Uhmaikä tai muu kiukku? Miten riitelevän lapsen saa rauhoittumaan? Meidän Perheen lukijat paljastavat parhaat neuvonsa.

Miten riitelevän lapsen saa rauhoittumaan? Meidän Perheen lukijat paljastavat parhaat neuvonsa.

  • Meidän kuopus on melkoinen sitten kun sattuu sille päälle, että riitaa tulee. Yrittää purra ja heitellä tavaroita. Niinpä useimmiten joudun pitämään tätä pientä raivoajaa sylissäni tai sitten istutan häntä eteisessä, jossa on naulakon alla sellainen koroke. Hän istuu siinä ja itse istun hänen edessään, enkä anna lähteä siitä pois. Yleensä kun lapsi on hetken raivonnut, niin itse on pyytänyt anteeksi ja halataan ja sovitaan. Asia on yleensä sillä selvä.Ensin aikuinen laskee miljoonaan ja sitten halitaan paha tuuli pois sekä "vaihdetaan" neniä.

  • Jos lapseni on minulle vihainen, niin hän saa lyödä tyynyä (mitä pitelen). Hän purkaa "raivoaan" konkreettisesti ja hän tyyntyy niin.

  • Joskus taas aloitamme naaman vääntelyn ja murisemme, kumpi saa aikaan pahempia ilmeitä. Se tapa päättyy yleensä nauruun.

  • Jos hän on surullisen vihainen kavereittensa vuoksi, niin silloin sylissä piteleminen ja silittely on paras keino.

  • Kaksivuotias uhmislainen taltutetaan meillä näin 1. kielletään 2. kielletään uudestaan kasvokkain (katsekontaksi) laskeutumalla lapsen tasolle ja varoitetaan jäähystä. 3. Muksu makkarin matolle kaapin oven eteen istumaan ja "miettimään". Toimii hyvin, jäähyltä tullaan pois kun saadaan lupa jonka jälkeen pyydetään anteeksi ja halataan. Toimii hyvin! Välillä lapsi itsekin kysyy ilkeiltyään "Lähetkö miettimään?"

  • Keksin jotain todella kiinnostavaa kerrottavaa sellaista jonka lapsi ymmärtää ja alkaaa ajattelemaan se voi olla hauskaa tahi vakavaa kunhan se saa lapsen kiinnostumaan asiasta silloin känkkäränkkä loppuu kuin seinään.

  • 5- ja 6-vuotiaat pojat erotetaan toisistaan ja riita sovitaan. Pojat ohjataan eri puuhiin, toinen mieluusti syliin rauhoittumaan. Pienet riidat saavata jossain määrin hoitaa itse. Aikamme kiljutaan, sitten kerrotaan mikä mätti ja lopuksi pyydetään anteeksi ja halit päälle.

  • Aikuiset yrittävät pysyä rauhallisena ja sanoittaa ääneen, mistä riidassa on kyse. Sitten perustellaan, miksi aikuiset on oikeassa ja lapsi väärässä. Jos perustelu ontuu niin sitten myönnetään että aikuiset olikin tällä kertaa väärässä. Voidaan myös sopia että tällä kertaa tehdään näin, mutta kiinnittää samalla huomio johonkin tulevaisuudessa olevaan lapselle mieleiseen asiaan.

  • Äitikin rupeaa "kiukuttelemaan". lapsi häkeltyy ja unohtaa kiukuttelunsa.

  • Alan kertoa lapselle hassuja juttuja, kuten esim. "Nyt ei voida mennä uimaan, koska kalat syövät hampurilaisia veden alla ja meidän jalkojen potkut sotkisivat niiden ruokailun". Tepsii joka kerta

  • Annetaan suurimman kiukun laantua antamalla lapselle tilaa olla vihainen. Sitten kun lapsi on rauhoittunut senverran että suostuu kuuntelemaan, otetaan yleensä mussukka sylkkään ja puhutaan siitä miksi alkoi kiukuttaa tai mikä asia harmittaa. Yhdessä yritetään selvittää asia ja lopuksi halitaan ja nauretaan kun hampaat on olleet "riksinraksin". Anteeksipyyntö on opeteltu molemmin puolin jos on isompi hässäkkä päällä.

  • Lapsi kiukuttelee ja on eri mieltä, paukuttelee ovia kenties. Hän saa ilmaista itseään ja tunteitaan. Jäähypenkkiä käytetään, jos toistuvasti tekee jotain jonka tietää vääräksi.

  • Asia puidaan yhdessä läpi, sen jälkeen pyydetään anteeksi ja riita unohdetaan. Asiasta keskustellaan heti. Aikuisen on pysyttävä rauhallisena, vaikka se toisinaan on vaikeaa, kun tokaluokkalainen ja eskarilainen kiljuvat ja riehuvat. Jos tilanne ei rauhoitu, hetki omassa huoneessa ja sen jälkeen halittelu ja anteeksipyytäminen auttavat. Aikuisen syli auttaa myös rauhoittumaan.

  • Ei ole yhtä ja ainoaa tapaa ratkoa riitoja samassakaan perheessä. Joskus tilanne sanelee, mikä on parasta. Joskus se on se jäähy omassa huoneessa, toisinaan täytyy asia vaan keskustella halki tai toisaalta on "känkkiksiä" jotka kannattaa jättää vaan huomotta. Jos on kyse ihan pienestä lapsesta, saa kiukuttelun loppuun kun keksii vaan äkkiä ihan jotain muuta eikä sen tarvitse olla mitään kummallista, vaikka keittiön laatikosta antaa lapselle pullasudin käteen, niin sekin saattaa helpottaa.

  • Ensin huudetaan, sitten aikuinen muistaa olevansa aikuinen ja yrittää järkevästi sopia. Jos keskustelu ei auta, niin lapsi (4v.) kannetaan omaan huoneeseen rauhoittumaan. Sen jälkeen pyydetään anteeksi molemmin puolin ja halitaan.

  • Ensin koetetaan sovitella tai keksiä "harhautus". Jos ei tulosta synny, lapsi jäähylle määräajaksi.

  • Ensin puhutellaan mitä tuli tehtyä väärin ja neuvotaan miten toimia jatkossa. Tämän jälkeen evätään viikkorahat ja halataan ja sovitaan. Muutamasta kerrasta menee jo oppi perille.

  • Ensin rauhoitutaan, tapahtui se sitten omassa huoneessa, vanhemman sylissä tai kauppareissulla autossa, riippuu tillanteesta. Sitten puhutaan asiasta.

  • Ensin tulee kaaos. Sitten huudetaan ja poljetaan jalkaa. Sitten alkaa mökötys. Seuraavana on vuorossa anteeksipyyntökierros. Tämän jälkeen voi äiti vielä sanoa muutaman valitun sanan. Isi pitää saarnatunteja n. kerran kuussa. Karkkipäivän ja viikkorahan menetyksellä on uhkailtu, mutta se taitaapi olla turhaa.

  • Ensin varoitetaan että jos kiukuttelu ei lopu niin joutuu omaan huoneeseen miettimään ja jos kiukuttelu vain jatkuu niin sitten viedään omaan sänkyyn ja sieltä saa tulla pois kun on rauhoituttu. Yleensä 5-vuotias poikamme jaksaa kiukutella noin vartin verran ja tulee sitten pois niin kuin mitään.

  • Ensin yritän perustella miksi nyt ei saa tai voi tehdä niinkuin haluaa.. Jos se ei auta yritän houkutella tekemään jotain muuta. Äärimmäisissä tilanteissa vien huoneeseen (ovea en sulje) ja sanon että sitten saa tulla pois kun osaa käyttäytyä.

  • Iltaisin kun leikit jäävät kesken ja lapset eivät haluaisi tulla iltapalalle ja hampaidenpesulle, niin silloin sanon että jos haluavat iltasadun kuulla niin äkkiä syömään... Toisinaan tulee tilanteita että täytyy lahjoa, mutta yleensä perustelut rittävät ja houkuttelu muihin hommiin... Lapseni ovat todella tempperamenttisia ja toisinaan saa pitkään neuvotella ja touhuta että kiukkuaminen unohtuu.

  • Ensin yritän rauhallisesti jutella hänen kanssa, usein se auttaa mutta jos ei niin hetkeen en puhu mitään, menen hakemaan hänen lempipelinsä, asetan sen pöydälle ja iloisesti pyydän kiukuttelijaa tulemaan kanssani pelamaan. Tulee kyllä mutta vielä saattaa jonkin aikaa "purista" mutta siinä ne pelin mukana purinat häviää ja kun päästään oikein kilpailun makuun tilanne muuttuu tyystin.

  • Emme varsinaisesti pyri siirtämään ajatuksia muualle, koska jokaisella on oikeus olla vihainen ja kiukkuinen. Lapsi saa tuntea tunteensa läpi. Kyllä ne aina ohi menevät. Meidän perheessä saa olla kiukkua ja huutoakin, jos siltä tuntuu. Sitten taas halitaan ja tykätään perusteellisesti.

  • Ensinnäkin on tärkeää tietää kiukuttelun syy. Onko se aiheellista vai aiheetonta. Jos känkkäränkän syynä on todella jokin todella lasta loukannut asia, se olisi hyvä saada selvitetyksi. Jos kyseessä on pelkkä oikuttelu, yritän olla välittämättä kiukuttelusta. (On muuten tosi vaikeaa.)

  • Erimielisyydet ja riidat ratkotaan meidän perheessä keskustelemalla asioista. Yleensäkin keskustelemme päivän kuulumiset pojan kanssa ihan päivittäin ruokapöydän ääressä, joten todella harvoin jää useampia päiviä väliin, ettemme olisi ehtineet jutella päivän tapahtumista. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä - siis lapsellakin. Ja hänen tulee saada tulla kuulluksi.

  • Halaan lasta tai otan syliin, joskus hassuttelen eikä lapsi pysty olemaan nauramatta jolloin kiukku laantuu.

  • Meillä ratkotaan riidat ensin huutamalla ja sitten olemalla hiljaa.

  • Jäähylle jos menee ihan överiksi. Muutoin puhumalla ja puhumalla; katsekontakti. Ihan pieniin tehoaa se huomion toisaalle vieminen - se ei ihan taatusti tehoa murrosikäiseen... Joskushan se menee huudoksi puolin ja toisin - anteeksi pyytäminen on se kaikkein tärkein juttu ja sylittely.

  • Ajatus muualle! Vaarin metsäkoneet ja kaivinkoneet sekä eno-Jarin armeijassaolo ovat myös ikuisia kiinnostavia puheenaiheita. Konepörssi tai moottoripyörälehti, niin johan homma pelaa!

  • Jos keskenään kinastelevat (4v ja 7v) niin siitä vain. Kun alkaa kuulua lyöntien ääntä, mennään väliin ja erotetaan riitapukarit sen suuremmin karjumatta. Pahoissa tilanteissa jäähyseinä on käytössä. Kätevä keksintö, sillä seinä löytyy kaikkialta - metsästäkin, puunrunko. Jäähyseinältä pääsee hetken kuluttua pois, kunhan osaa kertoa, missä meni vikaan ja miten tästä eteenpäin.

  • Keskenään pitää lasten osata aidosti pyytää anteeksi. Jos kiukku johtuu nälästä tai väsymyksestä (kuten yleensä), rauhoittumisen jälkeen pyritään poistamaan kiukun syy. Ihan aina ei aikuinen onnistu pysymään rauhallisena, mutta kohtuullisen hyvin...

  • Jos lapset riitelevät keskenään jostain lelusta, sanon " jos ei osata leikkiä yhdessä tai vuorotellen, äiti ottaa lelun kokonaan pois!" yleensä jonkinlainen ratkaisu syntyy ja riitely loppuu

  • Jos ei muuten ole toteltu tai on känkkäränkkä tosissaan kylässä, meillä on portaiden juurella jäähypaikka, jonne lapsi lähetetään. Siellä saa huutaa, raivota, itkeä ja sitten kun sieltä kuuluu "äiti, olen rauhoittunut" menen sinne ja juttelemme tapahtuneesta, halaamme ja jäähy on ohitse, niin kuin myös kiukkukin! Jos lapsi raivoaa, saa raivota rauhassa aikansa; tulee hetken päästä itse syliin rauhoittumaan.

  • Meillä aikuisen sana on laki. Tietyistä asioista ei sovitella eikä anneta periksi.

  • Jos lapsi tekee jotain tuhmaa,meillä laitetaan huoneeseen rauhoittumaan. Kiukuttelevan lapsen ajatukset saa muualle kun rauhoitutaan lukemaan kirjaa. Lapsi unohtaa kiukun kun pääsee aikuisen kainaloon. Jos lapsi vaikuttaa väsyneeltä ja nälkäiseltä, hänelle annetaan ruokaa. Halataan ja selvitetään, mikä meni väärin. Pyydetään anteeksi.

  • Känkkis-tilanteen iskiessä istumme keittiön pöydän ääreen, juttelemme jostain ihan muusta ja palaamme kiukkua aiheuttaneeseen asiaan hetken päästä. Tärkeintä on olla kasvotusten ja katsoa silmiin asiasta puhuttaessa.

  • Keskustelemalla, jos ei auta lapsi ( 6v ) yleensä ottaa "aikalisän" on tovin omassa huoneessa ja tulee juttelemaan asiasta kun pahin kiukku on ohi. Yleensä molemmat niin vanhemmat kuin lapsikin joustaa, että asioista päästään sopuun. Toisen lapsen ( 3v ) kanssa yritetään ensin keskustella ja jos ei auta niin yritetään saada huomio johonkin muuhun.

  • Kivaa musiikkia päälle tai lempivideo pyörimään, koetetaan saada kiukkupussi nauramaan. En usko eristämiseen, se on mielestäni julmaa. Itse koetan hengittää oikein syvään ja muistaa: älä suutu, älä suutu - olet aikuinen.

  • Klassinen erotuomarin lähestymistapa: ensin katsotaan ettei kukaan pääse satuttamaan toista (3 lapsen kesken tulee aina välillä aika fyysisiäkin riitoja). Sitten viedään eri puolille huonetta tai taloa rauhoittumaan, lopuksi keskustellaan riidan aihe läpi, ja mietitään miksi kukin teki miten teki. Tämän jälkeen vielä pyydetään anteeksi.

  • Klassiseen herkunjako kinaan on selvä ohje: Vanhempi lapsista saa leikata herkkupalan ja nuorempi valitsee ensin.

  • Olen sitä mieltä, että suuttuminen ja sen näyttäminen vahvistavat lasta. Se täytyy myös kertoa lapselle, että suuttuminen on huomattu, eikä suuttua takaisin tai jättää huomiotta.

  • Kun ekaluokkalaista kiukuttaa, auttaa, kun piirtää tai kirjoittaa omaan pääkallokuvioiseen muistikirjaan yhdessä äidin kanssa.

  • Pikkukiukuista ajatukset kääntyvät helpoiten muualle, kun aikuinen rupeaa hieman hassuttelemaan.Kun kaveri kiukuttelee, niin asian ratkaisu on tilannekohtainen. Joskus huomio ja ajatukset käännetään muualle, niin harmi unohtuu. Joskus halitaan ja pusitaan harmi pois. Joskus vain odotellaan, että enempi kiukku laantuu, että voidaan keskustella "asiallisesti".

  • Kun kiukuttaa niin kaikki kiukuttaa - silloin on turha tarjota tikkaria tai muuta mukavaa. Silloin pitää rauhoittua, levätä tai jos känkkäränkkä tulee turhautumisesta, juosta vaikka pari kertaa talon ympäri kunnes on paremmalla tuulella. Sitten kun olo on vastaanottavaisempi, pidetään hauskaa!

  • Kun lapsi kiukuttelee,alan puhua hänenkanssaan aivan muista mielenkiintoisista asioista, kuten muistella vaikka mukavaa lomamatkaa ja niin se kiukuttelun aihe useimmiten unohtuu.

  • Kuopuksemme 3,5 v. kanssa toimii usein yhdessä nauraminen, jos kiukku ei ole täysin hallitsematonta. Luin jutun naurujoogasta ja päätin kokeilla sitä lasten kanssa. Olemme välttäneet useat riidat niiden alkaessa, kun olemme vaihtaneet kitinät nauruun. Hekottelu aloitetaan ihan tekonauraen, mutta se on niin huvittavaa kaikille, että pian nauretaan jo oikeasti. Mahdottomaan uhmakohtaukseen ei tosin sekään tepsi, silloin ollaan jäähyllä ja sitten halaillaan ja keskustellaan.

  • Lapseni (tyttö 6v) menee yleensä murjottamaan/itkemään omaan huoneeseen ja sittenhän ei ole muuta tehtävissä kuin mennä lohduttamaan ja halimaan. Yleensä sitten jutellaan rauhallisesti ja yritän keksiä jonkun kivan jutun, vaikkapa tekemistä, joka vie ajatukset muualle kiukustuksen ja pahan mielen aiheesta. Nyt kun ajattelen asiaa, meillä riidellään lapsen ja vanhempien kesken kyllä aika vähän, enemmän se murjotus on lapsen pahaa mieltä ja pettymystä jostakin.

  • Lapseni ovat jo isoja. 16 ja 9. Meillä känkkäränkät ratkaistiin nopeilla päätöksillä. Muistutin että olen pomo/ johtaja ja että minulla on päätösvalta.

  • Alle kuusivuotias saa välillä mahdottomiakin hepuleita mikä johtuu usein väsymyksestä. Silloin kannattaa laittaa peli poikki ja levätä. Yksin miettiminen ei ole oikein meillä toiminut vaan johtaja on määrännyt mitä sillä hetkellä kun kiukutellaan niin tehdään. Alle kuusivuotiaalle ei kannata antaa vaihtoehtoja valittavaksi koska se on tunnemyrskyn kourissa liikaa lapselle. Yli kuusivuotiaan kanssa kykenee jo keskustelemaan ja perustelemaan asioita.

  • Pitää muistaa että aikuinenkin sortuu marmattamaan takaisin lapselle tyyliin, en jaksa kuunnella huutoasi koko iltaa, olisit jo hiljaa jne. Silloin itse asia joka aiheuttaa pahaa oloa, unohtuu, vaikka ei saisi.

  • Meillä on toiminut melkein aina Perustelu. Perustele päätöksesi, kerro mitä tapahtuu jos asia ratkeaa ei toivotulla tavalla, mitä se saa aikaan. kolmevuotias ymmärtää jonkinverran seurauksia. Ääntä on korotettu joskus ja sekin perusteltu kun on jäähdytty. Näin meillä. (mielestäni palkinnot/ lempilaulut ym. eivät johda mihinkään tulokseen) huomion kiinnittäminen muualle `palkinnoilla` lakaisee `asian/riidan` maton alle.

  • Lapset menevät omaan huoneeseen ensiksi rauhoittumaan, jonka jälkeen asiasta keskustellaan ja mietitään, mikä oli ristiriitojen syyt ja selvitellään yhdessä asia niin ettei se enää vaivaa.

  • Lasten ollessa pienempiä riidat rarkaistiin näppärästi Känkkäränkkä-purkilla.Kaapissa oli purkki johon kiukun tullessa sen aiheuttaja, Känkkäränkkä,laitettiin.Sitten yhdessä kuunneltiin miten se siellä purkissa yksinään raivosi.Ja kas,hetkessä oli jo riita ja sen aihekin unohtunut.

  • Me miehet lähdetään ajelulle ja laitetaan lempipopit soimaan kun alkaa känkkäränkkä vaivata.

  • Keskustelua käydään vasta sitten, kun lapset ovat itkunsa itkeneet tai nuori äänekkäästi mielipiteensä ilmaissut. Sen jälkeen, kun normaali puheääni kotona kuuluu aloitetaan tilanteen selvittely kuuntelemalla jokaista osapuolta erikseen kenenkään häntä keskeyttämättä.

  • Meille on muodostunut tällainen yhteinen lause kun riita saadaan ratkaistua se kuuluu näin: "Häntä pystyyn" ja näin riita on saanut pisteen. Sana häntä pystyyn on luonut kivan tsemppaus lauseen lapsille itselleenkin ja jos joku menee pieleen kuuluu se lause myös usein silloin myös saappaita pihalle laitettaessa kun saapas ei pysy pystyssä kuuluu eteisestä ähinää ja lause "häntä pystyyn" pian aukeaa ulko-ovi ja saappaat on saatu jalkaan loistavasti ilman kiukkua itseensä.

  • Parhaiten aikansa kiukutelleen lapsen ajatukset saan muualle nostamalla ja laskemalla ääntäni ja ilmettäni niin ettei mikään maailmassa voi olla sen ihmeellisempää ja upeempaa kuin esim. juuri se auto minkä ääni ulkoa kuuluu. 2 vee on vielä onneksi huijattavissa eikä se tuo hänelle yhtään mieliharmia.

  • Meillä käytetään "perinteistä" metodia: kirisrtys, lahjonta, uhkailu... Toki meillä käytössä myös kilttilista, jonne kerättyä tietyn määrän hymynaamoja saa valita jonkin kivan jutun. Jos taas käytös huonoa ei hymynaamoja tipu, toiminut meillä aikas hyvin.

  • Meillä keskustellaan keittiönpöydän ääressä - istutaan kaikki rauhassa ja kaikki saavat sanoa mistä kenkä puristaa ja kaikkia osapuolia kuunnellaan. Yritetään olla huutamatta ja pyydetään anteeksi rumia sanoja - äitikin pyytää. Otetaan mehua ja pullaa lopuksi ja kaikki tekevät jonkun mukavan asian - esim. laittaa astiat tiskikoneeseen, vie roskapussin tms.

  • Meillä lapset rakastavat leipomista, joten monet kerrat on "taikinaterapia" tai "pannariterapia" auttanut.

  • Usein känkkis saadaan katomaan ennen riehumista ja jäähyä sillä kun ihmetellään mikä ihme kiukkis on tullut meidän lapsen vaatteissa meille möykkäämään kun eihän meidän lapset möykkäile niin sen on oltava joku muu..! Ja HaliSyli lepyttää usein känkkiksen jos känkkis vaan on senlaatuinen että syli kelpaa.. Näin siis 6.v ja 4.v kanssa.

  • Meillä ruvetaan laulamaan. Se tuntuu ratkovan kaikki riidat ja kohottaa tunnelmaa.

  • Meillä saa pahan mielen vallatessa hieman ärjyilläkin, sekä lapsi että aikuiset. Etukäteen olemme jo puhuneet, että kiukkuilu on ok, mutta asiasta pitää sitten rauhoituttua pystyä juttelemaan. Ettei jää harmitusmieli päälle. Lapsi 6v. rauhoittuu myös syliin ottamalla ja pussaamalla. Lisäksi rauhoittuminen ääneen lukemisineen auttaa. Eniten meillä tulee sellaista väsymyskiukkuilua ja siihen auttaa onneksi lepo.

Lue myös artikkelit: Rauhallinen aamu - kymmenen vinkkiä ja Kun lapsi raivoaa

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun puhutaan teknologiasta, älylaitteista, sovelluksista ja peleistä, me vanhemmat varoittelemme ja olemme epäileväisiä. Väärä suunta!

Jokainen uusi vanhempien sukupolvi kohtaa asioita, joita ei ole itse kokenut lapsuudessaan, ja jotka tuntuvat epäilyttäviltä tai vierailta.

– Lasten ja vanhempien väliseen yhteisymmärrykseen ei ole koskaan päästy änkyröimällä tai vastustamalla. Ainoa keino on löytää kompromisseja, muistuttavat Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan kirjoittajat Jenni Utriainen ja Satu Irisvik.

Vanhempien tehtävä on peloista ja ennakkoluuloista huolimatta rakentaa silta tulevan ja entisen välille olemalla avoimia ja kiinnostuneita omien lasten ja tutustumalla uuden sukupolven ilmiöihin.

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila vaati ruutuajan vähentämistä alaluokilla. Lapsiin liittyvää teknologiakeskustelua käydään Utriaisen ja Irisvikin mielestä liian usein ruutuaikaan liittyvällä joko tai -ajatuksella: Joko ruudut ovat pahasta tai sitten eivät.

– On aikuiselta helppo ratkaisu kieltää ruudut luokasta tai kotoa, Jenni Utriainen sanoo.

"On aikuiselta helppo ratkaisu kieltää ruudut luokasta tai kotoa."

Osa opettajista tuntee pelejä ja sovelluksia, joiden avulla esimerkiksi oppismisvaikeuksista kärsivien on helpompi oppia. Silloin ei pitäisi mitata ruudun ääressä käytettyä aikaa minuutin päälle, vaan tulosta: mitä siitä seurasi?

– Tietenkin, jos ekaluokan opettaja ei osaa käyttää laitteita, keksi niille käyttöä, tai jos hän ei tunne opetukseen käypiä sovelluksia, niin silloin ne kannattaa heivata. Itseisarvo ei ole väline vaan lopputulos, Satu Irisvik huomauttaa.

"Emmehän halua opettaa lapsellemme, että digitalisoitunut tulevaisuus on miesten käsissä?"

Nykyvanhemman vastuulla on ymmärtää digiteknologiaa ja antaa lapselle ne opit, joiden avulla voi oppia turvallista digikäyttäytymistä.  Ja varsinkin äidit voisivat olla nykyistä kiinnostuneempia pelaamisesta ja älylaitteista.

– Jos suhtaudutaan niin, että meidän mies hoitaa nämä laiteasiat, niin vastuu valuu isälle. Emmehän halua opettaa lapsellemme, että digitalisoitunut tulevaisuus on miesten käsissä? Satu ja Jenni kysyvät.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kolmen lapsen äiti Jenni Alaniemi jaksaa mindfulness-taitojen avulla paremmin arjen kaaosta ja keskeneräisyyttä.

Me oltiin autohuoneessa ja autot ajoi kilpaa. Pihassa oli kukka, ja otin sen keltaisen kukan.

Jenni Alaniemellä on vielä takki päällään, kun hän istuu eteisen penkillä. Tomaksella, 3, on tänään tavallista enemmän kerrottavaa päiväkotipäivästä. Jennillä olisi vähän kiire, ihan ensiksi ostoskassien purettavana, mutta hän istuu ja kuuntelee.
Lukas, 7, juoksee portaissa ja etsii säärisuojia jalkapalloharkkoihin. Jennin puoliso Jarmo hoputtaa poikaa, jonkun puhelin soi jossakin.

Jennillä on takana luokanopettajan työpäivä parinkymmenen neljäsluokkalaisen kanssa ja edessä arki-ilta kolmen lapsen kanssa. Sekä koulussa että kotona hälyä ja tekemistä on paljon, mutta Jenni tietää, mikä auttaa: keskittyminen vain yhteen asiaan ja hetkeen. Hienommin sanottuna mindfulness.

Mindfulness on termi, johon törmää siellä täällä. Päiväkodeissa tehdään siihen pohjautuvia tunnetaitoharjoituksia, ja mindfulnessista puhutaan vanhempainilloissa. Suomessa on hyvinvointiyrityksiä, jotka tarjoavat tietoisuustaitojen opetusta aikuisten lisäksi eri-ikäisille lapsille. Kirjastossa mindfulness-oppaita löytyy myös lastenhyllyistä.

Arjessa hieno sana on esimerkiksi sitä, että Jenni ei juuri nyt etsi soivaa puhelinta tai säärisuojia vaan vain kuuntelee kuopustaan. Muutama minuutti äidin huomiota riittää, sitten Tomas lähtee etsimään traktorikirjaa. Jenni riisuu takin, ottaa ostoskassista tortillapaketin ja jauhelihaa. Lukaskin ehtii syödä ennen Kempeleen Ajaxin treenejä.

”Kaipasin sitä, että saisin tehtyä asiat rauhassa loppuun, mutta pienten lasten ja koiran kanssa se ei onnistu.”

Kun mitään ei saa tehdä rauhassa loppuun

Äitiysloma oli rankka kaksi ensimmäistä kertaa. Oman ajan ja unen puute rasittivat Jenniä. Oli kiire palata työelämään.

– Kaipasin sitä, että saisin tehtyä asiat rauhassa loppuun, mutta pienten lasten ja koiran kanssa se ei onnistu.

Kokopäiväinen kotiäitiys oli turhauttavaa. Tiskejä, pukemista, pesemistä ja makaronilaatikkoa, päivästä ja viikosta toiseen. Hoputtamista, toistamista ja riitojen selvittelyä. Työkavereita ja omaa elämää kodin ulkopuolella tuli ikävä. Opiskelukin houkutteli.

Kun kuopus Tomas syntyi, alkoi helpottaa. Jenni huomasi, että arjessa lasten kanssa hetkeen keskittyminen auttoi.

– En tiennyt mindfulnessista vielä mitään, tein vain tietämättäni ihan samoja läsnäolotaitojuttuja. Opin hyväksymään keskeneräisyyttä. Äitiyslomilla kaikkein tärkein oppini oli silti hyväksyä omat, ristiriitaiset tunteeni.

Tunteiden tunnistaminen säästää voimia.

Voi kaivata töihin ja vihata imurointia ja kuraisia kumppareita hyvällä omallatunnolla. Ja sitten huomata, miten ihanasti lapsi nauraa.

– Jos on huono päivä ja asiat rempallaan, ajattelen, että tämä menee nyt näin. Tunteiden tunnistaminen säästää voimia. Se juuri on mindfulnessin ydin, Jenni sanoo.

Mindfulness tarkoittaa tietoisuustaitoja: sitä, että opettelee olemaan tässä hetkessä, tunnistamaan ja hyväksymään tunteensa ja sen, että niitä tulee ja menee. Tutkimusten mukaan mindfulness-harjoitukset laskevat verenpainetta ja stressihormoni kortisolin tasoa – siis rauhoittavat.

Kun mielessä pyörii tuhat ja yksi asiaa, voi keskittää huomionsa vaikka siihen, miltä kahvi tai puhdas pyykki tuoksuu.

Miltä kahvi tuoksuu?

Esikoinen Alisa, 10, tulee kotiin golftunnilta. Huomenna on englannin koe ja Alisa pelkää, että ei ole lukenut tarpeeksi. Jenni lupaa, että katsotaan koealuetta vielä illalla yhdessä.

Joskus Jenni tekee lasten kanssa harjoituksen, jossa kiinnitetään huomio hengitykseen. Siinä maataan kädet vatsan päällä ja keskitytään vain siihen, että vatsa liikkuu ylös ja alas, ei mihinkään muuhun.

– Sen kummemmasta mindfulnessissa ei minun mielestäni ole kyse. Se ei ole filosofia, ei mikään -ismi tai koulukunta. Monet ovat vain huomanneet syvään hengittämisen tai yksittäiseen asiaan keskittymisen rentouttavan ja vähentävän stressiä, Jenni sanoo.

Kun mielessä pyörii tuhat ja yksi asiaa, voi keskittää huomionsa vaikka siihen, miltä kahvi tai puhdas pyykki tuoksuu tai miltä suihkuvesi tuntuu iholla, Jenni selittää. Kun keskittyy yksittäiseen aistiin tai tunteeseen, häly mielessä painuu taka-alalle.

Tunteita tulee ja menee, eikä niihin tarvitse jäädä jumittamaan, jollei halua.

Mietitäänpä liikennevaloja

Nelosluokalla on tänään murtolukuja, mutta ennen osoittajista ja nimittäjistä puhumista on hetki muuta. Jenni nostaa taululle risti-istunnassa mietiskelevän sammakon kuvan. Siitä oppilaat tietävät, että nyt on hiljentymisen vuoro.

Kaksi, kolme kertaa viikossa Jenni tekee kymmenen minuutin tietoisuusharjoituksia oppilaiden kanssa. Jos hän ei niitä muista tai ei oikein ehtisi järjestää, oma luokka Oulun kansainvälisessä koulussa pyytää rauhoittumishetkiä itse.

Jenni etsii netistä kuvan aukeavasta laatikosta. Lapset istuvat pulpeteissaan tai lattialla ja hengittävät syvään aukeavan laatikon tahtiin. Joku vääntelehtii vielä tai kuiskailee kaverille, mutta useimmat katsovat kuvan avautuvaa laatikkoa keskittyneesti.

Koulussa Jenni ei koskaan puhu mindfulnessista vaan läsnäolotaidoista ja tunteidenhallinnasta. Niitä hän ja monet muut opettajat opettavat ja ovat saaneet koulutusta siihen.

Oppilaille asioista jutellaan esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran Tunteiden tuulimyllyn avulla tai muistuttamalla terveydenhoitajan antamista liikennevalojen kuvista.

– Kun oppilaan pinna kiristyy tai tulee paha mieli, saatan sanoa, että mietipäs niitä liikennevaloja. Punainen valo tarkoittaa, että nyt seis, pysähdy. Keltainen sitä, että kerro mitä ajattelet ja miltä tuntuu. Vihreällä voi jatkaa rauhallisesti matkaa. Liikennevalojen idea on opettaa ajattelemaan ennen tekoa.

Toisinaan Jenni käyttää koulussa myös mielikuvaharjoituksia. Tavoite on rauhoittaa oppilaita ja auttaa heitä tunteiden tunnistamisessa.

– Saatan pyytää oppilaita kuvittelemaan taivaalla liikkuvia pilviä tai miettimään moottoritiellä ajavia autoja. Niiden tavoin toimivat myös tunteet, selitän. Tunteita tulee ja menee, eikä niihin tarvitse jäädä jumittamaan, jollei halua.

Jenni aloitti harjoitukset koulussa pari vuotta sitten. Monet oppilaat kiinnostuivat, kaikki eivät. Yksi oppilas vastusti harjoituksia, toinen ei saanut niistä mitään irti. Kolmas ahdistui.

Sitäkin hienommalta tuntui, kun yksi oppilasta sanoi keväällä vanhempainkeskustelussa tärkeimmäksi vuoden aikana oppimakseen asiaksi sen, että ei kannata hermostua heti vaan miettiä hetken.

– Opin, että en odota keskittymis- ja mielikuvaharjoituksilta mitään. Silti niitä kannattaa tehdä, siinä voi minusta vain voittaa, Jenni miettii.

– On paljon tutkimuksia, joiden mukaan tietoisuustaitojen harjoittaminen lisää empaattisuutta, edistää keskittymistä ja parantaa näin oppimistuloksia. Uudessa opetussuunnitelmassakin painotetaan lasten mielenterveyttä ja tunnetaitoja, ja minusta se on hyvä.

Villeinä ja myöhäisinä iltoina iltasatu jää lukematta. Iltasatu jää lukematta aika usein.

Kotona ei aina jaksa olla tyyni

Illalla kotona hulinoidaan. Pyjamat pitäisi hakea yläkerrasta omasta sängystä ja suoriutua alakertaan suihkuun. Sen sijaan Lukas ja Tomas taistelevat tyynyjen kanssa toisiaan vastaan ja ripottelevat vaatteet päältään portaisiin.

– En jaksa sitä toistamista, että kymmenen kertaa pyydän viemään vaatteet pyykkikoriin. Olen päättänyt, että kolme kertaa pyydän ja sitten otan lapsen mukaani, että nyt viedään. Kun töissä on pysyttävä tyynenä ja kärsivällisenä, kotona ei aina jaksa, Jenni sanoo.

Villeinä ja myöhäisinä iltoina iltasatu jää lukematta. Iltasatu jää lukematta aika usein.

Kolmevuotias Tomas rauhoittuu, kun äiti keskittyy kuuntelemaan. (Kuva: Janica Karasti)
Kolmevuotias Tomas rauhoittuu, kun äiti keskittyy kuuntelemaan. (Kuva: Janica Karasti)

Kun lapset on saatu nukkumaan, tiskit koneeseen ja pöytä pyyhittyä, Jenni ja Jarmo puhuvat isotuomipihlaja-aidan leikkaamisesta ja siitä, minä päivänä jompi kumpi ehtisi liikkumaan ja mitä muuta ruokaa kuin jauhelihaa huomiselle keksisi. Usein puhe kääntyy lapsiin ja siihen, missä voisi tehdä toisin.

– Puhumme läsnäolostakin. Esimerkiksi sitä, että yrittäisimme muistaa kuunnella lapsen asian loppuun asti, ennen kuin vastaamme.

– Hienoa olisi, jos osaisi suhtautua lapsen raivokohtaukseen arvostavalla mielellä. Miten tilanne silloin etenisi? Tuskin ainakaan huonommin kuin hermostumalla itse.

Muitakin tavoitteita on. Jenni ja Jarmo sanovat, että kaikkien stressiä ja turhaa hermoilua voisi vähentää jo sillä, että ruoka olisi kiirepäivinä tehty valmiiksi edellisenä iltana.

Ja kun lasten iltapesut tuskin kuitenkaan sujuvat ilman sähläystä, kannattaisi hyväksy se jo etukäteen eikä hermostua.
– Jos osaisi asennoitua etukäteen siihen, että tämä iltahärdelli kestää, voisi myös yllättyä positiivisesti. Omalla asenteella ja tunnetasolla voi vaikuttaa koko illan kulkuun.

Kännykkä parkkiin

Äitinä ja opettajana Jenni miettii usein, kuinka paljon lapsilta vaaditaan koulun lisäksi harrastuksissakin.

– Digivempeleet varastavat lopun ajan sekä lapsilta että vanhemmilta. Silloin on vaikea olla toisille läsnä. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseänikin, että nyt kännykkä sinne parkkiin, eteishyllyn päälle.

Jennin työpaikalla Oulun kansainvälisessä koulussa järjestettiin viime vuonna vapaaehtoinen kymmenen päivän digipaasto. Myös oppilaiden perheet sitoutuivat siihen. Niiden kymmenen päivän jälkeen oppilaat kertoivat leikkineensä ja ulkoilleensa paljon tavallista enemmän.

– Kun älylaitteet olivat pannassa, perheiden kanssa tehtiin paljon kivoja asioita: käytiin retkellä, leivottiin ja pelattiin lautapelejä. Lapset kertoivat koulussa, että heillä on tavallista rauhallisempi olo ja yhtäkkiä aikaa tehdä asioita. Aiomme toteuttaa digipaaston myös tänä lukuvuonna. Sekin voi olla yksi askel parempaan keskittymiseen, Jenni sanoo.

Keskittymisharjoitukset eivät vaadi jumppamattoja tai hiljaisuutta. Harjoituksen voi tehdä mielessään vaikka pysäkillä bussia odottaessaan. Lasten kanssa hetkeen keskittymistä voi harjoitella kysymällä, mitä värejä hän näkee juuri nyt tai miettimällä, mitä kaikkia ääniä kuulee, kun sulkee silmänsä.

Kaikki eivät tietoisuustaitoharjoituksia tarvitse. Jennin mielestä Jarmolla on paljon parempi hetkessä elämisen taito kuin hänellä itsellään.
Seurusteluaikana he ajoivat Ylitorniolle tapaamaan Jarmon vanhempia.

”Mitä ajattelet?” Jenni kysyi, kun mies oli ollut vartin hiljaa. ”En mitään”, Jarmo vastasi, ”katselen maisemia.”

Jennistä se oli ihmeellistä, sillä omassa päässä ajatuksia ei vielä silloin pysäyttänyt mikään.

Meidän Perhe 9/2016

- Mindfulness tarkoittaa tietoista läsnäoloa, mielen tyynnyttämistä ja omien ajatusten hyväksyvää havainnointia.
- Läsnäolo- ja keskittymisharjoitusten on todettu olevan apu masennukseen, unettomuuteen, ahdistusoireyhtymään ja helpottavan monia pitkäaikaissairaiden potilaiden fyysisiä oireita.
- Edistää lasten ja nuorten tunteiden säätelyä, tarkkaavaisuutta, stressinhallintaa, mielenterveyttä, onnellisuutta ja kykyä myötätuntoon.
Lähde: tutkimusjohtaja Salla-Maarit Volanen Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta ja Helsingin yliopistosta

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.