Heidin elämässä on äidin kokoinen aukko. Isänsä hän vapauttaisi syyllisyydestä, jos voisi.

Kotona on monta asiaa, joista kahdeksanvuotias Heidi tykkää.

Isä osaa olla tosi mukava. Hänen kanssaan katsotaan telkkarista jääkiekkoa ja mäkihyppyä. Isä lukee läjäpäin kirjoja ja tietää kaikesta kaiken, niin Heidistä tuntuu. Usein isä vie hänet ja isosiskon ulkoilemaan läheisen Malminkartanon Jätemäen rinteille. Sieltä näkyy kauas helsinkiläislähiön kattojen yli, taivaanrantaan asti.

Kaksi vuotta vanhemman siskon kanssa Heidi tappelee joskus. Mutta usein on kivaakin. Katsotaan telkkarista Ninja Turtlesia ja Hopeanuolta, Pokemonia ja Muumeja. Hoidetaan kissaa ja kahta kesyrottaa. Nauretaan, juostaan kilpaa pihan keinuihin tai leikkimään naapurintytön kanssa.

Heidin huoneessa on nukkekoti, johon saa valot, viininpunainen säkkituoli ja päiväpeitossa Mikki Hiiren kuva. Ikkunasta näkyy hieno käkkärämänty, joka Heidistä näyttää ystävälliseltä vanhalta ukolta.

– Mutta oli myös päiviä, joista en pitänyt ollenkaan, Heidi muistaa.

Silloin isä ja äiti eivät täytä jääkaappia eivätkä siivoa. Tiskipöydälle kertyy tyhjiä pulloja, lattialle roskaa, olohuoneen pöydälle tahmeita laseja. Isä ja äiti ovat äkkiä erilaisia. Heidän silmänsä kiiltävät, äänensä kovenevat. Hirveintä on, kun he eivät enää pysy pystyssä ilman Heidin tai siskon tukea.

Useammin kuin kerran Heidi löytää äidin puistonpenkiltä. Tämä sammaltaa, ei jaksa pitää silmiä kunnolla auki. Heidi auttaa äitiä, tukee ja kiskoo. Hän tuntee, miten painava ja hervoton äiti on. Kulku on niin hidasta, että kestää kauan ennen kuin päästään yhdessä kotiin.

– Pelkäsin joka kerta, että äiti kaatuu.

Kaksi pientä tyttöä tarvitsevat turvaa heti

Pahimpia ovat ne ajat, jolloin isä ja äiti vain häipyvät jonnekin. Silloin päivät sulautuvat toisiinsa, tytöt odottavat kaksin kotona. Heidi ja sisko katsovat­ loputtomasti piirrettyjä ja syövät pois kaiken ruoan, mitä kaappiin on jäänyt. Ja toivovat koko ajan, että ovi kolahtaisi, että joku tulisi kotiin.

Lopulta äiti ei enää palaa reissultaan. Isä väsähtää, luovuttaa. Myöhemmin tulee ero.

Heidin täti on lopulta se, joka ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja ilmoittaa kahdesta pienestä tytöstä, jotka tarvitsevat turvaa heti. Viranomaiset ovat käyneet kotona jo aiemmin, mutta silloin äiti on vielä jaksanut peitellä tilannetta. Letittänyt tyttöjen tukat, pukenut parhaat mekot päälle, siivonnut häthätää. Vakuutellut, että kaikki on hyvin.

Mutta nyt se elämänvaihe on ohi. Tytöt viedään pois, kokonaan uuteen osoitteeseen.

Lastenkotiin.

”Meille kävi ihan hyvin”

Terässakset napsuttavat asiakkaan niskahiuksissa. On kevät 2015 ja Heidi, 22, pitää työstään parturi-kampaajana. Hän hymyilee paljon, juttelee mielellään. Tuolissa istuva asiakas näkee nuoren naisen, joka on osaava, hyväntuulinen ja avoin. Tutuille asiakkaille Heidi kertoo toisinaan taustastaan, huostaanotosta ja lastenkodista.

– Usein kohtaan ennakkoluuloja. Moni hämmästyy sitä, mistä tulen, päivittelee asiaa ääneen: Kuinka voit olla noin tavallinen?

Heidiä se ei suututa. Hän on tottunut ihmettelyyn. Ja tykkää kovasti juuri elämänsä tavallisuudesta. Työpaikasta ja omasta kodista, siististä yksiöstä, jossa on vaaleat verhot ikkunoissa. Ystävistä, kivoista vaatteista, eläimistä. Heidi haaveilee lemmikkikoirasta. Jonakin päivänä haaveesta tulee totta.

Perhettään Heidi tapaa säännöllisesti. Sisko asuu omillaan, samoin isä, joka on ryhdistäytynyt ja paiskii töitä asiakaspalveluammatissa.

Joulut ja isäinpäivät kolmikko viettää yhdessä. Kesällä Heidi ja isä tapaavat kahviloissa. Isä kertoo yhä uudelleen olevansa ylpeä tyttärestään. Ammattiin valmistumisesta, itsenäisyydestä ja elämänilosta. Joskus Heidin isä alkaa puhua menneistä, pyytää anteeksi sitä, millainen Heidin lapsuus oli. Silloin tytär koskettaa hänen kättään, lohduttaa.

– Pyydän, ettei isä suotta murehtisi. Meille kävi ihan hyvin.

Äitiään Heidi ei ole nähnyt vuosiin.

Heidi muuttaa lastenkotiin

Kun Heidi ja hänen siskonsa saapuvat Toivolaan vuonna 2000, on se Pohjoismaiden suurin lastenkoti.

– Ensimmäisenä päivänä ihmettelin, missä oikein olin. Tokana päivänä ajattelin, että täällä on kivaa, saa pelata pleikkaa. Sopeuduin nopeasti.

Osastoja on yhteensä kymmenen, niistä jokaisella on kuusi lasta, joita hoitaa kuusi aikuista. Korkeat männyt saartavat vaaleaa päärakennusta, puoli kahdeksalta syödään iltapalaa. Heidin ja hänen siskonsa elämä muuttuu säännölliseksi, päiviin tulee rutiineja.

Tytöt asuvat aluksi vastaanotto-osastolla ja vaihtavat pian koulua Toivolan lähelle.

Heidi aloittaa kolmannen luokan uusien lasten kanssa ja kertoo heille, että asuu lastenkodissa, koska kotona ei voi enää olla. Luokkakaverit ovat uteliaita ja kyselevät paljon, mutta ottavat hänet vastaan hyvin. Heidi saa nopeasti kavereita.

Vuotta myöhemmin Heidi ja sisko sijoitetaan vakituiselle osastolle nimeltä Harjula. Tytöt pääsevät seinänaapureiksi. Välissä on ovi, josta toisen luo pääsee pujahtamaan koska tahansa. Pian osasto lapsineen ja pysyvine, tuttuine hoitajineen alkaa tuntua Heidistä yhdeltä suurelta perheeltä. Joku aikuinen on paikalla aina.

Vähitellen Heidi rentoutuu, uskaltaa jo näyttää tunteita, raivotakin. Etenkin silloin suututtaa, kun lukuaineissa takkuaa. Heidillä on lukihäiriö, ja koulu tuntuu välillä tervanjuonnilta.

– Lastenkodin aikuiset auttoivat läksyissä ja kokeisiin lukemisessa, olivat aina kärsivällisiä ja ystävällisiä. He eivät kääntäneet selkää, vaikka sain välillä itkupotkuraivareita. En tajua, miten he kestivät sen kaiken.

Lastenkodissa Heidi pääsee syliin. Sitä Heidi kaipaa etenkin niinä öinä, kun herää ukkosen jyrähdyksiin ja sade piiskaa Toivolan kattoja.

Silloin tyttö nousee sängystään, vaeltaa pyjamassa käytävää pitkin yöhoitajan luo. Tämä ottaa syliin, keinuttaa ja silittää selkää. Sanoo, että pelätään myrsky ohi yhdessä.

Se rauhoittaa Heidiä.

”Meidän iskä on maailman paras”

Isä ei hylkää tyttöjään. Hän vierailee säännöllisesti lastenkodissa, istuu kiltisti läpi perheterapiat ja pitkät keskustelut, muistaa parhaansa mukaan joulut ja syntymäpäivät. Hän muuttaa uuteen asuntoon, jossa Heidi ja sisko voivat käydä viikonloppulomillaan. Vuosien myötä juominen vähenee ja isä toipuu, pääsee kiinni työelämään. Hän ei katkeroidu eikä häivy lastensa elämästä, kuten monien huostaanotettujen lasten vanhemmat tekevät.

– Meidän iskä on maailman paras. Hän on ollut elämässämme mukana aina. Jos voisin, vapauttaisin isän syyllisyydestä kokonaan. Lapsuutemme ei ollut paras mahdollinen, mutta omalla laillaan se oli silti hyvä, Heidi kertoo.

Vuosien jälkeen hänen isänsä sanoo, että on onnellinen siitä, miten asiat menivät. Että tyttöjä hoidettiin Toivolassa hyvin. Ettei hän parempaa olisi voinut heille toivoa.

Sijoitusta ei koskaan pureta.

– Emme siskon kanssa ikinä halunneet muuttaa takaisin isän luo, vaikka sitä vaihtoehtoa jossain vaiheessa mietittiinkin. En halunnut vaihtaa ympäristöä ja koulua enää uudelleen. Toivolasta oli jo tullut minulle koti, Heidi sanoo.

Ja kuten kaikissa kodeissa, sielläkin on säännöt. Lasten pitää hoitaa koulu ja läksyt sekä kohdella muita lapsia hyvin. Tytöillä ja pojilla on eri vessat ja kylppärit. Iltaisin on tiukka kotiintuloaika. Jokainen lapsi kattaa vuorollaan pöytää, siivoaa, laittaa iltapalaa. Kaikki saavat pientä viikkorahaa.

Välillä Heidi kapinoi, venyttää annettuja rajoja. Huonosta käytöksestä joutuu omaan huoneeseen miettimään, mitä tuli tehtyä. Isommista rikkeistä annetaan arestia. Sitä Heidi saa silloinkin, kun hän 13-vuotiaana päättää karata, lastenkodin kielellä ”ottaa hatkat”.

– Sanoin toiselle tytölle, että nyt lähdetään. Panimme kengät jalkaan ja livahdimme ulos. Emme piitanneet kotiintuloajasta, pyörimme Puistolan rapuissa yli yön. Se oli jännittävää, kapinaa. Halusin osoittaa mieltäni. Seuraavana päivänä tuli kuitenkin niin nälkä ja kylmä, että palasimme takaisin.

Nuhteethan siitä tulee, ja muutama päivä arestia. Heidi tietää ansainneensa sen. Tuntuu hyvältä, että hänen poissaolonsa on huomattu. Joku on ollut huolissaan, valvonut ja odottanut.

Hänestä välitetään.

Heidi muuttaa omilleen

Kymmenen vuotta kuluu. Heidi saa peruskoulun loppuun, pääsee ammattikouluun, valmistuu. Seurustelee ensimmäisen kerran elämässään ja tapaa pojan vanhemmat. He hyväksyvät hänet, heistä tulee hänelle tärkeitä ihmisiä.

Loppuvaiheessa, vähän ennen 18-vuotissyntymäpäiviään, Heidi pääsee muiden Toivolan aikuistuvien lasten lailla kuukaudeksi harjoittelemaan yksin asumista talossa olevaan erilliseen yksiöön. Sieltä hän lähtee itse kouluun, käy kaupassa, opettelee laittamaan ruokaa. Se tuntuu hienolta.

Vuosien mittaan Heidi näkee uusien lasten tulevan Toivolaan, aikuistuvien aloittavan oman elämänsä. Useimmat muutkin on sijoitettu lastenkotiin vanhempien päihdeongelmien vuoksi. Heidistä tulee nuoremmilleen kuin isosisko, joka selvittelee pikku nahinoita ja pitää silmällä pienimpiä.

Ja lopulta koittaa se päivä, kun Heidistä tulee täysi-ikäinen. Hän pääsee muuttamaan omilleen pieneen kaupungin vuokra-asuntoon, pitelee ensimmäistä kertaa elämässään oman kodin avainta kädessään.

Se hetki ei Heidin mielestä olisi ollut mahdollinen ilman monia sosiaalitoimen ammattilaisia. Sellaisia ihania tyyppejä kuin Elina, Martina, Make, Janne, Heini ja Miia. Heihin Heidi pitää yhteyttä vieläkin, heitä hän haluaa kiittää sydämestään.

– Tuntuu pahalta, että lastensuojelusta ja sosiaalityöstä puhutaan julkisuudessa lähes pelkästään negatiivisesti. Omasta kokemuksestani tiedän, miten paljon tuolla alalla on välittäviä, mahtavia ihmisiä. Esimerkiksi minun ja siskoni kohdalla systeemi toimi, huostaanotto pelasti meidät. Ennakkoluulot istuvat kuitenkin syvällä, Heidi sanoo.

Hän tietää monta Toivolassa kasvanutta nuorta, joilla pyyhkii nykyään hyvin. On koulutusta ja töitä, kyky luoda hyviä ihmissuhteita, nauttia elämästä.

– Pidän Facebookissa yhteyttä moneen vanhaan tuttuun. Useimmat pärjäävät. Mutta on niitäkin, joille elämä ei hymyile.

Elämässä on äidin kokoinen aukko

Äitiä Heidi ajattelee toisinaan. Hän tietää sen, että hengissä tämä yhä jossakin on. Ja sen, ettei äidin lapsuus ollut helppo, että hänenkin vanhempansa joivat.

Kun Heidi viimeksi tapasi äidin kahdeksan vuotta sitten, tämä oli katkaisuhoidossa. Alkoholi oli tuhonnut äidin lähimuistin. Heidi ei yllättynyt kuullessaan myöhemmin, että äiti lähti silläkin kerralla pois kesken hoidon. Sen koommin ei ole nähty tai puhuttu.

Heidin elämässä on äidin kokoinen aukko. Vaikka hän on päässyt rauhaan asian kanssa, on äitienpäivä vaikea joka vuosi.

– Joskus tulee suru. Mietin, millaista elämäni olisi, jos äiti olisi kuvioissa. Näenköhän häntä enää koskaan? Suren sitä, mitä olisi voinut olla.

Joskus tulevaisuudessa, ehkä jo ensi kesänä, Heidi aikoo ottaa esiin pyöränsä ja polkea katsomaan vanhoja kotikulmia Malminkartanossa. Siellä ne odottavat, niin hyvät kuin pahatkin muistot.

Onko pihassa yhä se tuttu hiekkalaatikko? Entä mattotelineet, joille joskus kiipeiltiin?

Vieläköhän tietyn ikkunan alla kasvaa puu, se hassun ukkelin näköinen?

Sanna Kajander-Ruuth: Ehjänä selvinnyt, Meidän Perhe 4/2015

Lue lisää:

Raitistunut Teemu Suominen: ”Lopetin juomisen poikani takia”

Kuvaa sitä, mistä itse innostut, ja pidä huolta yksityisyydestäsi, vinkkaa supersuositun Youtube-kanavan tekijä.

Viikonlopuksi Ruisrockiin, sitten viettämään aikaa sisilialaisessa hotellissa, jossakin välissä jäätelökioskin avajaiset. Joka välissä yhteiskuvia fanien kanssa.

Kivalta kuulostaa tubettaja Roni Backin arki, ja sitä se hänen mielestään onkin. 23-vuotias helsinkiläinen on yksi Suomen seuratuimpia Youtubessa. Hänellä on yli 250 000 seuraajaa ja hänen videonsa keräävät yli neljä miljoonaa katselua kuukaudessa.

Kivan lisäksi arjen ominaisuuksiin kuuluu kiire. Lähes joka päivä kello 16:een mennessä ilmestyvä uusi, yli kymmenminuuttinen video tarkoittaa Ronille työpäivää, joka venähtää usein kellon ympäri. Tätä hän on tehnyt 18-vuotiaasta saakka – ja opiskellut välillä kauppatieteiden kandidaatiksi.

”Aloitin pelivideoista, koska minusta oli mahtavaa istua sohvalla kalsarit jalassa.”

– Silloin aloitin pelivideoista, koska minusta oli mahtavaa istua sohvalla kalsarit jalassa. Nykyisin olen kameran edessä ihan vaatteet päällä omilla kasvoillani, en enää pelkkänä äänenä.

Ratkaisu on ollut myös tietoinen: aiemmin Youtuben algoritmi suosi pelivideoita, nyt se nostaa esiin parhaiten yli kymmenminuuttisia pätkiä.

Nyt Roni neuvoo tubettajiksi haluavia yhdessä Ville Kormilaisen kanssa tekemässään Tubettajan käsikirjassa (Otava). Tärkeimmät vinkkinsä hän antaa tässä:

1. Aluksi riittää puhelin

”Tubettamisen voi aloittaa pelkällä puhelimella. Sen ihmeellisempiä laitteita ei kannatakaan heti hankkia, jos huomaakin, ettei videoiden tekeminen ole sittenkään oma juttu. Siksi voi olla viisaampaa aloittaa vaikka vanhemman kännykällä.

En itse ole editoinut kännykällä varmaan koskaan, mutta Macin iMovie ja Windowsin Movie Maker ovat editointisovelluksia, jotka toimivat älypuhelimessakin.”

2. Kuvaa sitä, mikä kiinnostaa

”Kun aloitin itse, nappasin idean käytännössä melkein suoraan toiselta kanavalta. En oikein tiennyt, mitä Youtubessa tehdään, joten matkimalla kokeilin, osaanko samaa kuin toinenkin. Nyt opin uutta vielä yli tuhannen tehdyn videon jälkeenkin.

Jos haluaa lähteä jahtaamaan menestystä, pitää erottautua joukosta. Minä puhun kameralle ajankohtaisista aiheista, sillä sitä ei oikein kukaan muu Suomessa tee. Oma persoona on tärkeä, sillä kävisi raskaaksi esittää jotakin muuta kuin oikeasti on. Minä olen tällainen kiltti koulupoika.

Liika itsekritiikki kaataa herkästi koko homman. Siksi ei kannata välittää, vaikka jossakin videossa olisi tukka huonosti, sillä seuraava video tulee aina. Väistämättä tulee päiviä, joina ei onnistu. Monesti olen itsekin päivitellyt, että mitähän tuli tehtyä, mutta sitten kuulen palautteesta, että tosi hyvä, Roni. Youtubessa palaute tulee heti.”

3. On hyvä olla riittävän iso

”Youtube-kanavan voi sääntöjen mukaan perustaa, kun on täyttänyt 13 vuotta. Siitä kannattaa pitää kiinni. Itse olin aloittaessani 18-vuotias, mutta toisaalta esimerkiksi Pinkku Pinsku aloitti 14-vuotiaana.

Kun käyn kouluvierailuilla, moni kertoo haluavansa isona tubettajaksi. Tubettajat ovat julkkiksia samalla tavalla kuin laulajat tai näyttelijät, me emme vain tarvitse mitään erityistaitoja. Uskon, että kiinnostus liittyy paljon sosiaaliseen mediaan. Monet nuoret toivovat, että kunpa heilläkin olisi niin paljon seuraajia. Tunnettuus on kuitenkin välillä henkisesti hyvin rankkaa: tyttöystävästäni on tehty Youtube-video, saan jatkuvasti fanipuheluja enkä voi olla rauhassa edes mökillä, vaikka se sijaitsee keskellä metsää.”

4. Vanhempi, pysy mukana

”Koska lapset oppivat Youtuben helposti, kyllä vanhemmatkin pystyvät siihen. Heidän täytyy nähdä se vaiva, että tietävät, mistä on kyse.

Vanhempien tuki on todella tärkeää, jos lapsi haluaa tehdä omia videoitaan. He voivat auttaa lasta suojaamaan yksityisyyttään – ettei hän esimerkiksi tule paljastaneeksi puhelinnumeroaan ja asuinpaikkaansa. 

Toisaalta vanhemmat voivat vaikuttaa myös siihen, että lapset oppivat, ettei tubettajiakaan seurata eikä heille soitella. Kun seuraajia on paljon, yksityisyyden menettää vähän väkisin.” 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Opeta teinitytölle, että luonnollisessa kehossa ei ole mitään hävettävää.

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström kirjoittaa vauva.fissä Puhu muru -blogia, ja hänen viimeisin postauksensa käsitteli maailmalta kantautuvia hätkähdyttäviä trendejä.

Häpyhuulten valkaisu, emättimen höyrytys, yrittitampooni, erilaiset pimppiin tehtävät koru-upotukset, tatuoinnit ja glitteröinti voivat olla Marjan mukaan lastemme tulevaisuutta samaan tapaan kuin rakennekynnet tai lävistykset ovat meille arkipäivää: kaikki eivät käytä niitä itse, mutta tietävät mistä puhutaan.

– Vaikka trendit eivät ole saaneet jalansijaa meillä, ovat ne kovassa nousussa esimerkiksi jenkeissä. Ole kuin neitsyt -hoito on nyt jo saatavilla tyttäriemme silmille Youtubessa ja erilaisissa somekanavissa.

Lapsemme seuraavat musiikki- ja tube-tähtiä, joista osa tuunaa itseään käyttäen myös terveydelle vaarallisia keinoja. Näiden idolien kautta trendeistä tulee yhä tavallisempia, ja vanhemmat Suomessa eivät edes tunne koko ilmiötä.

– Omalta teiniltä voi kysyä, ovatko tuunauskeinot tuttuja ja mitä mieltä teini niistä on. Nuorta voi kannustaa kriittiseen ajatteluun omia idoleitaan kohtaan, Kihlström kertoo.

Kihlström ei tarttuisi liikaa neuvovaan tai varottelevaan tyyliin, vaan kertoisi ihan muutamalla lauseella, että pimpin kuulukin tuoksua tietyltä, se puhdistaa itse itsensä, ja jos se alkaa haista erilaiselta kuin yleensä, on hyvä käydä lääkärillä.

Maailmalta kantautuvien trendien lisäksi vanhemman on näin kesän alussa ajankohtaista keskustella teinien kanssa häpykarvojen ajeluun, vahaamiseen ja värjäämiseen liittyvistä riskeistä, ja esimerkiksi ostaa kotiin turvalliset välineet välineet ja aineet karvojen poistoon.

– Nuorilla ei ole aina mahdollisuutta päästä kosmetologille ammattilaisen käsiteltäväksi, ja netistä tilattavilla tuotteilla voi  aiheuttaa valtavan allergisen reaktion. 

Vierailija

Vanhempi, tiedätkö mitä tarkoittaa pimpin tuunaus? Syytä olisi

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti: Hyvä että opetetaan, että naisen värkki puhdistaa itse itsensä samalla kun moni Suomessa syntynyt nainen hyväksyy poikien ympärileikkauksen hygienia- ja estetiikkasyistä. Ainakin toinen puoli asioista on kunnossa. Ne on luultavasti varmaan ne samat naiset jotka EIVÄT tiedä värkin puhdistuvan itsestään... Muutenkin rinnastat hauskasti kaksi eri asiaa ja kärsit nyt miehistä vääryyttä. Voisit rinnastaa nämä asiat keskenään, jos meille opetettaisiin, että...
Lue kommentti
Vierailija

Vanhempi, tiedätkö mitä tarkoittaa pimpin tuunaus? Syytä olisi

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti: Hyvä että opetetaan, että naisen värkki puhdistaa itse itsensä samalla kun moni Suomessa syntynyt nainen hyväksyy poikien ympärileikkauksen hygienia- ja estetiikkasyistä. Ainakin toinen puoli asioista on kunnossa. Suomessa ei ympärileikata KETÄÄN hygienia- ja estetiikkasyistä. Vai tarkoitatko, että suomalaisten naisten pitäisi lähteä Yhdysvaltoihin kampanjoimaan, tai muuten on meidän vika? :D Meitähän ne kuuntelis.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: 123rf

Vähemmän ei ole enemmän. Rohkeat meikkaavat nyt sateenkaariväreissä.

1. Kulmat sateenkaariväreissä

Kuulutko sinäkin siihen ikäpolveen, joka aikanaan nyppi kulmakarvat viivoiksi? Nyt tavoitellaan paitsi tummia ja runsaita, myös muutenkin näyttäviä kulmia. Rohkeat meikkaavat kulmat sateenkaariväreillä. Instagramista löydät esimerkkejä hästägillä #rainbowbrows. Kuvat alla ovat käyttäjiltä @joeyhealybrows ja @maxinescroggs. 

 

 

2. Sateenkaarisilmät tai -posket

Ja toki, sateenkaarimeikin voi loihtia myös silmäluomille, kuten @constantlysummar-käyttäjän kuvassa. Poskillekin sateenkaaren voi pyyhkäistä, kuten @the.fashionistan-käyttäjä.

 

 

3. Glittermeikki

Enemmän on enemmän. Kimallemeikin taitaa suomalainen @glitternisti, jonka kuvassa poseeraa Tube-tähti Sara Forsberg (@helloimsaara).

 

4. Liukuvärjätyt huulet

Kurkkaa Instagramiin hästägillä #ombrelips jaettuja kuvia, niin tiedät mistä on kyse. Liukuvärjätyt huulet voi tehdä klassisemmin punaisen eri sävyillä kuten @loliloo. Räväkkäämpi lookki syntyy muilla väreillä, näyttää @lindahallbergs.

 

 

5. Pinkit ohimot

Poskipunasta tulee ohimopuna, kun ottaa käyttöön #blushbomb-lookin. Sitä käyttävät myös starat, kuten Rihanna @entretonsebatons-käyttäjän kuvassa.

 

5. Dipatut korvanlehdet

Tätä odotetaan seuraavaksi. Katso Me Naisten jutusta, miltä näyttävät meikatut korvanlehdet.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Dokumentissa Kolme kertaa toivo (Suomi 2017)  tavataan kolme nuorta aikuista, jotka ovat iästään huolimatta kohdanneet elämässään jo paljon kipeitä asioita. Heidän kokemuksistaan voi kuka tahansa saada vertaistukea.

Hanna menetti isänsä kouluikäisenä. Kun isä kuoli lauantaina, oli Hanna jo maanantaina koulussa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lopulta suru tavoitti hänet ja kyyneleet tulivat. Siitä alkoi pahan olon hidas työstäminen.

Lisää mietittävää Hanna sai ysiluokalla huomattuaan tykkäävänsä tytöistä. Itsensä löytäminen ei kuitenkaan ollut vain helpottavaa. Seurasi pieni, suuri kriisi, kuten Hanna asian ilmaisee. Mutta siitäkin päästin yli.

Sofin sairastuttua masennukseen oli apu onneksi lähellä. Isän kanssa vietetyt koiranulkoilutuslenkit ja hengähdystauot kiireisen arjen keskellä ovat valaneet Sofiin uskoa ja pitäneet pään pinnalla.

Pahimmillaan koulukiusaamisen romuttama itsetunto on ollut nollassa, mutta Sofi on saanut lisää voimia vertaistukiryhmästä ja parhaalta ystävältään. Nyt tulevaisuus näyttää ja valoisalta.

Keskittymishäiriöstä kärsivälle Williamille koulu oli vaikeaa, ja ongelmat ovat jatkuneet myös aikuisiällä. Nyt 24-vuotiaana hän ei esimerkiksi voi omistaa kännykkää, sillä se häviäisi jo parissa päivässä. Niin on jo käynyt kymmenelle kännykälle.

Williamin pelasti täydelliseltä sulkeutumiselta rakas harrastus: skeittaaminen. Williamille se on intohimo mutta myös terapiaa.

Kolme kertaa toivo on valoisia pieni dokumentti. Vaikka kolmikon tarinat ovat erilaisia, on niissä myös jotain yhteistä: kaikki kolme ovat selvinneet vaikeuksista huolimatta elämässään eteenpäin. Se jos mikä antaa toivoa meille muillekin.

Dok: Kolme kertaa toivo Yle Teema & Femillä pe 12.5. klo 19.00

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.