kuva: iStockphoto
kuva: iStockphoto

Torkahdatko lukiessa? Etkö enää uskalla ajaa autoa? Kokeile, kuinka suuri univajeesi on.

Vauva valvottaa yö toisensa jälkeen. Lopulta uni ei tule, vaikka siihen olisi mahdollisuus.

Kokeile alla olevalla testillä kärsitkö univajeesta. Testi perustuu uneliaisuuskyselyyn (Epworth Sleepiness Scale). Lähteenä on käytetty myös Meidän Perheen unikyselyä (9/2014).

 

Vierailija

Testaa, millaisesta univajeesta kärsit

Olipas huono testi. Kärsinyt univajeesta niin paljon, että puhe meinaa sammalta, mutta en torkahtele herkästi. Enkä varsinkaan päivällä makoillessa tai lounaan jälkeen: Olen töissä, en ehdi makoilemaan eikä siellä ole muutenkaan mahdollisuutta nukahtaa, jos nyt ei kykene parissa minuutissa tuoliin nukahtamaan. Multa ei ole koskaan onnistunut. Enkä mä jaksa tai ehdi katsoa TV:tä, saati teatteriin. Tässä väsymyksestä jos saisi pari tuntia omaa aikaa, ei tulisi mieleenkään käyttää sitä muuten kuin...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lapsiperheiden kotiin ja järjestykseen liittyviin kysymyksiin. Kuva: Ilana Aalto

En voi kutsua ketään kylään ennen kuin olen tehnyt suursiivouksen, lukija kertoo. 

”Haluaisin sellaisen kodin, että ei tarvitsisi kokea sotkuisen kodin paniikkia, jos joku on oven takana.

Jos aikuiset lapset ystävineen tulevat yöksi, niin minulla menee kaksi päivää vierashuoneen siivoamiseen ja järjestelyyn. Olen karsinut tavaraa jo paljon ja ostaminen on pysähtynyt aikoja sitten.

Nautin selkeydestä ja siisteydestä, mutta se pysyy vain hetken. Mikä avuksi?”

4 lapsen mama

Ilana Aalto vastaa

Ihan aluksi haluan kysyä sinulta, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos kyläilijä näkisi kotisi sotkut?

Siivouspakko on osa kotiin liittyvää häpeää, joka on kaiverrettu meihin todella syvälle. Koemme kodin osaksi itseämme niin vahvasti, että kotiin kohdistettu kehu tai moite (tai edes sellaisen pelko) tuntuu samalta kuin ulkonäköämme tai älyämme kommentoitaisiin. Harvassa ovat ne rentoranteiset emännät, jotka eivät laisinkaan vaivaudu siivoamaan ennen vieraiden tuloa.

Vanhastaan naisten kunnollisuus on liitetty siihen, miten ehtoisia emäntiä he ovat. Onko kahvipöydässä seitsemää sorttia itse leivottua? Onko lakanat mankeloitu? Löytyykö lamppujen päältä pölyä?

Miten häpeällistä olisikaan, jos paljastuisi, että pullat ovat kaupan pakastealtaasta, lakanat toista kuukautta myttynä pyykkikorissa ja pölyhuisku lopullisesti kadonnut.

Vieraasi eivät lakkaa rakastamasta sinua, vaikka et nuole joka nurkkaa ennen heidän tuloaan.

Vieraasi eivät kuitenkaan lakkaa rakastamasta sinua, vaikka et nuole joka nurkkaa ja kaappia ennen heidän tuloaan. Riittäisikö, että vessan käsipyyhkeen vaihtaa puhtaaseen ja raivaa sohvalta ylimääräiset kamat niin, että vierailla on paikka johon istua? Tällainen pienimuotoinen kohteliaisuussiivoaminen keventää vierailuihin liittyvää siivoustaakkaa niin paljon, että jaksat kutsua vieraita useammin.

Vastaukseni kysymykseesi on siis, että pääset suursiivouksista vapauttamalla itsesi kotihäpeästä.

Suursiivousten sijaan on siirryttävä piensiivouksiin.

Mutta on toki myös toinen keino. Sanot, että selkeys ja siisteys pysyy kodissasi vain hetken. Tämä on suursiivousten syytä. Suursiivousten sijaan on siirryttävä piensiivouksiin!

Lisää jokaiseen päivääsi kymmenen tai viisitoista minuuttia paikkojen järjestelyä. Pilko suursiivouksen tehtävät päivittäisiksi toimiksi: maanantaisin vessan pesu, tiistaisin imurointi, keskiviikkona pölyjen pyyhintä ja niin edelleen. Näin saat nauttia siististä kodista joka päivä.

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lukijoiden kysymyksiin vauva.fissä. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla "Kysy ammattijärjestäjältä".

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Voiko juustoa olla liikaa? Gluteenittomassa vegelasagnessa pasta korvataan munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleilla. Kuva: Päivi Ristell

Järisyttävän hyvässä vegelasagnessa on reilusti mozzarellaa ja parmesaania eikä lainkaan gluteenia. Testaa huippukokki Serko Rantasen helppoa reseptiä!

Vegelasagne ilman pastaa

6 annosta, 1 t 30 min

2 munakoisoa

2 kesäkurpitsa

1 tl suolaa

3 palloa mozzarellaa

150 g parmesaania

½ ruukkua basilikaa

1 rkl oliiviöljyä

Tomaattikastike

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

4 tomaattia

2 rkl oliiviöljyä

1 tlk säilyketomaatteja

1 rkl tomaattipyreetä

5 dl tomaattimehua

1 rkl kuivattua basilikaa ja/tai timjamia

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Tee tomaattikastike. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Lohko tomaatit. Kuumenna öljy laakeassa kattilassa ja ruskista sipulit kevyesti. Lisää loput ainekset ja jätä kastike hautumaan ilman kantta kasvisten käsittelyn ajaksi.
  3. Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsat pituussuunnassa vajaan sentin viipaleiksi. Levitä uunipelleille leivinpaperin päälle. Ripottele suola pinnalle. Kypsennä uunissa 20–25 minuuttia, kunnes pinta on kuivahtanut.
  4. Leikkaa mozzarellat ohuiksi viipaleiksi. Raasta parmesaani. Nypi basilikasta lehdet.
  5. Soseuta tomaattikastike sauvasekoittimella.
  6. Voitele uunivuoka (20 x 30 cm) öljyllä. Levitä ohut kerros kastiketta pohjalle. Levitä kerros kasviksia, basilikaa, kastiketta, mozzarellaa ja juustoraasteita päälle. Täytä loput kerrokset samalla lailla.
  7. Kypsennä lasagnea 30 minuuttia. Anna ruuan vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Koristele basilikalla.

Vinkki!

Jos on aikaa, anna kastikkeen hautua jopa kolme tuntia kannen alla, niin mausta tulee supertäyteläinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lastenpsykiatri listaa 4 ehtoa sille, että vuoroviikkoasuminen onnistuu hyvin.

Sanotaan tämä ensin: lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ei ole vuoroviikkoasumisen suuri puolestapuhuja, eikä aio olla sitä jatkossakaan. Hän kertoo saaneensa valtavasti närkästynyttä palautetta asiasta, mutta pitää näkemyksestään kiinni.

Sinkkosen mielestä lapsen asuminen eron jälkeen vuoroviikoin äidin ja isän luona voi olla lapsen kannalta paras ja toimivin ratkaisu. Sitä ei silti voi pitää helppona yleisratkaisuna kaikille. Näin harhaudutaan Sinkkosen mielestä välillä ajattelemaan.

– Missään tutkimuksessa ei ole todistettu, että vuoroviikkoasuminen olisi lapselle hyvä ratkaisu vaikka silloin, jos vanhempien välit eivät ole hyvät. Tiedän lapsia, joilla vuoroasuminen toimii, mutta niin ei ole aina. Tiedän myös fiksuja vanhempia, jotka ovat mallia kokeiltuaan päättäneet toisin.

”Keskittyykö vanhempi omalla viikollaan lapseen, vai viettääkö lapsi illan kuntosalin lapsiparkissa?”

Pääongelma Sinkkosen mukaan on vuoroviikkomallin teknisyys: lasketaan kummankin vanhemman luona vietettyjä öitä, vaikka pitäisi pohtia arjen laatua lapsen kannalta.

– Lapsen suhdetta äitiin ja lapsen suhdetta isään ei määritä aika, vaan suhteen laatu.

– Onko faijan kanssa oleminen pakkopullaa vai tosi hauskaa? Lentääkö äidin kanssa läppä, haluaako se ottaa kainaloon? Keskittyykö vanhempi omalla viikollaan lapseen, vai viettääkö lapsi illan kuntosalin lapsiparkissa?

Etävanhempikin voi olla läheinen

Vuoroasumisen voi toteuttaa muutenkin kuin viikkosysteemillä, Sinkkonen huomauttaa. Esimerkiksi ulkomaisessa tutkimusaineistossa vuoroasumisella tarkoitetaan usein sitä, että toisen vanhemman luona asutaan vähintään neljäs- tai kolmasosa ajasta.

– Suomessa vuoroasuminen ymmärretään ihan väärin, ei sen tarvitse olla fifty-fifty. Sekin voi toimia hyvin, että asuu toisen luona ja saa vapaasti kyläillä toisen luona.

Asuminen ei ratkaise kontaktien määrää ja laatua, Sinkkonen korostaa. Etävanhemmallakin voi olla läheinen suhde lapseen, kunhan sille annetaan mahdollisuus.

”Kun lapsi uskaltaa vängätä vastaan ja kiukutella kuten ennenkin, silloin kaikki on hyvin.”

Erotilanteessa tärkeää on Sinkkosen mukaan kuulostella lasta. Kun asumisratkaisu on tehty, sitä pitää olla valmis myös muuttamaan tilanteen niin vaatiessa. Oleellista on huomata, miten lapsi voi.

– Katsokaa lasta: hänen naamaansa ja reaktioitaan, ruokahaluaan, unen tarvetta ja niin edespäin. Sekin on hyvä merkki, että lapsi uskaltaa vängätä vastaan ja kiukutella kuten ennenkin, silloin kaikki on hyvin.

Sinkkonen antaa neljä kohtaa, joiden pitää olla kunnossa, kun mietitään vuoroviikkosysteemiä.

1. Lapsi ei ole kovin pieni

Alle 4-vuotiaalle Sinkkonen ei suosittele vuoroviikkoasumista.

– Olen sitä mieltä, että sen ikäiselle sopii yksi koti ja runsaat kontaktit toisen vanhemman kanssa. Pienelle lapselle jokainen vaihtotilanne on erokokemus, hän ei kestä eikä käsitä viikon eroa.

2. Vanhempi haluaa keskittyä lapseen omalla viikollaan

Tässä on Sinkkosen mukaan joskus ongelmia. Vanhempi saattaa pitää kynsin hampain kiinni siitä, että saa lapsen luokseen tasan joka toinen viikko, mutta ei sitten voikaan viettää lapsen kanssa aikaa.

– Jos joutuu olemaan jatkuvasti työmatkoilla ja suhde lapseen on valmiiksi etäinen, vuoroasuminen on ihan älytön ajatus.

Selvää on myös, että vuoroasuminen ei toimi, jos vanhemmalla on esimerkiksi päihdeongelma.

3. Vanhemmilla on hyvät välit

– Tämän painon vanhemmille lasken: heidän täytyy, joko keskenään tai ulkopuolisen tuen avulla, hoitaa asiat niin, että he pääsevät siedettävään puheyhteyteen. Vanhempien riitely, niin eron aikana, sitä ennen kuin sen jälkeen, on lapselle erityisen stressaavaa ja kuormittavaa.

Sinkkonen ei ymmärrä ajatusta, että lapsi ikään kuin pakettina pudotetaan ovelta toiselle tai vaihdetaan hakijaa päiväkodin kautta. Vanhempien pitäisi hoitaa lapsen vaihto mieluiten aina saattaen. Samalla kerrotaan kuulumiset päiväkodista ja koulusta ja jutellaan siitä, miten on mennyt.

4. Etäisyys kotien välillä ei ole liian pitkä

Lapsen arjen täytyy järjestyä niin, että päivähoito, koulu, harrastukset ja kaverisuhteet hoituvat kummankin kodin kautta. Ajatusleikkinä voi miettiä, miten oma arki toimisi kahdessa kodissa. Mitä asioita tarvitsee, miten kulkeminen toimii?

Jari Sinkkonen käsittelee teemaa myös kirjassa Lapsi ja ero, jonka toinen kirjoittaja on Heli Pruuki (Kirjapaja, 2017). Kirja on ilmestynyt elokuussa.

Vierailija

Kaksi kotia lapsella? Jari Sinkkonen: ”Suhdetta vanhempaan ei määritä aika, vaan laatu”

Todella usein se vaatimus lapsen oikeudesta tavata molempia vanhempiaan on pelkkä kosto toista vanhempaa kohtaan. Tiedän perheitä, joissa isä ei ole avioliiton aikana vienyt lapsia päivähoitoon saati harrastuksiin, mutta erossa vaatii ehdottomasti vuoroviikkoasumista, vaikka ei edes tiedä, osaako lapsi jo pukea itse tai mikä on lapsen hoitoaika päiväkodissa. Kun on se vanhemman oikeus, niin siitä pidän kiinni, vaikka lapsen etu olisi jotain ihan muuta. Pääasia, että voi syyttää exä siitä, että...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kepparileikki on mainio esimerkki tarinallisesta leikistä. Kaikilta ne eivät enää suju.

Lapset eivät enää leiki pitkäkestoisia ja juonellisia kuvitteluleikkejä yhtä paljon kuin ennen. Tästä on syytä olla huolissaan, sanoo neuropsykologi ja dosentti Nina Sajaniemi Helsingin yliopistosta.

Kehityspsykologiassa puhutaan kypsän leikin vaiheesta, kun tarkoitetaan juonellisesti eteneviä, yhdessä neuvoteltavia ja rooleja sisältäviä leikkejä. Tutkimusten mukaan kaikki lapset eivät enää saavuta tätä leikin vaihetta lainkaan.

Leikeille on nyt tyypillisempää nopea siirtyminen touhusta toiseen, pelillisyys ja välineistä riippuvainen toiminta. 

– On todella vaarallista, että lasten toiminta kehittyy lyhytjänteisemmäksi. Pysähtyminen, mielikuvituksen käyttäminen ja toiminen ei-välineellisellä tasolla ovat tärkeitä taitoja, Sajaniemi sanoo.

”Yhdessä leikkiessä opitaan olemaan ihmisiksi.”

Sajaniemi listaa lisää taitoja, joiden kehittymisessä pitkäjänteiset leikit ovat tarpeen: kokonaisuuksien hahmottaminen, tarinallisuuden käsittäminen sekä kyky kestää turhautumista ja odottamista. Leikkitapojen kutistuessa supistuvat myös kädentaidot, muu kuin sorminäppäryys.

Ehkä tärkein on kuitenkin juonellisen leikin sosiaalinen puoli. Yhdessä leikkiminen vahvistaa neuvottelutaitoja, kykyä joustaa ja sietää sitä, ettei kaikki suju kuten itse haluaisi. Samalla lapsi oppii empatiakykyä ja toisen huomioimista. 

– Siinä opitaan olemaan ihmisiksi. Sen parempaa harjoittelua ihmisyyteen ei ole, Sajaniemi sanoo.

”Ohjelmoimaton aika lasten elämässä on vähentynyt. Myös ruutupuuhat syövät leikkiaikaa."

Leikkimisen määrä ylipäätään on vähentynyt

Varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kallialan mukaan kaikenlaiset leikkitavat ovat omalla tavallaan tärkeitä. Leikkitapojen muuttumiseen on monta syytä.

– Riittävän yhtäjaksoisen ajan puute on yksi selitys, sillä ohjelmoimaton aika on lasten elämässä vähentynyt. Myös ruutupuuhat syövät epäilemättä leikkiaikaa, Kalliala sanoo Mannerheimin Lastesuojeluliiton Leikkipäivän tiedotteessa.

Leikkitapojen muuttuminen liittyy laajemmin yhteiskunnan kehitykseen, Sajaniemi huomauttaa. Arjen hektisyys, digitalisoituminen ja informaatiotulva aiheuttaa aikuisillekin sitä, että pitkäjänteiseen toimintaan keskittyminen on yhä vaikeampaa.

– Myös lasten maailma on pirstaloituneempi ja kaoottisempi kuin ennen. Harrastuksia, menemisiä ja tulemisia on enemmän, ja leikkimisen määrä ylipäätään on vähentynyt.

Lapsilla pitää olla tilaa pulputa

Sajaniemen mukaan ruudulla tekeminen ei korvaa ilman välineitä tapahtuvaa leikkiä edes silloin, kun laitteilla toimitaan yhdessä tai opettavaisten pelien parissa.

Älylaitteiden riskinä on erityisesti niiden koukuttavuus. Samalla kyky keksiä muuta tekemistä vähenee.

Vanhemman ikävä velvollisuus on pitää kiinni siitä, että antaa lapselle tylsiä hetkiä, Sajaniemi sanoo. Silloin leikit alkavat suorastaan pulputa sisältäpäin.

– Kun riittävän monta kertaa sanoo lapselle, että nyt on kertakaikkiaan keksittävä muuta kuin laitteet, niin lopulta tekemistä alkaa löytyä.

– Vanhemman täytyy pitää huolta siitä, että lapset saavat pulputa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.