Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Kodistamme löytyi hometta, ja meille tuli yllätysremontti, Sanna Stellan kirjoittaa.

Sen piti olla paras kesä ikinä. Viimeinen kesäni äitiyslomalla. Meidän piti istuskella rannoilla, käydä retkillä. Ei tehdä mitään ja silti tehdä kaikkea sitä mikä on parasta, eli olla yhdessä.

Mutta se ei ollut. Enpä oikein muista kesää ollenkaan. Muistan miten pesin pyykkiä, etsin raivopäisesti tavaroita muovipusseista ja sanoin lapsille: odota. Ihan koko ajan, odota. Ja he odottivat. Siis pelasivat koneella, katsoivat telkkaria, pelasivat vähän lisää.

Kodistamme löytyi hometta, ja meille tuli yllätysremontti. Kuten remonteilla on tapana, tämäkin venyi. Kuukausia. Muutimme kolme kertaa.

Jäin muuttamaan yksin. Tai siis kolmen lapsen, kissan ja koiran kanssa.

Toinen muutto kesän kuumimpana päivänä summaa koko kesän. Mies joutui yllättäen työmaalle ja mahdolliset apulaiset makoilivat mökkilaitureilla, joten jäin muuttamaan yksin. Tai siis kolmen lapsen, kissan ja koiran kanssa.

Sanoin ”Odota!” miljoona kertaa ja siirsin pussukoita kerrostalon kuudennesta kerroksesta hissillä alakertaan hikinen vauva kantoliinassa. Hötäkässä mursin varpaan. Pesuainelaatikon pohja meni rikki ja pulveri levisi hissiin ja talon aulaan.

Itku oli tulla, kun nilkutin hakemaan imurin.

Puhuimme mieheni kanssa remontista tauotta. Lapset kai pitäisi pitää tällaisten huolten ulottumattomissa, mutta puhuminen ei odottanut jotain mystistä vanhempien yhteistä aikaa. Seinänpurkamista puitiin aamupalapöydässä. Loppukesästä lapset protestoivat: ”Tänään ette saa puhua yhtään remontista.”

Annoimme heille padit ja puhuimme madalletuin äänin.

Kun muutimme kolmanteen väliaikaisasuntoon, omakotitaloon maaseudulla, nousi esikoinen sorakasan päälle ja huusi: ”Mä rakastan elämääni!” Uusi koti tuntui jännittävältä, koko kesä seikkailulta.

Suren sitä miten kesä meni, mutta eivät lapset ihan pilalle tainneet mennä. Kun perhetuttu tuli alkusyksystä käymään ja kehui miten hyvin lapset ovat kesän aikana hitsautuneet yhteen, sain synninpäästön. Toden totta.

Koska en ollut ehtinyt viedä lapsia leikkipuistoon, kutsua kavereita kylään tai olla läsnä, olivat raukat kaiken pelaamisen ohella ryhtyneet hyviksi kavereiksi.

Nyt kun saan heidät vielä vieroitettua peleistä, aletaan olla poikkeustilan paremmalla puolella.

Tervetuloa normaali arki!

Vauva 10/16

Sanna Stellan on 41-vuotias kolmen lapsen äiti, joka nojaa kasvatusperiaatteissaan vankasti kaaosteoriaan, mutta ei tingi nukkumaanmenoajoista tai ripsiväristään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kepparileikki on mainio esimerkki tarinallisesta leikistä. Kaikilta ne eivät enää suju.

Lapset eivät enää leiki pitkäkestoisia ja juonellisia kuvitteluleikkejä yhtä paljon kuin ennen. Tästä on syytä olla huolissaan, sanoo neuropsykologi ja dosentti Nina Sajaniemi Helsingin yliopistosta.

Kehityspsykologiassa puhutaan kypsän leikin vaiheesta, kun tarkoitetaan juonellisesti eteneviä, yhdessä neuvoteltavia ja rooleja sisältäviä leikkejä. Tutkimusten mukaan kaikki lapset eivät enää saavuta tätä leikin vaihetta lainkaan.

Leikeille on nyt tyypillisempää nopea siirtyminen touhusta toiseen, pelillisyys ja välineistä riippuvainen toiminta. 

– On todella vaarallista, että lasten toiminta kehittyy lyhytjänteisemmäksi. Pysähtyminen, mielikuvituksen käyttäminen ja toiminen ei-välineellisellä tasolla ovat tärkeitä taitoja, Sajaniemi sanoo.

”Yhdessä leikkiessä opitaan olemaan ihmisiksi.”

Sajaniemi listaa lisää taitoja, joiden kehittymisessä pitkäjänteiset leikit ovat tarpeen: kokonaisuuksien hahmottaminen, tarinallisuuden käsittäminen sekä kyky kestää turhautumista ja odottamista. Leikkitapojen kutistuessa supistuvat myös kädentaidot, muu kuin sorminäppäryys.

Ehkä tärkein on kuitenkin juonellisen leikin sosiaalinen puoli. Yhdessä leikkiminen vahvistaa neuvottelutaitoja, kykyä joustaa ja sietää sitä, ettei kaikki suju kuten itse haluaisi. Samalla lapsi oppii empatiakykyä ja toisen huomioimista. 

– Siinä opitaan olemaan ihmisiksi. Sen parempaa harjoittelua ihmisyyteen ei ole, Sajaniemi sanoo.

”Ohjelmoimaton aika lasten elämässä on vähentynyt. Myös ruutupuuhat syövät leikkiaikaa."

Leikkimisen määrä ylipäätään on vähentynyt

Varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kallialan mukaan kaikenlaiset leikkitavat ovat omalla tavallaan tärkeitä. Leikkitapojen muuttumiseen on monta syytä.

– Riittävän yhtäjaksoisen ajan puute on yksi selitys, sillä ohjelmoimaton aika on lasten elämässä vähentynyt. Myös ruutupuuhat syövät epäilemättä leikkiaikaa, Kalliala sanoo Mannerheimin Lastesuojeluliiton Leikkipäivän tiedotteessa.

Leikkitapojen muuttuminen liittyy laajemmin yhteiskunnan kehitykseen, Sajaniemi huomauttaa. Arjen hektisyys, digitalisoituminen ja informaatiotulva aiheuttaa aikuisillekin sitä, että pitkäjänteiseen toimintaan keskittyminen on yhä vaikeampaa.

– Myös lasten maailma on pirstaloituneempi ja kaoottisempi kuin ennen. Harrastuksia, menemisiä ja tulemisia on enemmän, ja leikkimisen määrä ylipäätään on vähentynyt.

Lapsilla pitää olla tilaa pulputa

Sajaniemen mukaan ruudulla tekeminen ei korvaa ilman välineitä tapahtuvaa leikkiä edes silloin, kun laitteilla toimitaan yhdessä tai opettavaisten pelien parissa.

Älylaitteiden riskinä on erityisesti niiden koukuttavuus. Samalla kyky keksiä muuta tekemistä vähenee.

Vanhemman ikävä velvollisuus on pitää kiinni siitä, että antaa lapselle tylsiä hetkiä, Sajaniemi sanoo. Silloin leikit alkavat suorastaan pulputa sisältäpäin.

– Kun riittävän monta kertaa sanoo lapselle, että nyt on kertakaikkiaan keksittävä muuta kuin laitteet, niin lopulta tekemistä alkaa löytyä.

– Vanhemman täytyy pitää huolta siitä, että lapset saavat pulputa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vaikka olisit aikaisemmin ollut iltaihminen, vauva panee rytmit uusiksi. Lukijat antavat vinkkinsä, joilla vauvan ja vanhemman yöunia voi yrittää pidentää.

Vauvat paitsi tuppaavat heräämään aikaisin, he myös usein ovat parhaimmassa iskussa hereilläoloajan ensimmäisinä tunteina. Ovat mokomat syntyjään aamuvirkkuja.

Jos vauva viihtyy yleensä huonosti esimerkiksi maassa vatsallaan, voi aamupäivällä treenailla tätä tärkeää taitoa.

Käytä siis aamupäivän parhaat tunnit leppoisaan yhdessäoloon ja pikkutyypin kanssa seurusteluun. Silloin on paras aika opetella myös uusia taitoja. Jos vauva viihtyy yleensä huonosti esimerkiksi maassa vatsallaan, voi aamupäivällä treenailla tätä tärkeää taitoa. Jos tarvetta on, nukahtamisen opettelu uudessa ympäristössä sopii parhaiten juuri aamupäivän ohjelmaksi.

Vauvaa eivät aikaiset aamut haittaa, mutta miten niistä selviää vanhempi? Vauva.fin lukijat antavat siihen parhaat vinkkinsä.

”Vauva on aamuisin hyväntuulinen ja viihtyy itsekseen pinnasängyssä – saattaa jopa joskus torkahtaa lopulta hetkeksi.”

Laita puoliso viikonloppuna aamuseuraksi

”Arkena en nuku enää viiden jälkeen, jos vauvakaan ei nuku. Viikonloppuisin teen niin, että siirryn nukkumaan olohuoneen lattialle patjalle, kun 9-kuinen neitimme aloittaa jokeltelun kello viiden syötön jälkeen. Itse en saa unta korvatulppienkaan kanssa, jos vauva jokeltelee vieressä. Mutta mies nukkuu kuin tukki! Voin kuitenkin luottaa siihen, että kyllä mies herää vauvan itkuun. Vauva on aamuisin hyväntuulinen ja viihtyy itsekseen pinnasängyssä – saattaa jopa joskus torkahtaa lopulta hetkeksi.”

Teeskentele nukkuvasi

”Meillä on sellainen tyyli, että jos yhdeksänkuinen vauvani herää kello viiden jälkeen, otan hänet meidän viereen nukkumaan. En kuitenkaan puhu hänelle. Joskus hän nukahtaa siihen viereeni heti, joskus konttailee ympärinsä ennen kuin nukahtaa – ja joskus hän ei nukahda olenkaan. Yritän aina itse olla rauhallinen ja teeskentelen nukkuvani. Kun hän on kontannut hetken, vedän hänet maate ja laitan tutin suuhun. Joskus hän nukahtaa vielä hetkeksi, joskus ei."

Hyväksy tosiasia: Nyt on tällainen vaihe

”Meillä on aamuvirkku lapsi, jo kuukausia on herätys tullut klo 5 maissa. Jossain vaiheessa päätettiin, että ennen klo 6 ei nousta, mikä on toiminut melko hyvin. Sanotaan vain lapselle, että nyt on vielä yö, nuku vaan. Joskus toimii paremmin ja joskus vähän huonommin. Kun lapsi on aamuvirkku, niin hän on. Meillä on käytössä pimennysverhot, tuhti iltaruoka, päivärutiinit jne. Mielestäni mieheni osoitti ihan mahtavaa asennetta yhtenä aamuna kukonlaulun aikaan töihin lähtiessään. Hän totesi, että tämä on nyt meidän perheen tämänhetkistä arkea. Ja niinhän se on, voisi olla paljon huonomminkin asiat.”

Vinkit keskustelusta: Apua aikaisiin aamuihin, tänäänkin ylös taas klo 5!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vanhempi, älä juutu läksyihin ja liikuntavarusteisiin. Koulussa viihtymisen kannalta ne ovat sivuseikka.

Rohkeasti nyt vaan, aikuisen tekee mieli sanoa. Mutta aina se ei auta. Kaikki lapset eivät ole temperamentiltaan reippaita, eikä kaikkien ole pakko olla. Osalle on vaikeaa osallistua keskusteluun tai loistaa ryhmätöissä, ja sellaiselle lapselle kouluun sopeutuminen voi olla hankalaa.

Anna Tommolan ja Sannan Häkkilän tuore kirja antaa eväitä lapsen tukemiseen. Rauhoita ja rohkaise – apua lapsen stressitilanteisiin valottaa esimerkkitarinoiden kautta temperamentiltaan erilaisten lasten tapoja reagoida arjen kuormitukseen.

Anna Tommola kertoo, että hiljaiset ja arat ovat koulussa yhä vaarassa jäädä vähän näkymättömiksi.

– Yleisellä tasolla näyttää siltä, että koulussa introverteilla on hankalampaa. Aktiivinen ja reipas saa herkemmin hyvää palautetta.

Tommola ja Häkkilä ovat molemmat kasvatusaiheisiin perehtyneitä vapaita toimittajia. Anna Tommola kuuluu Meidän Perhe -lehden vakituisiin kirjoittajiin. Kirjaa varten Tommola ja Häkkilä ovat haastatelleet suurta joukkoa suomalaisia asiantuntijoita ja syventyneet tutkimuksiin.

”Jokainen, oli sitten introvertti tai ekstrovertti, tarvitsee kavereita.”

Introverttiuteen saatetaan liittää ajatus siitä, että lapsi vain kerta kaikkiaan viihtyy yksinään. Se on asiantuntijoiden mukaan harhaa, Tommola kertoo. Introvertillekin on tärkeää kokea, että tulee hyväksytyksi porukkaan.

– Asiantuntijoiden selkeä viesti on, että jokainen, oli sitten introvertti tai ekstrovertti, tarvitsee kavereita. On valtava stressitekijä, jos tuntee olevansa ulkopuolella.

Huomaa kaikki, mistä voi kehua

Miten introverttia koululaista sitten voisi tukea? Neuvoista tärkein kuuluu näin: kehu ja kannusta.

Kehua kaipaavat vanhemmilta erityisesti ne, jotka eivät saa koulun kautta suitsutusta niin herkästi. Tämä koskee myös vilkkaita lapsia, jotka saattavat jäädä koulussa negatiivisen palautteen kierteeseen.

– Jokainen lapsi tarvitsee positiivista palautetta, ja mahdollisimman paljon. Mitä huonompi itsetunto lapsella on, sitä enemmän pitäisi nähdä vaivaa huomatakseen ne asiat, joista saa kehaistua. Toki kehujen pitää olla aitoja, Tommola sanoo.

Patistamiseen ja pakkoreipastamiseen nykyasiantuntijat eivät usko. Se ei silti tarkoita, että ei tarvitsisi yrittää. Vanhemman tehtävä on huomata yritykset ja kehua jo niistä.

Kehutuksi tuleminen lisää lapsen turvallisuuden tunnetta. Silloin vaikeatkin asiat tuntuvat vähän helpommilta. Kun ujo kuulee riittävän monta kertaa olleensa tosi rohkea pyytäessään kaveria kylään tai pitäneensä esitelmän, hänkin alkaa uskoa rohkeuteensa.

Kysy myös kavereista, älä vain läksyistä

Jos lapsen pärjääminen luokassa mietityttää, kannattaa miettiä sitäkin, millaisilla sanoilla lapsen koulusta kysyy. Moni vanhempi muistaa varmistaa läksyt ja liikuntavarusteet, mutta ei ehkä tule kysyneeksi, mitä välitunnilla tehtiin ja kenen kanssa.

Päiväkoti-ikäiselle on vielä melko helppo järjestää leikkitreffejä, mutta koululaisenkin kaverisuhteiden syntymistä on lupa avittaa. Lapselle voi vaikka ehdottaa luokkakaverin pyytämistä kylään.

– Voi olla, että lapsi ei vain oikein tiedä, miten kutsuttaessa pitäisi toimia tai mitä voisi sanoa. Sitäkin voi miettiä kotona etukäteen, Tommola neuvoo.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Toimivat, ekologiset ja somat rintaliivinsuojat on helppo tehdä itse. Tärkeää on oikea koko ja sopiva materiaali.

Pienet asiat tekevät imettävän äidin onnelliseksi: tyytyväisen vauvan hymy, kuumana juotu kahvi sekä oma, kuivana säilynyt paita.

Siksi tarvitaan liivinsuojia, joita on helppo tehdä myös itse. Hyvän kaavan saat cd-levystä: sitä pienempi liivinsuoja liukuu rintsikoiden sisällä helposti pois paikoiltaan. Lisäksi tarvitset kuumaa pesua kestävää päällyskangasta sekä imupinnaksi kosteutta imevää sisäkangasta.

Kun ihoa vasten tuleva pinta on antibakteerista villaa, ei liivinsuoja ala haista käytössä. Esimerkiksi liian kuumassa pesty huopunut villapaita sopii sisäkankaaksi superhyvin. Silloin valmiita liivinsuojiakin voi pestä 60 asteessa.

Kerroksia kannattaa laittaa monta, niin maito ei kastele läpi. Kankaat surautat yhteen joko saumurilla tai ompelukoneella.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.