Teksti Petti Jännäri
Siilejä, sammakoita, pöllöjä, tiikereitä ja norsuja. Uudessa äitiyspakkauksessa vilisee kuin eläintarhassa. Designlisän tuo IvanaHelsingin telttakuosi, joka koristaa body-potkuhoususettiä.
Värit ovat neutraaleja ruskean sävyjä, harmaata ja valkoista, piristeinä oranssia ja turkoosia. Uutta äitiyspakkausta kootessa on otettu huomioon asiakaspalaute:
”On toivottu perusvärejä ja kuvioita, ei niinkään pastellisävyjä. Myös valkoisia vaatteita toivotaan aina, niitä on helppo yhdistellä kuviollisiin vaatteisiin”, kertoo etuuspäällikkö Suvi Onninen Kelasta.
Haalareita uudessa pakkauksessa on useampi: ulkohaalari, villapuku ja nyt paluun tekevä vanupuku. Viimeinen palautettiin pakkaukseen asiakkaiden toiveesta.
Ulkohaalarissa, hanskoissa, töppösissä ja makuupussissa on käytetty kierrätyskuituja. Uutta on myös sukkahousut, jotka ovat tuttuja 90-luvun pakkauksista.
Pahvipakkauksen uusi Sukupuu-kuosi on Johanna Öst Häggblomin käsialaa.
![]()
Uutta äitiyspakkausta on saatu odottaa tavallista pitempään. Perinteisesti pakkaus on julkistettu keväällä. Kelan pyrkimys synkronoida pakkaus kalenterivuoden mukaan pidentää nyt jaossa olevan ja juuri julkaistun pakkauksen jakeluaikoja. Seuraavan kerran uusi pakkaus ilmestyy vuoden 2014 alussa.
Uutta pakkausta aletaan jakaa syksyllä, kunhan vanha pakkaus on loppunut. Sen tarkemmin vaihtumisajankohtaa ei voida määritellä, sanoo Onninen:
”Riippuu ihan hakemusten määristä, niitä on vaikea ennustaa. Lähellä vaihtumisajankohtaa vanhemmat usein pitkittävät hakemuksen jättämistä, mikä samalla venyttää uuden pakkauksen jaon alkamista.”
Lisätietoja ja kuvat: www.kela.fi/aitiyspakkaus
kuvat Kela
Mitä mieltä olet pakkauksesta? Osallistu keskusteluun>>
synnytyksen jälkeen , tarvikkeet , vaatteet , vastasyntynyt