Näin askartelet värikkäät pääsiäismunat.

Pitkät pääsiäispyhät edessä ja tekemisen pulaa? Pääsiäisaskartelut onnistuvat ihan pienenkin lapsen kanssa, kunhan askartelija osaa istua ja vanhempi päivystää vieressä. Helpointa on maalaaminen – muista essu!

Tarvitset:

  • Keitettyjä tai tyhjäksi puhallettuja kananmunia

  • Pari sormi- tai vesiväriä

  • Tukeva pensseli sekä vesiastia

  • Munakenno toimii näppäränä maalaustelineenä.
    Ihan pienelle sen voi teipata alustaan.

Vinkki: näpsäkän essun saat muovipussista.
Leikkaa pussin pohjaan aukko päälle ja
sivuhin käsille.
Vauva 4/2012

Ihmeellisintä äitiydessä on tämä käsittämätön rakkauden määrä, sanoo laulaja-lauluntekijä Jannika B.

Vuoden ikäinen Martta kävelee kädet reteästi heiluen keittiöön ja maistaa äidin tarjoamaa lusikallista. Arvio on suopea, joten Martan äiti, laulaja-lauluntekijä Jannika B annostelee pastaa ja kastiketta lautaselle ja nostaa pöytään.

– Martta on tarkka kulinaristi, hän nauraa.

– Aluksi tein hänelle paljon soseita pakastimeen, mutta ilmeisesti ruuan maku muuttui siinä, koska hän ei suostunut syömään mitään pakastettua.

Siksi Jannika maistattaa ruokia kuin hienon ravintolan tarjoilija viiniä. Jos maku ei kelpaa, hän maustaa ruokaa lisää valkosipulilla ja basilikalla.

– Ihmeellisintä äitiydessä on tämä käsittämätön rakkauden määrä. Olen valmis muuttamaan koko elämäni ja periaatteeni tuon pienen ihmisen onnellisuuden takia.

"Äitiys on helpottanut työssä onnistumisen paineita."

Ennen Martan syntymää Jannika ajatteli olevansa uraorientoitunut ihminen ja suunnitteli palaavansa töihin nopeasti. Ensimmäiset keikat oli sovittu talvelle, jolloin vauva olisi puoli vuotta. Kun Martta ei suostunutkaan syömään pullosta, Jannika perui keikat.

Häntä ei harmittanut niinkään töiden peruuntuminen vaan se, miten kurja tilanne oli Martan isälle, Apulanta-muusikko Toni Wirtaselle.

– Oli raastavaa katsoa vierestä, kun toisella oli kova palo ja halu hoitaa omaa lastaan, mutta lapselle ei kelvannut muu kuin äidin rinta.

Jannika palasi esiintymislavoille viime kesänä, kun tytär oli lähes vuoden, pulloruokinta sujui ja oli selvää, että Toni ja Martta pärjäävät loistavasti.

– Äitiys on helpottanut työssä onnistumisen paineita. Enää musiikki ei ole minulle kaikkein tärkein asia elämässä, vaan Martta on, Jannika sanoo.

Miten Jannika kertoi Tonille raskausuutisen? Mistä Jannika on löytänyt uusia äitikavereita? Lue koko juttu joulukuun Meidän Perheestä.

Olen oppinut, mistä aiheista syntyy vanhempien kesken isoimmat erimielisyydet  – ne, joissa huudetaan apuun maalaisjärki, päätoimittaja Anna Ruohonen kirjoittaa.

Olen ollut Vauva-lehden ja Meidän Perheen päätoimittaja pian vuoden. Sinä aikana olen oppinut, mitkä ovat vanhemmuudessa tulenarimmat puheenaiheet. Ne, joista aina syttyy riita. Kas tässä:

Tupakointi raskausaikana.

Voiko raskaana oleva saada listerioosin, jos syö vakuumipakattua kalaa ihan vähän.

Tieto imetyksen hyödyistä ja vinkit siihen, miten imetys sujuu paremmin.

Influenssa-, pneumokokki ja rotarokotteiden ottaminen.

Kannattaako vauvalle antaa velliä.

Kiinteiden ruokien aloittamisen sopiva ikä.

Taaperon istuimen laittaminen autossa selkä menosuuntaan.

Kuinka lähellä vesirajaa vanhemman pitää olla, kun taapero leikkii rantavedessä, ja miten lasten hukkumiskuolemat yleensä tapahtuvat.

Näistä asioista on tutkimuksia, niistä saatua tietoa ja suositukset, jotka neuvola vanhemmille kertoo.

Silti aina kun näistä aiheista tehdään juttu, alkaa kiivas erimielisyys. Keskusteluissa toistuu päättely: Äitini poltti vähän, kun odotti minua. Kun minä olin kuukauden ikäinen vauva, sain lihasoppaa. Lapsena matkustin Saab 96:ssa takaikkunalla keikkuen. Söin raskausaikana kylmäsavulohta, enkä saanut listerioosia. Kaikesta tästä selvisin, joten suositukset ovat turhia, asiat kannattaa tehdä maalaisjärjellä vaan.

Minäkin selvisin 1970-luvun lapsuudesta. Se ei millään tapaa todista, että turvaistuimen asentaminen selkä menosuuntaan on turhaa.

Minäkin selvisin 1970-luvun lapsuudesta. Se ei millään tapaa todista, että turvaistuimen asentaminen selkä menosuuntaan on turhaa.

Yksilön kokemus ei varmista, että muut ovat turvassa ja voivat hyvin.

Eikä ole mitään syytä ajatella, etteikö lapsuus voisi olla nyt parempi kuin se joskus oli.

Tilastot kertovat hyvää: Esimerkiksi lasten vakavat tapaturmat ovat vähentyneet. Vauvaikäisten kuolemat ovat enemmän kuin puolittuneet 1980-luvulta, eikä niiden syy ole tartuntataudeissa. Lapsia kuolee ja vammautuu liikenteessä vähemmän kuin koskaan.

Hyvä ei johdu maalaisjärjestä, vaan siitä, että lapsi on arvokkaampi ja rakkaampi kuin koskaan, ja vanhemmilla on tietoa ja halua ottaa tieto vastaan.

Maalaisjärki tarkoittaa, että tehdään kuten omassa lähipiirissä on tapana ja hyväksi huomattu (hyvä juttu aiheesta on ilmestynyt esimerkiksi Tiede-lehdessä). Omasta mielestään maalaisjärki on jokaisella: kaikilla niilläkin, jotka ovat keskenään eri mieltä alun listan asioista.

Tärkein tieto on se, että ymmärtää mitä ei itse oikeasti tiedä.

Vanhemmat yrittävät parhaansa ja tahtovat lapselleen hyvää. Mutta joskus on vaikea tietää, mitä se hyvä on. Vanhemman tärkein tieto on se, että ymmärtää mitä ei itse oikeasti tiedä.

Että tajuaa, että neuvolan neuvot kannattaa ottaa vastaan.

Vierailija

Lapsen hoitamisessa riidellään, mitä on maalaisjärki – vaikka tieto on lapselle parempi turva

Juuri tätä minäkin aina mietin, kun keskusteluissa näkyy näitä "ei minunkaan äiti *lisää tähän kiisteltävä aihe* ja ihan hyvä minusta tuli!" -väittelyitä. Ne, joista ei tullut ihan hyviä, ei ole siihen keskusteluun osaa ottamassa: jos vakuumikalasta saadun listerian seurauksena tulee keskenmeno, ei se sikiö koskaan kasva aikuiseksi eikä siis pysty näihin keskusteluihin osallistumaan.
Lue kommentti

Minä saan, minä voin ja minä uskallan. Eikä minun tarvitse, jos en jaksa, Marja Hintikka kirjoittaa.

"Varmaan kaikki on paljon helpompaa, kun tiedät mitä on tulossa”, ystäväni kommentoi kolmannen lapsen odotustani. Jäin miettimään hänen sanojaan.

Raskaus, synnytys, imetys. Kahden ensimmäisen lapseni kohdalla näistä asioista ei voi puhua edes samassa lauseessa, niin erilaiset taipaleet kävin kummankin pikkumiekkoseni kanssa.

Esikoista odottaessani olin elämäni kunnossa ja ponnistin hänet maailmaan seisaaltani kuin raivokas luolanainen. Toisen raskauden aikana arjessa vaelsi lopen uupunut yökukkujataaperon äiti. Synnytyksessä lelluin läpi avautumisvaiheen kuin vesieläin kaislikossa ja vauva syntyi lempeästi ammeeseen.

Toista vauvaa hoitaessani välillä tuntui, etten ollut oppinut esikoisen jäljiltä mitään.

Myös vauva-ajat vaivoineen erosivat toisistaan kuin yö ja päivä: kun toinen röyhtäisi kerran seitsemän vappumunkin ja simapullollisen juoneen äidin rintamaidosta, toinen ei kestänyt grammaakaan syömääni vehnää. Käsitykseni rytmeistä, temperamenteista ja herkkyyskausista heittivät häränpyllyä astuessani äitiyden kakkoskierrokselle, ja välillä tuntui, etten ollut oppinut esikoisen jäljiltä mitään.

Vanhemmuuden pyörä oli keksittävä joka päivä uudelleen. Huolet, pelot, ihmetykset ja ilonaiheet iskivät kuin ensimmäistä kertaa.

Mihin olen hyppäämässä nyt, kun perheemme saa viidennen toivotun jäsenensä? Raskausajan huolien hiipiessä mieleen, tunnen samalla suurta levollisuutta. Minä saan, minä voin ja minä uskallan. Eikä minun tarvitse, jos en jaksa. Jonkinlainen armo ja sallimus on iskostunut äitiyteeni vasta toisen lapsen myötä.

En jaksa enää esittää täydellistä, koska tiedän vähemmänkin riittävän. Kuuntelen kaikessa jaksamistani ja uskallan sanoa ei. Jos joku haluaa kylään, heitän jauhopussin käteen ja sanon: leivo itse.

Nyt osaan suojella myös äitiyttäni. Pidän itsestäni parempaa huolta kuin koskaan.

Jo esikoisen kanssa minussa heräsi suojeleva leijonaemo lapsiani kohtaan, mutta vasta toisen lapsen myötä opin suojelemaan myös äitiyttäni.

Pidän itsestäni parempaa huolta kuin koskaan. Päästän lähelleni vain ihmisiä, jotka tahtovat hyvää. Tiedän jaksamiseni rajat ja uskallan pyytää apua ilman häpeää.

Kerään voimia ja otan vastaan rakkautta, sillä niitä minä kolmen pienen lapsen äitinä tarvitsen enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vauva 11/16

Marja Hintikka, 38, on kahden alle neljävuotiaan lapsen äiti, jonka kolmannen lapsen laskettu aika on maaliskuussa 2017. Kotona Marja etsii parittomia sukkia ja opettelee mielenhallintaa. Töissä hän kertoo samoista asiosta talk show’ssaan, joka käsittelee vanhemmuutta.

Ylikorostunut reippaus ja pärjääminen voivat kätkeä avun tarpeen, kirjoittaa Toisenlaiset äidit -ohjelman psykologi Leea Mattila.

Naiset ovat itsenäisiä ja vahvoja, turhasta ei pidä valittaa. Eikä tartte auttaa. Tällaista on suomalainen kulttuuri: pärjäämisen ja työteliään arjen kulttuuria. Sen juuret ovat maaseutuhistoriassa, ymmärrettävästi.

Samalla on tyypillistä toimia ihmissuhteissa varauksellisesti, eikä lasten tarpeiden kannalta saatavilla oleminen ole ollut yhtä tärkeää kuin vaikkapa työ.

Heikkouden näyttäminen ja avun pyytäminen tuntuvat vieläkin paljastavalta ja haavoittavalta. Meissä on alituinen alttius häpeän tunteelle.

Häpeä syntyy siitä kokemuksesta, ettei oteta vastaan, ettei tule nähdyksi ja hyväksytyksi. Vuorovaikutuksessa se on myrkyllistä.

Ylikorostunut reippaus ja pärjääminen voivat näyttää vahvuudelta.

Ylikorostunut reippaus ja pärjääminen voivat näyttää vahvuudelta, mutta tukahduttaa sen, mikä tekee inhimilliseksi. Vaikeudesta hakea lohtua ja turvaa ja ilmaista ja jakaa hankalia asioita toisten kanssa voi seurata vahvuuteen sairastuminen.

Vahvuuteen sairastunut romahtaa äkillisesti. Eikä kukaan ole huomannut siitä mitään merkkejä.

Turvallisuuden tunne sekä yksilön elämässä että yhteiskunnassa yleensä syntyy siitä, että voi tukeutua toisiin ja luottaa, että apua saa. Että tietää, ettei jää yksin.

Vanhempi joutuu erityisen koville esimerkiksi silloin, jos vauva ei nuku, tai jos on yksin vastuussa lapsesta.

Sosiaalinen tuki suojaa vanhemmuutta. Kun isovanhempia tai läheisiä ei ole, tai he asuvat kaukana, on erityisen tärkeää opetella avun pyytämistä ja vastaanottamista.

Kun apua pyytää, myös lapset oppivat siihen, ettei yksin tarvitse pärjätä.

Kun apua pyytää, myös lapset oppivat siihen, ettei yksin tarvitse pärjätä.

Kaikilla perheillä ei ole voimaa ja kykyä pyytää apua. Siksi vaikeudet saattavat kasautua kenenkään tietämättä. Hiljaa.

Siihen jokainen voi vaikuttaa. Katso ympärillesi. Tarjoa apua, käy kaupassa tai laita taulu seinään. Pysähdy, kuule ja kuuntele.

 

Näin opettelet pyytämään apua

  1. Harjoittele pienin askelin. Onnistumisen kokemukset madaltavat kynnystä seuraavalla kerralla.
  2. Ota yhteyttä neuvolaan. Sen tehtävä on vastata, jos pyydät perhetyötä ja kotipalvelua.
  3. Etsi vertaistukiryhmä järjestöstä tai netistä.
  4. Selaa puhelimesi muisti. Onko naapureissa, sukulaisissa tai ystävissä sellaisia, joilta voisit pyytää pientä apua silloin tällöin?

Lue lisää Leean kolumneja täältä.

Leea Mattila on lapsen ja vanhemman suhteeseen erikoistunut psykologi. Hän työskentelee omassa Psykologipalvelut MindLink -yrityksessään ja on asiantuntija Livin Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Liv ja vauva.fi kuuluvat Sanoma-konserniin.