Vauva-lehdellä on tavoite. Ettei kukaan luulisi olevansa yksin ja ainoa, Anna Ruohonen kirjoittaa.

Säilytimme hyvää, toimme paljon uutta. Tähän lehteen, uudistuneeseen Vauvaan. Uuden resepti on tällainen: Otetaan jättimitta armoa, aitoutta ja arkea. Lisätään tietoa, hurahtamista ja hellyyttä. Ripotellaan pintaan naurua, sillä ainutlaatuiselle elämänvaiheelle on hyvä myös nauraa.

Vauva-lehdellä on yksi tavoite. Ettei kukaan luulisi olevansa yksin ja ainoa, ja että muilla raskaus, synnytys ja vauva-aika ovat silkkiä vaan. Ettei kukaan luulisi, että on ainut, joka velloo epävarmuudessa, tekee virheitä ja tuntee, että vanhemmuus on vaikeaa ja arki joskus yksinäistä.

Lehti kertoo, että ihan samanlaista on kaikilla. Kaikki ovat yhtä pihalla, sekaisin hormoneista, rakkaudesta ja univajeesta. Ja onnellisia niissä väleissä, joissa sen ehtii tuntea. Kaikki vanhemmat myös tahtovat tehdä parhaansa, ja siihen lehti antaa tietoa ja näkökulmia.

Uudistuneeseen lehteen saimme etenkin uusia hyviä tyyppejä. Kolumnissa vuorottelevat Simppeli sormiruokakeittiö -blogia pitävä Marjut Ollila ja kätilö, imetyskouluttaja Laura Kosonen. Neuvola-palstalla lukijoiden kysymyksiin vastaavat psykologi Leea Mattila ja lastenlääkäri Jarmo Salo. Isän ajatuksista kirjoittaa Isäkuukaudet-blogiakin tekevä Tuomas Rytky. Ja sokerina pohjalla, ihan lehden lopussa, kaksi vanhempaa kertoo aina samasta tilanteesta niin kuin itse sen tunsi. Mitä koliikista ajatteli isä, entä äiti?

Toivon, että viihdyt lehden kanssa. Toivon, että vauva-arki on vähän silkkiä.

Vauvan pääkirjoitus 1–2/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Yhä harvempi hyväksyy lapsen kurittamisen. Silti melkein puolet nykyvanhemmista kertoo jossain tilanteessa sortuneensa ruumiilliseen kurittamiseen tai sillä uhkailuun. Kuvassa psykologi Suvi Laru. (Kuva: Meeri Utti)

Melkein joka toinen nykyvanhempi on sortunut ainakin joskus kuritusväkivaltaan. Näin voit estää ylilyönnit.

Yhä harvempi hyväksyy lapsen kurittamisen. Silti melkein puolet nykyvanhemmista kertoo jossain tilanteessa sortuneensa ruumiilliseen kurittamiseen tai sillä uhkailuun.

Jokainen vanhempi miettii joskus näitä kysymyksiä: miten pärjään tämän lapsen kanssa, miten oikein kestän tätä arkea ja näitä tunteita? Vanhemmuus on kuormittavaa – ja olennaista on se, miten kuormitusta käsittelee, neuvoo Väestöliiton psykologi ja vanhemmuustiimin vetäjä Suvi Laru.

– Kun arki stressaa ja työn ja perheen yhdistäminen luo paineita, se heijastuu myös kotiin ja vanhemmuuteen. Väsymys ja stressi altistavat vanhemman ylilyönneille, Laru sanoo.

Parasta, mitä kuritusväkivallan ehkäisemiseksi voi tehdä, on huolehtia omasta jaksamisestaan. Jos arjessa on jatkuvasti pinna tiukalla, se kannattaa ottaa tosissaan: nyt tarvitaan muutosta. Miten voisit helpottaa arkea? Mikä auttaisi juuri sinua jaksamaan?

Huomaa riskikohdat

Kuritusväkivallan riskiaikaa ovat pikkulapsivuodet. Riski kurittamiseen kasvaa myös, jos perheessä on erityisiä huolia tai vaikka pitkään jatkunutta unettomuutta.

Riskikohtia ovat myös elämän muut siirtymätilanteet. Miten varaudutaan esimerkiksi arjen muuttumiseen, kun perhevapaalta siirrytään takaisin työelämään?

– Kun sinä itse jaksat muilla elämänalueilla, se vaikuttaa myös siihen, miten jaksat vanhempana toimia oikein lapsen kanssa, Laru muistuttaa.

"Kun vanhempi voi jakaa aikuisten asioita ja huolia aikuisten kesken, ei tule purkaneeksi niitä lapselle."

Larun mukaan jokainen tarvitsee mahdollisuuden päästellä höyryjä turvallisesti. Tukena voi olla oma kumppani, ystävä, sukulainen tai vaikka vertaistuki somessa.

– Nykypäivän vanhemmuudessa ei ole aina samalla tavalla tukiverkkoja kuin joskus aiemmin. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla apukäsiä, edes henkisenä tukena. Kun vanhempi voi jakaa aikuisten asioita ja huolia aikuisten kesken, ei tule purkaneeksi niitä lapselle.

Kannusta, älä jyrää

Omaa kasvatustapaa kannattaa pohtia, jos lapsen kanssa ajautuu jatkuvasti sotajalalle. Olenko kannustava vai jyräävä? Olenko itse kiva, huomaanko hyvän vai määräilenkö ja lyttäänkö?

– Kasvatuksessa pitää tuoda esiin se, että lapsi on ihana ja upea, ja lapsella on lupa myös kiukutella. Kannustavalla kasvatustyylillä on ilman muuta positiivinen kierre. Lapsi oppii ja ottaa mallia vanhemman vuorovaikutustyylistä, Laru sanoo.

Konfliktitilanteita lasten kanssa ei voi välttää, Laru toteaa. Sen voi valita, miten niissä toimii. Lapsenkin kanssa voi ajatella, että asiat riitelevät, eivät ihmiset.

Konfliktitilanteita lasten kanssa ei voi välttää. Sen voi valita, miten niissä toimii.

Kun hermo alkaa mennä, fiksuinta on ottaa aikalisä. Hengittää syvään ja sanoa vaikka ääneen, että rauhoitun nyt hetken, etten suutu liikaa.

Entä jos on jo reagoinut liian voimakkaasti? Silloin on tärkeintä pyytää anteeksi ja hakea apua.

– Yleensä aikuinen säikähtää siinä tilanteessa itsekin. Ensin pitää rauhoittaa itsensä, sitten ottaa kontakti lapseen ja pyytää anteeksi. Voi sanoa, että nyt tein tosi väärin, näin kovasti ei saisi koskaan huutaa.

Jos tilanne toistuu tai mietityttää muuten, on haettava apua. Sitä saa esimerkiksi kunnan kasvatus- ja perheneuvoloista, seurakunnista ja eri järjestöiltä kuten Ensi- ja turvakotien liitosta ja Väestöliitosta.

– Aina voi päättää, että opettelee toimimaan toisin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Psykologi Leea Mattila Toisenlaiset äidit -sarjassa tiistaisin klo 21 Nelosella. Kuva: Saku Tiainen.

Toisten mielestä pulloruokinta on paheksuttavaa ja toisten mielestä kahvilassa imetys se vasta paheksuttavaa onkin.

Imetyshän on teoriassa ihan täydellistä! Vauvan ravinto on juuri oikean lämpöistä ja kulkee kätevästi mukana minne vain. Se ei tuota taloudellisia kuluja eikä edes tiskiä. Siis teoriassa.

Vauva on imettäessä luontevasti juuri sopivalla etäisyydellä äitiin päin pitkiä aikoja, mikä mahdollistaa toistensa ihailevan silmiin katselun ja vuorovaikutuksen. Ihokontakti, lempeä syli ja vatsan täyttyminen tuottavat vauvalle pökerryttävän hyvän olon.

Parhaimmillaan imetys on käytännössäkin molemmille osapuolille varsin vaivatonta ja nautinnollista jatkumoa synnytykselle: äidin keho kantaa ja sitten ruokkii vauvan. Korostan: parhaimmillaan.

Imetys teoriassa ja imetys käytännössä eivät kuitenkaan tosielämässä aina kohtaa.

Imetys teoriassa ja imetys käytännössä eivät kuitenkaan tosielämässä aina kohtaa. Tulee tekniikkapulmia ja rintojen tulehtumista - siis klassisesti verta, hikeä ja kyyneleitä. Äiti voi sairastua ja joutua lääkekuurille. Elämäntilanne saattaa olla niin paineinen, että maitoa ei heru. Vauva saattaa itse tehdä lakon. Imetys saattaakin eri syistä, yllättäen tuntua äidistä epämiellyttävältä.

Tuttipulloon tarttuvaan voi herkästi iskostua syyllisyyden tai epäonnistumisen kokemus. Kuinka kipeältä silloin voivatkaan toisten tuomitsevat katseet tuntua. Kyseenalaistavat sanat voivat olla kuin miekka, joka satuttaa syvälle.

Vauvan rintaruokinta on kautta aikojen ollut herkkä aihe, joka on herättänyt intohimoja ja vahvoja tunteita puolesta ja vastaan, eräitä somekohujakaan unohtamatta.

Sen ainoan kerran kun joku on minut kadulla tunnistanut, tapahtui seuraavaa: eräs mummo kiirehti perääni ja tivasi kiihtyneenä vastausta tärkeimpään kysymykseensä “Miksi ne kaikki äidit eivät imetä?”.

Äidin ja lapsen voimakas yhteys voi herättää ympäristössä tiedostamatonta kateutta.

Imetystapahtuma – äidin ja lapsen voimakas yhteys voi herättää ympäristössä tiedostamatonta kateutta. Jos on itse jäänyt lapsena vaille riittävää lohtua, läheisyyttä tai hoivaa, saattavat ne aikuisenakin tuntua vierailta asioilta. Koettu sivuuttaminen ja siitä seurannut nolostuminen on voinut saada ihmisen jo pienenä pitämään tarvitsevuutta huonona ja häpeällisenä. Siksi sitä voi olla aikuisena vaikeaa sietää toisissa tai toisten välillä. Niin moni meistä suomalaisista on lapsena jäänyt liian yksin pahan olon kanssa, kun vanhemmat ovat sanoneet: ”Älä nyt tuommoisesta itke!”.

Lastaan tuttipullolla ruokkivaa arvostelevat ovat kadottaneet eläytymiskykynsä. Mustavalkoinen ehdoton oikeassa oleminen jättää varjoonsa lukuisat vaihtoehtoiset näkemykset ja selitykset siitä, miksi vauva ei ime rintaa. Totta kun ei aina ole se, mikä itsestä tuntuu todelta. Kyky ajatella toisen motiiveja on todellista tunne-elämän rikkautta.

Äidit tarvitsevat tukea. Etenkin toisten äitien tukea. Otetaan rohkeasti ne tuttipullot ja rinnat esiin, kun vauvalla on nälkä!

 

Toisenlaiset äidit -sarjassa seurataan äitien ja heidän perheidensä arkea raskauden loppumetreiltä aina synnytykseen ja vauvan ensimmäisiin kuukausiin saakka. Ohjelmassa tutustutaan kahteentoista mielenkiintoiseen ja keskenään hyvin erilaiseen äitiin. Millaisia haasteita ja uusia tilanteita vauvan odotus ja syntymä tuovat tullessaan? Perheiden tukena on psykologi ja Leea Mattila. Ohjelman juontaa Sami Kuronen

Toisenlaisten äitien 4. kauden ensimmäinen jakso Livillä ja Ruudussa 19.9. kello 21.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.