Tukihenkilö synnytykseen

Teksti Jenny Beliz-Henrikson

vv doula etus 084846

Tukihenkilöksi synnytykseen voi puolison sijaan tulla myös ystävä, sukulainen tai doula eli koulutuksen saanut tukihenkilö. Jotkut ottavat synnytykseen tueksi sekä doulan että puolison.

”Oma kumppani ei ole aina paras mahdollinen tukihenkilö. Syitä on monia. Puoliso on voinut kokea itsensä avuttomaksi aiemmassa synnytyksessä. Tilanne voi myös tuntua puolisosta niin epämiellyttävältä, ettei hän yksinkertaisesti uskalla olla mukana”, kätilö Kati Haukirauma kertoo.

Synnytyksen väliin jättämisen takana voivat olla myös veri- tai sairaalakammo. Synnytykseen kannattaa ottaa tueksi henkilö, johon luottaa ja jonka seurassa on luonteva olla.

”On hyvä, jos naispuolinen tukihenkilö on synnyttänyt itsekin. Kaverin apuna oleminen sujuu helpommin, kun tietää edes hieman, mitä tuleman pitää.”

Tukihenkilön tulee tukea synnyttäjän valintoja, vaikka hän ei olisi samaa mieltä esimerkiksi kivunlievityksestä.­ Tukihenkilön on myös hyvä selvittää etukäteen, mitä mieltä synnyttäjä on erilaisista synnytykseen liittyvistä asioista. Tukihenkilö voi kannustaa myös muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa, jos sen toteuttaminen näyttää hankalalta.

”Tärkeintä on, että tukihenkilö on oikeasti synnyttäjän tukena, eikä ole paikalla paikkaamassa omaa huonoa synnytyskokemusta tai ajamassa omia näkemyksiään ’oikeasta’ kivunlievityksestä tai synnytysasennoista”, Kati Haukirauma sanoo.

Jos lähipiiristä ei löydy sopivaa ihmistä, palkattu doula on oivallinen ja ammattitaitoinen valinta. Doulia välittää esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto. Myös yksityisiä doulapalveluja on olemassa. Toisinaan synnyttäjä tahtoo synnyttää yksin ilman tukihenkilöä.

”Yksin synnyttäminen on hyvä ratkaisu silloin, kun se on harkittu ja tapahtuu omasta tahdosta. Jos yksin synnyttäminen taas johtuu siitä, ettei ole ehtinyt saada ketään paikalle, kätilö pyrkii olemaan läsnä niin paljon kuin mahdollista.”

Vauva 3/2012

synnytykseen valmistautuminen , synnytys