Kokki ja tv-juontaja Pipsa Hurmerinta on huolissaan tyttöihin kohdistuvista paineista.

"Järkytyin hiljattain kaupassa. Yritin löytää kummitytölleni lahjaksi kivaa värityskirjaa, mutta en onnistunut. Valikoimissa ei ollut muuta kuin Puuha Peteä ja kaameita prinsessa- tai Top Model -juttuja. En halunnut viedä pienelle tytölle väritettäväksi kuvia isosilmäisistä, turbohuulisista ja luonnottoman laihoista naisista.

Olen välillä helpottunut siitä, etten joudu kasvattamaan tyttölasta. Tämä maailma on tytöille niin rankka paikka kasvaa. Kun ulkonäköpaineita tursuaa joka tuutista, on vaikea opettaa, ettei sillä ole väliä, miltä näytät. Tärkeintä on se, mitä olet.

Tein vuosituhannen vaihteessa mallinuraa maailmalla, mutta lapsena en piitannut ulkonäöstäni pätkääkään. Kuljin tukka pörrössä ja silmäpakoja sukkahousuissa.

Kerran olimme äitini kanssa Helsingissä ja kävelimme Aleksanterinkatua. Taisin olla kymmenvuotias. Yhtäkkiä äiti kysyi että apua, tulevatko sun varpaat ulos noista kengistä?  En ollut kiinnittänyt  rikkinäisiin kenkiin mitään huomiota, koska sillä ei ollut minulle niin väliä. Olen onnellinen siitä, että sain elää huolettoman lapsuuden.

Samaa rentoutta toivon poikani kasvuvuosiin. On ihana katsella hänen resuamistaan mummolassa eli äitini suvun maatalon pihassa Konnevedellä. Samoilla paikoilla, joilla itse pikkutyttönä leikin.

Teininä häärin hevostyttönä tallilla. Olin pitkä konkkelihonkkeli, laiha, kalpea ja lattarintainen. Silloin aloin ensi kertaa kiinnittää huomiota siihen, että näytin erilaiselta kuin muut. Myöhemmin minusta tuli malli, mutta silloinkaan en ollut nainen, jonka luokse baarissa jonotetaan. En ole koskaan ollut mikään beibe.

Kehoni muuttui paljon äidiksi tulon myötä. Olen suunnattoman iloinen ja kiitollinen lapsestani, mutta raskauden ja synnytyksen tuomien muutosten hyväksyminen ei ole ollut helppoa. Ero sen välillä, miltä kroppa näyttää ja miltä se voisi näyttää, on huima. Viikko sitten saunassa katselin, että mikä ihme tämä alavalli tässä vatsassa oikein on, what?

Kaappini perällä riippuu mallivuosina ostamani kullanvärinen Pradan hame kokoa 34. Se symboloi minulle  Pariisin-vuosiani, mallintyön glamouria. En tule mahtumaan siihen enää koskaan, mutta en silti halua luopua siitä. Hame jääköön jälkipolville muistoksi mummin nuoruudesta.

Äitiydessä parasta ovat ne hetket, kun herää lapsen märkiin pusuihin. Tai kun poika höpöttää naurusuin ”äitiäitiäitiii...” tai ”isiisiisii...”

Barbapapa-kirjat ovat nyt pojalleni kova juttu. Jos unohdun omiin ajatuksiini liian pitkäksi aikaa, lapsi kiipeää syliini kirjan kanssa, tarttuu poskiini ja kääntää päättäväisesti kasvoni itseään kohti. Viesti on selvä: huomaa minut, olen tärkein, nyt luet minulle Barbapapaa."

Meidän Perhe 1/2015

Vierailija

Pipsa Hurmerinta: "Onneksi en kasvata tyttöä"

Sulle vierailija, olipas lapsellinen kommentti.. Itse 3n tyttölapsen ja yhden poikalapsen äitinä voin kertoa, että on todella rankkaa olla tyttö... Vanhin tyttäreni itki viimeisen viikon kesälomastaan siirtyessään kutoselle "en halua olla iso, en halua meikata" siinä ei auttanut äidin puheet "olet kaunis juuri tuoolaisena" piti ottaa luuri kauniiseen käteen ja soittaa saman luokan tyttölasten äideille "tehdäänkö sopimus, että meidän tytöt ei meikkaa ekana koulupäivänä" se diili piti ja antoi...
Lue kommentti

Kun perheeseen syntyy ensimmäinen vauva, moni asia muuttuu. Mies, jaa parhaat neuvosi tuoreelle isälle!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lapsiperheiden kotiin ja järjestykseen liittyviin kysymyksiin. Kuva: Ilana Aalto

En voi kutsua ketään kylään ennen kuin olen tehnyt suursiivouksen, lukija kertoo. 

”Haluaisin sellaisen kodin, että ei tarvitsisi kokea sotkuisen kodin paniikkia, jos joku on oven takana.

Jos aikuiset lapset ystävineen tulevat yöksi, niin minulla menee kaksi päivää vierashuoneen siivoamiseen ja järjestelyyn. Olen karsinut tavaraa jo paljon ja ostaminen on pysähtynyt aikoja sitten.

Nautin selkeydestä ja siisteydestä, mutta se pysyy vain hetken. Mikä avuksi?”

4 lapsen mama

Ilana Aalto vastaa

Ihan aluksi haluan kysyä sinulta, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos kyläilijä näkisi kotisi sotkut?

Siivouspakko on osa kotiin liittyvää häpeää, joka on kaiverrettu meihin todella syvälle. Koemme kodin osaksi itseämme niin vahvasti, että kotiin kohdistettu kehu tai moite (tai edes sellaisen pelko) tuntuu samalta kuin ulkonäköämme tai älyämme kommentoitaisiin. Harvassa ovat ne rentoranteiset emännät, jotka eivät laisinkaan vaivaudu siivoamaan ennen vieraiden tuloa.

Vanhastaan naisten kunnollisuus on liitetty siihen, miten ehtoisia emäntiä he ovat. Onko kahvipöydässä seitsemää sorttia itse leivottua? Onko lakanat mankeloitu? Löytyykö lamppujen päältä pölyä?

Miten häpeällistä olisikaan, jos paljastuisi, että pullat ovat kaupan pakastealtaasta, lakanat toista kuukautta myttynä pyykkikorissa ja pölyhuisku lopullisesti kadonnut.

Vieraasi eivät lakkaa rakastamasta sinua, vaikka et nuole joka nurkkaa ennen heidän tuloaan.

Vieraasi eivät kuitenkaan lakkaa rakastamasta sinua, vaikka et nuole joka nurkkaa ja kaappia ennen heidän tuloaan. Riittäisikö, että vessan käsipyyhkeen vaihtaa puhtaaseen ja raivaa sohvalta ylimääräiset kamat niin, että vierailla on paikka johon istua? Tällainen pienimuotoinen kohteliaisuussiivoaminen keventää vierailuihin liittyvää siivoustaakkaa niin paljon, että jaksat kutsua vieraita useammin.

Vastaukseni kysymykseesi on siis, että pääset suursiivouksista vapauttamalla itsesi kotihäpeästä.

Suursiivousten sijaan on siirryttävä piensiivouksiin.

Mutta on toki myös toinen keino. Sanot, että selkeys ja siisteys pysyy kodissasi vain hetken. Tämä on suursiivousten syytä. Suursiivousten sijaan on siirryttävä piensiivouksiin!

Lisää jokaiseen päivääsi kymmenen tai viisitoista minuuttia paikkojen järjestelyä. Pilko suursiivouksen tehtävät päivittäisiksi toimiksi: maanantaisin vessan pesu, tiistaisin imurointi, keskiviikkona pölyjen pyyhintä ja niin edelleen. Näin saat nauttia siististä kodista joka päivä.

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa lukijoiden kysymyksiin vauva.fissä. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla "Kysy ammattijärjestäjältä".

Voiko juustoa olla liikaa? Gluteenittomassa vegelasagnessa pasta korvataan munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleilla. Kuva: Päivi Ristell

Järisyttävän hyvässä vegelasagnessa on reilusti mozzarellaa ja parmesaania eikä lainkaan gluteenia. Testaa huippukokki Serko Rantasen helppoa reseptiä!

Vegelasagne ilman pastaa

6 annosta, 1 t 30 min

2 munakoisoa

2 kesäkurpitsa

1 tl suolaa

3 palloa mozzarellaa

150 g parmesaania

½ ruukkua basilikaa

1 rkl oliiviöljyä

Tomaattikastike

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

4 tomaattia

2 rkl oliiviöljyä

1 tlk säilyketomaatteja

1 rkl tomaattipyreetä

5 dl tomaattimehua

1 rkl kuivattua basilikaa ja/tai timjamia

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Tee tomaattikastike. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Lohko tomaatit. Kuumenna öljy laakeassa kattilassa ja ruskista sipulit kevyesti. Lisää loput ainekset ja jätä kastike hautumaan ilman kantta kasvisten käsittelyn ajaksi.
  3. Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsat pituussuunnassa vajaan sentin viipaleiksi. Levitä uunipelleille leivinpaperin päälle. Ripottele suola pinnalle. Kypsennä uunissa 20–25 minuuttia, kunnes pinta on kuivahtanut.
  4. Leikkaa mozzarellat ohuiksi viipaleiksi. Raasta parmesaani. Nypi basilikasta lehdet.
  5. Soseuta tomaattikastike sauvasekoittimella.
  6. Voitele uunivuoka (20 x 30 cm) öljyllä. Levitä ohut kerros kastiketta pohjalle. Levitä kerros kasviksia, basilikaa, kastiketta, mozzarellaa ja juustoraasteita päälle. Täytä loput kerrokset samalla lailla.
  7. Kypsennä lasagnea 30 minuuttia. Anna ruuan vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Koristele basilikalla.

Jos on aikaa, anna kastikkeen hautua jopa kolme tuntia kannen alla, niin mausta tulee supertäyteläinen.

Lastenpsykiatri listaa 4 ehtoa sille, että vuoroviikkoasuminen onnistuu hyvin.

Sanotaan tämä ensin: lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ei ole vuoroviikkoasumisen suuri puolestapuhuja, eikä aio olla sitä jatkossakaan. Hän kertoo saaneensa valtavasti närkästynyttä palautetta asiasta, mutta pitää näkemyksestään kiinni.

Sinkkosen mielestä lapsen asuminen eron jälkeen vuoroviikoin äidin ja isän luona voi olla lapsen kannalta paras ja toimivin ratkaisu. Sitä ei silti voi pitää helppona yleisratkaisuna kaikille. Näin harhaudutaan Sinkkosen mielestä välillä ajattelemaan.

– Missään tutkimuksessa ei ole todistettu, että vuoroviikkoasuminen olisi lapselle hyvä ratkaisu vaikka silloin, jos vanhempien välit eivät ole hyvät. Tiedän lapsia, joilla vuoroasuminen toimii, mutta niin ei ole aina. Tiedän myös fiksuja vanhempia, jotka ovat mallia kokeiltuaan päättäneet toisin.

”Keskittyykö vanhempi omalla viikollaan lapseen, vai viettääkö lapsi illan kuntosalin lapsiparkissa?”

Pääongelma Sinkkosen mukaan on vuoroviikkomallin teknisyys: lasketaan kummankin vanhemman luona vietettyjä öitä, vaikka pitäisi pohtia arjen laatua lapsen kannalta.

– Lapsen suhdetta äitiin ja lapsen suhdetta isään ei määritä aika, vaan suhteen laatu.

– Onko faijan kanssa oleminen pakkopullaa vai tosi hauskaa? Lentääkö äidin kanssa läppä, haluaako se ottaa kainaloon? Keskittyykö vanhempi omalla viikollaan lapseen, vai viettääkö lapsi illan kuntosalin lapsiparkissa?

Etävanhempikin voi olla läheinen

Vuoroasumisen voi toteuttaa muutenkin kuin viikkosysteemillä, Sinkkonen huomauttaa. Esimerkiksi ulkomaisessa tutkimusaineistossa vuoroasumisella tarkoitetaan usein sitä, että toisen vanhemman luona asutaan vähintään neljäs- tai kolmasosa ajasta.

– Suomessa vuoroasuminen ymmärretään ihan väärin, ei sen tarvitse olla fifty-fifty. Sekin voi toimia hyvin, että asuu toisen luona ja saa vapaasti kyläillä toisen luona.

Asuminen ei ratkaise kontaktien määrää ja laatua, Sinkkonen korostaa. Etävanhemmallakin voi olla läheinen suhde lapseen, kunhan sille annetaan mahdollisuus.

”Kun lapsi uskaltaa vängätä vastaan ja kiukutella kuten ennenkin, silloin kaikki on hyvin.”

Erotilanteessa tärkeää on Sinkkosen mukaan kuulostella lasta. Kun asumisratkaisu on tehty, sitä pitää olla valmis myös muuttamaan tilanteen niin vaatiessa. Oleellista on huomata, miten lapsi voi.

– Katsokaa lasta: hänen naamaansa ja reaktioitaan, ruokahaluaan, unen tarvetta ja niin edespäin. Sekin on hyvä merkki, että lapsi uskaltaa vängätä vastaan ja kiukutella kuten ennenkin, silloin kaikki on hyvin.

Sinkkonen antaa neljä kohtaa, joiden pitää olla kunnossa, kun mietitään vuoroviikkosysteemiä.

1. Lapsi ei ole kovin pieni

Alle 4-vuotiaalle Sinkkonen ei suosittele vuoroviikkoasumista.

– Olen sitä mieltä, että sen ikäiselle sopii yksi koti ja runsaat kontaktit toisen vanhemman kanssa. Pienelle lapselle jokainen vaihtotilanne on erokokemus, hän ei kestä eikä käsitä viikon eroa.

2. Vanhempi haluaa keskittyä lapseen omalla viikollaan

Tässä on Sinkkosen mukaan joskus ongelmia. Vanhempi saattaa pitää kynsin hampain kiinni siitä, että saa lapsen luokseen tasan joka toinen viikko, mutta ei sitten voikaan viettää lapsen kanssa aikaa.

– Jos joutuu olemaan jatkuvasti työmatkoilla ja suhde lapseen on valmiiksi etäinen, vuoroasuminen on ihan älytön ajatus.

Selvää on myös, että vuoroasuminen ei toimi, jos vanhemmalla on esimerkiksi päihdeongelma.

3. Vanhemmilla on hyvät välit

– Tämän painon vanhemmille lasken: heidän täytyy, joko keskenään tai ulkopuolisen tuen avulla, hoitaa asiat niin, että he pääsevät siedettävään puheyhteyteen. Vanhempien riitely, niin eron aikana, sitä ennen kuin sen jälkeen, on lapselle erityisen stressaavaa ja kuormittavaa.

Sinkkonen ei ymmärrä ajatusta, että lapsi ikään kuin pakettina pudotetaan ovelta toiselle tai vaihdetaan hakijaa päiväkodin kautta. Vanhempien pitäisi hoitaa lapsen vaihto mieluiten aina saattaen. Samalla kerrotaan kuulumiset päiväkodista ja koulusta ja jutellaan siitä, miten on mennyt.

4. Etäisyys kotien välillä ei ole liian pitkä

Lapsen arjen täytyy järjestyä niin, että päivähoito, koulu, harrastukset ja kaverisuhteet hoituvat kummankin kodin kautta. Ajatusleikkinä voi miettiä, miten oma arki toimisi kahdessa kodissa. Mitä asioita tarvitsee, miten kulkeminen toimii?

Jari Sinkkonen käsittelee teemaa myös kirjassa Lapsi ja ero, jonka toinen kirjoittaja on Heli Pruuki (Kirjapaja, 2017). Kirja on ilmestynyt elokuussa.

Vierailija

Kaksi kotia lapsella? Jari Sinkkonen: ”Suhdetta vanhempaan ei määritä aika, vaan laatu”

Todella usein se vaatimus lapsen oikeudesta tavata molempia vanhempiaan on pelkkä kosto toista vanhempaa kohtaan. Tiedän perheitä, joissa isä ei ole avioliiton aikana vienyt lapsia päivähoitoon saati harrastuksiin, mutta erossa vaatii ehdottomasti vuoroviikkoasumista, vaikka ei edes tiedä, osaako lapsi jo pukea itse tai mikä on lapsen hoitoaika päiväkodissa. Kun on se vanhemman oikeus, niin siitä pidän kiinni, vaikka lapsen etu olisi jotain ihan muuta. Pääasia, että voi syyttää exä siitä, että...
Lue kommentti