Vinkit vauvan ja taaperon vaipattomuuteen.

Ilmakylpyjä pienelle

Ilmakylvyt tekevät hyvää vaippa-alueen iholle, ja moni vauva myös selvästi nauttii siitä, että saa köllötellä välillä vaipatta. Kesällä ilmakylpyjen järjestäminen on helppoa, kun ei tarvitse miettiä lattian viileyttä tai vetoisuutta.

Lämpimällä säällä vauva voi kelliä vaipatta pyyhkeen päällä ulkonakin, kunhan paikka on varjossa. Pieni vauva pissaa ja kakkaa usein, joten sisälläkin vauvan alustaksi kannattaa laittaa jokin suoja.

Jos vauva ei vielä liiku itse, ilmakylpeä voi niinkin, että avaat puhtaan vaipan vauvan pepun alle. Näin ilmakylpyhetken voi pitää vaikka jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä.

Vessahätäviestinnästä eli vvv:stä puhutaan, kun vaippa pyritään jättämään vauvalta pois ainakin hereilläoloajoiksi. Vanhempi pyrkii tulkitsemaan vessahädän vauvan eleistä ja pissattamaan tai kakattamaan vauvan suoraan pönttöön, lavuaariin tai muuhun kippoon.

Pottatreenin aika

Potalla käymisen harjoittelua voi aloitella vaikka heti, kun vauva osaa kunnolla istua. Kiirettä siihen ei kuitenkaan ole. Alkuun on kyse siitä, että lapsi totutetaan potalla istuskeluun, muuta tulosta ei tarvitse saada.

Pottaharjoittelua helpottaa, kun lapsen pukee bodyn sijaan paitaan. Vaipoiksi ja housuiksi kannattaa valita sellaiset, jotka on helppo laskea alas. Kestovaipoissa sivunepparilliset vaipat toimivat myös housuvaippojen tavoin.

Jotta lapsi tottuisi käymään potalla, tilaisuuksia siihen pitää tarjota usein. Muista kuitenkin, että et pakota: jos lapsi ei halua potalle, silloin ei ole hyvä hetki.

Pottailua harjoitteleva taaperokin nauttii ilmakylvyistä: anna lapsen viilettää pottatreenin yhteydessä hetki ilman vaippaa.

Joko vaippa pois? Kokeilemalla selviää!

Tuntuuko, että lapsi pärjäisi hetkittäin jo ilman vaippaa: siitä vaan! Kesällä vaipan ja housut voi jättää sisällä kokonaan pois tai korvata ulkona pelkillä puuvillapöksyillä, jotka vaihdetaan vahingon sattuessa. Varaudu siihen, että lätäköitä ja pyykkiä tulee.

Sisällä potan voi nostaa vessasta näkyvämmälle paikalle, jolloin lapsen on helppo istahtaa siihen. Pihalle potan voi ottaa mukaankin.

Vaipattomuutta kannattaa harjoitella ensin kotosalla ja omalla pihalla. Rattaisiin, kylä- tai kauppareissulle ja unille tarvitaan alkuun vielä vaippa.

Jos vaipan jättäminen pois tuntuu liian isolta askeleelta, voit kokeilla, riittäisikö taaperolle kotona hätävaraksi harjoitteluvaippa tai ohuella imulla varastettu kestovaippa. Se imaisee yhden pissan ja estää lätäköt, mutta tuntuu kastuessaan selvästi märältä.

Lue lisää

10 kohdan pottatreeni

Vaipasta vapaaksi

Vierailija

4 lapsen äitinä olen sitä mieltä että kun lapsi on valmis potalle hän kyllä itse alkaa osoittaa kiinnostusta siihen ja voi kuivattua nopeastikkin. Jatkuva ramppauttaminen ja stressaaminen pottailun kans voi aiheuttaa sen että lapsi uhmaa pottaa ja kuivittuminen vetää takapakkia.

Vierailija

Just, mikä kiire sille potalle on? Saa taas vanhemmat ylpeillä, että heidän neiti/poitsu käy jo potalla! HALOO!!
Itsellä kolme lasta, nuorin 2,5 v eilen vasta ITSE ekaa kertaa kävi pöntöllä kakalla, jee. Kyllä he oppii ajan kanssa. Lapsi saa olla lapsi!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tuntuuko rintapumpun käyttö hankalalta? Nämä neuvot voivat auttaa.

1. Oksitosiinit liikkeelle

Jotkut äidit saavat pumpattua maitoa isoja määriä vaivatta. Monille taas muutaman tipankin tiristäminen on työn ja tuskan takana. Tämä ei tarkoita, että vauva saa rinnasta liian vähän maitoa. Terve vauva on pumppua tehokkaampi rintojen tyhjentäjä.

Jotta maito heruisi, kehon pitää tuottaa oksitosiinia, mielihyvähormonia. Söpö, hyväntuoksuinen vauva saa oksitosiinihanat auki – toisin kuin kova, muovinen pumppu. Usein pumppaus sujuu vasta totuttelun jälkeen.

2. Käsipelillä tai sähköllä

Maitoa voi olla tarve pumpata monista syistä. Useimmilla tarve on satunnaista ja johtuu esimerkiksi äidin omista menoista. Joskus pumppaaminen on säännöllisempää vauvan sairaalahoidon tai keskosuuden takia. Pumppaamalla voi myös tehostaa maidontuotantoa.

Myynnissä on käsikäyttöisiä ja sähköllä toimivia rintapumppuja. Jos tarve on satunnaista, käsipumppu yleensä riittää. Jos pumppaa usein, voi olla fiksua satsata sähköpumppuun. Monilla paikkakunnilla niitä voi myös vuokrata. Tehokkaimpia ovat pumput, joilla molemmat rinnat saa tyhjennettyä samalla kertaa.

Jotkut eivät kaipaa pumppua vaan lypsävät käsin.

3. Matki vauvaa heruttelussa

Herumista voi yrittää houkutella monin keinoin. Rentoutuminen edistää sitä. Kosketus toimii usein, joten rintoja voi ennen pumppausta hieroa kevyesti, niinhän vauvakin usein tekee. Joitakin äitejä auttaa, jos joku hieroo hartioita.

Myös lämpö jouduttaa herumista. Rintoja voi lämmittää esimerkiksi kaurapussin tai hiustenkuivaajan avulla. Joillakin maito heruu helpoimmin saunassa.

Vauvan ensimmäiset imut rinnalla ovat lyhyitä ja nypyttäviä. Vauvan imutyyliä voi matkia pumpulla, ja joissain pumpuissa onkin erillinen herutustoiminto. Kun maito alkaa virrata, pumppaa voimakkaammin vedoin.

Tehokkainta on pumpata samalla, kun imettää. Tällöin vauva hoitaa heruttelut. Jos tämä tuntuu hankalalta, ihokontakti vauvan kanssa on tehokas.

Täysi rinta heruu helpommin. Jos yöllä tulee pitkä imetystauko, pumppaamiselle otollisin hetki voi olla aamulla. Jos vauvan imettää pari kertaa peräkkäin samasta rinnasta, voi pumpata täydemmän rinnan.

Monia auttaa, jos ajatukset saa pois pumppaamisesta. Jos tyhjä pullo stressaa pumpatessa, sen voi peittää. Mieti, miten tilanne olisi mahdollisimman mukava.

Ja jos pumppaaminen ei yrityksistä huolimatta luonnistu, on lupa luovuttaa. Vauvalle voi antaa myös korviketta.

4. Pumppu tykkää kylmästä

Käytön jälkeen rintapumppu on hyvä huuhdella kylmällä vedellä, joka vie mennessään maidon proteiinit. Jos pumppua aikoo käyttää pian uudestaan, sitä voi säilyttää väliajan puhtaassa astiassa jääkaapissa. Kylmässä bakteerit lisääntyvät hitaasti.

Jos vauva on vielä pieni, pumppu pitää pestä joka käytön jälkeen koneessa tai käsitiskiaineella. Sterilointi esimerkiksi keittäen viisi minuuttia kerran päivässä riittää.

Vastapumpattu maito säilyy huoneenlämmössä noin kuusi tuntia, jääkaapin takaosassa kaksi vuorokautta ja pakastimessa puoli vuotta.

Asiantuntija: koulutuskoordinaattori Niina Mäkinen, Imetyksen tuki ry

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Usko tai älä, kahvi ja taapero todellakin muistuttavat toisiaan.

Babble.com kertoo, miten.

1. Ensin niitä välttelee

Harva meistä aneli vanhemmiltaan aamupalapöydässä, että saisi pikku tipan kahvia. ”Edes ihan pienen, tämän kerran.”

30 vuotta myöhemmin olemme aikuisia, joiden ensimmäinen ajatus heräämisen jälkeen on: Kahvin. Keitin. Käyntiin.

Sama pätee lasten saamiseen. Hankalat, meluisat ja sotkuiset vieraat muksut eivät voisi vähempää kiinnostaa, kunnes vauvakuume iskee. Viimeistään oman vastasyntyneen vauvan pehmeä poski saa sekoamaan täydellisesti, ja lopullisesti.

2. Ne potkivat sängystä ylös aamuisin  

Mikään ei houkuttele nousemaan sängystä nopeammin kuin kahvinkeittimen ääni ja tuoreen kahvin tuoksu.

Toisaalta saman asian ajaa taaperon täysi vaippa tai mikä vielä pahempaa – taapero ilman vaippaa mutta epäilyttävän hajuisena.

3. Harvoin tasaisen lämpöisiä

Tämä ei lakkaa yllättämästä: kaadoit hetki sitten kuuman kahvin kuppiisi ja kun nyt juot sen, se onkin kylmää.

Taapero taas rakastaa sinua tulisesti juuri nyt ja hetken päästä vihaa vielä voimallisemmin. Samoin hän ilmoittaa haluavansa aamupalaksi puuroa ja kiljuu hetken päästä kurkku suorana leipien perään.

4. Ne tulevat kalliiksi

Miten kupillinen juomaa, johon on sekoitettu muutama papu, voi maksaa niin paljon?

Pienestä ihmisestä kasvaa nopeasti iso – ja viimeistään silloin hän haluaisi vaikka mitä, hinnasta viis.

5. Yhdessä ne saavat aikaan sotkun

Kahvikuppi, jossa ei ole kantta + vieressä taapero = älä edes yritä. Mikäli kahvikuppi on alle sadan metrin päässä taaperosta, hän saa takuulla heilautettua tai potkaistua sen nurin.

Jos mahdollista, kannattaa pitää molemmat erillään ja nauttia niiden seurasta yksitellen.

6. Tarkkana sokerin kanssa

On ihan ok lisätä kahviin vähän sokeria tai makusiirappia. Liian makea kahvi tarttuu kuitenkin hampaisiin ja muistuttaa maultaan pirtelöä.

Taaperokin voi nauttia toisinaan herkkuja, jotka sisältävät sokeria. Mutta jos hänet palkitsee pari kertaa toffee-patukalla, rusinat saa unohtaa saman tien.

Eikä liiallinen sokerin syöminen ole lapselle, eikä aikuiselle, terveellistä.

7. Ne eivät välttämättä tykkää vihanneksista

Kahvi sopii hyvin yhteen ainakin seuraavien syömisten kanssa: suklaakeksi, suklaamuffini, suklaakakku. Samat herkut uppoavat myös taaperoon.

Parsakaali taas maistuu monelle taaperolle huonommin kuin hiekka. Ja kahvi ja parsakaali taas, kuka haluaa edes kokeilla.

8. Parasta ennen iltaseitsemää

Vain pikku kupponen kahvia iltaruuan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla? Muksu haluaisi valvoa vielä hetken iltapalan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla?

Paljon. Näistä molemmista seuraa mittaamattomasti harmia ja vähän unta.

9. Et voi kuvitella elämää ilman niitä

Piste.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kuinka paljon lapsi sairastaa, kun hän aloittaa päivähoidon? Onko jotain mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen tilannetta? Mietin myös vesirokkorokotteen ottamista lapselle päivähoidon aloittamisen takia.

Lastenlääkäri Jarmo Salo:

Virusten aiheuttamat flunssat ja muut tulehdustaudit ovat päiväkoti-ikäisillä lapsilla hyvin tavallisia. Päivähoito kodin ulkopuolella lisää hengitystietulehduksia sitä enemmän, mitä nuorempi lapsi on.

Alle kolmivuotiailla päiväkotilapsilla sairaspäiviä on vuodessa keskimäärin noin 100, mikä on kaksinkertainen määrä kotihoidossa oleviin verrattuna.

Monet tekijät vaikuttavat asiaan, joten toiset sairastavat enemmän ja hankalammin oirein kuin toiset. Lapsen kasvaessa sairastaminen vähenee, ja kolmen vuoden iän jälkeen tilanne yleensä alkaa helpottua.

Tärkein päiväkodissa hoidossa olevan lapsen sairasteluun vaikuttava tekijä on hoitoryhmien koko. Ryhmien pienentäminen olisi tehokas tapa vähentää sairastelua. Tähän vanhempi ei voi juuri vaikuttaa.

Tärkein, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen.

Hygienialla eli pesuilla, käsidesin käytöllä, lelujen ja pintojen päivittäisellä puhdistuksella ja lelujen kierrättämisellä voidaan auttaa asiaa.

Tärkein asia, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen. Rokotusohjelmaan kuuluva rotavirusrokote on vähentänyt hankalia ripulitauteja dramaattisesti, ja pneumokokkirokotus on tehnyt saman keuhkokuumeille ja jossain määrin välikorvatulehduksille.

Vesirokkorokotus kannattaa hankkia lapsen täytettyä vuoden. Ilman sitä lapsi sairastaa käytännössä varmasti vesirokon, eikä taudin sairastamisesta ole rokotteeseen verrattuna mitään hyötyä. Rokotus on tulossa rokotusohjelmaan, mutta sitä ennen se kannattaa hankkia itse.

Vauva 9/16

Kysy lisää!

Voit kysyä terveydenhoitaja Mialta myös netissä, vauva.fi/terveydenhoitaja.

Vierailija

Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Tämä hyvä myös! Meillä vaihdetaan aina kotivaatteet päälle, kun tullaan mistä vain kotiin. Kaupan ostoskärryistä tuntui yhdessä vaiheessa tulevan aina flunssa myös.
T. 2

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvan pään koko voi kertoa, kuinka älykäs hänestä tulee, brittitutkimus selvitti.

Brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö UK Biobank tutki, millaisia yhteyksiä ihmisen geeniperimän ja saavutusten väliltä löytyy. Tutkimukseen osallistui noin satatuhatta 37–73-vuotiasta brittiläistä.

Tutkijoiden mukaan ne tutkittavat, joilla oli syntyessään ollut isompi pää, kouluttautuivat ”merkittävästi” pidemmälle ja saivat korkeampia pistemääriä kielellisiä ja matemaattisia kykyjä mittaavissa testeissä, The Independent kertoo.

Terveyskirjaston mukaan vastasyntyneen päänympärys on keskimäärin 35 senttiä. Ensimmäisen elinvuoden aikana pää kasvaa keskimäärin sentin kuukaudessa ja ensimmäisen elinvuoden jälkeen päänympärys kasvaa vielä noin kymmenen senttiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.