapselleni. Olen asettanut aivan riittävästi rajoja ja pitänyt niistä kiinni niin tiukasti, että lapsi, joka ei ole halunnut kävellä 300 metrin matkaa tarhasta kotiin, on lopulta kontannut sen, koska kumpikaan ei ole antanut periksi.

Nyt ymmärrän, että Aava ei suunnittele purkauksiaan tai osoita niitä minulle henkilökohtaisesti. Hän ei vain osaa toimia toisin.

Selittäminen, lohduttaminen, huomion kiinnittäminen toisaalle, periksiantamattomuus, palkitseminen tai rankaiseminen eivät tehoa Aavan kaltaisiin lapsiin. Raivokohtauksen yltyessä lapsi on tilassa, jossa hänen aivonsa eivät kykene vastaanottamaan mitään informaatiota. Kukaan ei ole kotona.

Olen todistanut lukuisia kertoja, kuinka lapsi hermostuessaan käyttäytyy täysin järjenvastaisesti eikä laannuttuaan muista, mistä oli kyse. Kun raivokohtaus pääsee kunnolla vauhtiin, on hyvin vähän, mitä voin tehdä.

Pahimman kilarinsa Aava saa päiväkodin eteisessä eräänä iltapäivänä, kun lapset ovat poikkeuksellisesti sisällä. Aavan pasmat menevät sekaisin, kun tulen hakemaan häntä kotiin. Hän ei tahdo lähteä.

Aloitamme pukemisen yhdessä, mutta villahaalarin hiha jää mutkalle, eikä käsi mene sisään. Aava räjähtää. Hän menee tilaan, josta en saa kammettua häntä ulos muutoin kuin kantamalla tytön puolipukeissa ulos pakkaseen. Kylmä ilma ja ympäristönvaihdos saavat Aavan palaamaan tähän todellisuuteen, ja saan ujutettua hänelle ulkohaalarin päälle.

Sillä kertaa kannan tyttöni kotiin saakka. En voi laskea häntä maahan, koska hänellä ei ole kenkiä jalassa.

"Äiti, sinä olet kastemadon räkää."

Nyt olen oppinut tunnistamaan tilanteet, jotka johtavat raivareihin. Kaksi- ja puolivuotiaana Aava ei ole tehokas toiminnanvaihtaja, joten tiedän, että lähteminen kotoa tai päiväkodista on hankalaa – joka kerta. Nopea kielellinen kehitys kuitenkin helpottaa räjähdysherkkiä tilanteita. Minun ei tarvitse enää arvailla, mistä lapsi on milloinkin hurjistunut.

Vähän jopa hymyilyttää, kun Aava pukemiskiukuttelun jälkeen kääntyy ulko-ovella katsomaan minua ja ilmoittaa:

– Äiti, sinä olet kastemadon räkää.

Vauva 5/16

Vierailija

Ihana kirjoitus! Voi kun ihmiset muistaisivat, että lapset ovat erilaisia. Kun näen raivoavan lapsen kaupassa, tekisi todella mieli käydä sanomassa vanhemmalle "tuollaista se meilläkin oli, älä vaan anna periksi." Tsempataan toinen toisiamme! Toiset olettavat tietävänsä kaiken yhden tilanteen perusteella. Minäkin kiikutin lapseni psykologille kun epäilin, että hänellä on adhd tai autismi tai jokin muu nepsy-ongelma, selvisikin, että lapsi on niin kielellisesti, motorisesti kuin älyllisestikin paljon aikaansa jopa yli 2 vuotta, MUTTA tunnepuoli on aivan ikätasolla tai jopa hieman jäljessä. Kyllä siinä tuli kamala olo, kun ajatteli niitä kertoja, kun olen miettinyt "miksi tuo lapsi ei osaa rauhoittua?! Miksi se suuttuu tuollaisesta asiasta?! Luulisi noin reippaan lapsen ymmärtävän?! Miksi se ei ymmärrä?!" No, koska ei osaa vielä säädellä tunteitaan. Nyt lapsukainen on 5v, lukee ja laskee 7v tasolla, on liikunnallisesti lahjakas ym. Mutta edelleen, tunteiden säätely on todella vaikeaa, tunteet ylimitoitettuja, pettymykset vaikeita.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.