Omat lapset ovat Meerille toteutunut unelma. (Kuva: Juha Salminen)
Omat lapset ovat Meerille toteutunut unelma. (Kuva: Juha Salminen)

Näkövammainen Meeri otti lainaa kangaspuihin, mutta käyttikin rahat hedelmöityshoitoihin.

Kunnon oksennustauti on ikävä vieras missä tahansa huushollissa, mutta erityisen hermoja koetteleva se on iskiessään Meerin perheeseen.

Kolmen lapsen sokea yksinhuoltajaäiti osaa suhtautua asiaan huumorilla, vaikka juuri muutama päivä sitten tilanteesta oli oikeasti leikki kaukana. Kuusivuotias Tuomas oksensi sängyn laidan yli jatkojohdon pistorasiaan.

– Kuulin suhahduksen ja sitten haisi sähkö. Säikähdin, että koko asunto syttyy tuleen. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin, että täällä on yksi sokko ja kolme oksennustautista lasta, tulkaa auttamaan, Meeri kertoo.

Tapauksesta selvittiin onneksi säikähdyksellä. Vanhin lapsista, yhdeksänvuotias Lauri, varmisti hätäkeskukseen, ettei tulipalon vaaraa ollut. Siivoaminen olikin sitten oma operaationsa.

– Oksennus aina jännästi leviää joka paikkaan. Käsikopelolla on mukava tutkia, miten laajasti roiskeet ovat levinneet ja montako lelua on likaantunut.

Hartain haave lapsesta saakka

Keskosena syntynyt Meeri kärsi synnytyksessä happivajeesta, jonka seurauksena näköhermo vaurioitui ja Meeri sokeutui.

Jo pienenä tyttönä Meerin hartain toive oli tulla äidiksi. Seurakunnan kerhossa Meeri hoiti nukkeja ja toivoi pikkusiskoa, jota ei kuitenkaan tullut.

Kun Meeri teininä tuumasi hankkivansa lapsia viimeistään 24-vuotiaana, se oli hänen läheistensä mielestä itsestään selvä asia. Meeri perustaisi perheen ja hänestä tulisi äiti. Mutta ei elämä mennytkään niin.

– Opiskelin ensin hierojaksi ja kävin sitten hetken kankaankudontalinjaa, mutta en oikein innostunut siitä. Opiskelupiireistä löytyi treffikumppaneita, mutta ei sitä oikeaa.

Yhtenä iltana Ajankohtaisessa kakkosessa puhuttiin sinkuille tehtävistä hedelmöityshoidoista.

Kolmekymppinen Meeri muutti opiskelupaikkakunnaltaan Vantaalta takaisin kotipaikkakunnalleen Haminaan, jossa asuvat myös äiti ja mummo, jota Meeri halusi tavata useammin.

– Yhtenä iltana Ajankohtaisessa kakkosessa puhuttiin sinkuille tehtävistä hedelmöityshoidoista. Seuraavana päivänä soitin neuvolaan ja kysyin, tehdäänkö niitä kenelle vain.

"Ei poppanan kutominen ollut minun juttuni"

Yksin asuva sokea nainen ei kuitenkaan ollut kaikkien lääkäreiden mielestä sopiva äidiksi. Väestöliitossa vastaanotto oli nihkeä.

– Nätisti he yrittivät asian muotoilla, mutta viesti oli aika selvä. Heidän mielestään minun olisi pitänyt vain etsiä mies, joka sitten hoitaisi huushollinkin.

Tympeän vastaanoton jälkeen Meeri mietti adoptiota, mutta prosessi oli liian kallis ja sitä varten olisi täytynyt matkustaa kohdemaahan pitkäksi aikaa.

– Kenen kanssa minä olisin sinne lähtenyt?

Tulevan äidin teki mieli huutaa ilosta ja tanssia pitkin kaupan käytäviä.

Vihdoin Tampereelta löytyi yksityinen klinikka, joka suostui ottamaan Meerin asiakkaaksi. Se puhelu jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi. Meeri oli ruokakaupassa, kun klinikalta soitettiin ja kerrottiin, että hoidot voidaan aloittaa. Tulevan äidin teki mieli huutaa ilosta ja tanssia pitkin kaupan käytäviä.

Tutkimukset, luovutetun sperman ja inseminaatiot Meeri maksoi lainalla, jonka hän oli aikaisemmin ottanut kangaspuiden hankkimista varten.

– Ei se poppanan kutominen muutenkaan oikein ollut minun juttuni.

Taksinkuljettaja tulkitsi raskaustestin

Kesällä 2007 Meerin arkeen syntyi uusi, mahanpohjaa kutkutteleva rutiini. Tuttu taksikuski Sanna käytti Meerin joka viikko ruokaostoksilla. Nyt kerran kuussa ostoslistalla oli myös raskaustesti.

Kauppareissun jälkeen Meeri teki testin, jonka Sanna tulkitsi. Neljännen inseminaation jälkeen tasan kahden viikon ja kahden päivän kuluttua tikkuun ilmestyi tuskin havaittavissa oleva haalea viiva. Seuraavalla viikolla Meeri halusi tehdä vielä toisen testin varmistaakseen raskauden.

– Sanna kertoi jälkeen päin, että toisella kertaa tumma punainen viiva alkoi piirtyä heti. Minulle hän paljasti tuloksen vasta ohjeessa neuvotun kahden minuutin testi-ajan jälkeen.

Synnytys käynnistettiin kahden viikon yliajan jälkeen, eikä Meeri koskaan unohda aamua, jona hän lähti kotoaan tietäen, että seuraavan kerran kun hän palaa, mikään ei ole niin kuin ennen.

Synnytyksestä Meeri muistaa kätilöiden puheet leikkaussaliin siirtymisestä, kun ponnistusvaihe ei edistynyt heidän mielestään riittävän nopeasti. Kun Lauri vihdoin syntyi sektiolla, Meeri sai hipaista vastasyntyneen jalkaa, ennen kuin vauva vietiin pestäväksi.

– Se fiilis oli jotain aivan uskomatonta.

"Nyt on pärjättävä, kun tähän on kerran ryhdytty"

Sairaalassa vietetyn viikon jälkeen hoitajat alkoivat puhua perhekodista ja tukiasunnosta. Meeri halusi kotiin siitäkin huolimatta, että imetys oli aluksi hankalaa, kun vauva ei saanut kunnon imuotetta.

Ennen laitokselle lähtöä Meeri oli laittanut vauvan tavarat valmiiksi omille paikoilleen ja tehnyt pakastimen täyteen ruokaa. Eteisessä odottivat rattaat, jotka hän oli käynyt ostamassa ystävän kanssa kirpputorilta.

– Mietin, että nyt on pärjättävä, kun tähän on kerran ryhdytty, Meeri muistelee.

Ensimmäisinä päivinä Meeri istui pitkät ajat keinutuolissa vauva rinnallaan. Hän silitteli tämän nukkaista päätä ja mietti, ettei mikään maailmassa ole niin hellyttävää.

Niinä hetkinä, kun vauva nukahti syliin ja päästi pienen uniynäyksen, Meeri mietti, kuinka ihanaa olisi nähdä vauvan kasvot.

Perhetyöntekijä kävi aluksi kaksi kertaa viikossa katsomassa, että Meerillä oli kaikki hyvin. Kun imetys alkoi sujua, Meeri istui tuntikausia äänikirjaa kuunnellen vauva rinnallaan. Kun vauva nukahti, hän ei uskaltanut liikahtaa, ettei tämä vain heräisi. Iltaisin sängyssä Meeri nuuskutteli vieressä tuhisevan vauvan tuoksua.

Kauppaan Meeri kulki aluksi lyhyttä tutumpaa reittiä, keppi toisessa kädessä, vaunuja perässä vetäen. Myöhemmin, kun liikkuminen rattaiden kanssa sujui jo rutiinilla, hän kiersi pidemmän lenkin metsän kautta. Meeri opetteli myös käyttämään kantoliinaa, jossa vauva oli kätevästi koko ajan lähellä. Yhdessä he kävivät mummilla kylässä, kävelyillä ja vauvauinnissa.

Vauvakuume on sitkeä tauti

Nyt lapsia on Kortteen perheessä kolme: esikoispoika Lauri, kuusivuotias Tuomas sekä kaksivuotias Pihla. Inseminaatiokertoja on kertynyt kymmeniä, sillä aina ei ole tärpännyt heti ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla.

Hoitoja on tehty useilla eri klinikoilla, sillä joissain paikoissa inseminaatioita ei olla epäonnistumisten jälkeen haluttu enää jatkaa. Silloin Meeri on etsinyt seuraavan klinikan.

Rahaa perheen perustamiseen on huvennut kymmeniä tuhansia euroja, mutta toisaalta Meeri ei ole koskaan viihtynyt ravintoloissa tai tuhlannut muotivaatteisiin. 

Vauvakuume on sitkeä tauti, ja Meeri myöntää haaveilevansa vielä yhdestä vauvasta. Todellisuudessa lapsiluku on nyt täynnä, sillä lopussa ovat sekä rahat että aika.

– Vaikka yhden tytön voisin Pihlalle vielä kaveriksi ottaa.

Hiljaisuus on huono merkki

Pihla pötköttää vielä päiväunilla, kun Lauri saapuu koulusta ja porhaltaa huoneeseensa hoitamaan läksyt pikavauhdilla. Kun ne on tehty, on lupa pelata tietokoneella.

"Joskus vähän hirvittää, kun en näe missä pojat viilettävät."

Illalla perhe on yleensä hetken yhdessä ulkona, tai Meeri puuhastelee Pihlan kanssa leikkikentällä ja pojat seikkailevat pihalla.

– Joskus vähän hirvittää, kun en näe missä pojat viilettävät. Vuodet ovat opettaneet hiljaisuuden tarkoittavan sitä, että jotain on tekeillä.

Pahaenteisen hiljaista oli esimerkiksi silloin, kun parivuotias Lauri mätti vaippoja vessanpöntön tukkeeksi tai kun konttaamaan oppinut Pihla maisteli vessaharjaa. Kerran pojat keksivät tunkea ilmalämpöpumpun säleikön täyteen keppejä.

Nykyään Meeri muistelee jo naureskellen keskimmäisen kuivaksi opettelua, kun Tuomas uhmakohtauksissaan pissasi minne huvitti.

Poikien ehtymättömästä energiasta kertoo myös Tuomaksen ja Laurin viime kesän lomareissu Meerin isän luona. Vauhdikkaat sankarit olivat saaneet vaarinkin pään sekaisin metkuillaan.

– Olihan se jotenkin lohdullista, että edes näkevä ei aina pääse perille, mistä veljesten nujakointi on saanut alkunsa, Meeri nauraa.

Meeri ei anna näkövamman rajoittaa elämäänsä liikaa. (Kuva: Juha Salminen)
Meeri ei anna näkövamman rajoittaa elämäänsä liikaa. (Kuva: Juha Salminen)

Lapset osaavat myös käyttää hyväkseen sitä, ettei äiti näe. Salaa sohvalla syödyn sämpylän paljastavat sattumalta käteen osuvat muruset tai se, että joku sisaruksista käräyttää sääntöjen rikkojan. Uusimpana metkuna Pihla on oppinut olemaan vastaamatta, kun Meeri kysyy missä tämä on.

– Meillä on Pihlan kanssa tapana ottaa päiväunien jälkeen palat suklaata ja nyt on sovittu, että suklaata ei saa, jos äidille ei vastata.

Pojat menettävät vastaavasti peliaikaa.

"En minä siksi lapsia tehnyt, että niitä voisi joku muu hoitaa"

Jos Meeri tarvitsee arjessa apua, näkevät silmät ja lisäkädet saa tarvittaessa kunnan perhetyöntekijältä.

Avustajan voi pyytää paikalle esimerkiksi silloin, kun Meerin on vietävä lapsi lääkäriin. Tai kun koko perhe lähtee yhdessä lempiharrastukseensa, uimaan. Vauvauinti yhden lapsen kanssa vielä onnistui, mutta Meerin on mahdotonta vahtia poikia ja uittaa Pihlaa samaan aikaan.

Kunnan sosiaalitoimesta käydään myös säännöllisesti tarkistamassa, että kotona on kaikki kunnossa.

– Lastensuojelun avohuolto on huolissaan siitä, että lapset eivät koe tarpeeksi katsekontaktia, Meeri kertoo.

Meerin mielestä huoli on turha, sillä lapset viettävät paljon aikaa myös näkevien kanssa. Lähellä asuva äiti ja naapurit sekä ystävät ovat Meerin tärkeä tukiverkosto.

Naapureiden luona kahvitellaan ja käydään yhdessä kävelyllä. Meerin vanhemmat auttavat lastenhoidossa esimerkiksi silloin, kun on Meerin vuoro pitää huolta itsestään ja käydä vaikkapa vesijuoksemassa. Oman mummonsa luona Meeri käy Pihlan kanssa joka viikko auttamassa kodinhoidossa.

Käsitys lapsen ja perheen parhaasta on joskus ollut Meerillä hiukan toisenlainen kuin yhteiskunnan edustajilla.

– Kun Lauri oli vauva, neuvolasta minua kehotettiin laittamaan hänet päiväkotiin jo kymmenenkuisena. Mutta enhän minä sitä varten ole lapsia tehnyt, että niitä voisi joku muu hoitaa.

Meeri käy Pihlan kanssa perhekerhossa kaksi kertaa viikossa. Sama käytäntö hänellä oli poikien kanssa aiemmin. Neljävuotiaana viikkorutiiniin lisätään luontokerho.

"Osaanhan minäkin sanoa, että siinä on pallo, vaikken sitä näekään."

Meerin omasta mielestä hänen sokeutensa ei ole vaikuttanut lasten saamiin virikkeisiin ja kehitykseen.

– Osaanhan minäkin sanoa, että siinä on pallo, vaikken sitä näekään.

Äiti on vahva kuin sonni

Joskus poikien kaverit ovat kyselleet, miksi Meeri ei näe. Silloin tämä on kertonut heille keskosvauvasta ja happivajeesta.

Kun lapset ovat kyselleet isästään, Meeri on yhtä totuudenmukaisesti kertonut, kuinka vauvansiemenet piti hakea muualta, kun omaa miestä ei löytynyt.

Pihlalle, Laurille ja Tuomakselle äidin sokeus on maailman luonnollisin asia.

Meeri muistaa erään kerran leikkipuistossa, kun mukana ollut mummi pyöritti lapsia rengaskarusellissa.

– Kun mummin voimat ehtyivät, pojat huusivat, että äiti jaksaa pyörittää. Vaikkei äiti näe, hän on vahva kuin sonni!

Tutkimusten mukaan muiden auttaminen lisää omaakin onnea. Tina Hilck perusti Turun Seudun Mamit -ryhmän vertaistueksi muille äideille.

Happy, happy, happy. Joka arkiaamu kello 5.45 Tina Hilckin puhelin alkaa soittaa Pharrell Williamsin hilpeää kappaletta.

Mies ja 4- ja 6 -vuotiaat nukkuvat vielä paksua unta, kun Tina hipsii keittiöön ja naksauttaa kahvinkeittimen päälle. Kahvi jää tippumaan, ja Tina käy perheen kultaisennoutajan Lunan kanssa pikaisella aamulenkillä.

Kuuden jälkeen Tina hörppää mukista kahvia ja avaa läppärinsä. On tunti aikaa ennen kuin perhepäivähoitajana toimivan Tinan ensimmäinen hoitolapsi vilkuttaa ovella.

Ensimmäinen osoite on aina sama, Turun Seudun Mamien Facebook-ryhmä. Yön aikana siellä on pohdittu sormiruokailua ja sitä, mistä löytyisi fidget spinner -lelu. Ja sitäkin, milloin parisuhde on tullut tiensä päähän.

Viestipyyntökansiossa on taas ainakin tusina viestiä tuntemattomilta: avunpyyntöjä, yhteistyöehdotuksia. Tina ei nimittäin ole vain yksi huippuaktiivisen äitiryhmän tuhansista jäsenistä. Hän on sen perustaja.

Ettei yhdellekään äidille kävisi enää niin

Tarina Turun Seudun Mamien taustalla on poikkeuksellisen rankka.

Vuonna 2014 Tina Hilck odotti kuopustaan ja kuului odottavien äitien nettiryhmään.

Yksi äideistä sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Hän jakoi toivottomuuden tunteitaan nettiyhteisössä, mutta ei saanut tarpeeksi apua kotikuntansa neuvolasta. Kun hänen miehensä vielä ilmoitti tahtovansa erota, masentuneen äidin voimat loppuivat. Nettituttavat saivat lopulta kuulla, että hän oli tehnyt itsemurhan.

Se pysäytti.

– En halunnut, että yhdellekään äidille kävisi enää niin, Tina kertoo.

– Halusin tehdä parhaani, jotta jokaisella olisi ympärillään verkosto, joka auttaisi hädän tullen.

Sinä marraskuisena iltana Tina perusti Facebookissa ryhmän, jolle keksi pikaisesti nimen: Turun Seudun Mamit. Hän lisäsi ryhmään parikymmentä kaveriaan ja pyysi näitä lisäämään äitikavereitaan ryhmään. Sitten Tina sulki läppärinsä ja meni nukkumaan.

Kun hän aamulla avasi koneen, Turun Seudun Mamien jäsenmäärä ei ollutkaan enää 20, vaan 400. Nyt, vajaan kolmen vuoden jälkeen jäseniä on 5500.

Yksinhuoltajat, monikkoäidit, adoptiomammat. Imetysaktiivit, pulloruokkijat, kantoliinailijat. Laihduttajat, neulojat, lukutoukat – Turun Seudun Mameihin mahtuvat kaikki.

Mamit auttavat silloin, kun koliikkivauva on itkenyt tuoreen äidin hermot riekaleiksi. Mene sinä päikkäreille, minä lykin vauvaa pari tuntia vaunulenkillä! Tai silloin, kun migreeni puhkeaa ja lääkkeet ovat loppu. Asun samalla suunnalla, tuon lääkettä!

Ja silloinkin Mamit auttavat, kun kohdalle osuu vielä pahempi tilanne: kun pankkitili on tyhjä ja lapsilisän maksupäivään on vielä viikko, tai kun unelmien koti paljastuu homepesäksi ja valtaosa omaisuudesta on pilalla.

Hurjan onnellinen juuri näin

Kellon viisarit osoittavat keskipäivää. Lounaan jälkeen pestään kädet ja kasvot, käydään potalla, luetaan unisatu. Pian sängyistä kuuluu tuhinaa.

Se on merkki Tinalle: läppäri uudelleen auki. Hoitolasten päiväuniaikaan Tinalla on hetki aikaa suunnitella Mamien tulevia tempauksia ja raivata sähköpostiryteikköä. Vaikka Tinan arkirytmi kuulostaa hektiseltä, hän on hurjan onnellinen juuri näin.

Tutkimukset vahvistavat sen, minkä Tina tietää kokemuksesta. Muiden auttaminen lisää omaakin onnea. Erityispedagogiikan dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaara kertoo tutkimuksesta, jossa koehenkilöille annetaan kymmenen euroa ja pyydetään käyttämään ne joko itseensä tai ostamaan jollekulle muulle jotakin. Toiseen rahansa kuluttanut on jälkikäteen onnellisempi.

Vaikka olisi itse kuitti, auttaminen maksaa itsensä takaisin.

– Yrityksissäkin hoetaan usein, että firmalla ei ole aikaa innovoida. Jos sitä kuitenkin kokeillaan, uudet sytykkeet tuovatkin virtaa. Samoin käy usein perheissä. Vaikka olisi itse kuitti, auttaminen maksaa itsensä takaisin.

Vielä parempi on, jos muiden auttamisen lisäksi osaa tarvittaessa myös pyytää ja ottaa vastaan apua.

– Autettavana olemista kannattaa treenata. Se, että uskaltaa pyytää apua, auttaa ravistelemaan kohtuuttomia vaatimuksia vanhemmuudesta, Uusitalo-Malmivaara sanoo.

Siis niitä, joiden mukaan on pakko pärjätä yksin tai korkeintaan ydinperheen raameissa.

– Suo, kuokka ja Jussi -ihanne elää suomalaisissa yhä vahvana. Olemme kovia syyllistymään, jos emme jaksakaan.

Syyllisyyteen ei ole syytä, sillä nykyinen lapsiperhearki voi oikeasti olla tosi kuormittavaa. Monilla suku asuu kaukana. Kun perhekäsitys on suppea ja rajattu, turvaverkkojen aukot venyvät suuriksi. Silloin kannattaa sekä antaa itselleen armoa että tarjoutua muiden tueksi.

Kahvia ja sympatiaa

Tinan työpäivä ei pääty puoli viideltä, vaikka viimeinenkin hoitolapsi haetaan silloin kotiin. Tina touhuaa hetken omien lasten kanssa pihalla ja palaa taas koneelle. On aika suunnitella Turun Seudun Mamien tulevia tempauksia. Ryhmän toiminta on jo pitkäjänteistä. Parhaillaan Tina tiimeineen suunnittelee talven tapahtumia.

Viime vuoden lopulla Mamit perustivat rekisteröidyn yhdistyksen, ja vuoden alusta se on toiminut osana MLL:n Turun yhdistystä.

Yksi Mamien merkittävimmistä saavutuksista on vapaaehtoisvoimin pyöritettävä Leikkilä, Turun keskustassa kauppakeskuksessa toimiva ilmainen perhekahvila. Sinne voi tulla leikkimään, tapaamaan muita äitejä ja isejä, hörppäämään kahvia, vaihtamaan vaipan tai lämmittämään sosepurkin.

Tina ehtii Leikkilään enää vapaapäivinään ja viikonloppuisin. Hän suunnittelee kuitenkin yhä perhekahvilan mainokset ja koordinoi vapaaehtoisten työvuorot.

– Joskus kyllä haen arki-iltanakin läheisestä ravintolasta ruokaa mukaan ja tulen syömään sitä Leikkilään. Siellä ymmärretään vauhdikasta taaperoa – toisin kuin ravintolassa.

Vaikka Mamit auttavat yhä toisiaan arjen pienissä pulmissa, ryhmä on järjestänyt myös näyttävämpiä tapahtumia. Mamien perhepolitiikkaa käsittelevää nettivaalipaneelia seurasi yli neljä tuhatta katsojaa. Äitienpäivänä ryhmä liittoutui ajankohtaisohjelma Perjantain kanssa äitien työtä juhlistavan videon teossa. Siksi Tina on ajautunut tekemään kaikenlaista yllättävää, kuten valitsemaan poliitikoille esitettäviä kysymyksiä ja etsimään oikean kokoista kuvaustelttaa.

– Kyllä nämä uudet jutut välillä jännittävätkin, mutta ei niitä ehdi pohtia sen enempää. Pitää vain hoitaa kaikki parhaansa mukaan, hän toteaa mutkattomasti.

Tina ei ole enää aikoihin pyörittänyt Mameja yksin. Hän pitää huolta meilirumbasta, kun kuusitoista ylläpitäjää moderoi Facebook-ryhmän keskustelua. Hyväntekeväisyystiimi taas koordinoi lahjoituksia, kun Mamit vaikkapa keräävät vaatteita ja huonekaluja perheelle, jonka omaisuus on tuhoutunut tulipalossa.

Hädän hetkellä kaikki muu unohtuu

Ajatus vapaaehtoistyöstä ruuhkavuosien keskellä on monelle kauhistus. Miten ehtisin auttaa muita, kun saan juuri ja juuri illallispastat pöytään omalle perheelle?

Tina puolestaan ei voisi enää kuvitella elämää ilman Mameja.

– Vaikka kädet ovat täynnä työtä, tästä toiminnasta saa hirveän paljon itse. On aina yhtä palkitsevaa nähdä, kuinka ryhmä auttaa jonkun jaloilleen pahassa paikassa.

Tinan salaisuus on tarkka aikatauluttaminen.

– Arki on palapelin pelaamista, mutta olen luova. Väkerrän hoitolasten kasvun kansioita illalla, mutta heidän päiväuniaikaansa avaan koneen ja setvin sähköposteja.

Tina ei koskaan väsy niihin onnen tunteisiin, joita ryhmä toistuvasti hänessä aiheuttaa. Sillä vaikka keskustelu yli viiden tuhannen naisen porukassa ei tietenkään aina suju ilman riitasointuja, yksi asia ei muutu:

– Kun jollakin on hätä, kaikki muu unohtuu.

Mamit auttavat taas.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

10 tärkeintä ohjetta vastasyntyneiden vanhemmille.

Skotlannissa sijaitseva äitiyssairaala Ayrshire Maternity Unit jakaa kirjettä, jossa annetaan vastasyntyneiden vanhemmille kymmenen tärkeintä hoito-ohjetta vauvan näkökulmasta. Kirje ei ole osaston oma, ja sen alkuperäinen kirjoittaja on tuntematon. Teimme tekstistä vapaan käännöksen.

Rakas äiti, rakas isä,

Pyydän sinua pitämään tämän kirjeen tallessa ja lukemaan sen aina silloin, kun arki tuntuu vaikealta.

1. Pyydän, ettet odota minulta (tai itseltäsi) liikoja. Anna meille kaikille aikaa. Minä tarvitsen sitä kasvaakseni ja kehittyäkseni, jotta minusta tulee vakaampi ja helpommin ennustettava. Sinä tarvitset aikaa, jotta voit levätä ja rentoutua ja toipua synnytyksestä.

2. Syötä minua, kun minulla on nälkä. En ole koskaan vielä tuntenut nälkää, enkä vielä ymmärrä kelloa ja sopivia ruoka-aikoja.

3. Pidä minua sylissä, paijaa, pussaile ja halaile hellästi. Olen tottunut olemaan äidin lähellä kohdussa, enkä ole koskaan vielä ollut yksin.

4. Anna anteeksi, jos itken paljon. En tee sitä tahallani, eikä tarkoitukseni ole tehdä oloasi kurjaksi. Minulla ei vain ole vielä muuta keinoa kertoa tarpeistani. Kun kasvan hieman, opin muitakin tapoja kommunikoida.

5. Pyydän sinua tutustumaan minuun rauhassa. Kun annat minulle aikaa, opit tuntemaan luonteenpiirteitäni. Samalla huomaat, mitkä asiat rauhoittavat juuri minua ja tekevät minut tyytyväiseksi.

6. Älä pelkää tekeväsi virheitä vanhempana. Ne ovat luonnollisia. Kestän ne kyllä, kunhan teet kaiken rakkaudella.

7. Älä pety minuun, vaikka en olekaan täydellinen. Toivon, ettet myöskään pety itseesi vanhempana, vaikka et olekaan aina täydellinen.

8. Pidä huolta itsestäsi. Syö kunnolla, lepää ja ulkoile. Kun voit hyvin, sinulla on voimia ja kärsivällisyyttä huolehtia myös minusta.

9. Toivon, että pidät huolta parisuhteestasi ja muista läheisistä ihmissuhteista. Tarvitsen ihmisiä ympärilleni.

10. En ole näin pieni kovin kauaa, vaikka se aika tuntuisi sinusta nyt ikuisuudelta. Vaikka myllään elämäsi ylösalaisin, toivon, että muistat tämän olevan vain vaihe. Nautitaan siitä yhdessä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.