Arvioiden mukaan 70–90 prosenttia hampaisiin vaikuttavista tapaturmista sattuu ennen 19 ikävuotta. Yleinen luulo on, että maitohampaiden tapaturmat eivät ole haitallisia, mutta maitohampaiden tapaturmat vaikuttavat myös pysyvien hampaiden hyvinvointiin.

Suurin alttius hammastapaturmille on 2–4-vuotiailla, jotka vasta opettelevat liikkumista ja kehonhallintaa. Toinen piikki tulee 8–10-vuotiailla, kun lapset aloittavat harrastuksia. 

Lasten liikkumista ei ole syytä rajoittaa tapaturmien pelossa. Turvallisuus kannattaa silti ottaa huomioon: esimerkiksi trampoliinilla hypitään yksi kerrallaan, ja rullaluistelussa, polkulautailussa ja kontaktiurheilussa käytetään asianmukaisia suojavarusteita.

Onko maitohampaisiin sattuneilla hammastapaturmilla väliä?

Moni saattaa ajatella, etteivät maitohampaiden vauriot ole niin vaarallisia – nehän vaihtuvat joka tapauksessa pysyviin hampaisiin myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Kaikki maitohampaille sattuneet kolahdukset voivat vaikuttaa pysyviin hampaisiin. Vaikka pysyvät etuhampaat puhkeavat usein vasta kuusivuotissyntymäpäivän jälkeen, ne alkavat kehittyä leukaluun sisällä jo 1-vuotiaalla. Kehitysvaiheessa tulleet tällit voivat aiheuttaa kiillevaurion, joka näkyy puhjenneessa hampaassa kiilteen kuoppina tai värimuutoksina.

Maitohammasta ei hoideta, mutta pysyvää, tapaturman kohdannutta hammasta tulee seurata ja tarkastaa säännöllisesti esimerkiksi röntgenkuvin, joiden perusteella voidaan todeta hoitoa vaativat tilanteet.

Maitohampaan irtoaminen ennen aikojaan voi aiheuttaa ikenen ja hammasta ympäröivän kudoksen paksuuntumista. Se voi vaikeuttaa ja jopa viivästyttää pysyvien hampaiden puhkeamista. Tarvittaessa puhkeamista voidaan helpottaa kirurgisella toimenpiteellä.

Mitä hammastapaturmasta voi seurata?

Pysyvien hampaiden kehitys jatkuu vielä kauan puhkeamisen jälkeen. Siinä vaiheessa, kun etuhammas ilmestyy ikenestä näkyviin, sen juuresta vain kolmasosa on kehittynyt. Vasta 9-10-vuotiaalla juuri on kokonaan valmis.

Tapaturma voi pysäyttää tämän kehityksen. Hammas voi säilyä pitkään oireettomana, vaikka sen verenkierto ja hermotus olisivat katkenneet ja hammas olisi todellisuudessa ontto. Lopulta se voi tulehtua vasta kuukausien tai jopa vuosien kuluttua. Tällöin hammas hoidetaan juurihoitamalla tai aina, kun mahdollista yritetään tehdä toimenpiteitä, joila hyödynnetään hampaan omia kasvu- ja kehityspotentiaaleja ja näin mahdollistetaan vielä hampaanjuuren jatkokehittyminen.  

Kehitysvaiheessa tulleet tällit voivat aiheuttaa myöhemmin hampaan kiillevaurion.

Useimmiten hampaisiin kohdistuvat iskut osuvat yläetuhampaisiin, ja yleisin seuraus on näkyvän osan eli kruunun lohkeaminen. Hammas voi myös siirtyä huuleen tai kitalakeen päin tai jopa irrota kokonaan.

Hampaan näkyvän osan lohkeaminen hoidetaan paikkausmenetelmillä. Juureen ulottuva lohkeama vaatii usein juurihoidon tai muita edellä mainittuja toimenpiteitä. Näkyvää lohkeamista haitallisempaa on hampaan painuminen sisäänpäin.

Hampaan sisäänpäin painuminen on yksi hankalimmista ja huonoennusteisimmista hammastraumoista. Se haittaa hermotusta ja verenkiertoa, mikä altistaa hampaan tulehduksille tai juuren pinnan vaurioille. Tuoreeltaan sisäänpäin painunutta hammasta voidaan auttaa kirurgisesti oikealle paikalleen. Toisinaan jäädän odottamaan hampaan spontaania puhkeamista tai se yritetään vetää oikomiskojeella paikalleen.

    Asiantuntijana toiminut erikoishammaslääkäri Kristiina Oikarinen-Juusola Terveystalosta.
     

    Kun puhutaan teknologiasta, älylaitteista, sovelluksista ja peleistä, me vanhemmat varoittelemme ja olemme epäileväisiä. Väärä suunta!

    Jokainen uusi vanhempien sukupolvi kohtaa asioita, joita ei ole itse kokenut lapsuudessaan, ja jotka tuntuvat epäilyttäviltä tai vierailta.

    – Lasten ja vanhempien väliseen yhteisymmärrykseen ei ole koskaan päästy änkyröimällä tai vastustamalla. Ainoa keino on löytää kompromisseja, muistuttavat Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan kirjoittajat Jenni Utriainen ja Satu Irisvik.

    Vanhempien tehtävä on peloista ja ennakkoluuloista huolimatta rakentaa silta tulevan ja entisen välille olemalla avoimia ja kiinnostuneita omien lasten ja tutustumalla uuden sukupolven ilmiöihin.

    Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila vaati ruutuajan vähentämistä alaluokilla. Lapsiin liittyvää teknologiakeskustelua käydään Utriaisen ja Irisvikin mielestä liian usein ruutuaikaan liittyvällä joko tai -ajatuksella: Joko ruudut ovat pahasta tai sitten eivät.

    – On aikuiselta helppo ratkaisu kieltää ruudut luokasta tai kotoa, Jenni Utriainen sanoo.

    "On aikuiselta helppo ratkaisu kieltää ruudut luokasta tai kotoa."

    Osa opettajista tuntee pelejä ja sovelluksia, joiden avulla esimerkiksi oppismisvaikeuksista kärsivien on helpompi oppia. Silloin ei pitäisi mitata ruudun ääressä käytettyä aikaa minuutin päälle, vaan tulosta: mitä siitä seurasi?

    – Tietenkin, jos ekaluokan opettaja ei osaa käyttää laitteita, keksi niille käyttöä, tai jos hän ei tunne opetukseen käypiä sovelluksia, niin silloin ne kannattaa heivata. Itseisarvo ei ole väline vaan lopputulos, Satu Irisvik huomauttaa.

    "Emmehän halua opettaa lapsellemme, että digitalisoitunut tulevaisuus on miesten käsissä?"

    Nykyvanhemman vastuulla on ymmärtää digiteknologiaa ja antaa lapselle ne opit, joiden avulla voi oppia turvallista digikäyttäytymistä.  Ja varsinkin äidit voisivat olla nykyistä kiinnostuneempia pelaamisesta ja älylaitteista.

    – Jos suhtaudutaan niin, että meidän mies hoitaa nämä laiteasiat, niin vastuu valuu isälle. Emmehän halua opettaa lapsellemme, että digitalisoitunut tulevaisuus on miesten käsissä? Satu ja Jenni kysyvät.

    Kolmen lapsen äiti Jenni Alaniemi jaksaa mindfulness-taitojen avulla paremmin arjen kaaosta ja keskeneräisyyttä.

    Me oltiin autohuoneessa ja autot ajoi kilpaa. Pihassa oli kukka, ja otin sen keltaisen kukan.

    Jenni Alaniemellä on vielä takki päällään, kun hän istuu eteisen penkillä. Tomaksella, 3, on tänään tavallista enemmän kerrottavaa päiväkotipäivästä. Jennillä olisi vähän kiire, ihan ensiksi ostoskassien purettavana, mutta hän istuu ja kuuntelee.
    Lukas, 7, juoksee portaissa ja etsii säärisuojia jalkapalloharkkoihin. Jennin puoliso Jarmo hoputtaa poikaa, jonkun puhelin soi jossakin.

    Jennillä on takana luokanopettajan työpäivä parinkymmenen neljäsluokkalaisen kanssa ja edessä arki-ilta kolmen lapsen kanssa. Sekä koulussa että kotona hälyä ja tekemistä on paljon, mutta Jenni tietää, mikä auttaa: keskittyminen vain yhteen asiaan ja hetkeen. Hienommin sanottuna mindfulness.

    Mindfulness on termi, johon törmää siellä täällä. Päiväkodeissa tehdään siihen pohjautuvia tunnetaitoharjoituksia, ja mindfulnessista puhutaan vanhempainilloissa. Suomessa on hyvinvointiyrityksiä, jotka tarjoavat tietoisuustaitojen opetusta aikuisten lisäksi eri-ikäisille lapsille. Kirjastossa mindfulness-oppaita löytyy myös lastenhyllyistä.

    Arjessa hieno sana on esimerkiksi sitä, että Jenni ei juuri nyt etsi soivaa puhelinta tai säärisuojia vaan vain kuuntelee kuopustaan. Muutama minuutti äidin huomiota riittää, sitten Tomas lähtee etsimään traktorikirjaa. Jenni riisuu takin, ottaa ostoskassista tortillapaketin ja jauhelihaa. Lukaskin ehtii syödä ennen Kempeleen Ajaxin treenejä.

    ”Kaipasin sitä, että saisin tehtyä asiat rauhassa loppuun, mutta pienten lasten ja koiran kanssa se ei onnistu.”

    Kun mitään ei saa tehdä rauhassa loppuun

    Äitiysloma oli rankka kaksi ensimmäistä kertaa. Oman ajan ja unen puute rasittivat Jenniä. Oli kiire palata työelämään.

    – Kaipasin sitä, että saisin tehtyä asiat rauhassa loppuun, mutta pienten lasten ja koiran kanssa se ei onnistu.

    Kokopäiväinen kotiäitiys oli turhauttavaa. Tiskejä, pukemista, pesemistä ja makaronilaatikkoa, päivästä ja viikosta toiseen. Hoputtamista, toistamista ja riitojen selvittelyä. Työkavereita ja omaa elämää kodin ulkopuolella tuli ikävä. Opiskelukin houkutteli.

    Kun kuopus Tomas syntyi, alkoi helpottaa. Jenni huomasi, että arjessa lasten kanssa hetkeen keskittyminen auttoi.

    – En tiennyt mindfulnessista vielä mitään, tein vain tietämättäni ihan samoja läsnäolotaitojuttuja. Opin hyväksymään keskeneräisyyttä. Äitiyslomilla kaikkein tärkein oppini oli silti hyväksyä omat, ristiriitaiset tunteeni.

    Tunteiden tunnistaminen säästää voimia.

    Voi kaivata töihin ja vihata imurointia ja kuraisia kumppareita hyvällä omallatunnolla. Ja sitten huomata, miten ihanasti lapsi nauraa.

    – Jos on huono päivä ja asiat rempallaan, ajattelen, että tämä menee nyt näin. Tunteiden tunnistaminen säästää voimia. Se juuri on mindfulnessin ydin, Jenni sanoo.

    Mindfulness tarkoittaa tietoisuustaitoja: sitä, että opettelee olemaan tässä hetkessä, tunnistamaan ja hyväksymään tunteensa ja sen, että niitä tulee ja menee. Tutkimusten mukaan mindfulness-harjoitukset laskevat verenpainetta ja stressihormoni kortisolin tasoa – siis rauhoittavat.

    Kun mielessä pyörii tuhat ja yksi asiaa, voi keskittää huomionsa vaikka siihen, miltä kahvi tai puhdas pyykki tuoksuu.

    Miltä kahvi tuoksuu?

    Esikoinen Alisa, 10, tulee kotiin golftunnilta. Huomenna on englannin koe ja Alisa pelkää, että ei ole lukenut tarpeeksi. Jenni lupaa, että katsotaan koealuetta vielä illalla yhdessä.

    Joskus Jenni tekee lasten kanssa harjoituksen, jossa kiinnitetään huomio hengitykseen. Siinä maataan kädet vatsan päällä ja keskitytään vain siihen, että vatsa liikkuu ylös ja alas, ei mihinkään muuhun.

    – Sen kummemmasta mindfulnessissa ei minun mielestäni ole kyse. Se ei ole filosofia, ei mikään -ismi tai koulukunta. Monet ovat vain huomanneet syvään hengittämisen tai yksittäiseen asiaan keskittymisen rentouttavan ja vähentävän stressiä, Jenni sanoo.

    Kun mielessä pyörii tuhat ja yksi asiaa, voi keskittää huomionsa vaikka siihen, miltä kahvi tai puhdas pyykki tuoksuu tai miltä suihkuvesi tuntuu iholla, Jenni selittää. Kun keskittyy yksittäiseen aistiin tai tunteeseen, häly mielessä painuu taka-alalle.

    Tunteita tulee ja menee, eikä niihin tarvitse jäädä jumittamaan, jollei halua.

    Mietitäänpä liikennevaloja

    Nelosluokalla on tänään murtolukuja, mutta ennen osoittajista ja nimittäjistä puhumista on hetki muuta. Jenni nostaa taululle risti-istunnassa mietiskelevän sammakon kuvan. Siitä oppilaat tietävät, että nyt on hiljentymisen vuoro.

    Kaksi, kolme kertaa viikossa Jenni tekee kymmenen minuutin tietoisuusharjoituksia oppilaiden kanssa. Jos hän ei niitä muista tai ei oikein ehtisi järjestää, oma luokka Oulun kansainvälisessä koulussa pyytää rauhoittumishetkiä itse.

    Jenni etsii netistä kuvan aukeavasta laatikosta. Lapset istuvat pulpeteissaan tai lattialla ja hengittävät syvään aukeavan laatikon tahtiin. Joku vääntelehtii vielä tai kuiskailee kaverille, mutta useimmat katsovat kuvan avautuvaa laatikkoa keskittyneesti.

    Koulussa Jenni ei koskaan puhu mindfulnessista vaan läsnäolotaidoista ja tunteidenhallinnasta. Niitä hän ja monet muut opettajat opettavat ja ovat saaneet koulutusta siihen.

    Oppilaille asioista jutellaan esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran Tunteiden tuulimyllyn avulla tai muistuttamalla terveydenhoitajan antamista liikennevalojen kuvista.

    – Kun oppilaan pinna kiristyy tai tulee paha mieli, saatan sanoa, että mietipäs niitä liikennevaloja. Punainen valo tarkoittaa, että nyt seis, pysähdy. Keltainen sitä, että kerro mitä ajattelet ja miltä tuntuu. Vihreällä voi jatkaa rauhallisesti matkaa. Liikennevalojen idea on opettaa ajattelemaan ennen tekoa.

    Toisinaan Jenni käyttää koulussa myös mielikuvaharjoituksia. Tavoite on rauhoittaa oppilaita ja auttaa heitä tunteiden tunnistamisessa.

    – Saatan pyytää oppilaita kuvittelemaan taivaalla liikkuvia pilviä tai miettimään moottoritiellä ajavia autoja. Niiden tavoin toimivat myös tunteet, selitän. Tunteita tulee ja menee, eikä niihin tarvitse jäädä jumittamaan, jollei halua.

    Jenni aloitti harjoitukset koulussa pari vuotta sitten. Monet oppilaat kiinnostuivat, kaikki eivät. Yksi oppilas vastusti harjoituksia, toinen ei saanut niistä mitään irti. Kolmas ahdistui.

    Sitäkin hienommalta tuntui, kun yksi oppilasta sanoi keväällä vanhempainkeskustelussa tärkeimmäksi vuoden aikana oppimakseen asiaksi sen, että ei kannata hermostua heti vaan miettiä hetken.

    – Opin, että en odota keskittymis- ja mielikuvaharjoituksilta mitään. Silti niitä kannattaa tehdä, siinä voi minusta vain voittaa, Jenni miettii.

    – On paljon tutkimuksia, joiden mukaan tietoisuustaitojen harjoittaminen lisää empaattisuutta, edistää keskittymistä ja parantaa näin oppimistuloksia. Uudessa opetussuunnitelmassakin painotetaan lasten mielenterveyttä ja tunnetaitoja, ja minusta se on hyvä.

    Villeinä ja myöhäisinä iltoina iltasatu jää lukematta. Iltasatu jää lukematta aika usein.

    Kotona ei aina jaksa olla tyyni

    Illalla kotona hulinoidaan. Pyjamat pitäisi hakea yläkerrasta omasta sängystä ja suoriutua alakertaan suihkuun. Sen sijaan Lukas ja Tomas taistelevat tyynyjen kanssa toisiaan vastaan ja ripottelevat vaatteet päältään portaisiin.

    – En jaksa sitä toistamista, että kymmenen kertaa pyydän viemään vaatteet pyykkikoriin. Olen päättänyt, että kolme kertaa pyydän ja sitten otan lapsen mukaani, että nyt viedään. Kun töissä on pysyttävä tyynenä ja kärsivällisenä, kotona ei aina jaksa, Jenni sanoo.

    Villeinä ja myöhäisinä iltoina iltasatu jää lukematta. Iltasatu jää lukematta aika usein.

    Kolmevuotias Tomas rauhoittuu, kun äiti keskittyy kuuntelemaan. (Kuva: Janica Karasti)
    Kolmevuotias Tomas rauhoittuu, kun äiti keskittyy kuuntelemaan. (Kuva: Janica Karasti)

    Kun lapset on saatu nukkumaan, tiskit koneeseen ja pöytä pyyhittyä, Jenni ja Jarmo puhuvat isotuomipihlaja-aidan leikkaamisesta ja siitä, minä päivänä jompi kumpi ehtisi liikkumaan ja mitä muuta ruokaa kuin jauhelihaa huomiselle keksisi. Usein puhe kääntyy lapsiin ja siihen, missä voisi tehdä toisin.

    – Puhumme läsnäolostakin. Esimerkiksi sitä, että yrittäisimme muistaa kuunnella lapsen asian loppuun asti, ennen kuin vastaamme.

    – Hienoa olisi, jos osaisi suhtautua lapsen raivokohtaukseen arvostavalla mielellä. Miten tilanne silloin etenisi? Tuskin ainakaan huonommin kuin hermostumalla itse.

    Muitakin tavoitteita on. Jenni ja Jarmo sanovat, että kaikkien stressiä ja turhaa hermoilua voisi vähentää jo sillä, että ruoka olisi kiirepäivinä tehty valmiiksi edellisenä iltana.

    Ja kun lasten iltapesut tuskin kuitenkaan sujuvat ilman sähläystä, kannattaisi hyväksy se jo etukäteen eikä hermostua.
    – Jos osaisi asennoitua etukäteen siihen, että tämä iltahärdelli kestää, voisi myös yllättyä positiivisesti. Omalla asenteella ja tunnetasolla voi vaikuttaa koko illan kulkuun.

    Kännykkä parkkiin

    Äitinä ja opettajana Jenni miettii usein, kuinka paljon lapsilta vaaditaan koulun lisäksi harrastuksissakin.

    – Digivempeleet varastavat lopun ajan sekä lapsilta että vanhemmilta. Silloin on vaikea olla toisille läsnä. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseänikin, että nyt kännykkä sinne parkkiin, eteishyllyn päälle.

    Jennin työpaikalla Oulun kansainvälisessä koulussa järjestettiin viime vuonna vapaaehtoinen kymmenen päivän digipaasto. Myös oppilaiden perheet sitoutuivat siihen. Niiden kymmenen päivän jälkeen oppilaat kertoivat leikkineensä ja ulkoilleensa paljon tavallista enemmän.

    – Kun älylaitteet olivat pannassa, perheiden kanssa tehtiin paljon kivoja asioita: käytiin retkellä, leivottiin ja pelattiin lautapelejä. Lapset kertoivat koulussa, että heillä on tavallista rauhallisempi olo ja yhtäkkiä aikaa tehdä asioita. Aiomme toteuttaa digipaaston myös tänä lukuvuonna. Sekin voi olla yksi askel parempaan keskittymiseen, Jenni sanoo.

    Keskittymisharjoitukset eivät vaadi jumppamattoja tai hiljaisuutta. Harjoituksen voi tehdä mielessään vaikka pysäkillä bussia odottaessaan. Lasten kanssa hetkeen keskittymistä voi harjoitella kysymällä, mitä värejä hän näkee juuri nyt tai miettimällä, mitä kaikkia ääniä kuulee, kun sulkee silmänsä.

    Kaikki eivät tietoisuustaitoharjoituksia tarvitse. Jennin mielestä Jarmolla on paljon parempi hetkessä elämisen taito kuin hänellä itsellään.
    Seurusteluaikana he ajoivat Ylitorniolle tapaamaan Jarmon vanhempia.

    ”Mitä ajattelet?” Jenni kysyi, kun mies oli ollut vartin hiljaa. ”En mitään”, Jarmo vastasi, ”katselen maisemia.”

    Jennistä se oli ihmeellistä, sillä omassa päässä ajatuksia ei vielä silloin pysäyttänyt mikään.

    Meidän Perhe 9/2016

    - Mindfulness tarkoittaa tietoista läsnäoloa, mielen tyynnyttämistä ja omien ajatusten hyväksyvää havainnointia.
    - Läsnäolo- ja keskittymisharjoitusten on todettu olevan apu masennukseen, unettomuuteen, ahdistusoireyhtymään ja helpottavan monia pitkäaikaissairaiden potilaiden fyysisiä oireita.
    - Edistää lasten ja nuorten tunteiden säätelyä, tarkkaavaisuutta, stressinhallintaa, mielenterveyttä, onnellisuutta ja kykyä myötätuntoon.
    Lähde: tutkimusjohtaja Salla-Maarit Volanen Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta ja Helsingin yliopistosta