Lapsen kyky havainnoida liikennettä ja kulkea turvallisesti kehittyy yllättävän myöhään.

Lapsilla on vaikeuksia arvioida ajoneuvojen nopeuksia ja ajoittaa tien ylitys oikein, selviää tuoreesta tutkimuksesta. 6–14-vuotiaat lapset ja aikuiset ylittivät autotien toistuvasti simulaation avulla, ja tutkijat arvioivat, miten turvallisesti ylitys sujui.

Vasta 14-vuotiaat olivat aikuisten tasolla siinä, miten hyvin he osasivat arvioida turvallista hetkeä ylittää tie. Sitä nuoremmilla lapsilla oli vaikeuksia myös siksi, että he eivät osanneet ajoittaa omia liikkeitään ja reagoida muutoksiin liikenteessä riittävän nopeasti.

Pienet lapset paitsi valitsivat liian ahtaita välejä, myös myöhästyivät liikkeelle lähtemisessä. Iowan yliopiston tutkimuksesta kertoi APA PsycNet.

Suomalaisasiantuntija: "Lapsen on vaikea poimia olennaiset havainnot"

Monet taidot kehittyvät kokemuksen myötä, mutta esimerkiksi tarkkaavuuden taidot liittyvät myös aivojen kypsymiseen, sanoo Meidän Perheeseen haastateltu kehityspsykologian tutkija, yliopistonlehtori Riikka-Pyhälä Neuvonen.

Tätä kehitystä ei voi nopeuttaa. Kyse on myös siitä, miten lapsi priorisoi havaintojaan.

– Havainnointikyky on rajallinen, ja lapsen on vaikea poimia olennaiset asiat: reagoinko pyöräillessä autoon vai perhoseen?

Kun Meidän Perhe kysyi suomalaisvanhemmilta, missä iässä lapsi on riittävän vanha liikkumaan kodin lähiympäristössä itsenäisesti kävellen, yleisin vastaus oli 7 vuotta. Vanhemmat arvioivat, että saman ikäinen voi kulkea myös pyörällä ilman aikuista.

Vauhdin kasvaessa kävelynopeutta nopeammaksi, vaikka skuutilla, rullalaudalla tai pyörällä, lisääntyvät kuitenkin myös haasteet. Monissa suomalaiskouluissa on suositus, jonka mukaan eka- ja tokaluokkalaiset eivät saa kulkea kouluun pyörällä.

Lisäongelmia kulkemiseen tuo se, että liian moni lapsi katsoo kävellessään kännykkää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kuka päättää, miten lapsi pukeutuu? Mona, 8, on ollut tarkka vaatteistaan jo aivan pienenä.

Joka aamu puoli seitsemältä Mona, 8, herää ja aloittaa pohdinnan. Vaaleanpunaiset Vimman Letti-legginsit, ehdottomasti. Vaaleanpunainen printtipaita, sopii hyvin. Ehkäpä vielä tyllihame kaveriksi?

Mona sommittelee päivän asunsa aina fiiliksen mukaan. Vasta kun kokonaisuus on viimeistä piirtoa myöten valmis, on aika marssia aamiaiselle.

– Kun Mona syntyi, kierrätin hänelle kaikki mahdolliset isoveljen vaatteet. Se oli minusta järkevää, sillä olin ostanut Tatulle värikkäitä, hauskoja vaatteita. Pian kuitenkin huomasin, että Mona oli ihan toisella tavalla kiinnostunut vaatteista kuin veljensä, äiti Viivi Lehtonen kertoo.

Mona on ihanan överi!

Eräänlainen käännekohta oli perheen lomamatka Monan ollessa nelivuotias.

– Hän veti matkalaukusta ylleen monta tylliä, t-paitaa ja korua yhtaikaa. Siitä saakka hän on valinnut itse vaatteensa. Olen itse vähän tylsä ja klassinen pukeutuja, ja nautin, kun näen hänen villejä ja luovia yhdistelmiään. Mona on ihanan överi!

Viime aikoina Mona on innostunut vaatesuunnittelusta. Hän esittelee tekemiään luonnoksia, joita riittää pinokaupalla. Erityisesti häntä kiinnostaa nyt Project Mc2 -sarjan tiedetyttöjen tyyli.

– Aluksi ajattelin, että kaiken maailman Top Model -vihot ovat turhuutta, mutta muotiaiheisten puuhakirjojen avulla Mona on alkanut suunnitella ihan huikeita asukokonaisuuksia, Viivi sanoo.

Mona on mukana Suomen Muotoilukasvatusseuran muotikerhossa, jossa suunnitellaan ja tehdään yhdessä ystävien kanssa lopulta oma mallisto. Mona on tehnyt itselleen samanlaisen asun kuin hänen lempihahmollaan tiedetyttösarjassa.

Äidillä ja tyttärellä on yksi yhteinen trendirakkaus: Minna Parikan kengät. Mona haaveilee kimaltelevista puputennareista, mutta toistaiseksi hän on saanut tyytyä hiukan edullisempiin jalkineisiin.

– Palaamme asiaan, kun hänen jalkansa eivät enää kasva niin hurjaa vauhtia, Viivi lupaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Koodaaminen on aikamme lukutaito – sen tärkeyttä tulevaisuudessa ei voi väheksyä.

Lapset koodaisivat mieluiten vanhempiensa kanssa, kertoo Yippee-tutkimus. Se on kuitenkin useimmiten mahdotonta, koska vanhemmat eivät osaa koodata. Vanhemmat eivät myöskään osaa auttaa tai opastaa lasta koodaamisen saloissa, koska eivät halua itse opetella koodaamista tai koe sitä kiinnostavaksi tai tarpeelliseksi.

Vanhempien asenne ei ole muuttunut, vaikka koodaus on tullut osaksi kaikkien koulujen opetusta. Päättäjät niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti pitävät sitä tärkeänä.

Vuonna 2020 Euroopassa pitäisi olla yli 800 000 IT-taitoista ihmistä, arvioidaan Yippee-tutkimuksessa. Tulevaisuudessa noin 90 prosenttia työpaikoista vaatii edes perustason ICT-taitoja.

Pojat ovat koodanneet hieman enemmän kuin tytöt. Noin 35 prosenttia 7–16-vuotiaista kertoo koodanneensa koulussa, kun vielä kaksi vuotta sitten koodaamista oli kokeillut kouluympäristössä vain alle puolet.

Lähde: Yippee-tutkimus 2017, Ulla Hemminki

Kysely

Vanhempi, oletko kiinnostunut opettelemaan koodausta?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Yökastelu on kurjaa, mutta se ei ole lapsen syytä. Vaivaan kannattaa hakea apua, kun lapsi on 5–6-vuotias. Lue asiantuntijan neuvot!

Milloin yökasteluun kannattaa hakea apua?

Jos lapsi kastelee joka yö, hyvä hetki hakea apua on viisivuotissynttäreiden jälkeen tai viimeistään eskarivuonna. Nelivuotias on vielä niin pieni, että elimistön normaali kypsyminen saattaa parantaa vaivan itsestään.

Viimeistään kouluiässä yökastelusta tulee lapselle nolostuttava ja elämää rajoittava vaiva, jos sen takia ei voi lähteä mukaan harrastusleireille tai kavereille yökylään. Jokaisella ekaluokalla on keskimäärin vielä yksi tai kaksi yökastelusta kärsivää. Joillakin ongelma jatkuu teini-ikään saakka. Hoitamattomana vaiva aiheuttaa lapselle ja perheelle turhaa huolta.

Miten yökastelua hoidetaan?

Tavallisesti lapsi oppii yökuivaksi 2–4 vuoden iässä, kun elimistön kypsyessä virtsaa alkaa muodostua yöllä vähemmän kuin päivällä. Yökastelu johtuu siitä, että lapsen keho ei eritä tarpeeksi hormonia, joka vähentää virtsaneritystä yöllä. Taipumus tähän periytyy geeneissä.

Tehokkaiksi todettuja hoitomuotoja on kaksi. Lääkehoito vaikuttaa hormonin tavoin ja vähentää virtsan muodostumista yöllä. Lääkehoito on sallittu yli viisivuotiaille. Useimmille lääke sopii hyvin. Joskus sivuvaikutuksena saattaa olla päänsärkyä.

Lääkkeen sijasta tai rinnalla voidaan käyttää hälytintä, joka herättää lapsen ja vanhemman, kun pissa tulee. Ihan tarkkaan ei tiedetä, mihin hälytinhoidon teho perustuu. Tarkoitus ei ole ainoastaan herättää lasta vessakäynnille, vaan tuloksena on öisten pissahätien loppuminen. Hoitoa jatketaan 2–3 kuukauden jaksoissa.

Millä perusteella hoitomuoto valitaan?

Usein selviää vain kokeilemalla, kumpi toimii paremmin. Hälytinhoitoa kannattaa kokeilla, jos herätyksiä on tyypillisesti yksi yössä. Vaikka hälyttimessä on kova ääni, sikeäuniset lapset eivät herää siihen, joten vanhempien pitää olla mukana herättämässä lasta. Hälyttimen voi usein saada lainaksi terveysasemalta tai sen voi ostaa yksityiseltä lääkäriasemalta.

Lääkehoitoa taas suositellaan, jos pissa tulee sänkyyn monta kertaa yössä ja jos sitä tulee paljon.

Kastelu nolottaa ja surettaa lasta. Miten häntä voi lohduttaa?

Usein lasta rauhoittaa tieto siitä, ettei pulma ole hänen syynsä. Yökastelu on perinnöllinen vaiva, johon löytyy hoito. Jos vanhemmilla on ollut aikoinaan sama pulma, siitä voi jutella ja vakuuttaa, että myös lapsen vaiva paranee varmasti.

Asiantuntijana lastentautien erikoislääkäri Erik Qvist.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kiipeilemällä saa uusia näkökulmia tuttuihin paikkoihin, sanoo Raika, 8.

”Ihan heti heräämisen jälkeen en kiipeile, mutta aika pian sen jälkeen. Ainakin ennen kouluun lähtöä.

Tykkään kiipeillä kotona oviaukoissa, köydessä, rekillä ja renkailla. Hauskinta on temppuilla leuanvetotangolla. Tuntuu mukavalta roikkua pää alaspäin, kun näkee kaikki kalusteet väärin päin.

Meidän pihalla kiipeilen aidan päällä. Koulussa ei voi niin paljon kiipeillä, mutta meidän ip-kerhossa taas voi. Kun ihmiset näkevät, miten korkealle osaan kiivetä, he sanovat hienoa, upeaa tai vau.

Joskus putoan ja sattuu vähän. Silloin huudan äitiä tai isää tai siskoa tai veljeä apuun. Mutta yleensä unohdan kivun pian.

Kiipeäminen on kivaa, koska on hauskaa päästä korkeille paikoille.”

Raika, 8

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.