Kuva: Istockphoto
Kuva: Istockphoto

Mitä tehdä, kun lapsi jää ystäväpiirin ulkopuolelle?

”Aino ja Roosa lupasivat, että voidaan kävellä yhdessä ruokailun jälkeen uimahallille, jos Olivia on vielä huomenna kipeä. Mutta jos Olivia tulee kouluun, niin sitten ei.”

Näin kertoi Katri, 9, yhtä aikaa toiveikkaana ja huolissaan. Jos Olivia on terve, Katri seisoo jälleen välitunnilla yksin muurin vieressä. Silloin häntä todennäköisesti paitsi surettaa, myös hävettää, sanoo kasvatustieteiden tohtori Niina Junttila Turun yliopistosta.

Junttila tutki väitöskirjaansa varten koululaisten sosiaalisia taitoja ja kokemuksia yksinäisyydestä. Hänen mukaansa Katrin ikäiset tytöt ovat hyvin tietoisia ja huolissaan siitä, miltä näyttävät muiden silmissä.

Kovan kaverikilpailun keskellä yksin jäänyt lapsi suree paitsi puuttuvaa ystävää myös sitä, että kaikki huomaavat: tuo ei kelvannut kenenkään seuraksi.

– Haastateltavien lasten mukaan yksinäisyys tuntui vaikeimmalta välitunneilla. Tunnilla opettaja määrää ryhmätyöhön parin, jos kukaan ei muuten suostu ja kotona saa olla omassa huoneessa. Muiden lasten keskellä oma epäonnistuminen korostuu.

Epäonnistuminen – juuri siitä on kyse, mikäli ei löydä ystäviä, uskovat yksinäiset. 10–15 prosenttia viidesluokkalaisista tytöistä kertoo jääneensä kaveriporukan ulkopuolelle, koska on liian huono, ruma tai erilainen.

– He myös ajattelevat vikoina pitämiensä ominaisuuksien olevan pysyviä ja muuttumattomia, heidän oma syynsä.

Ehkä saisin kaverin, jos hän muuttaisi uudesta koulusta, eikä kukaan muu suostuisi olemaan hänen kanssaan, haaveilevat jotkut.

Pomottaja pääsee pitkälle

”Perjantaisin Tiia lähettää tekstiviestin kaikille meidän luokan tytöille ja kertoo siinä niiden kolmen nimet, joiden kanssa aikoo olla seuraavalla viikolla.”

Kuka on tyttöjoukossa se, joka saa sanella kaveruuden ehdot ja päättää, ketkä kelpuutetaan joukkoon?

– Johtajaksi valikoituu usein sosiaalisesti älykäs tyttö, joka osaa toimia monenlaisissa tilanteissa ja tulkita ihmisten tunteita. Usein hän on myös loistava manipuloija, Junttila vastaa.

Ja usein näillä taidoilla pärjää pitkälle myös aikuiselämässä. Eli heikompien jyrääjät saavat jatkaa muiden musertamista omilla ehdoillaan?

– Niillä johtajilla ja sääntöjen asettajilla, joista lasten kaveripiirissä ja myöhemmin tykätään aidosti, täytyy olla sosiaalisen älykkyyden lisäksi myös empatiakykyä, lohduttaa Junttila.

Joskin pelkän pelottelun voimalla saattaa saada hallita vuodesta toiseen.

– Koulumaailma on karu. Se, kuinka paljon hienovaraista kaverisääntöjen asettamista ja rajumpaa pomottelua siedetään, riippuu paljon luokkayhteisön ilmapiiristä ja opettajan asenteista. Kuten myös siitä, kohoaako joukosta yksilöä, joka uskaltaisi sanoa ääneen: tämä ei ole reilua.

”Tuntuu ihan tosi kamalalta”

”Olivia sanoi, että seuraavan kuukauden aikana en saa edes katsoa häneen päin tai saan sakon.”

Ehkä liian kiltti, ehkä herkkänahkainen. Poikkeavan näköinen, tai sitten ihan tavallinen. Tulokas, joka saapuu luokkaan kesken lukuvuoden. Tai hän, josta ei tule hevoshullua, vaikka kaikista muista tulee. Kuka tahansa voi olla se, joka ei osaa sopeutua tyttöjen välisten kaverisääntöjen viidakkoon, sanoo Junttila.

– Tyttöjen sosiaaliset ja kognitiiviset taidot eivät alakouluiässä riitä käsittelemään sitä myllerrystä, johon he joutuvat yrittäessään etsiä paikkaansa kaverijoukon hierarkiassa. He tarvitsevat aikuisen apua.

– Ei ole taikakeinoa suojella lastaan, mutta paljon voi silti tehdä. Puhua ja kuunnella.

Junttila kehottaa utelemaan lapselta pieniä asioita: Kenen kanssa istuit tänään ruokalassa? Mitä teit välitunnilla? Sellaiset kysymykset on vaikeampi kuitata ”kaikki sujuu ihan hyvin” -vastauksilla.

– Jos lapsi kertoo ahdistaviksi kokemistaan kaverikuvioista, ota tieto vakavasti. Tilanne voi vaikuttaa aikuisen näkökulmasta mitättömältä, mutta on lapselle tosi ja kipeä.

Suuri osa Junttilan haastattelemasta lapsista kauhistui ajatusta, että opettaja tai koulukuraattori puuttuisi asiaan: ”Sitten kaikki saavat tietää ja ovat kanssani vain säälistä.” Junttila ymmärtää huolen.

– Luokassa on usein viisaampaa puhua kiusaamisesta ja yksinäisyydestä vain yleisellä tasolla, ettei kukaan joudu silmätikuksi. Sen sijaan rohkaisisin vanhempia verkostoitumaan. Nykyään otetaan helpommin yhteyttä instituutioihin kuin soitetaan lapsen luokkakaverin vanhemmille ja kysytään, mitä on meneillään ja kuinka tilanne on teillä koettu.

Vanhempien välinen keskustelu auttaa usein mutkien selvittämisen alkuun. Jos ei, apua on etsittävä muualta.

– Kyseessä ei aina ole harmiton tyttöjen elämään kuuluva välienselvittely. Kelpaamattomuuden kokemus on asia, jota haastateltavat kuvaavat useimmiten sanoilla ”tuntuu ihan tosi kamalalta”.

Julkaistu lehdessä 2/2010

Vierailija

Näin lapset pomottavat kavereitaan

Jos tämä ei ole provo niin siihen pienemmän kiusaamiseen pitää puuttua heti! Isompi lapsi voi tuntea jääneensä toisen varjoon tai on vain kiivaasti puolustamassa reviiriiän. Meillä toimii aresti kun korvat ei toimi, rauhallisena hetkenä pidän isompaa (3,5v.) sylissä, silittelen ja hellittelen, samalla keskustelen hänen kanssaan asioista. Kerron että hän on aina rakas ja äidille yhtä tärkeä kuin pikkusisko vaikka aikaa meneekin pikkusiskon hoitamiseen. Annan myös mahdollisuuksia osallistua, saa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun puhutaan teknologiasta, älylaitteista, sovelluksista ja peleistä, me vanhemmat varoittelemme ja olemme epäileväisiä. Väärä suunta!

Jokainen uusi vanhempien sukupolvi kohtaa asioita, joita ei ole itse kokenut lapsuudessaan, ja jotka tuntuvat epäilyttäviltä tai vierailta.

– Lasten ja vanhempien väliseen yhteisymmärrykseen ei ole koskaan päästy änkyröimällä tai vastustamalla. Ainoa keino on löytää kompromisseja, muistuttavat Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan kirjoittajat Jenni Utriainen ja Satu Irisvik.

Vanhempien tehtävä on peloista ja ennakkoluuloista huolimatta rakentaa silta tulevan ja entisen välille olemalla avoimia ja kiinnostuneita omien lasten ja tutustumalla uuden sukupolven ilmiöihin.

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila vaati ruutuajan vähentämistä alaluokilla. Lapsiin liittyvää teknologiakeskustelua käydään Utriaisen ja Irisvikin mielestä liian usein ruutuaikaan liittyvällä joko tai -ajatuksella: Joko ruudut ovat pahasta tai sitten eivät.

– On aikuiselta helppo ratkaisu kieltää ruudut luokasta tai kotoa, Jenni Utriainen sanoo.

"On aikuiselta helppo ratkaisu kieltää ruudut luokasta tai kotoa."

Osa opettajista tuntee pelejä ja sovelluksia, joiden avulla esimerkiksi oppismisvaikeuksista kärsivien on helpompi oppia. Silloin ei pitäisi mitata ruudun ääressä käytettyä aikaa minuutin päälle, vaan tulosta: mitä siitä seurasi?

– Tietenkin, jos ekaluokan opettaja ei osaa käyttää laitteita, keksi niille käyttöä, tai jos hän ei tunne opetukseen käypiä sovelluksia, niin silloin ne kannattaa heivata. Itseisarvo ei ole väline vaan lopputulos, Satu Irisvik huomauttaa.

"Emmehän halua opettaa lapsellemme, että digitalisoitunut tulevaisuus on miesten käsissä?"

Nykyvanhemman vastuulla on ymmärtää digiteknologiaa ja antaa lapselle ne opit, joiden avulla voi oppia turvallista digikäyttäytymistä.  Ja varsinkin äidit voisivat olla nykyistä kiinnostuneempia pelaamisesta ja älylaitteista.

– Jos suhtaudutaan niin, että meidän mies hoitaa nämä laiteasiat, niin vastuu valuu isälle. Emmehän halua opettaa lapsellemme, että digitalisoitunut tulevaisuus on miesten käsissä? Satu ja Jenni kysyvät.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolmen lapsen äiti Jenni Alaniemi jaksaa mindfulness-taitojen avulla paremmin arjen kaaosta ja keskeneräisyyttä.

Me oltiin autohuoneessa ja autot ajoi kilpaa. Pihassa oli kukka, ja otin sen keltaisen kukan.

Jenni Alaniemellä on vielä takki päällään, kun hän istuu eteisen penkillä. Tomaksella, 3, on tänään tavallista enemmän kerrottavaa päiväkotipäivästä. Jennillä olisi vähän kiire, ihan ensiksi ostoskassien purettavana, mutta hän istuu ja kuuntelee.
Lukas, 7, juoksee portaissa ja etsii säärisuojia jalkapalloharkkoihin. Jennin puoliso Jarmo hoputtaa poikaa, jonkun puhelin soi jossakin.

Jennillä on takana luokanopettajan työpäivä parinkymmenen neljäsluokkalaisen kanssa ja edessä arki-ilta kolmen lapsen kanssa. Sekä koulussa että kotona hälyä ja tekemistä on paljon, mutta Jenni tietää, mikä auttaa: keskittyminen vain yhteen asiaan ja hetkeen. Hienommin sanottuna mindfulness.

Mindfulness on termi, johon törmää siellä täällä. Päiväkodeissa tehdään siihen pohjautuvia tunnetaitoharjoituksia, ja mindfulnessista puhutaan vanhempainilloissa. Suomessa on hyvinvointiyrityksiä, jotka tarjoavat tietoisuustaitojen opetusta aikuisten lisäksi eri-ikäisille lapsille. Kirjastossa mindfulness-oppaita löytyy myös lastenhyllyistä.

Arjessa hieno sana on esimerkiksi sitä, että Jenni ei juuri nyt etsi soivaa puhelinta tai säärisuojia vaan vain kuuntelee kuopustaan. Muutama minuutti äidin huomiota riittää, sitten Tomas lähtee etsimään traktorikirjaa. Jenni riisuu takin, ottaa ostoskassista tortillapaketin ja jauhelihaa. Lukaskin ehtii syödä ennen Kempeleen Ajaxin treenejä.

”Kaipasin sitä, että saisin tehtyä asiat rauhassa loppuun, mutta pienten lasten ja koiran kanssa se ei onnistu.”

Kun mitään ei saa tehdä rauhassa loppuun

Äitiysloma oli rankka kaksi ensimmäistä kertaa. Oman ajan ja unen puute rasittivat Jenniä. Oli kiire palata työelämään.

– Kaipasin sitä, että saisin tehtyä asiat rauhassa loppuun, mutta pienten lasten ja koiran kanssa se ei onnistu.

Kokopäiväinen kotiäitiys oli turhauttavaa. Tiskejä, pukemista, pesemistä ja makaronilaatikkoa, päivästä ja viikosta toiseen. Hoputtamista, toistamista ja riitojen selvittelyä. Työkavereita ja omaa elämää kodin ulkopuolella tuli ikävä. Opiskelukin houkutteli.

Kun kuopus Tomas syntyi, alkoi helpottaa. Jenni huomasi, että arjessa lasten kanssa hetkeen keskittyminen auttoi.

– En tiennyt mindfulnessista vielä mitään, tein vain tietämättäni ihan samoja läsnäolotaitojuttuja. Opin hyväksymään keskeneräisyyttä. Äitiyslomilla kaikkein tärkein oppini oli silti hyväksyä omat, ristiriitaiset tunteeni.

Tunteiden tunnistaminen säästää voimia.

Voi kaivata töihin ja vihata imurointia ja kuraisia kumppareita hyvällä omallatunnolla. Ja sitten huomata, miten ihanasti lapsi nauraa.

– Jos on huono päivä ja asiat rempallaan, ajattelen, että tämä menee nyt näin. Tunteiden tunnistaminen säästää voimia. Se juuri on mindfulnessin ydin, Jenni sanoo.

Mindfulness tarkoittaa tietoisuustaitoja: sitä, että opettelee olemaan tässä hetkessä, tunnistamaan ja hyväksymään tunteensa ja sen, että niitä tulee ja menee. Tutkimusten mukaan mindfulness-harjoitukset laskevat verenpainetta ja stressihormoni kortisolin tasoa – siis rauhoittavat.

Kun mielessä pyörii tuhat ja yksi asiaa, voi keskittää huomionsa vaikka siihen, miltä kahvi tai puhdas pyykki tuoksuu.

Miltä kahvi tuoksuu?

Esikoinen Alisa, 10, tulee kotiin golftunnilta. Huomenna on englannin koe ja Alisa pelkää, että ei ole lukenut tarpeeksi. Jenni lupaa, että katsotaan koealuetta vielä illalla yhdessä.

Joskus Jenni tekee lasten kanssa harjoituksen, jossa kiinnitetään huomio hengitykseen. Siinä maataan kädet vatsan päällä ja keskitytään vain siihen, että vatsa liikkuu ylös ja alas, ei mihinkään muuhun.

– Sen kummemmasta mindfulnessissa ei minun mielestäni ole kyse. Se ei ole filosofia, ei mikään -ismi tai koulukunta. Monet ovat vain huomanneet syvään hengittämisen tai yksittäiseen asiaan keskittymisen rentouttavan ja vähentävän stressiä, Jenni sanoo.

Kun mielessä pyörii tuhat ja yksi asiaa, voi keskittää huomionsa vaikka siihen, miltä kahvi tai puhdas pyykki tuoksuu tai miltä suihkuvesi tuntuu iholla, Jenni selittää. Kun keskittyy yksittäiseen aistiin tai tunteeseen, häly mielessä painuu taka-alalle.

Tunteita tulee ja menee, eikä niihin tarvitse jäädä jumittamaan, jollei halua.

Mietitäänpä liikennevaloja

Nelosluokalla on tänään murtolukuja, mutta ennen osoittajista ja nimittäjistä puhumista on hetki muuta. Jenni nostaa taululle risti-istunnassa mietiskelevän sammakon kuvan. Siitä oppilaat tietävät, että nyt on hiljentymisen vuoro.

Kaksi, kolme kertaa viikossa Jenni tekee kymmenen minuutin tietoisuusharjoituksia oppilaiden kanssa. Jos hän ei niitä muista tai ei oikein ehtisi järjestää, oma luokka Oulun kansainvälisessä koulussa pyytää rauhoittumishetkiä itse.

Jenni etsii netistä kuvan aukeavasta laatikosta. Lapset istuvat pulpeteissaan tai lattialla ja hengittävät syvään aukeavan laatikon tahtiin. Joku vääntelehtii vielä tai kuiskailee kaverille, mutta useimmat katsovat kuvan avautuvaa laatikkoa keskittyneesti.

Koulussa Jenni ei koskaan puhu mindfulnessista vaan läsnäolotaidoista ja tunteidenhallinnasta. Niitä hän ja monet muut opettajat opettavat ja ovat saaneet koulutusta siihen.

Oppilaille asioista jutellaan esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran Tunteiden tuulimyllyn avulla tai muistuttamalla terveydenhoitajan antamista liikennevalojen kuvista.

– Kun oppilaan pinna kiristyy tai tulee paha mieli, saatan sanoa, että mietipäs niitä liikennevaloja. Punainen valo tarkoittaa, että nyt seis, pysähdy. Keltainen sitä, että kerro mitä ajattelet ja miltä tuntuu. Vihreällä voi jatkaa rauhallisesti matkaa. Liikennevalojen idea on opettaa ajattelemaan ennen tekoa.

Toisinaan Jenni käyttää koulussa myös mielikuvaharjoituksia. Tavoite on rauhoittaa oppilaita ja auttaa heitä tunteiden tunnistamisessa.

– Saatan pyytää oppilaita kuvittelemaan taivaalla liikkuvia pilviä tai miettimään moottoritiellä ajavia autoja. Niiden tavoin toimivat myös tunteet, selitän. Tunteita tulee ja menee, eikä niihin tarvitse jäädä jumittamaan, jollei halua.

Jenni aloitti harjoitukset koulussa pari vuotta sitten. Monet oppilaat kiinnostuivat, kaikki eivät. Yksi oppilas vastusti harjoituksia, toinen ei saanut niistä mitään irti. Kolmas ahdistui.

Sitäkin hienommalta tuntui, kun yksi oppilasta sanoi keväällä vanhempainkeskustelussa tärkeimmäksi vuoden aikana oppimakseen asiaksi sen, että ei kannata hermostua heti vaan miettiä hetken.

– Opin, että en odota keskittymis- ja mielikuvaharjoituksilta mitään. Silti niitä kannattaa tehdä, siinä voi minusta vain voittaa, Jenni miettii.

– On paljon tutkimuksia, joiden mukaan tietoisuustaitojen harjoittaminen lisää empaattisuutta, edistää keskittymistä ja parantaa näin oppimistuloksia. Uudessa opetussuunnitelmassakin painotetaan lasten mielenterveyttä ja tunnetaitoja, ja minusta se on hyvä.

Villeinä ja myöhäisinä iltoina iltasatu jää lukematta. Iltasatu jää lukematta aika usein.

Kotona ei aina jaksa olla tyyni

Illalla kotona hulinoidaan. Pyjamat pitäisi hakea yläkerrasta omasta sängystä ja suoriutua alakertaan suihkuun. Sen sijaan Lukas ja Tomas taistelevat tyynyjen kanssa toisiaan vastaan ja ripottelevat vaatteet päältään portaisiin.

– En jaksa sitä toistamista, että kymmenen kertaa pyydän viemään vaatteet pyykkikoriin. Olen päättänyt, että kolme kertaa pyydän ja sitten otan lapsen mukaani, että nyt viedään. Kun töissä on pysyttävä tyynenä ja kärsivällisenä, kotona ei aina jaksa, Jenni sanoo.

Villeinä ja myöhäisinä iltoina iltasatu jää lukematta. Iltasatu jää lukematta aika usein.

Kolmevuotias Tomas rauhoittuu, kun äiti keskittyy kuuntelemaan. (Kuva: Janica Karasti)
Kolmevuotias Tomas rauhoittuu, kun äiti keskittyy kuuntelemaan. (Kuva: Janica Karasti)

Kun lapset on saatu nukkumaan, tiskit koneeseen ja pöytä pyyhittyä, Jenni ja Jarmo puhuvat isotuomipihlaja-aidan leikkaamisesta ja siitä, minä päivänä jompi kumpi ehtisi liikkumaan ja mitä muuta ruokaa kuin jauhelihaa huomiselle keksisi. Usein puhe kääntyy lapsiin ja siihen, missä voisi tehdä toisin.

– Puhumme läsnäolostakin. Esimerkiksi sitä, että yrittäisimme muistaa kuunnella lapsen asian loppuun asti, ennen kuin vastaamme.

– Hienoa olisi, jos osaisi suhtautua lapsen raivokohtaukseen arvostavalla mielellä. Miten tilanne silloin etenisi? Tuskin ainakaan huonommin kuin hermostumalla itse.

Muitakin tavoitteita on. Jenni ja Jarmo sanovat, että kaikkien stressiä ja turhaa hermoilua voisi vähentää jo sillä, että ruoka olisi kiirepäivinä tehty valmiiksi edellisenä iltana.

Ja kun lasten iltapesut tuskin kuitenkaan sujuvat ilman sähläystä, kannattaisi hyväksy se jo etukäteen eikä hermostua.
– Jos osaisi asennoitua etukäteen siihen, että tämä iltahärdelli kestää, voisi myös yllättyä positiivisesti. Omalla asenteella ja tunnetasolla voi vaikuttaa koko illan kulkuun.

Kännykkä parkkiin

Äitinä ja opettajana Jenni miettii usein, kuinka paljon lapsilta vaaditaan koulun lisäksi harrastuksissakin.

– Digivempeleet varastavat lopun ajan sekä lapsilta että vanhemmilta. Silloin on vaikea olla toisille läsnä. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseänikin, että nyt kännykkä sinne parkkiin, eteishyllyn päälle.

Jennin työpaikalla Oulun kansainvälisessä koulussa järjestettiin viime vuonna vapaaehtoinen kymmenen päivän digipaasto. Myös oppilaiden perheet sitoutuivat siihen. Niiden kymmenen päivän jälkeen oppilaat kertoivat leikkineensä ja ulkoilleensa paljon tavallista enemmän.

– Kun älylaitteet olivat pannassa, perheiden kanssa tehtiin paljon kivoja asioita: käytiin retkellä, leivottiin ja pelattiin lautapelejä. Lapset kertoivat koulussa, että heillä on tavallista rauhallisempi olo ja yhtäkkiä aikaa tehdä asioita. Aiomme toteuttaa digipaaston myös tänä lukuvuonna. Sekin voi olla yksi askel parempaan keskittymiseen, Jenni sanoo.

Keskittymisharjoitukset eivät vaadi jumppamattoja tai hiljaisuutta. Harjoituksen voi tehdä mielessään vaikka pysäkillä bussia odottaessaan. Lasten kanssa hetkeen keskittymistä voi harjoitella kysymällä, mitä värejä hän näkee juuri nyt tai miettimällä, mitä kaikkia ääniä kuulee, kun sulkee silmänsä.

Kaikki eivät tietoisuustaitoharjoituksia tarvitse. Jennin mielestä Jarmolla on paljon parempi hetkessä elämisen taito kuin hänellä itsellään.
Seurusteluaikana he ajoivat Ylitorniolle tapaamaan Jarmon vanhempia.

”Mitä ajattelet?” Jenni kysyi, kun mies oli ollut vartin hiljaa. ”En mitään”, Jarmo vastasi, ”katselen maisemia.”

Jennistä se oli ihmeellistä, sillä omassa päässä ajatuksia ei vielä silloin pysäyttänyt mikään.

Meidän Perhe 9/2016

- Mindfulness tarkoittaa tietoista läsnäoloa, mielen tyynnyttämistä ja omien ajatusten hyväksyvää havainnointia.
- Läsnäolo- ja keskittymisharjoitusten on todettu olevan apu masennukseen, unettomuuteen, ahdistusoireyhtymään ja helpottavan monia pitkäaikaissairaiden potilaiden fyysisiä oireita.
- Edistää lasten ja nuorten tunteiden säätelyä, tarkkaavaisuutta, stressinhallintaa, mielenterveyttä, onnellisuutta ja kykyä myötätuntoon.
Lähde: tutkimusjohtaja Salla-Maarit Volanen Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta ja Helsingin yliopistosta

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.