Kuva: Panu Pälviä

Elämä ei vilahda ohitse, vaikka välillä nukkuisikin, Sanna Stellan kirjoittaa.

Vihdoinkin osaan nukkua! Kolme lasta se vaati. Nukkuminen on mielestäni aina ollut yliarvostettua. Kaikki muu elämässä niin paljon hauskempaa. Varsinkin valvominen myöhään, siitä pidän erityisesti.

Ensimmäisen lapsen kanssa en muuttanut unirytmiäni yhtään. Illalla notkuin hereillä kahteen. Oma aika iltaisin oli tärkeää. Televisio, Facebook, hyvä kirja, mitä vain mihin voi uppoutua.

Kun lapsia oli kaksi, tein valtavasti töitä ja avasin koneen aina heti, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Ajattelin, että kyllä minä jaksan viiden tunnin yöunilla. Eivätkä nekään tunnit tulleet yhteen putkeen, koska lapsilla on taipumus heräillä öisin. Vuoden vetelin näin. Sumussa.

Näin unta, jossa salaisen palvelun agentit pyysivät minua töihin, koska pystyn operoimaan erittäin haastavia työtehtäviä huonoillakin unilla. Unessani olin James Bond -materiaalia, todellisuudessa jotain ihan muuta.

Olin niin väsynyt, etten muistanut tyttäreni toista nimeä.

Olin usein itkuherkkä ja räjähdysaltis. En muistanut enää mitään. Kuten esimerkiksi tyttäreni toista nimeä. Hieman kiusallinen tilanne, kun jouduin kaivamaan Kela-kortin esiin tarkistaakseni. Enkä yhdistänyt oiretta unen puutteeseen. Sen sijaan pelkäsin aivokasvainta. Unenpöpperössä se tuntui ilmiselvältä vaihtoehdolta.

Maksoin sen vuoden univelkoja toisen vuoden etsimällä parempaa unta ja unirytmiä.

Kolmannen lapsen kohdalla olen oppinut läksyni. Sujahdan yökkäreihin samaan aikaan vauvan kanssa. Vaikka muutaman kuukauden tai muutaman vuodenkin vetäytyisin kammariini heti iltauutisten jälkeen, ei se minusta ihan mummoa tee.

Olen alkanut luottaa, että elämä ei ole tuolla jossain, se ei vilahda ohitseni vaikka välillä nukkuisinkin. Itse asiassa elämä tuntuu kirkkaammalta hyvien unien jälkeen.

Sitä paitsi kun on nukkunut hyvin, jaksaa makkarissa tehdä muutakin kuin nukkua. Vink vink.

Tapasimme matkoilla vanhemman brittipariskunnan. He muistelivat poikaansa, joka valvotti heitä koko lapsuutensa. Nyt poika oli aikuinen ja eronnut, ja tunki pubi-illan päätteeksi vanhempiensa makuuhuoneeseen puhumaan avioerostaan. Ja taas vanhempien yöunet järkkyivät.

Siinä välissä oli ollut parikymmentä vuotta nukkua hyvin. Sellaista aikaa odotellessa!

Vauva 12/16

Sanna Stellan on 41-vuotias kolmen lapsen äiti, joka nojaa kasvatusperiaatteissaan vankasti kaaosteoriaan, mutta ei tingi lasten nukkumaanmenoajoista tai ripsiväristään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Arjen sujuvuus voitti, kun Heidin kolmas lapsi syntyi. ”En halua käyttää pyykkiin yhtään enempää aikaa kuin on pakko.” 

Usein kolmas lapsi on se, jonka kanssa vauva-arjen rutiinit on hiottu huippuunsa ja aiemmat, hyviksi havaitut käytännöt toistuvat.

Toisin kävi, kun riihimäkeläisille Heidi ja Jukka Hjelmille syntyi kuopus Eemil. Isosisarukset olivat viettäneet vaippakautensa suurimmaksi osaksi kestovaipoissa, mutta vuoden vanhan Eemilin ylle on puettu pelkkää kertakäyttövaippaa.

– Siihen on monta syytä, mutta isoin niistä varmaankin on se, ettei kestovaippoja ollut valmiina odottamassa, Heidi miettii.

Nyt 10-vuotiaalle Saagalle Heidi hankki aikanaan vaippoja valtavan määrän, ja ne periytyivät suoraan kaksi vuotta nuoremmalle Anton-veljelle. Kertakäyttövaippoja pidettiin yleensä vain öisin.

Tulikin vielä kolmas

Hjelmien lapsiluvun oli pitkään tarkoitus jäädä kahteen. Vaippavuosien jälkeen Heidi myi ja lahjoitti kestot uusiin koteihin.

Ajatus kolmannesta lapsesta kuitenkin kypsyi hiljalleen. Eemilin ja Antonin ikäeroksi tuli lopulta lähes seitsemän vuotta.

– Aikaa oli kulunut niin paljon, että vaipat olisi pitänyt kerätä uudestaan alusta. Kolmen lapsen taloudessa tuntui olevan hurjan paljon muutakin ajateltavaa, ja asia jäi.

Vaippoja ja alusvaatteita Heidi ei haluaisi ostaa käytettyinä, vaikka muuten perheessä kierrätetäänkin paljon lastenvaatteita. Uudet kestot olisivat olleet iso kertainvestointi varsinkin, kun aina ei voi tietää, mikä vaippamalli juuri omalle pojalle istuu.

– Saagalle ompelin vaippoja paljon itse, mutta tällä perhekoolla ompelutyöt jäävät haaveeksi, Heidi harmittelee.

Eemil on todennäköisesti perheen viimeinen vauva. Kestoihin sijoittamisessa ei siis ollut sitäkään motivaatiota, että ne olisivat periytyneet pikkusisarukselle.

”Monet pesevät vaippoja muun pyykin seassa, mutta minulle se ei koskaan tuntunut luontevalta.”

Kertakäyttövaipat tuntuivat sopivalta ratkaisulta myös siksi, että Eemil oli ensimmäiset kuukaudet niitä vauvoja, jotka kakkaavat joka syötöllä – siis kymmenkunta kertaa vuorokauden ympäri. Kolmen lapsen kanssa pyykkiä tuntui tulevan tarpeeksi asti ilman vaippojakin.

– Meillä harrastetaan paljon liikuntaa, mikä myös lisää pyykkimäärää. Monet pesevät vaippoja muun pyykin seassa, mutta itselleni se ei koskaan tuntunut luontevalta.

Saa helpottaa arkea

Heidi miettii, että kolmannen lapsen kanssa hän on oppinut päästämään itsensä vähän vähemmällä ei-ihan-niin-megatärkeissä asioissa, kuten vaippavalinnoissa. Arjessa on muutenkin paljon liikkuvia osia.

Heidi on hoitovapaalla työstään sairaanhoitajana, mutta tekee sivutoimisesti töitä vaateketjun jälleenmyyjänä. Osansa palapeliin tuovat Eemilin fysioterapiaharjoitukset motorisen kehityksen vauhdittamiseksi. Omakotitalo ei siivoa itseään, ja lämmin ruoka on kokattava kahdesti päivässä. Myös isompien lasten harrastukset vievät aikaa.

– Illat ovat täysiä ja päivät lyhyitä. Pyykin ripustaminen ei ole niitä asioita, joihin haluaa nyt käyttää aikaa yhtään enempää kuin on pakko.

Heidi ei keksi kertakäyttövaipoista oikeastaan muita huonoja puolia kuin kasvavan jätekuorman. Aikanaan juuri ekologisuus ajoi perheen kestovaippailun pariin.

– Tavallaan harmittaa, että vaippajutussa emme ole kovin ekologisia, kun muissa valinnoissa, kuten vaatetuksessa, luontoystävällisyys ja eettiset arvot ovat minulle hyvinkin tärkeitä. Se on vähän ristiriitaista, mutta näillä mennään nyt, Heidi sanoo.

Jos lapsi nirsoilee jatkuvasti ruuan kanssa, kannattaa ottaa käyttöön maanittelun sijaan muut metodit. Vauvan toimitus ja lukijat antavat 9 hyvää vinkkiä sujuvampaan ruokailuun.

Makuaistimus on jokaisella yksilöllinen – ruoka maistuu ja tuntuu erilaiselta joka suussa. Niin sanotut supermaistajat maistavat esimerkiksi kitkerät ruoka-aineet hyvin voimakkaina. Uusiin makuihin tottumiseen menee muutenkin yleensä yli kymmenen maistelukertaa – ja varsinkin lapset usein karttavat uusia makuja. 

Helsingin Sanomissa lastenpsykiatri pohti, miten maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua.

Mikä sitten voisi vähentää nirsoilua? Vauvan toimittajat ja lukijat antavat parhaat vinkkinsä, joilla perheen ruokailuhetket saa sujumaan ja ruokarepertuaaria laajennettua.

"Yksi yllättävän hyvin toiminut keino on ollut kauniisti kattaminen. Lapsi on innostunut syömisestä, kun pöytä on kaunis."

1. Ota lapset mukaan kokkaamaan

"Otan lapset mukaan ruoanlaittoon, ja meillä puhutaan paljon ruoasta. Mistä ruoka tulee, mitä muualla päin maailmaa syödään, miksi joku on terveellistä tai epäterveellistä, mitä vitamiineja on vaikka tomaatissa, ja miten se vitamiini vaikuttaa."

"Lapsille kokkaus on hauskaa yhdessäoloa. Lapsen kannattaa antaa maistella raaka-aineita ja tuoksutella ruokaa sen valmistuessa. Onpa nähty eräänkin paprikaa vieroksuvan tyypin popsivan sitä huomaamattaan suoraan leikkuulaudalta kesken pilkontahommien."

2. Unohda välipalat

"Olen asunut vuosikausia Ranskassa. Siellä ei nimenomaan kiinnitetä mitään huomiota lasten ruokailuun. Pöytä katetaan, ja lapset ottavat, mitä ottavat. Välipalakulttuuria ei ole, eli ovat aina tosi nälkäisiä pöytään tullessaan. Se vaikuttaa todella paljon lapsen syömiseen, mikä usein unohdetaan."

3. Anna lapsen olla nälkäinen

"Nirso lapsi ei syö välttämättä, jos nälkä ei todella kurni mahassa."

"Itse havaitsin ruokanirsoilulle erään keinon: runsaasti toimintaa – ulkona juoksemista, pelaamista, kaikkea mahdollista – noin neljä tuntia putkeen. Kummasti hernekeitto maistuu!"

"Olen ovelasti maistattanut lapsilla uusia ruokia esimerkiksi futistreenien jälkeen, kun ovat todella nälkäisiä. Ja kas, hyvin maistuu niin sienet kuin  kummalliset juustotkin, joita eivät ole suostuneet syömään aikaisemmin."

4. Unohda vaihtoehdot

"Älä koskaan tarjoa montaa vaihtoehtoa, vaan koko perhe syö samaa. Seuraavalla kerralla voidaan sitten tehdä jotain muuta."

"Neuvolassa terveydenhoitaja lohdutti, että yksikään lapsi ei ole kuollut nälkään täyden lautasen ääressä. Muistutan siitä aina itseäni, kun nirsoilu alkaa. Lapsi ei kuole nälkään, vaikka jättäisi jonkin aterian syömättä."

5. Älä tee asiasta numeroa 

"Jos ruokailusta tehdään iso numero vauvasta alkaen, vauva vaistoaa sen. Ymmärrettävää toki, että soseita syöttävä vanhempi stressaa vauvan kasvusta, koska sitä tarkoin neuvolassa syynätään."

"Meillä syödään monipuolisesti erilaisia ruokia joka päivä. Jos ei syö, niin on nälissään. En rupea maanittelemaan. Hyvällä ruokahalulla lautaselta häviävät niin simpukat ja artisokat kuin muusit ja lihapullat. Joskus ei vain maistu, ja silloin ei syö. Ei maailma siihen kaadu, joskus ei vaan maistu meille aikuisillekaan."

6. Kata kauniisti

"Yksi yllättävän hyvin toiminut keino on ollut kauniisti kattaminen. Lapsi on innostunut syömisestä, kun pöytä on kaunis ja värikäs."

"Juuri näin. Pöytä katetaan kauniisti ja syödään kunnon vaaleilta posliinilautasilta, juomalasista ja kaikilla tarvittavilla välineillä. Nokkamukeja ei käytetä."

7. Puhu ruuasta kauniisti

"Ruokapöydässä ollaan kohteliaita, eikä mitään yök, hyi, en tykkää tästä -puheita edes taaperolta. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta sen julistaminen on epäkohteliasta. Joskus kestää vuosikin, ennen kun lapsi uskaltaa edes maistaa. Lopulta kuitenkin syövät hiukan edes kaikkea."

"Yllättävän monet aikuiset julistavat lasten kuullen, mistä kaikesta ruuasta eivät tykkää. Pitäkää omana tietonanne, jollette ehdoin tahdoin halua siirtää ennakkoluulojanne lapsillenne."

8. Huiputa vähän

"Ujuttakaa uusia makua lempiruokiin: vihanneksia spagetin sekaan, tortillalätyn sisälle mitä tahansa. Kunhan on joku tuttu lempparielementti, mihin uuden maun mielessään liittää."

"Olen sortunut etelänlomalla markkinoimaan friteerattuja mustekaloja lapselle "kalapuikkoina". Söi hyvällä ruokahalulla, ja paljastimme sen jälkeen, että kala oli oikeastaan mustekalaa. Lapsi innostui, että sehän olikin hyvää."

9. Ja se vanha viisaus – aina kannattaa maistaa

"Jos meidän nirsolle ei olisi sanottu, että pitää maistaa edes ihan nokare, niin tuo ei söisi koskaan mitään muuta kuin muussia ja lihapullia. Todella monta kertaa hän on todennut heti pöytään tullessaan "en tykkää!". Ja kun on pyydetty maistamaan, niin hän onkin maistettuaan tykännyt ruoasta ja pyytänyt vielä lisää."

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Alle kolmevuotiaisiin ei sovi suihkia hyttyskarkotteita. Millä hyttyset sitten saa pysymään loitolla?

Välttämättä ei tule ajatelleeksi, että kesään kuuluvat ärsyttävät inisijät voivat olla vauvalle oikeaksi haitaksi. Pahimmillaan hyttysenpistos saattaa nostattaa pikkuiselle kuumeen. Vauvoilla ei nimittäin vielä ole vasta-aineita, jotka suojaavat hyttysille vuosikymmenten ajan altistuneita aikuisia.

Jos hyttynen kuitenkin pääsee iholle, pistoksen aiheuttamaa reaktiota voidaan hillitä Bepanthenillä.

Alle kolmevuotiaisiin ei sovi suihkia hyttyskarkotteita, ja isompienkin kanssa kannattaa valita karkote, jossa ei ole N,N-dietyyli-m-toluamidia (DEET). Peittävä vaatetus ja vaunujen hyttysverkko ovat tärkeimmät apuvälineet hyttysten pistojen välttelyssä. Jos verenhimoisia inisijöitä ei saa häädettyä illalla mökistä, myös vauvan retkisängyn ympärille kannattaa virittää sänkyverho tai paremman puutteessa vaikka vaunujen hyttysverkko.

Jos hyttynen kuitenkin pääsee iholle, pistoksen aiheuttamaa reaktiota voidaan hillitä Bepanthenillä tai hydrokortisonivoiteella. Hyttysenpistot paranevat tavallisesti itsestään muutamassa päivässä. Jos yli yksivuotias lapsi vaikuttaa olevan erityisen herkkä hyttysten pistoille, mukaan mökille kannattaa pakata antihistamiinitabletteja tai antihistamiinia oraaliliuoksena. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miten ratkaista yökyläilyt, kun kotona ei ole vierashuonetta? Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa.

”Meillä yleinen kyläilijä on nelihenkinen perhe, jossa lapset ovat jo teinejä. Kaikki eivät siis mahdu levitettävään vuodesohvaan. Myös lapsilla käy usein omia yökyläkavereita.

Ilmapatjat rikkoutuvat harmillisen nopeasti, superlonpatja on hankala säilyttää, taittopatjat ovat isommalle nukkujalle epämukavia. Ratkaisuja? Mikä olisi paras ratkaisu säilöä yökyläilijöiden patjat ja vuodevaatteet?”

Annamari

Ilana Aalto vastaa

Kysyt asiaa, joka on ongelmana monessa kodissa, jossa kestitään tiuhaan yövieraita. Selkeästi paras ratkaisu pulmaan on erillinen vierashuone, johon mahtuu riittävästi kunnollisia sänkyjä ja säilytystilat petivaatteille. Harmiksi vain harvassa kodissa on tähän mahdollisuus.

Teillä on tarvetta sekä aikuis- että lapsivieraiden majoittamiseen, ja välillä porukkaa on runsaastikin. Aikuisvieraille vuodesohva on hyvä ratkaisu ja sinne mahtuu usein osa petivaatteistakin, mutta teinit ja lapset pitäisi vielä saada omille patjoilleen.

Kaikissa vieraspatjoissa on puolensa. Ilmapatjat ovat helppoja säilyttää, koska ne menevät pieneen tilaan. Mutta niissä nukkuminen on varsin epämiellyttävää. Ne sopivat parhaiten satunnaiseen käyttöön ja vieraille jotka viipyvät vain lyhyen ajan eivätkä näin kärsi huonoista unista useita öitä.

Vaahtomuovipatjassa, varsinkin jos siihen lisää petauspatjan, on yleensä suht mukava nukkua. Ongelmaksi muodostuu patjan säilytys.

Vuodevaatteita myyvistä liikkeistä saa pusseja, joihin patjan voi rullata. Näin patja on tiiviisti pakattu, pölyltä suojassa ja sen voi nostaa esimerkiksi vaatehuoneen ylähyllylle.

Vieraspatjaan voi ommella kivan päällisen ja säilyttää sitä sängyn selkänojana. 

Joissakin kodeissa patjoille on ommeltu sisustukseen sopivat päälliset ja patjat säilytetään kyljellään sängyn ja seinän välissä. Näin patjasta muodostuu ikään kuin sängyn selkänoja esimerkiksi nuoren huoneessa.

Vuodesohvien lisäksi kannattaa miettiä myös muita huonekaluratkaisuja. Mahtuisiko lastenhuoneeseen nojatuoli, joka aukeaa vierassängyksi? Entäpä mitä on sängyn alla? Moniin lastensänkyihin saa alle vuodelaatikon, johon menee patja ja petivaatteet ja jonka voi vetää esille yökyläilyn sattuessa. Tällaisia sänkyjä saa myös valmiina.

Yksi vaihtoehto on hankkia lapsille 120 senttiä leveät sängyt. Niihin mahtuu hyvin kaksi lasta, jopa teiniä, siskonpetiin.

Lastenhuoneisiin voi myös koota ”sohvan” irtopatjoista, petauspatjoista, päivänpeitteestä ja tyynyistä.

Jos yövieraita käy kerran vuodessa, kannattaa harkita vieraspatjojen lainaamista naapurilta tai ystäviltä. Vieraat voi majoittaa myös hotelliin tai lyhytaikaisesti vuokrattaviin, kalustettuihin huoneistoihin ja vierashuoneisiin naapurustossanne. Ehkä joku naapuri tai ystävä on matkoilla ja heille mahtuu?

Vieraille varattuja peittoja ja tyynyjä voi käyttää täytteenä isojen koristetyynyjen tai lattiatyynyjen sisällä.

Vieraspeitteiden ja tyynyjen säilyttäminen on huomattavasti helpompaa kuin paljon tilaa vievien patjojen. Jos ne eivät mahdu kaappeihin tai varastoihin, niitä voi käyttää täytteenä isojen koristetyynyjen tai lattiatyynyjen sisällä. Tyynyt voi asettaa sohvalle tai niistä voi koota lekottelunurkan lastenhuoneeseen.

Mitä tulee erillisiin vierasliinavaatteisiin, niitä harvoin tarvitaan lainkaan. Vieraat voivat hyvin käyttää samoja lakanoita ja pyyhkeitä kuin emäntäväki, kunhan ne on ajoissa pesty.

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lukijoiden kysymyksiin vauva.fissä. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla "Kysy ammattijärjestäjältä".

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.